Viikko 13-2024 - Ikäraja kosmetiikan myyntiin? - banner

Viikko 13 – Ikäraja kosmetiikan myyntiin?

Viikko 13 -2024 - Ikäraja kosmetiikan myyntiin? Viikko 13 Viikko 13 oli edelleen harmaahko, mutta hieman lämpimämpi kuin edelliset. Se oli hyvä puoli. Huono puoli oli se, että siitepölyn lisääntyessä ilmassa alkoi se jokavuotinen riesa, jolloin saan kaiken karvaisia allergiaoireita. Tukkoisen nenän ja vuotavien silmien lisäksi ilmaantuu iho-oireita, välillä aika rajujakin. Eli pakkasjakson jälkeen sain … Jatka artikkeliin Viikko 13 – Ikäraja kosmetiikan myyntiin?

Viertolan kouluampuminen - turvallinen koulu

Ei toista Viertolan koulua, kiitos!

Viertolan kouluampuminen. Miltähän tuntuisi viedä lapsi aamulla kouluun, jossa oli äskettäin ammuttu? Oltaisiin varmaan tunnettu myös uhreja ja heidän perheitään.  Keskustelu valta- ja sosiaalisessa mediassa eskaloituu yhä. Paljon on tutkimuspohjaista tietoa ja paljon spekulaatioita. Näin kasvattajana ja äitinä itsekin, en voi sanoa muuta, kuin se, että meidän aikuisten pitää katsoa peiliin useammin.  12-vuotiaan tapauksessa vastuu … Jatka artikkeliin Ei toista Viertolan koulua, kiitos!

Naistenpäivä 2024

Naistenpäivä 2024 – Oikeuksien puolesta

Naistenpäivä 2024. Naistenpäivä on yksi harvoista merkkipäivistä, joita noteeraan. Juhlaksi tätä päivää en sanoisi, vaikka monessa paikassa se on säädetty oikein kansalliseksi vapaaksi. Mielestäni ei ole edelleenkään mitään juhlimista tällä saralla. Täällä Euroopassa asiat ovat verraten hyvin, eli saman työn samasta määrästä naisille ja miehille maksetaan melkein saman verran palkkaa eikä kukaan pääse sanelemaan miten … Jatka artikkeliin Naistenpäivä 2024 – Oikeuksien puolesta

Tuunaa taloutesi -kurssi banner

Puhutaan rahasta

Puhutaan rahasta - Tuunaa taloutesi kurssi. Tämä artikkelin inspiraationa oli Tuunaa taloutesi -kurssi  (lisätietoa: Talous tiukalla riittääkö rahat? - Kurssikeskus Kinanen). Rahasta puhutaan todellakin liian vähän. Rahapuhe hävettää. Rahaa on joko liian vähän tai liian paljon. Kumpikin hävettää joka tapauksessa. On häpeällistä ja pelottavaa tunnustaa, että rahaa on liian vähän - hädin tuskin riittää elämiseen, … Jatka artikkeliin Puhutaan rahasta

Filtteröity todellisuus banner

Filtteröity todellisuus

Filtteröity todellisuus. Elämänkatsomus on jakautunut kahtia hyvin näkyvästi ja voimakkaasti. Toisessa leirissä on luonnollisuuden puolustajia ja toisessa - ahkeria filttereiden käyttäjiä. Kummallakin puolella on tapana mennä äärimmäisyyksiin. Yhdet tuomitsevat jopa karvojen ajamista ja toiset käyvät kirurgin veitsen alla lounastauolla.  Filtteröity todellisuus Minusta filtteröity todellisuus on epätoivoinen pyrkimys olla jotain muuta kuin se, mitä on.  Toisilla … Jatka artikkeliin Filtteröity todellisuus

Luovimista kulttuurisissa myrskytuulissa banner

Luovimista kulttuurisissa myrskytuulissa

Luovimista kulttuurisissa myrskytuulissa. Ensin meinasin sivuuttaa koko aiheen, mutta sitten päätin kuitenkin lähteä tähän keskusteluun mukaan. Yhtenä syynä on se, että olen kirjoittanut jo valmiiksi kaksi tekstiä kulttuurisidonnaisuudesta.  Toinen syy on se, että korviini jäi soimaan Tiia Koivusalon viimeaikainen kirjoitus kulttuurisesta omimisesta, tai kulttuurisesta appropriaatiosta, miksi sitä kutsutaan netissä usein. Kuten monessa muussakin asiassa, tässäkin … Jatka artikkeliin Luovimista kulttuurisissa myrskytuulissa

Koulu maailmalla - Suomi banner

Suomen koulu: Huipulla tuulee

Koulu maailmalla: Suomi Tuskin moneltakaan on jäänyt huomaamatta viimeaikainen Suomen koulujärjestelmän uudistamisen ympärillä käytävä polemiikki. Uusia mielipidekirjoituksia ilmestyy joka päivä, mitä on sinänsä ymmärrettävää: koulu on yli miljoonan suomalaisen arkipäivää. Ollaan joko koulutusalan ammattilaisia  tai koululaisia tai koululaisten vanhempia. Koulu kuumentaa tunteita ja jakaa mielipiteitä.  Koulu koskee kaikkia elämän jossakin vaiheessa. Se on yksi yhteiskunnan … Jatka artikkeliin Suomen koulu: Huipulla tuulee

Onko normaalia tuntea syyllisyyttä siitä, ettei käytä somea

Onko normaalia tuntea syyllisyyttä siitä, ettei käytä somea?

Somea ja syyllisyyttä. Ilmeisesti perunasopan viereen kuuluukin orava, oravanpyörineen nimittäin. Tässä lauseessa ei ole mitään järkeä? Itse asiassa on, mutta ymmärtääkseen sen tarkoituksen joutuu lukemaan Tanjan postaus. Olen itsekin sivunnut digitaalisen minimalismin aihetta aikaisemmin. Ympärillä olevan infohälinän hallitsemisen avuksi on kirjoitettu lukuisia artikkeleita ja tutkimuksia digitaalisen minimalismin hyödyistä ja mielikuvaharjoituksista. Helpompaa sanottua kuin tehtyä.  1.  … Jatka artikkeliin Onko normaalia tuntea syyllisyyttä siitä, ettei käytä somea?

Lentämälläkin pääsee banner 1

Psst… Lentämälläkin pääsee

Lentämälläkin pääsee. Minä en ole se, joka tämän keskustelun aloitti, mutta haluan ehdottomasti liittyä siihen, koska se koskee minua sekä suoraan ja epäsuoraan. Olkoon, että olen jonkin sortin matkabloggaaja, mutta myös tavanomainen keskiluokkainen perheellinen turisti sekä yrittäjä, joka haluaa säilyttää oikeuksia ja mahdollisuuksia matkusteluun, sekä työn että lomailun perässä.  Matkabloggaajat ovat matkailualan kaikista tahoista pienin, … Jatka artikkeliin Psst… Lentämälläkin pääsee

Kansainvälinen opettajien päivä banner

Kansainvälinen opettajien päivä

Kansainvälinen opettajien päivä. Maailma viettää kansainvälistä opettajien päivää lokakuun 5.päivänä.  Sen kunniaksi päätin julkaista omia muistiinpanoja, joita kertyi tutkiessani suomalaista koulujärjestelmää, jota edelleen jossakin pidetään maailman parhaana.  Koulun erilaiset muodot kiinnostavat minua sekä vanhemman että kasvattajan roolissa. Minulla on myös mihin verrata. Olen toiminut opettajana nyt kolmessa eri maassa (mutta ei Suomessa) ja poikamme on … Jatka artikkeliin Kansainvälinen opettajien päivä