
Missä olit silloin – Syyskuu.
Kun aloin etsiä syyskuisia otoksia kuva-arkistostani, tuntui siltä, etten käynyt syyskuussa missään.
Yllätyin myös siitä, etten ollut ottanut yhtään kuvaa, joissa aika merkintänä olisi syyskuu monia vuosia peräkkäin. Ihan kuin syyskuisin en ole edes kantanut kameraa tai puhelinta mukanani.
Kävi ilmi, että olimme varsinaisesti matkoilla vain vuonna 2016.
2011
Turku
Ensimmäinen todiste siitä, että olin elossa myös syyskuisin, löytyi vuodelta 2011. Kuvissa on Turku. Sitä tuskin voi sanoa matkakuviksi, koska asuimme silloin Paimiossa.
Déjà vu kuvat, sanoisin. Olen ottanut niitä samoja kuvia nyt vuonna 2026. Turku ei ole niitä kaupunkeja, jotka tykkäävät muuttua paljon ja lyhyessä ajassa.
Turku 2011 vs 2026








2016
Hong Kong

Se oli itselleni ensimmäinen matka sille alueelle, joten kuvat ovat myös hyvin nähtävyyspainotteisia, vaikka kyseessä olikin työreissu. Senkin takia melkein kaikissa kuvissa on yö. Hong Kong sijaitsee sen verran etelässä, että usein aurinko laski ennen kuin työpäivä kerkesi kunnolla loppumaan.
Reissu oli muuten aika rankkaa. Ulkona oli +35 C ja sisällä hädin tuskin +18 C. Tuo ero tuntui kuin olisi tullut pohjoisnavalle. Pukeutua piti erittäin asiallisesti sisältäen pitkähihaiset paidat ja pikkutakit, umpinaiset kengät ja sukkahousut. Tällaisessa varustuksessa ilmastoitu +16+18 C on ihan OK. Mutta auta armias kun piti lähteä ulos. Minuuteissa olin hiestä märkä ja sitten takaisin jäikauteen.




Joten reissun päätteeksi sain mojovan kurkkukivun, joka myös vei ääneni liki kahdeksi viikoksi.
Mutta joo, Hongkongin kansallismaisemaa oli pakko käydä katsomassa.
2017
Jägala Juga
Vuodesta 2017 löytyvät syyskuisia Viron kuvia. Kyseessä oli yksi niistä aurinkoisia viikonloppuja, jolloin lähdimme pois Tallinnan hälinästä.

Tuo seutu on varsin kaunis eri vuodenaikoina. Pitkät hiekkarannat ovat tietysti se asia, miksi ihmiset sinne tulevat, mutta itse tykkäsin enemmän juuri siitä rauhallisemmasta ajasta. Rannalla pääsi käymään Tallinnassakin.
2019

Mutta sitten koitti vuosi 2019 ja maat alkoivat vyörymään auton ikkunan takana. Olimme muuttamassa Portugaliin, joten ensi töiksemme ajoimme 4513 km koko Euroopan halki. Sattumalta matkaan ei mahtunut yhtään varsinaisesti uutta maata, mutta uusia seutuja sitäkin enemmän. En nimittäin aikaisemmin koskaan käynyt Saksan, Ranskan tai Espanjan maaseudulla tai edes missään pienemmissä kaupungeissa.
Sen lisäksi, että matka oli ensimmäinen askel täysin erilaiseen elämäntapaan ja vaiheeseen, se varmaan sinetöi tuon meidän hinkumme rauhallisempiin paikkoihin sekä lomille että asumaan.
2021
Maltalta Viroon ja takaisin Maltalle

Vuoden 2021 syyskuu oli merkityksellinen.
Koronan jälkimainingissa tilanne maailmalla oli mitä oli. Itse olin Virossa valmistautumassa pitkälle työkomennukselle Uzbekistaniin, ja mieheni ajoi poikamme kanssa takaisin Maltalle, koska koulun alkuun oli enää pari viikkoa jäljellä.
Valmistelut (byrokratia kai?) kesti kuitenkin niin kauan, että en jaksanut palella siellä pohjolan syksyssä ja lähdin vielä käymään Maltalla. Silloin tuo suora Malta-Tallinna yhteys oli vielä käytössä. Joten koko matka kesti 5-6h. Syksy oli muuten tosi aikainen sinä vuonna. Nuo kuvat ovat syyskuun ensimmäisiltä päiviltä ja lämpöasteita oli silloin alle 10.


Varmaan kolmisen viikkoa sain nauttia etelän lämmöstä, kunnes paperit olivat valmiit ja sain luvan lähteä matkaan.

Riika

Matkan varrella sain viettää mukavan päivän Riiassa.
2025
The V Golf Club Vilnius
Pääsin pelaamaan golfia ensimmäisen kerran elämässäni. Oli muuten hauskaa puuhaa, mutta pari vaatekerrosta lisää olisi voinut olla 😊.



Missä olit silloin – Syyskuu.
Missä olit silloin – Syyskuu.
Haasteen aikaisemmat osat:
- Missä olit silloin? – Elokuu
- Missä olit silloin? – Heinäkuu
- Missä olit silloin? – Kesäkuu
- Missä olit silloin? – Toukokuu
- Missä olit silloin? – Huhtikuu
- Missä olit silloin? – Maaliskuu
- Missä olit silloin? – Helmikuu
- Missä olit silloin? – Tammikuu
- Missä olit silloin? – Blogihaaste
Missä olit silloin – Syyskuu.
Kuvitus:
© Via Per Aspera Ad Astra 2019-2026
Missä olit silloin – Syyskuu.
Discover more from Via Per Aspera Ad Astra
Subscribe to get the latest posts sent to your email.
Riiassa käynnissä on oly vuosikymmen, ehkä sinne pitää joskus palata nostalgiamatkalle. Ja Paimiosta Turkuunhan on mitä parhainta lähimatkailua 😄
Riika on sekä muuttunut että pysynyt samana. Hurmaava kaupunki! Suosittelen lämpimästi uusiokäyntiä.
En ole Euroopan roadtripillä ikinä ollut, mutta jotain kiehtovaa siinä olisi. Nyt kun mainitsit, että muutitte Portugaliin ja ajoitte Euroopan läpi nähden paikkoja, joihin ei normaalisti tulisi piipahdettua, niin siinä mielikuvassa on sitä jotain. Nähdä pieniä paikkoja, tavallisia kyliä ja maaseutua. Olen lähinnä käynyt suurissa tai keskisuurissa kaupungeissa tässä Euroopan alueella. Kenties tämä niinkin yksinkertainen asia kuin autolla Keski-Eurooppaan pitäisi joku kaunis päivä toteuttaa. Ja vaikka syyskuussa elokuun lomaruuhkien jälkeen.
Suosittelen lämpimästi! EU:n sisällä liikkuminen on erityisen helppoa. Itse pidän juuri pienemmistä paikoista, joihin ei lentomatkoilla kovin helposti eksy. Ne tarjoavat myös hauskan vastapainon suurkaupunkien vilinälle.
Tätä oli taas mukava lukea! Erityisesti tuo vuoden 2019 roadtrip: 4513 kilometriä Euroopan halki ja samalla muutto Portugaliin. Huh huh, siinä on kyllä melkoinen tapa aloittaa uusi elämänvaihe!
Myös kotikaupunki Turku mainittu, jee!
Onhan Turku iki-ihana!
Tuo 4513 oli kyllä ikimuistoinen matka. Tosin se ei ollut itselleni ihan ensimmäinen laatuaan – olen yrittänyt polttaa siltoja takanani aikaisemminkin, mutta harvoin siinä olen täysin onnistunut 🙂
Ai tännehän sai tuon kommentin! En ensin hoksannut, että tuo kaikki ylläoleva on samaa postausta, vaan eksyin Turku-postaukseen kommentoimaan. 😀
Joo, omat postaukseni ovat välillä aika pitkiä ja kirjaavia 😊
Meillä taitaa olla syykuulla yleensä rantakuvia, kun täällä Tirolissa asuessa on tullut tavaksi ajaa Italiaan rannalle. Siellä on syyskuun alussa vielä täysi kesä suomalaiselle ja pahin lomaruuhka on ohi.
Tuo Hong Kongin ilmastoinnin lämpötila sisällä on jo epäterveellisen kylmä. Tuollahan tulee jo helposti flunssa. Onneksi monessa paikkaa on opittu käyttämään ilmastointia niin, että yritetä tehdä sisätiloista jääkaappia 🙂
Niin, ja Turku on aina lähellä sydäntä. Siellä on vielä joskus kesällä käytävä ja saaristoonkin päästävä 🙂
Tirolista Italian rannikolle ei taida olla kovin pitkä matka? Ja totta, syyskuu on siellä vielä ihan täyttä kesää – erityisesti merivesi on silloin ihanan lämmintä.
Näitä sinun ”Missä olit silloin” -postauksia on aina hauska lukea! 😊 Syyskuu on kyllä jännä kuukausi, jotenkin sitä ajattelee helposti, ettei silloin tapahdu mitään erityistä, mutta kun alkaa muistella vuosia taaksepäin, sieltä löytyykin vaikka mitä. Minulle syyskuu on ehkä enemmän arkeen palaamista, käsitöitä ja syksyn ensimmäisiä pukeutumisjuttuja kuin varsinainen matkakuukausi.
Kiitoksia!
Syyskuu on minullekin sellainen takaisin arkeen -kuukausi, mutta samalla se on hyvä aika matkailla lähellä. Erityisesti ruskat ovat silloin todella kauniita ja kuvauksellisia 🙂