Seitsemän vuotta bloggaajana. Tämä paikka on yksi sielunmaisemistani, vaikka sitä ei sellaisenaan ole olemassa. Pyysin ChatGPTä luomaan satukuvan merestä, vuorista, historian havinasta ja tähtitaivaasta – maisemasta, jossa voisin hyvin kuvitella olevani jonain kauniina onnenpäivänäni.

Seitsemän vuotta bloggaajana.

Seitsemän vuotta bloggaajana tulee täyteen. Siinä ajassa blogi on ehtinyt muuttua monella tavalla. Itsekin on ehtinyt muuttua. Mutta jokin asia taitaa pysyä muuttumattomana.

Tällä kertaa en kokoa synttäripostausta numeroista tai saavutuksista, vaan vastaan kahteenkymmeneen kysymykseen bloggaamisesta – ja siitä, miksi en edelleenkään oikein mahdu mihinkään valmiiseen lokeroon.

1. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Oikeastaan Via Per Aspera Ad Astra ei ollut ensimmäinen blogini. Olen tehnyt erilaisia bloggaamisen yrityksiä jo vuodesta 2008 lähtien, mutta ne kaikki jäivät syystä tai toisesta kesken. Jälkikäteen ajatellen ongelma ei ehkä ollut siinä, etten olisi halunnut kirjoittaa – olen kirjoittanut tavalla tai toisella koko ikäni – vaan siinä, ettei niiden blogien formaatti ollut minulle se oikea. En tunne oloani mukavaksi niche-bloggaamisen ahtaassa lokerossa enkä löysässä lifestylessäkään. Joten piti keksiä jokin itselleni sopiva laatikko.

Lopulta jokin on loksahtanut paikoilleen. Löysin oman formaatin ja ääneni sekä tavan kirjoittaa, joka tuntui omalta. Sen jälkeen ei enää tarvinnut miettiä, mihin laatikkoon minun pitäisi mahtua – mulla oli ikioma, mittatilauksesta tehty laari, jossa saan olla miten päin vain. Saan vain kirjoittaa silloin kun jotain sanottavaa on.

2. Kuvaile blogiasi. Mikä on sen pääasiallinen aihe?

Via Per Aspera Ad Astra on ensisijaisesti matkablogi, mutta sellainen matkablogi, joka ei oikein suostu pysymään siististi omassa lokerossa.

Minua kiinnostavat paikat, historia, kaupungit, kulttuuri ja se, millaista jossakin oikeasti on. Ei pelkästään se, mitkä viisi nähtävyyttä pitäisi nähdä tai missä saa Instagramiin hienoimman kuvan. Kirjoitan mielelläni siitä, miltä paikka tuntuu, mikä siinä ärsyttää, mikä yllättää ja mikä tekee siitä erilaisen kuin muut.

Siihen ympärille on vuosien mittaan kasvanut kaikenlaista muutakin: asumista ulkomailla, vaatetusta, kuluttamista, arkisia havaintoja ja välillä ihan vain asioita, joita jäin miettimään.

3. Kuinka usein päivität blogiasi?

Harvemmin kuin joskus.

Ennen ajattelin enemmän sitä, että blogiin pitäisi saada tasaisesti uutta sisältöä. Nykyään ajattelen enemmän sitä, onko minulla oikeasti jotain sanottavaa. Toki, elämätilanteenikin on muuttunut.

En enää halua julkaista postausta vain siksi, että edellisestä on kulunut viikko tai kaksi. Mieluummin yksi teksti, johon olen tyytyväinen, kuin kolme sellaista, jotka ovat olemassa lähinnä julkaisukalenterin täytteeksi.

Laatu ennen määrää kuulostaa tietenkin hirveältä kliseeltä, mutta tässä tapauksessa se pitää aika hyvin paikkansa.

4. Kummat ensin, kuvat vai teksti?

Riippuu postauksesta.

Matkapostauksien kohdalla kuvia kuuluu olla jo olemassa ennen tekstiä, koska matkan oletetaan tapahtuneen ensin. Toisaalta en yleensä rakenna tekstiä kuvien ympärille vaan kuvat tukevat sitä, mitä haluan kertoa.

Joskus käy myös niin, että kuva synnyttää kokonaisen jutun. Varsinkin kaupungeissa kuvaan paljon yksityiskohtia, katutaidetta, rakennuksia ja kaikenlaista sellaista, jonka äärelle pysähdyn muutenkin.

Mutta jos jommankumman pitäisi olla pääosassa, valitsisin tekstin.

5. Mistä saat inspiraatiota postauksiisi?

Melkein mistä tahansa.

Matkoista tietenkin, mutta myös keskusteluista, uutisista, kommenteista, vanhoista valokuvista, jonkun toisen blogitekstistä tai jostain aivan arkisesta havainnosta. Joskus yksi sivulause jää pyörimään päähän ja huomaan parin päivän päästä, että siitä on syntymässä kokonainen postaus.

6. Bloggaatko mieluiten aamulla, päivällä vai illalla?

Illalla. Ehdottomasti.

Aamulla minulta ei kannata odottaa kovin merkittäviä kirjallisia suorituksia eikä järin syvällisiä ajatuksia. Kahvi on ainoa, joka pyörii mielessäni. Illalla taas saatan huomata yhtäkkiä, että kello on kaksi yöllä ja olen edelleen kirjoittamassa.

Tämä ei välttämättä ole optimaalinen elämänhallintastrategia, mutta se on minun rytmini.

7. Teetkö joskus asioita nimenomaan blogia varten?

Toki.

Saatan lähteä erikseen kuvaamaan esimerkiksi katutaidetta tai käydä uudelleen jossakin paikassa, koska tajusin tarvitsevani postaukseen jonkin kuvan tai yksityiskohdan.

Mutta blogi ei päätä, miten elän tai minne matkustan. En lähde to the moon and back vain saadakseni jotain tiettyä sisältöä, enkä osta jotain krääsää sen takia, että siitä voisi kirjoittaa blogiin.

En myöskään lähde paikkaan, josta en ole kiinnostunut, vain siksi että siitä saisi hyvän blogipostauksen. Matka tulee ensin. Blogi kulkee mukana.

8. Luetko muiden blogeja? Minkä tyylisiä?

Luen ja paljon. Koska hyvä blogi inspiroi, antaa eväitä ajatuksille ja puhuttaa.

Luonnollisesti luen paljon matkablogeja, koska matkailu kiinnostaa minua joka muodossa. On aina kiinnostanut. Ja eihän joka paikassa pääse käymään ihan itse. Tässä asiassa blogit ovat korvaamattomia.

Luen myös tyyliä, elämäntapaa ja kaikenlaista muutakin. Aihe ei oikeastaan ratkaise kaikkea. Jos kirjoittajan tapa katsoa maailmaa kiinnostaa, saatan lukea aiheesta, joka ei muuten olisi erityisesti minun juttuni.

Siksi blogit edelleen kiinnostavat minua. Ihminen näkyy tekstissä eri tavalla kuin monessa muussa mediassa. Jos jokin saa minut palaamaan lukijaksi, niin se on kirjoittajan oma ääni.

On tärkeä tuntea, että tekstin takana on oikea ihminen eikä sisältötehdas. Kaikkien tekstien ei tarvitse olla rosoisia tai syvällisiä, mutta siinä pitää olla jotain kirjoittajalle ominaista.

Pidän myös siitä, että kirjoittaja tietää, mistä puhuu, mutta ei kuvittele tietävänsä kaikkea. Omakohtainen kokemus ja uteliaisuus ovat minusta aika hyvä yhdistelmä.

9. Mitkä ovat parhaat ja huonoimmat asiat bloggaamisessa?

Ensimmäinen asia plussan puolella on tietenkin kirjoittaminen itsessään. Se on ollut minulle rakas harrastus paljon kauemmin kuin bloggaaminen.

Blogi toimii myös eräänlaisena päiväkirjana. Matkat, paikat, ajatukset ja pienet havainnot, joihin voin palata ajan päästä, ja huomata, miten itse olen muuttunut.

Tärkein hyvä puoli on myös se maailma, joka blogin ympärille on vuosien aikana rakentunut. Muut blogit, tutut kirjoittajat, kommentit ja yhteiset projektit. En ehkä ole maailman sosiaalisin ihminen, mutta olen huomannut viihtyväni tässä omalaatuisessa bloggaajien kylässä varsin hyvin.

Miinuspuoliakin löytyy.

Ensimmäisenä on ehdottomasti tekniikka.

Jos blogi toimii, sitä ei ajattele. Kun se ei toimi, sitä ajattelee aamusta iltaan. Vuoden 2026 hakkerointi oli tästä hieman turhankin perusteellinen oppitunti itselleni.

Toinen miinus on kaikki se näkymätön ja usein puuduttava työ: kuvien käsittely, vanhojen tekstien korjaukset, hakukoneet, rikkinäisten linkkien korjaaminen ja muu digitaalinen rikkaruoho.

Tässä kohdassa bloggaaminen saattaa muuttua suorittamiseksi, jos sen antaa muuttua. Siksi yritän nykyään aika tietoisesti olla antamatta.

10. Onko luonnoksissa monta postausta vai kirjoitatko yhden kerrallaan?

Luonnoksissa on tietenkin aivan liikaa kaikkea.

Saatan työstää yhtä tekstiä pitkään ja samalla aloittaa kolme muuta. Postauksia on erilaisia, ja monesti viimeistely vaatii tietynlaista aikalisää.

Joskus projekti on niin suuri, että se vie viikkoja. Silloin saatan kirjoittaa välillä jotain kevyempää tai eri aiheesta.

Kirjoitan samalla myös muistiinpanoja, joista voi myöhemmin syntyä postaus.

Kaikki luonnokset eivät kuitenkaan päädy julkaisuiksi. Joskus aihe vain kuolee matkan varrella, tai sitten jo viittä vaille valmis teksti ei tunnu enää omalta seuraavana päivänä.

11. Mikä tarina blogisi nimen takana on?

Via Per Aspera Ad Astra tarkoittaa löysästi suomennettuna “tie vaikeuksien kautta tähtiin”.

Nimi kuulostaa ehkä vähän mahtipontiselta matkablogille, mutta olen vuosien mittaan ajatellut, että se sopii itse asiassa aika hyvin. Matkahan ei ole minulle vain siirtymistä paikasta toiseen. Se on tietynlaista henkilökohtaista kasvamista.

Matkakin voi olla kaikkea maan ja taivaan välillä. Joskus se on tavallinen lomamatka, joskus muutto toiseen maahan, ja joskus jonkin ajatuksen muuttuminen. Ja joskus reitti vain menee täysin uusiksi.

12. Kehittää kyllä, muuttaa en – mitä seitsemän vuotta on tehnyt blogilleni?

Tietysti haluan kehittää blogiani edelleen. Mutta muuttaa – en usko.

Tällä hetkellä blogini tuntuu ajatukseni kodilta, se on mukava, avara ja juuri minulle sopiva.

Muutos on silti väistämätöntä. Sehän on ainoa pysyvä asia maailmassa, eikö niin?

Teknisesti alusta on muuttunut. Se on pientä ja lukijoille usein näkymätön osa, mutta bloggaajille se tuo sekä haasteita että mahdollisuuksia.

Blogissani on yli tuhannen postauksen historia, joten siellä on aika paljon sellaista, mikä kannattaa säilyttää, ehkäpä muuttaa hieman, että se olisi helpommin löydettävissä bittiavaruudessa. Mutta en halua kiillottaa blogiani niin pitkälle, että siitä katoaa se perusajatus.

Julkaisen nykyään vähemmän ja vaadin yksittäiseltä tekstiltä enemmän, ja ajattelen hakukoneita vähemmän.

Myös suhtaudun negatiiviseen palautteeseen eri tavalla, vaikka en sanoisi, ettei se kirpaise edelleen.

Mutta perusajatus ei ole muuttunut kovinkaan paljoa. Minua kiinnostavat edelleen paikat, ihmiset, kaupungit, historia ja pienet yksityiskohdat, joista kokonaisuus rakentuu.

Ja haluan rakentaa blogini edelleen niin, että tunnistan sen omakseni.

13. Millaiset postaukset syntyvät helposti – ja mitkä vaativat kaikkein eniten työtä?

Pohdiskelevat tekstit syntyvät yleensä helposti. Jos aloitushetkellä minulla on selkeä ajatus siitä, mitä haluan sanoa, teksti voi tulla valmiiksi lähes yhdellä istumalla.

Vaikeampia ovat isot matkaoppaat ja faktapainotteiset postaukset. Niissä pitää tarkistaa asiayhteyksiä ja dataa, rakentaa kokonaisuus, käsitellä kuvia ja miettiä, mitä lukija oikeasti tarvitsee. Niihin menee paljon aikaa, vaivaa ja tutkimustunteja.

Kaikkein vaikeinta on ehkä saada tekstistä hyvä silloin, kun aiheesta pitäisi kirjoittaa mutta minulla ei oikeastaan ole siitä mitään sanottavaa. Silloin on parempi olla kirjoittamatta. Sen takia valikoin omat yhteistyöt varsin tarkasti.

14. Kirjoitanko ensisijaisesti lukijoille vai itselleni?

Molemmille.

Kirjoitan, koska itse pidän kirjoittamisesta. Jos palavaa haluaa kirjoittamaan ei olisi, tuskin pitäisin blogia seitsemää vuotta – varsinkaan kun siitä ei ole tarkoitus tehdä elinkeinoa.

Mutta kun julkaisen tekstin, kirjoitan tietenkin myös lukijalle. Paljon riippuu tietysti postauksen luonteesta.

Matkapostauksesta pitää olla jotain hyötyä ihmiselle, joka etsii tietoa paikasta. Samalla haluan, että siinä on vähän enemmän kuin paljaat faktat – niitähän löytyy mistä tahansa netistä.

Toisaalta, blogi ei ole henkilökohtainen päiväkirjani. Hyvin suuri osa elämästäni ei kuulu sinne eikä tule koskaan kuulumaan.

Voisin luonnehtia blogiani yhdistelmäksi matkamuistiinpanoja, tietopankkia ja paikkaa, jossa saan ajatella ääneen niistä asioista, joista haluan ajatella ääneen.

15. Voiko Googlelle kirjoittaa menettämättä omaa ääntään?

Voi, kunhan muistaa kumpi on renki ja kumpi isäntä.

SEO on hyödyllinen asia. Jos olen käyttänyt päiviä jonkin tekstin kirjoittamiseen, olisi tietysti mukavaa, että joku myös löytäisi sen. Onneksi osan SEOta voi piilottaa postauksen metatietoihin, joita näkevät vain botit.

Mutta jos alan rakentaa jokaisen lauseen sen perusteella, mitä Google mahdollisesti haluaa siinä olevan, voin yhtä hyvin lopettaa koko bloggaamisen.

Minusta SEO:n pitäisi auttaa lukijaa löytämään hyvä teksti. Sen ei pitäisi määritellä, millainen tekstin täytyy olla.

16. Onko jokin vanha postaus, jota kuulostaa itselleni nyt aivan eri tavalla kuin silloin kun kirjoitin sen?

On montakin.

En välttämättä ajattele, että ne olisivat huonoja tai että minun pitäisi hävetä niitä. Ne vain kuuluvat siihen aikaan, jolloin ne on kirjoitettu.

Seitsemässä vuodessa muuttuu paljon. En ole täysin eri ihminen, mutta elän täysin eri elämänvaihetta.

Esimerkiksi suhtautumiseni tavaraan, kuluttamiseen ja minimalistiseen elämäntapaan on vuosien aikana muuttunut ja tarkentunut. En ole yhtäkkiä muuttunut minimalistiksi – kaukana siitä – mutta mietin eri tavalla, mikä on omistamisen arvoista ja milloin tavarasta alkaa tulla oma työtehtävänsä.

Siksi vanhoihin teksteihin on joskus kiinnostavaa palata. Ne näyttävät aika konkreettisesti, että ajatuksetkin liikkuvat.

17. Mitä matkustaminen on opettanut minulle bloggaamisesta?

Sen, ettei kiinnostavin paikka välttämättä ole kaunein, kuuluisin tai helpoin.

Ja ehkä saman voi sanoa teksteistäkin.

Matkoilla minua kiinnostavat usein paikat, joissa on jokin särö, ristiriita tai keskeneräisyys. Täydellinen lomakohde voi olla aika tylsä kirjoitettava. Paikka, joka saa miettimään jotain vielä kotiin palattuakin, on paljon kiinnostavampi.

Matkustaminen on myös opettanut, ettei oma kokemus ole universaali totuus. Voin kertoa, millaisena minä näin paikan, mutta joku toinen voi nähdä sen aivan toisin. Ja hyvä niin.

18. Mitä tekoäly on muuttanut tavassani blogata – ja mitä en halua sen muuttavan?

Aika paljon käytännön työssä.

Käytän tekoälyä tiedon etsimiseen, oikolukuun, vaihtoehtojen hahmottamiseen, SEO-asioihin ja välillä siihen, että joku teksti tarvitsee ulkopuoliset silmät. Kuvituskuvia voin myös tehdä tekoälyllä silloin, kun kyse ei ole varsinaisen matkakokemuksen dokumentoinnista.

Se on hyvä apulainen.

Mutta se ei ole ollut matkoillani minun puolestani. Se ei tiedä, mikä minua siellä ärsytti, mille nauroin tai mihin jäin tuijottamaan liian pitkäksi aikaa.

En halua, että tekoäly luo minulle kirjoittajan identiteettiäni. Sellainen minulla on jo.

19. Jos aloittaisin blogin nyt uudelleen, tekisinkö jotain toisin?

En oikeastaan.

Tämä ei tarkoita sitä, että olisin tehnyt kaiken oikein. Olen tehnyt aivan riittävästi virheitä.

Mutta oman äänen löytämiseen ei ole oikopolkua. Tarvitsin ilmeisesti tehdä kaikki ne virheet, että lopulta pääsin sinne, mihin olin matkalla.

Taas jälleen kerran kliseetä, mutta oppiminen vaatii virheitä. Ilman niitä ei pysty luomaan mitään uutta – toisin sanoin kasvukipua tarvitaan.

Joten tekisin varmaan uudelleen myös ne tyhmät jutut.

20. Toivonko kirjoittavani tätä blogia vielä seitsemän vuoden päästä – ja millaisena silloin?

Toivon.

En osaa sanoa, miltä blogimaailma näyttää vuonna 2033 tai miltä Via Per Aspera Ad Astra silloin näyttää. Seitsemän vuotta on bittiavaruudessa kuin valovuosi.

Mutta kirjoittaminen on kuulunut elämääni aina. Melkein yhtä pitkään kuin muistan itseni. Siksi minun on vaikea kuvitella, että vain jättäisin sikseen.

Formaatti voi muuttua. Aiheet voivat hakeutua toisenlaiseen uomaan. Ehkä lukijatkin muuttuvat.

Mutta jos minulla on edelleen jotain sanottavaa, luultavasti kirjoitan edelleen.

Inspiraatiota tähän postaukseen sain Tiinan Tyylimuru-blogin kirjoituksesta 20 kysymystä – millainen bloggaaja olen? Käy ihmeessä lukaisemassa ja inspiroidu itsekin!