Syyskuun 2026 muistiinpanot. Ensimmäinen ilmahälytys Nyt ensimmäinen ilmahälytys osui meidän kohdallemme täällä Kaunasissa. Kuvan drooni ei liity tapaukseen. Syyskuun 15. päivän vastaisena yönä Liettuan sotilastutkat havaitsivat hieman ennen puoltayötä Valko-Venäjän suunnasta lähestyvän kohteen, jonka arvioitiin olevan miehittämätön ilma-alus. Kohdetta seurattiin tarkasti, ja hieman puolenyön jälkeen asukkaiden puhelimiin Vilnasta Elektrėnaihin lähetettiin varoitus ilmavaarasta. Kun kohde jatkoi…
Avainsana: it’s my life(style)
Mitä diginomadielämä opetti minulle tavaran omistamisesta?
Mitä diginomadielämä opetti minulle tavaran omistamisesta? Seitsemän viime vuoden aikana työt ja kodit ovat olleet ripoteltuina pitkin Eurooppaa. Ensimmäiset neljä vuotta muutimme paikasta toiseen enemmän, viimeiset kolme olemme pysyneet hieman pidempään samoissa paikoissa. Oma työni on tällä hetkellä jo melkein perinteisen paikallaan pysyvää sorttia, mutta perheen sisällä matkustetaan edelleen työn takia, eikä minulla ole nytkään…
Elokuun 2026 kuulumisia
Elokuun 2026 kuulumisia. Nyt kävi niin, että elokuun kuulumisista tulee vain kasa irtonaisia ajatuksia. Tavallaan se kuvaa elokuutani hyvin. Kuukausi oli monella tavalla repaleinen: siihen mahtui lomailua ja työtä sekä säiden puolesta niin kunnon kesää kuin syksyn tuntuakin. Aika kulkee – ja välillä kiertää ympyrää Olen jatkanut blogini korjausurakkaa. Tällä vauhdilla olen parin vuoden päästä…
Vastuullinen matkailu – mitä se minulle tarkoittaa?
Vastuullinen matkailu. Vastuullisesta matkailusta puhuttaessa keskustelu kääntyy hämmästyttävän nopeasti lentämiseen ja hiilijalanjälkeen. Ne ovat toki osa kokonaisuutta, mutta vain osa. Matkailu vaikuttaa ympäristön lisäksi paikalliseen talouteen, ihmisten arkeen, asumiseen, luontoon, liikenteeseen ja siihen, millaisia palveluita matkakohteissa ylipäätään kannattaa tarjota. Matkailu on työpaikkoja, kulttuurista ja teknologista vuorovaikutusta ja laajentunut mahdollisuuksien kirjo. Vastuullinen matkailu ei siis tarkoita…
Miksi pukeudumme kalenterin emmekä sään mukaan?
Miksi pukeudumme kalenterin emmekä sään mukaan? Huomasin, että minäkin pukeudun enemmän kalenterin kuin sään mukaan. Miksi ihmeessä näin? Välillä tuntuu siltä, että pukeudun jonkinlaisen toivesään mukaan enkä todellisten sääolosuhteiden perusteella. Erityisen hyvin tämä näkyy matkoille pakkaamisessa. Myös matkakohde vaikuttaa siihen, millainen mielikuva sen säästä on jo valmiiksi. Kun olimme Maltalla joulukuussa, kuljin trenssitakki päällä, vaikka…