Miten pakkaan matkoille? Työkomennus

Miten pakkaan matkoille? Työkomennus

Miten pakkaan matkoille – Työkomennus.

Työkomennus, 2-3 viikkoa

Työmatkat ovat sillä tavalla vaikea asia, että mitään yleispäteviä sääntöjä ei ole. Se, miten kannattaa pakata, riippuu täysin omasta alasta, maasta, mihin olet menossa ja vuodenajasta, ohjelmasta, joka odottaa perillä ja matkan kestosta.

Tähän päivään asti ulkoinen olemus on silti se ensimmäinen asia, jota vastapuoli arvioi. Suomi ei muuten ole mikään poikkeus. Toisissa paikoissa vaatetus on todella tärkeä asia, toisissa tavat ovat liberaalimpia. Itse en viitsi aiheuttaa yhteistyökumppaneille mielipahaa heidän omalla maaperällään. Vastavuoroisesti tietysti. 

0.4 alaosa ja 1.2 yläosa per päivä on aika hyvä sääntö (bongasin täällä), ja se toimii hyvin lyhyillä reissulla, mutta viikkoja kestävän matkan aikana on pakko luottaa pesulapalvelujen saatavuuteen. Jos työreissu on pitkä (meillä oli välillä liki 3 vk rupeamia), tavaramäärä, jota joutuisi ottamaan mukaan, olisi täysin ylitsepääsemätön ilman niitä.

Itse olen sen verran jääräpäinen muutamassa asiassa, jotka koskevat itsemäärämisoikeuttani, että joskus nuorempana jätin väliin työpaikan, jossa vierasmaalainen pomo oli vaatinut hyvin formaalista pukeutumista, myös kesäisin, jolloin lämpötila nousi yli +40 C. Ongelmana ei ollut edes se, että hänen vaatimassa jakkupuvussa olisi uinut hiessä päivän loppuun mennessä (oli 90-luvun loppu, ja ilmastointikoneet oli, mitä oli), mutta se, että joku tuli omaan maahani sanelemaan, miten päin minun pitää olla, ärsytti liikaa. Olen käyttänyt kesäisin spaghettitoppia opettajan työssänikin, koska se oli täysin normaali pukeutumistapa sillä seudulla. 

Tästä syystä on maita, joihin en mene. Minulla ei tavallaan ole oikeutta mennä sanelemaan heille pukeutumissääntöjä, mutta se sotii omien periaatteeni kanssa. Niin ja jos kyse olisi vain pukeutumisesta…

Ajat ovat muuttuneet ja pukeutumistavat ovat vapautuneet, mutta silti on olemassa kirjoittamattomia sääntöjä, usein alakohtaisia. Vaikka kuinka hassulta se kuulostaa, täysin ilman stigmaa ei päästä. Taiteilijan pitää olla olemukseltaan silmäänpistävä, valokuvaajan – huomaamaton. Teknisen alan asinatuntijan kuuluu olla harmaassa housupuvussa, pankkivirkailijan – mustassa hameessa. 

Matkalaukun sisältö:

  • Kapseli-puvusto, jossa on 2 housupuku ja 1 hame+bleiseri yhdistelmä, sekä 5 yläosa ja 1 irtohame tai mekko, illanviettoja varten.
  • Useita korusettejä päivään ja iltaan.
  • Vapaa-ajan setti, esim. farkut ja t-paita / shortsit ja toppi / kesämekko viikonloppuja varten
  • Bikinit, varmuuden vuoksi. Jos käy tuuri, läheltä voi löytää hienoja viikonlopunviettopaikkoja. 
  • Pareo, kuten mainittu on helppokäyttöinen ja monipuolinen rätti. 
  • 7 settiä alusvaatteita.
  • 5 sukkahousut.
  • 3 yöpaitaa.
  • Survival Kit. 
  • Varvastossut, mahdollisimman kevyet ja ohuet.
  • Matalat kengät.
  • 2 työkengät. 
  • 1x iltakorot
  • Kaupunki-meikit travel size.
  • Hiustuotteet – full size.
  • Hiusharja, minirauta, minifööni ja bambupuikko kampauksen tekoon.
  • Vartalonhoitotuotteet – travel size+.
  • Manikyyrisetti.

Käyttöopas

Tähän reissuun käsimatkatavaroilla en pysty lähtemään. Se aiheuttaisi turhan suuren jännitysmomentin siinä kohdassa, jos en tiedä, tuleeko vaate takaisin pesulasta kuivana tai märkänä, aamuksi tai iltapäiväksi. Muutenkin kiireisellä, työntäyteisellä reissulla on turhauttavaa stressata vielä pukeutumisesta. 

Suihkusaippua, hammastahnaa, käsidesiä, nenäliinoja, vanulappuja, vanupuikkoja ostetaan lisää paikan päällä. 

Yksi painava syy, miksi hoidan hiukset ja kynnet matkoilla itse, on se, että vierastan tuntemattomia tekijöitä. Ei sitä ikinä tiedä, kuinka ammattitaitoinen hän on ja osaako hän käsitellä juuri tällaisia hiuksia tai kynsiä. 

Minulla ei myöskään koskaan ollut sellaista työreissua, jossa jäisi aikaa käydä kampaajalla tai manikyyrissä, joten oma manikyyrisetti, sakset sekä neula on erittäin hyödyllisiä olla mukana. Viikonloppuisin olen käynyt uimassa, eläintarhassa, spassa, hieronnassa, teemapuistoissa, nähtävyyksillä… 

Pidemmällä työreissulla on se kiva puoli, että kohteeseen ehtii tutustua viikonloppuisin. Ohjelman voi myös suunnitella niin, että aikaa jäisi iltaisin sen verran, että edes hotellin lähiympäristöä pääsee tutkimaan kävellen.

Vaatteet ja korut:

PS. Minulla on harmaa housupuku, paitsi se ei ole kaikista kuvauksellisin vaatekappale 😉.

Miten pakkaan matkoille Archives:

Miten pakkaan matkoille – Työkomennus

Miten pakkaan matkoille – Työkomennus

Yksi vastaus artikkeliiin “Miten pakkaan matkoille? Työkomennus

Vastaa