Päivä Riiassa

Päivä Riiassa

Päivä Riiassa.

Riika on muuttunut viime näkemästä. Ei paljon, mutta sen silti huomaa. Olimme kaupungissa pidemmän aikaa edellisen kerran 5 vuotta takaperin. 

Kaupungista on tullut kalliimpi, keskusta on entistä hienompi ja lähiöt entistä räjähtäneempiä.  

Jos joku luulee, että Tallinnan liikenne on sotkuista, kannattaa käväistä Riiassa. Täällä kaahataan tuhatta ja sataa myös pikkukujilla ja suojatien edessä lyödään lossit pohjaan, jos joku jalankulkija sattuu olemaan keskellä tietä.

Minun ei tarvinnut ylittää kovin montaa tietä, mutta skootterit rasittivat. Heidän mielestään 35 km/h on käypä vauhti jalkakäytävällä ja töötti soi vihaisesti, jos en kerennyt siirtää takapuoltani pois tieltä riittävän nopeasti. Kyseessä ei ollut mikään pyörätie, vaan kapea jalkakäytävä tai puiston kivetys. Minä en edelleenkään usko, että heillä on etuajo-oikeus jalkakäytävillä. 

Vanha kaupunki Riika
Vanha kaupunki
Päivä Riiassa, Vanha kaupunki Riika
Vanha kaupunki

Ensimmäisenä iltana ostin Rimistä syömäkelvotonta sapuskaa. Se oli vielä surkeampaa kuin Tallinnan Rimissä. Rimin keittiö on tunnetusti kehno. En tiedä, miksi ne eivät voi palkata normaaleja reseptinkehittäjiä ja kokkeja.

Toisena iltana yritin löytää Spicesta kahvilan, josta tiedän, että siellä on loistava keittiö,  mutta sitä ei ollut missään. Päätin ostaa pikkukaupasta jotain paikallisia herkkuja ja lähdin kotiin. Paikallisen herkun virkaa toimitti kalahyytelö ja cannoli. Ne olivat sentään varsin hyviä.

Muuten Riika on loistava viikonloppukaupunki. Täällä voi liikkua julkisilla, jos ei halua kuluttaa rahaa takseihin. Liput voi ostaa joko kuljettajalta (kertalippu), kioskista tai netistä. Itse en tehnyt kuin pari matkaa, joten maksoin kuljettajalle 2 € per lippu. Bussit olivat aika tyhjiä suurimman osan ajasta. Taksitkaan eivät ole hinnalla pilattu tässä kaupungissa. 

Rautatiesilta
Rautatiesilta

Riika on vihreä ja avara kaupunki. Siellä on paljon vesistöjä, mikä ei ole ihme, kun kaupunki sijaitsee 6 m merenpinnan yläpuolella. Vanhan kaupungin kujien lisäksi jossain lähiöissä on kapeampia katuja. Muuten Riika on täynnä leveitä teitä, hienosti hoidettuja puistoja ja aukioita. 

Jos joku tykkää shoppailusta, sitä on runsaasti tarjolla. Ravintoloita on vieri vieressä. En tiedä, minkä tasoisia ne ovat keskustassa, en koskaan syönyt missään vanhassa kaupungissa tai sen liepeillä. Oman kokemukseni mukaan turistirysissä olevat paikat ovat hinta-laatusuhteeltaan kaikkein huonoimmat.

Latviassa söimme Alfan Double Coffeessa sekä aina meno- ja paluumatkalla Baltazerzissa Pica & Grill ravintolassa. Myös Lidossa tuli käytyä tunnollisesti juuri sen helppouden takia.

Bastejkalna Park
Päivä Riiassa
Bastejkalna Park
Päivä Riiassa, Bastejkalna Park
Bastejkalna Park

Riika ei ollut niin tyhjä kuin Tallinna. Paljon oli saksalaisia turisteja, liikkuivat oikein laumoittain.

Ilmeisesti osa turisteista oli myös venäläisiä. Venäjää Riiassa kuuluu huomattavasti vähemmän kuin Tallinnassa. Vanhempi kansa osaa sitä kyllä, mutta yleisemmin pärjää englanniksi.

Riikalaiset käyttivät maskeja tunnollisemmin. Busseissa ja kaupoissa kaikki oli maskeissa. Vessoihin pääsee vain maskeissa, sitä valvoo siellä työntekijä. Vessat puistoissa ovat ilmaisia.

Otin käsilaukuksi niin pienen pussukan, että pariin otteeseen säikähdin, missä on käsilaukkuni, en kai unohtanut sitä mihinkään. 

Vapauden merkki, Riika
Vapauden merkki

Matkakohteena Riika on edelleen varsin edullinen. Majoittumaan pääsee niinkin halvalla kuin 5 € per yö jossain 10 hengen huoneessa. Normihotelli maksaa 30-50 € ja luksustasolle pääsee jo satasella. 

Esplanade
Esplanade
Päivä Riiassa
Esplanade

Riika ja Latvia ylipäänsä (onhan maassa muitakin hienoja paikkoja tarjolla, vaikkapa Jūrmala) ovat mainioita lähimatkailukohteita. Sinne pääsee bussilla tai omalla autolla, jos ei halua lentää. Helsingistä ensin pari tuntia laivalla ja Tallinnasta Riikaan on 4-5 tuntia ajomatkaa (bussilla minulla meni 4h20m – Lux Express). Maksoin matkasta 28 € ekaluokasta, koska tavallisia lippua ei ollut enää jäljellä (ostin omani puoli tuntia ennen lähtöä).

Eli, jos matkan suunnittelisi maanteitse Helsingistä se olisi näin:

eckerö tarjous
  • Laivaliput alk. 10€ per henkilö. Omasta kulkuneuvosta pyydetään noin 30 € hintaa. 
  • Bussi nro 2 menee suoraan satamasta linja-autoasemalle. Taksilla pitää olla tarkkana siitä, mitä ikkunassa lukee. Tallinnassa taksien hinnat vaihtelevat suurestikin. Voi tilata Bolt tai ottaa satamasta Tulika tai Tallink Takso, ne ovat normaaleissa hinnoissa sielläkin.
  • Bussit Riikaan lähtevät parin tunnin välein ja välillä liikennöi useitakin toimijoita, kuten Lux Express, Ecolines/Baltic Shuttle. Normaalihinnat alkavat 16.50 €. 28 € on kallein lippu. 4.5 tunnin päästä olet Riiassa.
  • Omalla autolla menee suunnilleen sama aika, koska tie on tällä välillä vanha ja liikenne vilkasta. 
  • Omalla autolla tullessa Riikaan majoitus kannattaa ottaa hieman kauempana keskustasta ellei hotellissa ole omaa parkkipaikkaa. Hienojakin hotelleja ja yksityisiä majoituksia on ripoteltu pitkin kaupunkia. Monesta paikasta aukeaa upea näkymä joelle.
  • Julkisilla tullessa keskusta on tietysti parempi sijainti. Edullisempia majoituksia on tarjolla kaikkialla samaten kuin korkeamman tason paikkoja. 
  • Nauti!
Akmens tilts (Kivisilta)
Akmens tilts (Kivisilta)

Päivä Riiassa.

Referenssit:

Päivä Riiassa.

10 vastausta artikkeliin “Päivä Riiassa

  1. Me oltiin Riiassa viimeksi vuosi sitten. Ainut asia minkä huomasin positiivisena oli se, että kerjäläiset oli siivottu pois kaduilta. Ekalla kerralla niitä oli niin paljon, ettei kunnolla päässyt kulkemaan vanhassa kaupungissa, kun jo kymmenen roikkui vaatteissa. Ollaan vielä miehen kanssa menossa tuonne, haluan tutustua Rumbulan historiaan.

    1. Voi olla, että kerjäläiset ovat nyt palkattomalla lomalla, kun ei ole turisteja tarpeeksi 😂. Itse en ole huomannut niitä, ehkä en koskaan käynyt kaikista suosituimmissa turistipaikoissa.

  2. Olen aina halunnut käydä Riiassa, mutta jotenkin sitten matkaa valitessa olenkin aina päätynyt johonkin toiseen vaihtoehtoon. Riika on ehdottomasti edelleen matkustuslistalla ja toivottavasti pääsen sinne pian 🙂

  3. Upeita kuvia! Itselle on euroopan matkailu melkein kokonaan kokematta, mutta tuossahan on kaikki valmiiksi laskettu jos alkaakin matkakuume 😀

    1. Kiitos!

      Eurooppa on meille taas se tutumpi matkakohde. Käymme toki muuallakin välillä, mutta nyt pitkät lennot ja kaukolomat jäivät sikseen. Ajellaan täällä Euroopan nurkissa. Hyvin monipuolinen vanha maailma silti on. Ja olo on jotenkin kotoisa ja turvallinen 🙂

  4. Miten kauniita puistoalueita kauniine kukkaistutuksineen! Ja upeita nuo vanhan kaupungin vanhat rakennukset. Ja tuo katedraali vasta komea onkin, piti käydä lukemassa siitä lisää. Hienoja kuvia taas!👍

    1. Joo, Riika on kuin yksi iso puisto upeine kukkaistutuksineen. Se oli suurin ero Tallinnaan, jonka keskustassa on käytännössä yksi iso puisto (Kadriorg). Riika on kauttaaltaan vihreä.

Vastaa