Maltan kesä

Maltan kesä.

Maltan kesä

Maltan kesä, niin kuin etelässä yleensä, on paahteinen ja kuiva vuodenaika, joka alkaa sadon korjuulla, eikä lopu siihen. Kesäkuussa, ennen varsinaista kuivan sesongin alkua, kaikki heinät ja viljat on jo korjattu. Toki monet hedelmäpuut ja vihannesistutukset vaativat huolenpitoa vielä pitkälle elokuuhun. 

Etelässä keskikesä osuu elokuuhun. Eurooppa lomailee vasta elokuussa. Italiassa Ferragostoa juhlitaan 15.8. Se on ilmeisesti perua antiikin ajoista, jolloin uusi vuosi alkoi syyskuussa. Monessa maassa keskikesän juhla on kumarrus aikoihin ennen kristillisyyttä ja monoteismia. 

Maltalla, joka on tunnetusti hyvin uskonnollinen maa, kesän aikana ei juhlita mitenkään näkyvästi maallisia tapahtumia, mutta sen sijaan on useita uskonnollisia pyhiä. Se ei estä maltalaisia rakastamasta ilotulituksia, joita pamautetaan harva se ilta miltei koko kesän. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Maltan ilotulitukset ovat muuten omaa tuotantoa, ei Kiinan tuontia. 

Kesäisin elämä siirtyy iltaan ja aikaiseen aamuun, jolloin pystyy olemaan ulkona saamatta lämpöhalvausta.

Nyt Maltan kesä on parhaimmillaan. Lämpötilat ovat mukavampia kuin elokuun alussa (jolloin on kuumin kausi, liki +40C). Vedet ovat lämpimillään, +28C. Keski-eurooppalaiset turistit ovat jo turvallisesti kotonaan. Se on mielestäni paras ajankohta lomailla Maltalla.

Maltalla koululoma on vielä täydessä käynnissä: koulu alkaa vasta 28.9 ja varsinaiset tunnit 4.10.

Maltan kesä.

Referenssit:

2 vastausta artikkeliin “Maltan kesä

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.