Viikko 15 – Trendejä

Viikko 15-2024 - Trendejä ja muotia

Viikko 15-2024 – Trendejä ja muotia.

Viikko 15

Viikko 15 oli poikkeuksellinen sillä tavalla, että olimme tyttöporukalla oopperassa. Kävimme katsomassa Oopperan kummitusta. Itselleni se oli varsin suuri tapahtuma, koska en ole käynyt vielä missään, edes elokuvissa, koronan jälkeen. Eli nyt täydet viisi vuotta karanteenia. Luulisi että koronaviruskin kuolee siinä ajassa. 

Se oli viikon suurin plussa.

Dnipro State Opera and Ballet Theater with the grandiose musical show “PHANTOM OF THE OPERA”

Miinuksen puolella oli siirtyminen kesäaikaan, joka on itselleni täyttä myrkkyä. Lomaviikkoa olisi pitänyt riittää uuteen aikaan tottumiseen, mutta kun en ole mikään aamuihminen, sekin meni plörinäksi. Olen niitä, jotka odottavat kuumeisesti, milloin tuo ajan vekslaaminen ees-taas loppuu lopullisesti. Onhan jo moneen kertaan todistettu, että tämä ei ole terveydelle hyvä, mutta päätös luopua kesä- ja talviajasta junnaa paikallaan edelleen. EU tasolla.

Ihmisten sisäistä kelloa on varsin vaikeaa säätää ja se pysyy samana koko elämän ajan. Ainoa, mikä todella auttaa, on siirtyminen toiselle aikavyöhykkeelle. 

Toisin kuin yleisesti uskotaan, iltavirkut ovat aamuisin toimintakykyisiä, sillä erikoisuudella tosin, että luovuus on poissa. Esimerkiksi minä herään luontaisesti 8-9 maissa, jos saan nukkua keskeyttämättä, riippumatta siitä, milloin olen mennyt nukkumaan. Silloin olen valmis työntekoon kymmenen maissa. Se on yhteiskunnan mielestä luvattoman myöhäinen alku päivälle.

Luovimmillaan olen klo 19-01. Joten teen kaikki aivotyötä vaativat tehtävät iltaisin. Aamukahdeksalta en välillä muista, miten olen tehnyt jotain asiaa ja se näyttää tosi vaikealta ja monimutkaiselta.  

Trendejä ja muotia

Tämä tuli mieleen sen takia, että mietin, mitä kaikkea tarvitsen ostaa kevät-kesä kaudeksi. Onneksi hankittavia kamppeita on huomattavasti vähemmän kuin talviaikana, ne ovat edullisempia ja helpommin saatavilla. Osittain voi käyttää vanhaakin. Tosin, Maltalta ostetut varvastossut eivät ole järin sopivia työjalkineita.

Maailman shoppailumaisemat ovat myös muuttuneet melkoisesti. Enimmäkseen muuttuneiden asiakkaiden kulutustottumusten ansiosta. Meillä, nyt ostovoimamme huipulla olevilla 35+ vuotiailla on huomattavasti vähemmän rahaa vapaaseen kulutukseen kuin meidän vanhemmilla on ollut. Se on ensimmäinen kerta vuosisatoihin, jolloin tuleva sukupolvi on edeltäjäänsä köyhempi. 

Voi niitä vanhoja aikoja! Tosin, aika tuppaa kultaamaan muistoja tehokkaasti. Joitakin asioita vanhoista ajoista ei tule ikävä. 

Ainakin nykyään ollaan tietoisempia omasta kulutuksesta, hyvinvoinnista ja elämäntavoistamme. Tai ainakin toivottavasti.

Onko muutos hyväksi tai pahaksi, on mielipideasia, mutta se on väistämätöntä.

Muutama hauska asia silloin joskus ja nyt:

  1. Vielä 2000-luvun alussa saadakseen lainaa (ukrainalaisesta) pankista piti hankkia lääkärintodistus, mutta ei perhelääkäriltä vaan psykiatrilta. Lienee lainan ottaminen ollut sen verran riskialtis keikka, että piti todistaa, että on tullut hulluksi sen jälkeen, eikä sitä ennen.

  2. Top – ja suosikkilistoja on tehty kautta aikojaan. Keinoja niiden selvittämiselle oli monia, kyselyistä raateihin, mutta nyt asian ytimeen pääsee oikopolkua pitkin. Kysy vain ChatGPT:n mielipidettä. 

  3. Silloin joskus loma tarkoitti aina ylikansoitettua ja ylikuumennettua rantaa, aurinkovarjoa (jos tuuri kävi) ja suurta hotellikompleksia. Nykyään lähdetään katsomaan tähtiä toiselle puolelle maailmaa tai ollaan sanomatta sanaakaan koko matkan aikana. Se on nyt trendikästä. (No joo, muistaisin, että osa porukasta lähti patikoimaan ja telttailemaan vuorille ja heitä pidettiin vähän outoina). 

Viikko 15-2024 – Trendejä ja muotia.

Referenssit:

8 vastausta artikkeliin “Viikko 15 – Trendejä

  1. Mua ärsyttää kellojen siirtely niin paljon! Miten se asia ei nyt ollenkaan EU:ssa etene?! Mulla on ihan sama juttu kuin sulla. Iltavirkku oon ja luovuus on aamulla tipotiessään ja suurinpiirtein samaan aikaan illalla/yöllä oon mäkin luovimmillani. Onneks yhteiskunta on edes vähän joustavammaksi muuttunut.

    1. Täälläpäin on vielä aika vanhanaikaista touhua. Juuri pomoni yritti saarnata minulle, miten aamulla kuuluu olla virkeä ja touhukas 😅

  2. Kellojen siirtely on tosiaan turhaa, en tajua.
    Hauska tuo, että olet luovimmillasi illalla ja alkuyöllä – itse olen aikaisin aamulla, 6.30-12 välillä, sanoisin. 😉

    1. Joskus turhaudun aika tavalla siihen, etten mahdu aamuvirkkujen muottiin. Toisaalta, meitä iltavirkkuja on maailmassa melkein yhtä paljon kuin ammuvirkkuja 😁

  3. Ooppera on hyvää viihdettä, tykkään!
    Kellojen siirtely on minusta uskomattoman turhaa touhua. Ihme, että siitä ei päästä eroon!

    Minusta ihan hyvin ukrainalaisilta pankeilta kysyä tuollaista, silloin aikanaan. En tosin tiedä toimisiko nyky-Suomessa, kun ei sinne psykiatrille taida päästä vaikka olisi kuinka tarve. (mutu-tuntuma)

    1. Tuskin Suomessa pysty mitään sellaista kyselemään. Niin näin se onkin, että hoitojonot ovat valtavia, kaikille puolille.

      Ooppera on tosiaan hienoa viihdettä. Parin viikon päästä mennään kuuntelemaan Cinderellaa.

  4. Kiva kuulla, että nautit oopperasta. Itse olen katsonut Oopperan kummituksen Lontoossa. Varsinainen klassikko. Olen kyllä oopperafani myös siksi, että poikani laulaa Kansallisoopperassa Helsingissä. Tuo vuorokauden aikojen vaihto kesä-talvi-kesä-talvi-kesä-talvi -prosessi on minunkin mielestäni tylsää. Toivoisin jatkuvasti kesäaikaa, koska se lisää valoisia tunteja iltaan. Ihmettelin tuota käsitystäsi sukupolvien kulutusmahdollisuuksista. Siitä olen aivan eri mieltä. Omien lasteni sukupolvi on tällä hetkellä 36 – 45 -vuotiaita. Kun itse olin sen ikäinen, talous oli tosi tiukkaa. Maksoin pois opintolainaani, ja asuntolainaani, jonka korko oli noin 10%. Olimme molemmat töissä, joten olimme niitä “hyväosaisia”, joiden neljälle lapselle ei tarjottu ollenkaan kunnallista hoitopaikkaa. Muistan, miten jaoin käytettävissä olevat rahat päivittäisiksi summiksi, jonka voi ruokaan käyttää. Oli tosi niukasti. Aila

    1. Wow! Oopperalaulajan ura vaatii rutosti työtä näin synnynnäisen lahjan lisäksi.

      Tuosta meidän sukupolven köyhyydestä puheen ollen, se ei ikävä kyllä ole mikään mututuntuma (olen sentään alan ihmisiä 😁). Yksilötasolla sitä ei välttämättä huomaa, jos itse tai omat läheiset eivät ole keskivertoa köyhempiä. Mutta tämä taloustieteellinen ilmiö on todellakin olemassa, ja se varjostaa tältä erää kokonaisen sukupolven arkea. Reaaliarvossa, eli inflaatio huomioon ottaen, tämän hetken 35-50 vuotiailla (eli meillä) on rahaa käytettävissä huomattavasti vähemmän kuin teillä (eli nyt eläköityvällä sukupolvella). Korot ovat tosiaan alhaisia (vaikka ne lähtivät nousuun), mutta oman kiinteistön ostaminen tai lasten hankkiminen on monien ulottumattomissa. Neljän lapsen perhe ei tänä päivänä selviäisi hengissä ilman valtion tukiaisia ellei vanhemmat olisivat varsin varakkaita. Eli keskiarvoina laskettuna netto per henkilö on laskenut, ja se erityisesti pätee täällä päin maailmaa kehittyneissä maissa. Se näkyy mm. pienempänä omavaraisuusasteena (toisin sanoin suurentuneena velkaantuneisuutena) ja lapsiluvun laskuna. Ilmiöön lisää panoksia myös valion velka, joka on nyt meidän sukupolven lisäksi meidän lasten ja lastenlasten hartioilla.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.