Durres 2026, Albania. Keväinen Durrës Huhtikuu oli lomallemme täydellinen aika. Kesän massat eivät olleet vielä saapuneet, mutta kaupunki ei ollut kiinni tai hiljainen. Pikemminkin sellainen välitila: tarpeeksi elämää, mutta tilaa olla. Rannalla pystyi kävelemään rauhassa, kahviloihin mahtui istumaan ilman suunnittelua, ja koko paikka tuntui elävän omalla verkkaisella rytmillään. Kaupunki oli rauhallinen, mutta eloisa. Aurinko paistoi…
Avainsana: Albania
Tirana – kaupunki, joka rakentaa itseään uudelleen
Tirana 2026. Albanian pääkaupunki on ollut melkoinen mysteeri siinä mielessä, että kaupunki tuntuu huomattavasti suuremmalta kuin viralliset tilastot väittävät. Tiranassa pitäisi asua vain noin puoli miljoonaa asukasta, mutta kun kaupungin katuja tallaa, tuntuu kuin olisi miljoonakaupungissa. Vilinää on joka paikassa ja silmänkantamattomiin. Yksinkertaisemmin tätä voi selittää sillä, että viralliset luvut koskevat vain varsinaista Tiranaa, mutta…
Albania 2026: Vuoden yllättäjä
Albania 2026. Miksi Albania? Löysimme itsemme Albaniasta, kun huomasin, että meillä on 9 päivää pääsiäislomaa koulusta. Ei se, ettei se olisi ollut tiedossa jo vuoden alussa, mutta en kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Maasta on ollut paljon myönteistä palautetta monipuolisena matkakohteena, joten päätimme kokeilla uutta maata. Yllätyksiä on tullut matkalla paljon, mutta enimmäkseen positiivisia. Albania teki…