Vauvasta vaariin – Malta lapsiperheille

Gozon rantoja - Marsalforn Bay
Marsalforn Bay 2020

Vauvasta vaariin – Malta lapsiperheille.

Malta on mainio matkakohde perhelomalle. Varsin monipuolinen, helposti lähestyttävä, mutta silti omaperäinen. Sekä suuri ulkoilmamuseo että edistynyt teknologiakeskus – kulttuurien ja perinteiden kauniisti kietoutunut merisolmu. Ruokakulttuuri on rikas ja monitasoinen.

Matkoilla tärkeintä on juuri se, että pääsee irti omasta arjesta. Uudet maisemat, tuntemattomat polut – matkustamisesta haetaan inspiraatiota ja uusia näkökulmia. Perheenä matkustamisessa nousee tärkeysjärjestyksessä myös varsin intensiivinen yhdessäolo. Perheenä lomailu on tavallaan haasteellisempaa, mutta myös palkitsevampaa.

Kulkuyhteyksiä Maltalle sekä lisää hotellivaihtoehtoja on hyvin kattavasti esitelty tuoreessa Please Be Seated for Takeoff -blogin Miniopas Maltalle -postauksessa.

Pikkulapset 0-3

Malta lapsiperheille - Markus Linnanmäellä
Linnanmäki 2011 😁

Parhaiten Maltalta saa kaiken ilon irti sijoittumalla lasten uima-altaan tai hiekkarannan läheisyyteen. Maltalĺa on useita hotelleja, joissa on erikseen lasten uima-allas pikkulapsille, mutta ei aina. Tässä tapauksessa all-inclusive matka tai apartment hotelli rannalla ja pikkukaupan läheisyydessä voi olla avain huolettomaan lomaan.

Maltan rantoja on tosiaan kolmella eri tarkoituksella: turistirantoja, paikallisten lempirantoja sekä villejä rantoja. Niitä viimeksi mainittuja lapsiperheille en suosittele (ei alle 12 +). Kulkuväylä voi olla haasteellinen, mukavuuksia ei yleensä ole ja ruoka sijaitsee kilometrin päässä. 

Turisti kuitenkin harvoin eksyy niihin paikkoihin, koska ne pidetään jos ei salassa, niin mainitsematta yleisissä oppaissa. Usein ihan vaan turvallisuuden takia: villit rannat eivät ole valvottuja, sijaitsevat suhteellisen syrjässä eikä siellä välttämättä ole muita kävijöitä juuri sinä hetkenä.

Kuitenkin rantoja kaikkine mukavuuksineen Maltalla on sen verran paljon, ettei mitään hätää ole. Sitä, ettei lapsille löydy sopivaa ruokaa kesken rantaretkiä tai kaupunkikierrosta, on turha pelko. 

Kaupoissa vauvan ruokaa saa kaikkialla. Toki maut voivat olla eri kuin kotimaassa. 

Kantoreppu on parempi vaihtoehto kuin vaunut/rattaat, koska kadut Maltalla eivät ole tasaisempaa eikä leveämpää sorttia. 

Kunnolliset aurinkovoiteet ovat aivan must huhtikuusta lokakuuhun. Maltalla niitä saa joka paikassa, erikoisempia tuotteita apteekeista. Suurin osa merkeistä ja tuotteista (myös alle kolmevuotiaille lapsille tarkoitettuja) on edustettuna. Päähineitä, uimapukuja eri ikäisille lapsille, rantaleluja, tossuja myydään sekä rannalla että paikallisissa ruokakaupoissa. 

Hotellivaihtoehdot

1.

Viiden tähden luksusta upean hiekkarannan vieressä: Radisson Blu Resort & Spa, Malta Golden Sands (katsoin hintoja, ja ne alkaa 85€ per yö – ei paha). 

Rantatarjonta: Hotellin edessä oleva Golden Bay (Ir-Ramla tal-Mixquqa) ja Riviera Beach (Ghajn Tuffieha) – upeita rantoja kaukana kaupungin hälystä.

Radisson Blu Tuffieha

2.

Edullisempi vaihtoehto on Paradise Bay Resort Ċirkewwa:ssa. Vaikka se sijaitsee kaukana kaupungista, siellä on kaikki tarvittava onnistuneeseen lomaan (tällä hetkellä hinnat alkavat 30€ kieppeillä per yö).

Rantatarjonta: Oma pieni hiekkaranta sekä Cirkewwa Bay toisella puolella tietä. Helppo yhteys Cominon Blue Lagooniin.

Paradise Bay resort

3.

Budjettiluokan majoitusta pikkulasten perheille en suosittele. Helpoin keino pilata lomansa. Pahimmassa tapauksessa olet jumissa huoneessasi/pikkuisella parvekkeella, vaippaostoksille joutuu kävelemään kilometrikaupalla eikä kiviselle rannalle ole asiaa. Maltan budjettimajoitukset ovat tarkoitettuja hyväkuntoisille ja kokeneille reppureissaajille.

Leikki-ikäisistä ekaluokkalaisiin 4-7

Malta lapsiperheille

Itsekin olimme käyneet Maltalla lomalla kun poika oli 4.5-vuotias. Silloin mitään rattaita meillä ei ollut enää käytössä ja koko sightseeing oli hoidettu julkista liikennettä käyttäen. Maltalla julkisliikenne koostuu busseista, vesibusseista ja lautoista. 

Sen ikäisille lapsille Malta on jo varsin mielenkiintoinen tutkimuskohde. Valtavan määrän ilmaisten leikkipaikkojen lisäksi (varsin tasokkaiden muuten) on tarjolla maailman luokkaa olevia huveja: Akvaario, Kippari Kallen Kylä, Wildlife Park Malta, Mediterraneo Marine Park, Splash and Fun Water Park  ja paljon muuta. 

Popeye Village - museot maltalla
Kippari Kallen Kylä

Sen ikäinen lapsi osaa jo nauttia ihan tavallisista kaupunkikierroksista, kunhan perusasiat ovat kunnossa. Maltalla kaikki on helppoa. Leikkipaikkojen yhteydessä usein on kahviloita ja kioskeja. Ruoka on niissä edullista ja annokset suuria. Missään tapauksessa ei kannata karttaa paikallisten suosimia katuruokapaikkoja: niiden pelkistetyt sapuskat ovat maukkaita ja turvallisia. Hygienia-asioissa maltalaiset ovat tosi tarkkoja. Yleiset vessat ovat puhtaita ja katukauppiaat muistavat putsata kädet asiakkaiden välillä. 

Veikkaan, että tässä iässä kadun äänet eivät enää häiritse unta, erityisesti tapahtumarikkaan päivän jälkeen. Rannallekin voi olla kilometin verran matkaa ja elämää hotellin ympärillä. 

Gozolla maksullisia huveja lapsille ei ole montaa, mutta leikkipaikkoja on vieri vieressä. On tarjolla poniratsastusta ja vierailuja eläintiloissa

Malta lapsiperheille - Dreams of Horses
Dreams of Horses -eläintila

Hotellivaihtoehdot

1.

Luksusta järkevään hintaan: Kempinski San Lawrenz (Gozo) tai Radisson Blu Resort St. Julian’s (Malta) – hinnat per yö ovat satasen molemmin puolin.

Radissonin vieressä sijaitsevaan Corinthia St George’s Bay:lla lomailua varten lompakon paksuuden on oltava jo eri luokkaa. Mutta komea spa-kompleksi se on.

Luksus-luokan hotellit tarjoavat useimmiten lastenhoitoa tai lasten kerhoja, jotka sisältyvät yöpymisen hintaan. 

Radisson Blu St Julians
Radisson Blu St Julians

Rantatarjonta: 

  1. Gozo: Oman mahtavan uima-allasalueen lisäksi uimaan pääsee Dwejra Bay:ssa  tai Ramlassa (Gozo). Gozo on toki niin pieni, että siellä voi käydä uimassa missä vain ilman, että matkaan menee koko päivää.
  2. Malta: Radissonin vieressä on St George’s Bay (Il-Bajja ta’ San Ġorġ) ranta (tupaten täynnä yleensä), mutta Radissonkin uima-allas on vaikuttavan kokoinen.
Gozon rantoja - Dwejra Bay - San Lawrenz, Dwejra bay
Dwejra Bay, San Lawrenz

2.

Gozolla voi varata huoneen The Duke Boutique Hotel:sta, jos haluaa keskelle kaupunkielämää, Villa dei Venti:sta, jos haluaa rauhaa ja upeaa näköalaa, tai yksityisestä majoituksesta ja käydä retkillä erilaisilla rannoilla. Suosittelen ensisijaisesti lapsiystävällistä Ramla Bay:ta, jonne pääsee helposti myös bussilla (302, 322).

The Duke Hotel Gozo
The Duke Hotel, Gozo

The Duke sijaitsee samannimisen ostoskeskuksen päällä (jossa on myös Greens-ruokakauppa) ja sen välittömässä läheisyydessä on lukuisia ravintoloita, putiikkeja, nähtävyyksiä sekä kaunis puisto (Villa Rundle Garden) ja iso leikkipaikka. Myös Gozon ylpeys, Cittadella, on kivenheiton päässä.

Cittadella, Gozo
Cittadella, Gozo

Villa dei Venti sijaitsee rauhallisella alueella Qalan ja Nadurin rajalla, vajaan kilometrin verran Qalan kirkosta. Nadurin keskustaan sieltä on puolitoista kilometriä. Ruokapaikkoja, kauppoja ja museoita riittää maaseudullakin.

Näkymä Ramla Bay:hin Tal-Mixta luolasta
Ramla Bay

3.

Edullista lomailua lähellä palveluita ja hiekkarantaa tarjoaa Luna Holiday Complex (normaalit hinnat kulkevat jotain 50€ per yö tienoilla, mutta tällä (korona)hetkellä majoittumaan pääsee alk 25€/yö). Oma keittiönurkkaus. 

Uima-allas oli kesäkuussa jääkylmä ja turhan syvä, joten pientä lasta pitää vahtia tarkkaan. Vieressä on paljon pieniä kauppoja ja ravintoloita sekä muita palveluita. Hotelli sijaitsee keskellä vilkasta turistialuetta, joka kehittyy entisestään.

Rantatarjonta: Mellieha Bay ja Għadira Bay (Il-Bajja tal-Għadira) – turistiluokan ranta, mutta ajaa asiansa. Sieltä pääsee helposti myös Cominon Blue Lagooniin, joko suoraan tai sitten Ċirkewwa:n kautta (edullisempi reitti).

4.

Perheellisille budjettimatkailijoille on paras vaihtoehto kääntyä yksityisten majoittajien puoleen. Toki edullisia hotellejakin on tarjolla, mutta hinta-laatusuhde yksityisillä on parempi.

Gozo on yleisesti ottaen edullisempi lomakohde kuin pääsaari, mutta nähtävää sielläkin hyvin paljon. 

Itse olimme budjettiluokan hotellissa Maltalla vain kaksi kertaa, (White Dolphin Complex), ensimmäisen ja viimeisen kerran. Ei suomalaiseen makuun.  

Koululaiset 7-12

Malta lapsiperheille St Pauls Bay
St Paul’s Bay, Malta

Tämä tuntuu olevan lapsen paras ikä matkailuun. Aktiviteettitarjonta lisääntyy räjähdysmäisesti. Lapsi ei ole enää pieni ja pelokas, jaksaa hyvin ja osaa syödä ulkona mukisematta (paitsi yksi tosi kronkeli kaveri, joka ohjeisti kahvilan työntekijää yksityiskohtaisesti, millaisen voileivän hän haluaa 😁; söi sen loppuun sentään). 

Kun kesken retkipäivää nukahtanutta lasta ei enää tarvitse kantaa kotiin, reviiriä voi suurentaa valtion rajalta toiseen. 

Jos loma on suhteellisen lyhyt ja päätitte majoittua pääsaarelle, yhden päivän voi viettää Cominolla (Blue Lagoon, Crystal Lagoon, It-Torri ta’ Santa Marija tai muita nähtävyyksiä, patikointia, snorklausta ja uintia).

Jos Gozollekin on vain yksi päivä, kannattaa harkita mönkijä-retkiä. Silloin pääsee näkemään saaren laajemmin. Tosin, siihen lapsen on oltava ainakin 8-vuotias. Muuten suosittelen käymään Cittadellassa, Ta Cenc Cliffeilla tai Dwejrassa ja Ta Pinu Katedraalissa. Olisin vielä halunnut lisätä Ramlan, Tal Mixta -luolan, San Blas -rannan, Marsalfornin… Mutta oikeasti yhden päivän aikana Gozon henkeen ei pysty saamaan kosketusta. Eli ottakaa katamaraani Vallettasta Mgarriin ja käykää Victoriassa ja Cittadellassa (Cittadella sijaitsee Victoriassa, ei hätää). Cittadellan viiteen museoon menee noin 3 tuntia aikaa. Mgariin palattuaan kannattaa syödä Country Terrace – Mgarr Gozo – ravintolassa. Se on yksi paikallisten suosikeista. Upeat maisemat tulevat päälliskaupaksi.

Malta lapsiperheille Ghajnsielem
Näköalapaikka, Ghajnsielem

Isommille lapsille voi tarjota aktiviteetteja, historiaa ja kulttuuria. Maltan pääsaarella tekemistä riittää. 

Snorklausta ja sukellusta voi harrastaa missä vain – Maltaa ympäröivät vedet ovat kristallinkirkkaita. Ehkä on syytä siirtyä pari kilometriä Vallettasta pois (ihan sama, mihin suuntaan), että kokemus olisi täydellinen. Snorklausvarusteet kannattaa katsastaa erikoisliikkeistä (niitä toki saa ruokakaupasta tai rantakojusta, mutta sitten laatu tulee kärsimään). Jos on varaa, voi myös ottaa pari tuntia ohjaajan kanssa. Pientä säätämistä hommassa riittää.

Maltan kansallinen akvaario
Maltan kansallinen akvaario

Sukellustakin voi kokeilla turvallisesti. Joissakin paikoissa (Blue Grotto, Wied iz-Zurrieq) sukelletaan jokseenkin metrin verran rannasta. Vettä siinä on ehkä metri-puolitoista. Varusteet voi vuokrata, mutta ensin pitää läpäistä edes peruskurssi.

Tavallisten turistihuvien lisäksi nuorille on tarjolla elämyskeskuksia, museoita, puistoja, luonnonsuojelualueita, patikointireittejä, näköalapaikkoja, teemapuistoja ja eläintarhoja. 

Fort St. Elmo
Fort St. Elmo

Oma listamme on tässä (osa on vielä käymättä 😊):

Oma kokemukseni lapsiperheenä loppuu tuohon ikään. Sen jälkeen ainakin tuntemani lapset käyttäytyivät kuin aikuiset (ainakin he halusivat, että heitä pidettiin aikuisina). Poikamme on nyt 10 ja on vielä kiinnostunut myös monesta lapsellisestakin asiasta laajentaakseen maailmankuvaansa. Täydennän, kun kokemusta kertyy.

Hotellivaihtoehdot

1.

Kouluikäisten lasten kanssa hotellin voi valita jo aika vapaasti. Ainoat pois suljetut vaihtoehdot ovat ne, joissa lukee 18+. Joten nyt voi kokeilla jotain aivan erikoista.

RITI Yacht Malta 2020 on oikeasti hotelli. Tällä hetkellä yö hulppealla huviveneellä irtoaa 170€:lla.

Rantotarjonta: Rinella Bay on suhteellisen karu ranta, mutta uimaan siellä kyllä pääsee. 

riti yacht
RITI Yacht (hotellin oma)

Villa Munqar, Zurrieq, Malta – ei uskoisi, että keskellä maaseutua voi yhtäkkiä tulla vastaan tämän luokan majoitus. Oikeasti sieltä mikään ei ole kovin kaukana: hieno ranta on lähellä, samaten kuin kaikki mahdolliset palvelut. 

Rantotarjonta: Wied Iż-Żurrieq ja Pretty Bay (Il-Bajja s-Sabiha). 

Malta lapsiperheille Wied Fulija
Wied Fulija, Zurrieq, Malta

Hotel Calypso (Gozo)  Marsalfornissa voi yhdistää tasokkaan hotellikokemuksen ja gozolaisen rauhallisen menon. 

Rantatarjonta: Marsalfornin alueella on useita erilaisia rantoja, joten valinnanvaraa on runsaasti. Tarkemmin tässä: Gozon rantoja – Marsalforn alue

Malta lapsiperheille, Calypso, Marsalforn
Hotel Calypso, Marsalforn

2.

Edullisempia vaihtoehtoja löytyy ympäri saarta. Tämä on Maltan yleisin hintaluokka, ja arvioini mukaan hotelleja ja majoituksia on tuhansittain. 

Rauhallisempaa menoa on tarjolla Birzebuggassa WATER’S EDGE HOTEL, BIRZEBBUGA ***. Taso on toki perus, mutta ranta sen vieressä on aivan mahtava. 

Malta lapsiperheille Birzebugga (2)
Water’s Edge Hotel ei näy kunnolla tässä kuvassa 🙂

Saman vesirajan ympärillä löytyy paljon yksityisiä majoituksia, jotka eivät jää hotelleille kakkoseksi. Paikka on tunnettu omista kalaravintoloista, onhan se perinteinen kalastajakylä. 

Rantotarjonta: Pretty Bay (Il-Bajja s-Sabiha) – kuva kertoo kaiken. 

Malta lapsiperheille, Il-Bajja s-Sabiha, Birzebugga
Il-Bajja s-Sabiha, Birzebugga

3.

Nyt periaatteessa pääsee aika halvalla, jos budjetti on tiukka. Edullisia hotelleja ja yksityisiä majoituksia on tosi paljon, mutta tässä pitää muistaa, että taso laskee dramaattisesti. Onhan Malta normaali Euroopan maa. 

Reppureissaajille tarkoitettuja budjettiluokan majoituksia jaetuin kylppärein on toki saatavilla, mutta en usko että perheenä haluatte jonottaa vessaan. 

Tähän on kaksi ratkaisua. 

Ensimmäinen on ottaa yksityinen lomakämppä kauempana pääkaupungista. Rannan läheisyys ei jostain syystä vaikuta hintaan kovin paljon, mutta keskeinen sijainti – kyllä. Tämä pätee myös Gozolle.

Toinen vaihtoehto on hankkia diginomadeille tarkoitettu co-living huone (Diginomadin Malta). Vaikka maksamaan joutuu koko kuukaudesta, majoituksen kuukausihinta on silti edullisempi kuin olisi ottanut parin viikon hotellin. 

Toisaalta, miksi ei viettäisi Maltalla vähän pidempää lomaa?

Ilmasto

Uudet ympyrät - uusi koti Maltalla, Wied il-Bassasa, Zurrieq

Hieman Maltan ilmastosta. Tätä informaatiota on paljon ympäri nettiä. Olen myös kirjoittanut sarjan postauksia, yksi jokaisesta vuodenajasta sekä yhteenveto niistä (tavallaan). Tässä kaikki:

Yleisesti ottaen Maltalla on kelpo ulkoilusää ympäri vuoden. Kesä on toki kuuma, talvi mieto. Vesi on uimakelpoista meressäkin ympäri vuoden, näin suomalaisittain. Harvoin menee alle +15 C. Kesäisin meriveden lämpötila nousee +28 C asteeseen. Keskikesä täällä on elokuussa, ei kesäkuussa, kuten Suomessa (lämpötilojen suhteen, ei auringon mukaan).  

Uima-altaat ovat täysin omistajan armoilla. Harva iso allas on lämmitetty, mutta lasten altaita yleensä lämmitetään.

Sateita on vähän, aurinkoisia tunteja paljon (yli 3000 vuodessa). Eli Maltalle voi suunnata jokaisella koululomalla. Jouluna auringon lisäksi Maltalla hehkuvat koristevalot (Joulu Gozolla). Uutena vuotena pääsee osaksi mahtavaa räiskintää: Maltalla on omia ilotulitetehtaita neljä (muistaakseni) kappaletta. Syksyllä on myös monipäiväisiä ilotulitusfestivaaleja.

Koti Gozolla, Qala

Malta lapsiperheille

Vastuuvapauslauseke: Tämä artikkeli EI sisällä mainoslinkkejä. 

© 2019-2025 VIA PER ASPERA AD ASTRA

Malta lapsiperheille

12 vastausta artikkeliin “Vauvasta vaariin – Malta lapsiperheille

  1. Hyviä ja hyödyllisiä huomioita. Ja kuvat ihan super hienoja!

  2. Tuo välillä yllättää että Maltalla ei sada juuri lainkaan, niin rannikkona sitä olettaisi olevan aaltojen uhri 😅

    1. Varmaan vuosituhansien mittaan rannikko huuhtoutuukin mereen, mutta ei sitä kovin helposti huomaa yhden ihmiselämän aikana.
      Maltalla sataa usein, säännöllisesti joka vuosi 😁. Onneksi ei niin paljon kuin Suomessa.

    2. Viimeksi on satanut marraskuussa 2021, nyt elämme toukokuuta 2022. Kasvimaille roudataan tankkiautoilla vettä.

    1. Täällä on runsaasti historiallisia kohteita, shoppailua ja yöelämää, joita jätin pois tästä postauksesta 😊. Oletin, että lapsiperheet lomailevat vain rannoilla 😂.

  3. Pisti silmään tuo Paradise Bay Resort, näyttäisi kyllä olevan hinta-laatusuhteeltaan loistava. Hinta on omasta mielestä todella edullinen ja hotelli näyttää todella hienolta! Itselläni ei lapsia ole, mutta todella kattavasti olit tähän pakettiin vinkkejä poiminut!

    1. On se paikka aika hieno. Harmi, ettei sitä ollut olemassakaan silloin 2015, kun Maltalla lomailimme. Siellä on varmaan aikuisillekin ihan tarpeeksi tekemistä. Pääuima-allas on liki 70 m pitkä 😁.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.