The Inquisitor’s Palace – historian varjot

The Inquisitor’s Palace - Inkvisiittorin palatsi

The Inquisitor’s Palace – Inkvisiittorin palatsi.

Jos Hagar Qim -kompleksi vei ihmiskunnan historian alkulähteisiin, nyt vuorossa on ajanjakso 1530-1850 eli The Inquisitor’s Palace ja Fort St. Angelo. Jos historiaa haluaisi tutkia järjestyksessä, niin näiden väliin pitää sijoittaa vielä Domus Romana, St. Paul’s Catacombs ja Mdinan. Mitä tapahtui Maltalla 2500 eaa:sta aina 300 eaa:han? En tiedä, pitää tutkia.

Inkvisiittorin palatsi on yksi harvoista rakennuksista, johon liittyy historian synkimpiä tapahtumia eikä sitä ollut jyrätty maan tasalle niiden takia. 

Käynti siellä askarrutti jonkin verran, koska en tiennyt tarkkaan, mitä kaikkea kamalaa sieltä löytyy.

Talo on tällä kerralla vähän piilossa muiden seassa, ja missasimme sen ensin. Löysimme lopulta perille muutaman hetken ihmettelyn jälkeen Google Mapsin avulla. 

Mitä odotti sisällä?

Poika haki museon kartan, joka ei kuulemma ollut yhtä hyvä kuin yleensä ja eteni määrätietoisesti kohteesta toiseen. 

Palatsi oli kuitenkin kuin labyrintti ja homma loppui siihen, että eksyimme. Hauskinta oli se, että kerran törmäsimme uloskäyntiin alkumetreillä, mutta emme koskaan löytäneet sitä uudestaan, silloin kun oli tarkoitus mennä ulos. Joten kuljimme koko talon läpi takaisin alkupisteeseen. 

Inkvisiittorin palatsi on oikeasti kaksi erillistä taloa, joita yhdistää parvikäytävä ja sisäpiha. Mentiin sisälle yhdestä ja piti tulla toisesta ulos. 

Vanhempi talo on rakennettu 1530-luvun alussa ja uudempi vasta 1800-luvulla. Viiden sadan vuoden aikana palatsia on paranneltu useaan otteeseen. Sitä ei ollut alun perin rakennettu inkvisiittoria varten, mutta kun Italian katolisen kirkon lähettämä inkvisitio saapui Maltalle, hänelle oli osoitettu kodiksi ja työpisteeksi tämä rakennus. Kotikonttorilla on näinkin pitkät perinteet. 

Vaikka yritän nyt selvitä huumorilla tästä jokseenkin pelottavasta visiitistä, itse museo jätti synkän tunnelman. Rakennuksessa tai esillepanossa ei ollut mitään vikaa, mutta se ajatus, että talossa oli kidutettu ihmisiä, monesti täysin viattomia ja ne esineet ja työkalut ovat nyt nätisti esillä, oli aika vastenmielistä. Toki, historiaa pitää tuntea, koska ”Ne, jotka eivät tunne menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä” (George Santayana).

Yllätyksekseni poikani oli varsin perillä museossa esitetystä ajanjaksosta, välineistä sekä niiden käyttötarkoituksesta ja valisti minuakin asiantuntevasti, mihin niitä kidutusvälineitä oli käytetty. Selkärangan katkaisemiseen, kiitos tiedosta.

Museon vankila oli myös varsin kammottava paikka. Ja siinä samassa komeili kirjasto, makuuhuone ja kappeli. 

Miltähän tuntui nukkua kidutettujen vankien kanssa viereisessä huoneessa?

Toinen osa palatsia oli huomattavasti uudempi, jossa viimeiset parannukset oli tehty jo 1850-luvulla.

Toisen maailmansodan aikana rakennus oli kotina benediktilaisille munkeille, joiden luostariin osui pommi.

Ulos valoon!

Oli oikeasti helpotus päästä rakennuksesta pois. Tietoisuus talon historiasta ei siellä lämmittänyt yhtään.

Uloskäynti oli niin monen mutkan takana, ettemme löydetty sitä koskaan, vaikka se selvästi oli siellä. Aikamme poukkoiltuamme sinne tänne päädyimme takaisin sisäänkäynnille ja ulos talosta. Tulipa käveltyä sitten.

Tämän jälkeen päätimme käydä vielä viereisessä Fort. St. Angelossa, ettei päivästä jäisi liian ankea tunnelma.

The Inquisitor’s Palace – Inkvisiittorin palatsi.

Referenssit:

23 vastausta artikkeliin “The Inquisitor’s Palace – historian varjot

  1. Nuo on raskaita paikkoja vaikka aikaa on kulunut tapahtumista. Pyrin itse tietoisesti välttämään kaikkein pahimmat. Kerran olen ollut Dachaun keskitysleirin jäänteitä katsomassa ja se oli ihan riittävästi tunteakseni jo tiedostamani ihmisen luonteen.

    Valitettavan usein George Santayanan sanat ”Ne, jotka eivät tunne menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä” eivät kohtaa todellisuutta. Vaikka sortamisen, kiduttamisen jne. historia tunnetaan niin siitä ei oteta opiksi ja lopeteta sitä vaan historian kokemuksista ammennetaan tietoa ja taitoa uuteen vastaavaan.

  2. Synkkä historia on aina vaikeaa. Sama oli Utoyalla, niin kauniit muistomerkit ja tavat miten uhrit on tuotu muistoihin mutta samalla se muisti koko ajan sen mitä siellä on tapahtunut. Mutta tuo on hyvä ja tärkeä quote, ”Ne, jotka eivät tunne menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä” (George Santayana).

  3. Valtavan kaunis rakennus se on kuitenkin, kaikesta karmeudesta huolimatta. Onneksi löysitte lopulta ulos sieltä 🙂

  4. Huh, voin vaan kuvitella, että noin ahdistavalta tuntuu varmasti vierailla esimerkiksi myös Auschwitzissa. Mutta täytyy sanoa, että hienoa tuo, että lapsi on noin mukana menossa ja kiinnostunut historiasta. Meidän 10v myös on alkanut kanssa lukemaan tietoja etenkin luonnosta ja dinosauruksista ym. kun reissataan täällä Yhdysvalloissa. Ennen lapset kulki lähinnä perässä niin nyt on kiva kun on oma kiinnostus asiaan.

    1. Auschwitzissa ja Tallinnan Patareissa oli sitäkin kamalampi fiilis, koska ne tapahtumat ovat vieläkin lähempänä meitä historiallisesti. Patarei oli kaiken lisäksi ajoista, jotka koskivat jo oman elämäni historiaa. Tuli oikein palaa kurkkuun.

  5. Hieno rakennus, ja säilynyt kaikki nämä vuodet! Ehdottomasti vierailisin, vaikka ihmisen julmuus kanssaeläjiään kohtaan saa aina huonovointiseksi. Ihmisellä on ainakin mielikuvitusta ollut silloin, kun on keksinyt kidutusvälineitä. Oksettavaa. Ja toisaalta mielenkiintoista aina tietää enempi historiasta, oppia siitä ja olla toistamatta sitä.

    1. Ihmiset osasivat olla julmia, se on totta. Onneksi tämä onkin vain historiaa, emmekä toista sitä. Ainakaan toivottavasti.

  6. Kiinnostava paikka, mutta varmasti myös aika ahdistava. Tuo mieleen Nisissä sijaitsevan natsien keskitysleirin täällä Serbiassa ja Edinburgh Dungeonsin kidutuskammioineen. Sen verran kevennystä, että tuosta maininnastasi kotikonttorista tuli mieleen, että olikohan inkivisiittorista kiva tuoda töitä kotiin?
    Aika labyrintti sitten kyllä myös, hyvä kun sentään löysitte ulos ettekä jääneet nääntymään selliin!

    1. Ihmisiä on joka lähtöön. Voi olla, että inkvisiittori oli oikein pollea työstään, teki paljon ylitunteja ja toi töitä ihan mielellään kotiin. Kuka sen tietää 🙈.

  7. Synkkiin asioihin liittyvissä paikoissa käyminen vaatii itseltä sellaista sopivaa mielentilaa. Esim. Auswitchissa emme ole käyneet, vaikka lähiseuduilla olemme olleet useamman kerran. Ehkä sillekin käynnille tulee oikea hetkensä. Historiaa pitää tuntea, kyllä, mutta onneksi sitä voi opetella tuntemaan halutessaan myös vähän “kauempaa”, vaikkapa lukemalla aiheesta.

    1. Auschwitzissa olemme käyneet kerran, joskus 2008 muistaakseni. Siellä ei tarvitse toista kerta käydä, ei sitä saa muistista pois enää koskaan. Toinen yhtä synkkä paikka oli Patarei vankila Tallinnassa.

  8. Paikka kiinnostaisi myös minuakin, synkkyydestä huolimatta. Jonkin verran olen muuten oikeushistoriaa lukenut, niin tiedän hyvin, että ruumiinrangaistukset ovat olleet ylipäätään varsin laajasti käytössä.

    1. Tämä olisi kyllä sellainen Halloween-tunnelman museo, jos se ei olisi kertomassa näin vakavista historian tapahtumista.
      Ensi viikoksi olen tekemässä postauksen Fort St. Anglosta. Se se huomattavasti valoisampi tapaus.

Vastaa