Silloin kun historia koskee itseään

Pressimatka Viro 30.

Pressimatka*: Visit Tallinn, Visit Estonia, Tallink Silja, Viking Line ja Eckerö Line.

Pressimatka Viro 30

Pressimatka Viro 30.

Kyseinen postaus on minulle vaikea. Katsotaan, pystynkö kirjoittamaan sen itkemättä.

Viro on juuri juhlinut 30:n uudelleenitsenäistymisen vuosipäiväänsä, varmaankin olette sen jo kuullut. Virolaisille uudelleenitsenäistymisen juhla on yhtä tärkeä, kuin vuoden 1918 tapahtunut ensimmäinen kierros. Tämän matkan aikana minulle tuli selväksi, miksi.

Miksi itku on nyt herkässä? Neuvostoliiton hajoaminen muutti silloin 1991 ei pelkästään Viron tai Euroopan historian kulkua, mutta koko maailman. Se vaikutti miljoonien ihmisten tulevaisuuteen ja eloonjäämiseen. Myös minun. Olen osa tätä historiallista tapahtumaa, enkä voi tietää, olisinko elossa nyt, jos asiat olisivat menneet toisin. Selvitän kohta puoliin, miksi.

Laululava

Ohjelma alkoi luonollisesti Laululavaan ja sen upouuteen Vierailukeskukseen tutustumisesta. 

Laululava on Viron itsenäisyyden symboli. Näyttely esittelee interaktiivisesti kuoromusiikin ja laulujuhlien historiaa sekä Viron uudelleenitsenäistymisen tarinaa. Vahvasti tulee esille virolaisen identiteetin vahvuus, sen periksiantamaton luonne ja itsetietoisuus. 70 vuotta kommunistista diktatuuria eivät pystyneet taivuttamaan sitä. 

Matka jatkui Viron Historiallisen Museon tiloihin, joissa tällä kerralla pääsimme vain syömään lounasta. Maarjamäen museokompleksi on kuitenkin ehdottomasti kokemisen arvoinen. Näyttelyt on järjestetty niin, että mielenkiintoista tekemistä riittää siellä kaikenikäisille. Olimme käyneet siellä aikaisemmin koko perheen voimin.

Suurin osa näyttelyistä on pysyviä, mutta joka vuosi järjestetään myös väliaikaisia näyttelyitä. Ajankohtaista tietoa saa Maarjamäen omilta nettisivuilta. 

Eesti Ajaloomuuseum
Tämä kuva on muutaman vuoden takaisesta käynnistä Maarjamäellä.

Itse asiassa kaikki vierailut olivat hienosti sidoksissa matkan teemaan. Näemme 20.8.1991 tapahtumat sekä uutiskanavien että tavallisten ihmisten silmin. 

Liisa Ojaveerin kulttuurikoti

Kulttuurineuvos Liisa Ojaveer oli yksi heistä, joille se päivä on osa henkilökohtaista historiaa. Hänen luonaan vierailu oli avartava kokemus. Vuoden 1913 rakennetussa talossa Liisan perhe on asunut vuodesta 1939 ja asunto oli säilynyt liki alkuperäisessä kunnossa. Sellainen jatkuvuus on tänä päivänä harvinaista, sitä arvokkaampaa se on. 

Nautimme myös loistavasta kotikonsertista, jonka yhteydessä nuori virtuoosi esitti meille upeaa klassista sekä virolaisen säveltäjän musiikkia. 

Ensimmäinen päivä oli mukavan informatiivinen ja täynnä riemua itsenäisen Viron puolesta. Hotellikierroksen ja maistuvan illallisen jälkeen pääsimme nauttimaan upeista huoneistamme.

Viron Taideteollisuus ja Designmuseo

Toinenkin päivä alkoi mukavasti vieraillessamme Viron Taideteollisuus ja Designmuseossa

Tekstiilityöpajassa valmistimme itsellemme matkamuistoksi kestokassit spontaprint-tekniikalla designeri ja muotisuunnittelija Anu Samarüütel-Long johdolla. Vink-vink: loistava vaihtoehto viettää tyttöjen iltaa tai järjestää synttäreitä suurille designin ystäville.

Patarei Merekindlustus ja Vankilamuseo

Seuraavaksi ohjelmassa luki näin: “Siirtyminen Noblessnerin alueelle, joka on kaupungin nopeimmin kehittyvä ja siksi myös tämän hetken kiinnostavin alue. Patarein Merilinnoituksen historia ja tulevaisuus. Katsaus Patarein merilinnoituksen tulevaisuudensuunnitelmiin vuodelle 2026 asti. Patarein merilinnoituksen traagisen, vankilana toimimisen ajanjakson muistamiseksi, avataan linnoituksessa myös Kommunismin uhrien museo ja kansainvälinen tutkimuskeskus”.

Kukaan ei aavistanut, miten järkyttävä kokemus odottaa meitä Patarei Vankilamuseon ovien takana. Museo on pyhitetty kommunismin uhrien muistamiseksi. Tätä on vaikeaa kuvata sanoin.

Olen tehnyt paljon kuvia, videoitakin, koska kameran kautta on helpompaa katsoa. Vaikeinta oli abstrahoitua ajatuksesta, että tämä vankila olisi voinut olla MINUNKIN tulevaisuuteni. Omat vanhempani elivät niitä alituisen pelon aikoja, jolloin repression uhriksi on voinut joutua mistä vaan huolimattomasta sanasta.  

Pahinta oli se, että moni uhri ei ollut syyllinen mihinkään. Silloin riitti naapurin nimetön vihje, että mustamaija tuli hakemaan. Paluuta sieltä ei yleensä ollut.

Yksi uhreista, tuomitun vaimo, oli syyllistynyt varmaan vain siihen, että keitti teetä miehensä vieraille. Nainen säästyi kuolemantuomiolta vain sen takia, että oli silloin raskaana. Kuukausien kidutuksen jälkeen, hänet oli tuomittu vankileirille Siperiaan viideksitoista vuodeksi. Matkalla syntynyt lapsi oli heti viety pois ja jäi teille tuntemattomille ikiajoiksi. 

Minä tiedän hyvin, että se olisi voinut olla minun oma tarinani. Vuoden 1994 kokemusten perusteella.   

Oli pelottavaa ajatella, että kiduttamista ja teloituksia tapahtui vielä 50-luvulla, aina Stalinin kuolemaan asti, eikä joskus harmaassa menneisyydessä vuosisatoja sitten. Viimeinen vanki, ei tosin poliittinen, oli vangittuna tässä paikassa vielä vuonna 2005. Nämä tapahtumat olivat näinkin lähellä meitä.

Meillä kaikilla kesti pitkään palautua tästä vierailusta. Vaikka tämä oli rankka, koskettava kokemus, uskon, että sellaisten museoiden kuin Patarei ja Auschwitz-Birkenau olemassaolo on tärkeä meidän ihmisyydelle. Meidän pitää tietää ja muistaa, ettei sellaista vääryyttä tulisi enää tapahtumaan.

Auschwitzin kuvat ovat alkuperäisiä. Olen käynyt paikan päällä vuonna 2008.

Patarei Merekindlustus kompleksi on valtava rakennus, jonka toiset osat meinataan kunnostaa asunnoiksi ja ravintoloiksi. Havainnointikuvat olivat toki hienoja, mutta juuri nähdyn jälkeen oli vaikea kuvitella, että vanhaan vankilaan tulisi luksusasuntoja ja hotelleja. Se on kai väistämätöntä historian kulkua: elämä menee eteenpäin ja asiat muuttuvat.

Tätä projektia seuraan mielenkiinnolla.

Onneksi kävely raikkaassa meri-ilmassa ja vierailu Noblessnerin Iglu Parkissa rauhoitti mieltäni. 

Sitten oli aika lähteä paluumatkalle.

Pressimatka Viro 30

Referenssit:

Pressimatka Viro 30

8 vastausta artikkeliin “Silloin kun historia koskee itseään

  1. “70 vuotta kommunistista diktatuuria eivät pystyneet taivuttamaan sitä.” Virossa ei ole ollut 70 vuotta kommunistista diktatuuria. Kommunistinen diktatuuri oli vuosina 1940-1941 ja 1944-1988. Niin että 45 vuotta. 1988-1991 oli jo siirtymäaika

  2. Tuo Patarein Merilinnoitus ja vankilamuseo oli varmasti todella pysäyttävä kokemus. Meidän oli tarkoitus viime vuonna käydä Krakovassa, jolloin olisimme käyneeet myös Auschwitz-Birkenaussa, mutta reissu peruuntui koronan vuoksi. Dachaussa vierailimme kuitenkin ja kyllähän sekin varsin raskas kokemus oli.

  3. Olen käynyt Patarein vankilassa kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli lokakuussa 2015. Koska olimme sesongin ulkopuolella syksyllä oli meille etukäteen varattu opastus vankilaan. Oli suuri yllätys päästä viimeisen vankilajohtaja Nikolai Kaskin privaattiopastukseen. Odotettu iso suomalainen opiskelijaryhmä ei jostain syystä tullutkaan paikalle joten saimme ystäväni kanssa kiertää kahdestaan Nikolain kanssa vankila-aluetta. Opastus oli äärimmäinen mielenkiintoinen kun paikalla oli talossa työskennellyt henkilö, joka myös osasi kertoa lukemattomia tarinoita sieltä.

    Patarei pysähdytti ja laittoi myös ajattelemaan. Tuli mieleen Sofi Oksasen Puhdistus -elokuvan vankilakohtaus, joka on kuvattu juuri Patareissa. Kirjoitin näin tekemääni postaukseen käynnin jälkeen.

    “Tässä aavemaisen sokkeloisessa ympäristössä ja näiden seinien sisällä on istunut lukuisia erilaisia ihmisiä: murhamiehiä, varkaita, huumekauppiaita kärsimässä tuomiotaan eristyksissä – naisia ja miehiä. Saksalaismiehityksen aikana Patarein selleissä ovat juutalaiset odottaneet kuolemantuomiotaan, neuvostomiehityksen aikana puolestaan Siperiaan kuljetustaan odottavat tuomitut.

    Virolaiset poliittiset vangit ovat olleet näiden muurien takana kummankin miehityksen aikana, kertoi oppaamme. Tuntui jotenkin oudolta ajatella kuinka monia erilaisia ihmiskohtaloita tämän nyt autioituneen rakennuksen läpi oli kulkenut niiden 82 vuoden aikana kun siellä on ollut vankila… ”

    Teloitushuoneessa käynti sai palan nousemaan kurkkuun. Olimme vain 90 kilometrin päässä Suomen rannikosta mutta tiesimmekö mitä Virossa tai tässä vankilassa oikeasti tapahtui vielä neuvostovallan aikoina…? Ihmisiä joutui vankilaan syyttömänä ja pahimmassa tapauksessa he pääsivät hengestään…

    Tästä voit kurkistaa ensimmäisen käyntini postauksen
    https://www.marjonmatkassa.fi/2015/10/patarein-hylatyssa-vankilassa.html

    Toisen kerran Patereissa ilman opastusta 2016 ja siitäkin syntyi postaus
    https://www.marjonmatkassa.fi/2016/08/etsiva-loytaa-aina-uutta.html

    Harmi kun en ehtinyt mukaan tällä reissulle missä sinä olit. Ehdottomasti haluan nähdä Patarein “nykyasussaan”. Tätä paikkaa ei saa unohtaa ja olen iloinen siitä ettei tiloihin tullut jotain “luksushotellia” koska tämä paikka täytyy muistaa historiansa ja lukemattomien myös syyttömien ihmisten takia, että Patarein seinien sisälle joutuivat. Osa oli siellä syystä mutta osa täysin syyttä.

    Äärimmäisen hyvä postaus – kiitos siitä Nadine <3

  4. Ihmisten erilaiset pelot ja valtatavoitteet ajavat mitä karmeimpiin tekoihin. Kaikki alkaa huomaamatta, askel askeleelta. Joku antaa aiheen pelkoon, pelkoa ruokitaan, ihmiset luokitellaan, pelkoa käytetään vallan välineenä ja lopputulos on historiassakin nähdyt monet hirmuteot, joihin on osallistunut ihmisiä, jotka ennen prosessia olivat ihan tavallisia ihmisiä. Noiden museoiden ja ennen kaikkea viesti siitä, mikä noihin johtaa on tärkeää pysyä ihmisten ymmärryksessä. Ihmiset vaan ovat niin helposti vietävissä ja asiat unohtuu oman edun tavoittelussa ja pelon edessä.

    “…oli vaikea kuvitella, että vanhaan vankilaan tulisi luksusasuntoja ja hotelleja.”, minun on hyvin vaikea kuvitella, että ostaisin “luksusasuntoa” tai edes läävää rakennuksesta, jossa on kidutettu ja tapettu ihmisiä.

Vastaa