Suomen koulu: Huipulla tuulee

Koulu maailmalla - Suomi

Koulu maailmalla: Suomi

Tuskin moneltakaan on jäänyt huomaamatta viimeaikainen Suomen koulujärjestelmän uudistamisen ympärillä käytävä polemiikki. Uusia mielipidekirjoituksia ilmestyy joka päivä, mitä on sinänsä ymmärrettävää: koulu on yli miljoonan suomalaisen arkipäivää. Ollaan joko koulutusalan ammattilaisia  tai koululaisia tai koululaisten vanhempia. Koulu kuumentaa tunteita ja jakaa mielipiteitä. 

Koulu koskee kaikkia elämän jossakin vaiheessa. Se on yksi yhteiskunnan peruspilareista. Myös se, mitä ja miten opetetaan ja mitä tapahtuu koulussa, jää muistoihin tai kummittelemaan loppuelämäksi. Suomessa koulun on käynyt varmaan yli 99% kansasta. En löytänyt tarkkoja tilastoja siitä, mikä on Suomessa se prosentti, joka ei kykene tai pääse osallistumaan perusopetukseen tavalla tai toisella.  

Moni oman sukupolveni aikuisista ei olisi tunnistanut nykyopetusta kouluksi. Se on valtavasti erkaantunut siitä, millaiseksi koulu mielletään. Se ei ole faktana automaattisesti hyvä tai huono asia, se on luonnollista kehitystä. Mihin suuntaan kehitys on mennyt ja miten se palvelee yhteiskunnallisia ja yksilöllisiä tehtäviä on jo eri asia. 

Suomi oli jonkin aikaa kärjessä tai ainakin yksi parhaista koulumaailmassa. Käyrä on kuitenkin lähtenyt väärään suuntaan jo vuosia sitten – lehmän hännän suuntaan. Lähes viime aikoihin asti jotkin tahot ovat sitkeästi yrittäneet vakuuttaa, että ollaan yhä huipulla. Nyt olisi korkea aika myöntää, että virheitä on tehty ja nyt on korjaamisen aika. 

Menikö koulu jo liiallisuuksiin omassa edistyksellisyydessään?

Parhaaksi arvioitua koulujärjestelmää koettelevat nyt kasvukivut.

On vaikeaa olla eturintamalla ja näyttää suuntaa, koska huipulla todellakin tuulee. Maailman pioneerina oleminen asettaa paineita pyrkiä entistä parempaan vaikka se ei aina ole mahdollista. Myös kaikkia koulumaailman innovaatioita, myös epäonnistuneita, koeajetaan edistyksellisen opetussuunnitelman maassa.

Jatkuva muutos on hyvää, mutta tässä kohdassa tuntuu, että sen olisi pitänyt olla harkitumpaa ja loivempaa. Kyseessä on lasten hyvinvointi ja tulevaisuus. Mikä vaikuttaa myös koko yhteiskunnan hyvinvointiin ja tulevaan kehityssuuntaan.

Yksilön etu vs yhteiskunnan tulevaisuus

Elämä asettaa omia toiveita ja tavoitteita oppimäärälle, joka koulusta pitää jäädä mukaan. Informaation määrä, joka pitää sisäistää, tiedot ja taidot, joita kuuluu oppia, sekä sosiaaliset valmiudet, jotka pitää hallita hurjaa vauhtia muuttuvassa maailmassa.

Monesti ristiriita syntyy myös siitä, että rajoitettu aika ja lapsen resurssit ymmärtää oppimäärä sekä ottaa vastuu omista tekemisistä, ei mahdollista sisäistää kaikkea tarvittavaa tietoa ja kehittää taitoja sen käsittelyyn.

Mitä minä sillä lauseella tarkoitin? Minä, päälle nelikymppinen aikuinen, en osaa puoltakaan siitä, mitä 12-vuotias lapseni on oppinut koulu-uransa aikana. Tosin ei tuo kaikki lapsen tieto-taito ole peräisin koulusta. Omatoiminen tiedonjano tietysti riippuu yksilöstä ja olosuhteista.

Kehitystä tapahtuu kaikilla elämän osa-alueilla, joten koulun on pakko muuttua sen tahdissa. 

Nykytiedon mukaan koulussa kaikilla pitää olla myös hauskaa ja mukavaa, koska se edesauttaa oppimisprosessia. Mutta se ei saisi tapahtua tulosten kustannuksilla. Yhtälö ei muuten olekaan niin helppo. Uusien asioiden oppiminen on jo sinällään hauskaa, olkoon metodi millainen tahansa. Jos motiivi oppimiseen on epäselvä, asia vaikeutuu entisestään.

Seuraava kohta on yksi koulumaailman ikuisia dilemmoja: pitääkö koulutuksen tason olla sellainen, että jokainen pärjää tai sellainen, että se vaikuttaa kiihdyttävästi yhteiskunnalliseen ja teknologiseen kehitykseen. Eli kuinka suuri koulun oppimäärä saa olla. 

Tästä aiheutuu myös seuraava ristiriita: saako lapsia erotella sen mukaan, kuinka nopeasti tai tehokkaasti he pystyvät oppimaan? Kehityksen näkökulmasta yhteiskunnan etuna olisi tarjota lapsille eritasoista opetusta niin, että parhaimmisto pääsisi eteenpäin vauhdilla. Yksilön ja hyvinvoinnin näkökulmasta taas, tasainen ja kaikille saavutettavissa oleva oppimäärä on parempi. 

Monessa maassa sellainen segregaatio on edelleen käytössä (mm. Maltalla) ja joissakin (Suomessakin) siitä on luovuttu. Maltalaisen systeemin puolustukseksi voisin sanoa, että eritasoisiin luokkiin jako ei tarkoita sitä, että heikompia jätettäisiin ilman tasokasta opetusta, vaan heillä on mahdollisuus edetä omalla vauhdilla ja paineitta. Ei kaikista kuitenkaan voi tulla insinöörejä. Maailma tarvitsee myös eri alojen ammattilaisia. 

Mahdollisuuksia pitää olla kaikille tasaisesti. Miten se järjestyy käytännössä, onkin suurempi kysymys. Pitää olla resursseja ja osaamista. Eli rahaa, jota voisi investoida maan (minkä tahansa maan) tulevaisuuteen.

Globalisaation myötä kyse ei ole enää yksittäisistä maista, mutta koulukin on tätä nykyään kauppatavaraa. Se maa, joka pystyy tarjoamaan tehokkaampaa koulua, voittaa tässä kilpailussa. 

Koulu maailmalla - Suomi

Koulu maailmalla Suomi

Referenssit:

Visits: 352

10 vastausta artikkeliin “Suomen koulu: Huipulla tuulee

  1. Koulu on kiinnostava paikka. Olen itse toiminut hetken opettajana ja muutenkin koulutyössä mukana pitkään.
    Tytär toimii myös opettajana ja pitää blogiakin http://openideat.blogspot.com
    Kiire on vallannut koulun arkea, se vaikuttaa niin moneen asiaan sielläkin.

    1. Ai, hän on sun tytär! Minä tunnen tämän blogin, se on ihanaa 💕.

      Koulussa kaikki olisi kunnossa, jo opettajilla ei olisi muuta taakkaa kun opetustyö, johon heitä on valmennettu ja koulutettu. Kaikki muu paperityö oh turhaa ja kuormittavaa. Myös säästökuuri on ollut aivan liian kuluttavaa, ei näin voi tuloksia parantaa.

      Itse olen ollut tutkimassa ja sovittelemassa Suomen koulujärjestelmää ulkomaille. Moni asia nykyjärjestelmässä ihmetytti omalla turhuudellaan.

  2. Yksi suomen koulutuksen laadun takaava piirre on opetushenkilökunnan koulutus ja monipuolisuus. Olen keskustellut useidenkin maiden opettajien kanssa ja kaikkialla ei opettajilta tosiaankaan edellytetä maisteritason opintoja. Tämä on asia, josta ei ole luovuttu, eikä saakaan luopua. Tunnen myös paljon opetushenkilöstöä ja heillä on viime vuosina ollut taakkana valtava työmäärän kasvu, joka ilman muuta heijastuu myös oppilaiden saamaan opetukseen ja edistymiseen. Ryhmäkokoja on kasvatettu, inkluusio on ollut tosi usein erityisopetuksesta ja sen resursseista luopumista, kaikenlaista byrokratiaan liittyvää toimintaa on kasvatettu. Se on poissa opetukseen liittyvästä ajasta. Ideologian ja resurssoinnin ristiriidat ovat näkyviä. Lasten oppimistuloksiin heijastuvat resurssipuutteet paljon. Olemme itse eläkkeellä olevia opettajia (opinto-ohjaaja ja musiikinopettaja), tehneet molemmat pitkään töitä, joista on tullut hienoa arvostavaa palautetta, mutta hyvin näemme, että ihan muutamassa vuodessa on tapahtunut tuossa resurssoinnissa paljon asioita, joiden kanssa emme kyllä olisi samaa jaksaneet.

    1. Olen aivan samaa mieltä kanssanne: opettajilla pitää olla tarpeeksi aikaa itse opetustyölle eikä niinkään byrokratialle ja projektipapereiden täyttämiselle. Inkluusiokaan ei toiminut säästökuurina. Nyt on vaarana se, ettei opetushenkilökuntaa tule riittämään lähivuosina, mm. sen takia, ettei ammatissa pysytä enää koko uran aikana. Siitä tuli henkisesti aivan liian kuluttavaa.

      Nimenomaan sen halusin sanoa, ettei muutoksia opetussuunnitelmaan kannata tehdä vuoden välein ihan vain tekemisen ilosta. Koulujärjestelmä ei ole laboratorio eikä lapset ja opettajat ole koekaneja. Muutoksen pitää olla harkittua ja perusteltua.

    1. Olisi tosi hyvää, jos päättäjät kuuntelisivat opettajia tässä asiassa eivätkä puskisi eteenpäin vain uudistuksen ilosta. Minäkin toivon, että terve järki palaa Suomeen.

  3. Harmittaa, kun niin moni tuntuu tippuvan kyydistä opintojen edetessä. Ei ole korjausliikettä minulla tarjota, mutta toivoisin, että asiaan puututtaisiin ja jokaisen taidot ja tapa oppia otettaisiin paremmin huomioon. Ihan yhteiskunnan edun kannalta jossei yksilönkin.❤️

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.