Ruuhkavuosien kauneusmurheet

ruuhkavuosien kauneusmurheet, KAUNEUS JA MURHEET

kauneus ja murheet

Vastuuvapauslauseke löytyy täältä. Kyse ei ole affiliaatteista eikä maksetussa mainonnasta. Relax 🙂 Ruuhkavuosien kauneusmurheet

Juuri silloin, kun luulin, että kaikki suurimmat kauneusmurheeni ovat ohi, iski keski-iän kauneuskriisi. Ei se, etten olisi tyytyväinen ulkonäkööni: ikään nähden minulla ei ole sen kummempia ongelmia. Suurimman osan kauneusvirheitä pystyn vielä peittämään tavallisella meikillä (jos jaksan),  ja sopivalla vaatetuksella (jos viitsin). 

Nyt iski uusi ongelma: kaikki rutiinit, mitkä minulla ikinä ovat olleet käytössä sekä suurin osa lempituotteitani menevät vaihtoon. Mitä on oikein tapahtunut? Mielestäni, ei mitään erikoista. Silti tutut ja turvalliset voiteet lakkasivat toimimasta ihollani. Vastaus siihen kiperään kysymykseen on se, jota en haluaisi tiedostaa: olen pikkuisen vanhentunut viimeisen 10 vuoden aikana.

Henkilökohtaisesti tahtoisin, että ihon vanhetessa sen muuttuvat tarpeet olisivat pelkkiä myyttejä. Haluaisin käyttää raikasta ja kevyttä lempivoidettani loppuelämän. Totuus on toinen. Ihon vanheneminen ei ole pelkkä myyntikikka. Yritän totutella siihen ajatukseen.

Ruuhkavuosina en oikein jaksanut enkä ehtinyt ajatella omaa identiteettiä-kauneutta-hoitorutiineja. Asiat menivät tärkeysjärjestyksessä, jossa oma keho ei ollut aivan ensimmäisenä listalla. 

Raskaus, lapsen hyvinvointi, ensimmäiset merkittävät terveysongelmat, uraputki – muita edellä meneviä asioita oli loputtomiin. 10 vuotta takaperin olin nuori ja hyväkuntoinen, ja yhtäkkiä vanha ja ryppyinen. Surprise! 

Sen lisäksi, että aikaa huolehtia itsestään on vähän, resurssit ovat myös rajoitetuttuja. Lapsi tarvitsee uudet vaatteet ja kengät, uuden kännykän ja läppärin, auto – uudet renkaat, talo – uutta ilmastointikonetta. Oi niitä huolettomia aikoja, jolloin kaikki remontit menivät vuokraisännän piikkiin! 

Harva pääsee elämään niin leveästi, että kaikki oman ostoslistan pykälät pääsee ruksaamaan pois heti ilmestyessään. Ostanko tässä kuussa uudet kengät, kännykän, työpuvun vai ihovoiteen? Ihan kaikkiin ei välttämättä ole varaa. Ainakaan nyt heti. Ja niitä ihonhoitotuotteita pitää olla jonkin verran, että kaikki ihon tarpeet ovat tyydytettynä. Siis, päästä varpaisiin. Eikä ne ole enää niin edullisia…

ruuhkavuosien kauneusmurheet, RAAKA TOTUUS

Raaka totuus

Olen nauranut joskus aikoinaan parille blogipostaukselle, joissa parikymppiset naiset haukkuivat pystyyn niitä tuotteita, joihin olen itse tykästynyt (kaksi erillistä tapausta). 

Toisessa nuorelle likalle osui käteen Kanebon CELLULAR PERFORMANCE LIFTING CREAM, josta hän ei saanut mitään tulosta irti. Miksi pitäisi? Neiti itse oli testaushetkellä 20. Eihän siinä iässä anti-age tuotteen vaikutusta pidä olla näkyvissä iholla. Sentään.

Toinen tapaus, oli CLARINS®:in ikoninen tuote Beauty Flash Balm. Neiti oli käyttänyt sitä aamulla kehnoin tuloksin. Pitkän ja hartaan haukkumistekstin lopussa hän mainitsi, että on edellisenä iltana hoitanut ihonsa perusteellisesti: kuorinut, laittanut naamion… Mitähän ihmettä hän vielä odotti kosmetiikkatuotteelta? 

Olen itse siinä iässä ja elämän vaiheessa, että kosmetiikkatuotteiden vaikutukset näkyvät naamassani selvästi. Ikävä kyllä. Olisin käyttänyt enemmänkin niitä ylihintaisia voiteita, jos budjettini sallisi. Voi hyvin olla, että näkyvämpi vaikutus on enemmän katsojan silmissä, mutta silti…

Kauneustuotteiden hinnat muodostuvat monista eri osioista. Raaka-aineiden hinta on vain yksi, eikä suinkaan merkittävin osa. On vielä mainoskulut, testit ja kohderyhmän tulot. Mainosalalla pidetään selvänä, että liian halvalta kuulostava tuote ei myy, koska kohderyhmä ei usko sen tehokkuuteen. Unelmalla pitää olla vaikuttava hintalappu. 

ruuhkavuosien kauneusmurheet, orkidean huokaus

Huokaus…

Peruskosteusvoiteet lakkasivat tepsimästä pikkuhiljaa ja nyt joudun etsimään tilalle jotain muuta.

Kyllä, uusia ihania hoitotuotteita löytyy, vaikka jatkuva kokeiluvaihe rasittaa sekä budjettia että hermoja. Eikä kaksi kertaa suurempi hinta ilahduta yhtään. Juoksen tarjousten perässä ja yritän shoppailla tax-freessä. Tuntuu tyhmältä. 

Henkilökohtaisesti, en ole löytänyt itselleni sopivia tuotteita kovin halvalla vuosiin. Tehokkuus ja hintakehitys käyvät käsi kädessä, verottaen lompakkoa entistä enemmän.  

Tässä pitää mainita, että olen perheenäiti, joten minun on vedettävä raja tuotteiden hinnoissa, vaikka voide lupaisi mitä vain ihmeitä. Monia kalliimpia tuotteita olen kokeillut kyllä testereinä, enkä saanut sellaista tulosta, mitä oli luvattu. Syitä on voinut olla monia:

  • voide ei sopinut minulle (olen suhteellisen herkkäihoinen);
  • en ole tarpeeksi vanha siihen;
  • tuotteen hinta ei perustunut ominaisuuksiin, vaan brändiin tai uskomuksiin.

Sen takia yritän pitäytyä järkihinnoissa. Sanoisin, että 50-60 euron hintaluokassa on jo varsin paljon kelpo tuotteita.

My Survival kit – näillä tulen toimeen

Tässä on jokseenkin täydellinen lista nettikaupoista, joita käytän.

Biothermin tuotteet hankin Lovertesta, Allbeauty:sta tai Tallinkilta vaihtelevasti, riippuen kenellä on sillä hetkellä parempi tarjous sille tuotteelle, mitä olen hankkimassa.

Parikymppisenä olen käyttänyt paljon Biothermin Aquasource Cream -tuotteita molempia versioita, sekaihon ja kuivan ihon voiteita vuodenajasta riippuen. 

Ruuhkavuosien kauneusmurheet

Nyt Biothermin sarjoista minulle sopivat kaikkein parhaiten Blue Therapy:n tuotteet:

Pohjolan talvi

Ruuhkavuosien kauneusmurheet

Pohjolan kesä / Etelän talvi

Ruuhkavuosien kauneusmurheet

Toiset keskihintaiset lempisarjani ovat Clinique:n Clinique Smart™ ja Repairwear™. Niitä hankin joko *Lookfantastic.com:ista tai Kaubamajasta. Sarjoissa on tarpeeksi vaihtoehtoja kattamaan erilaisten ihotyyppien tarpeita eri vuodenaikoina. Jos pelkistetty (sanoisin kliininen) tuoksu ei häiritse, näistä saa käypiä hoitorutiineja. Onneksi näiden tuoksu ei jää iholle kummittelemaan, niin kuin monien apteekkisarjojen käytössä käy. 

Huomasin, että *Eleven.fi:ssäkin näitä tuotteitä saa aika edullisesti. Tällä hetkellä heillä on 11% alennus 11-vuosipäivän kunniaksi. Itse en Elevenistä enää pääse tilaamaan (asun ulkomailla), joten olisin kiitollinen, jos kommentoitte vähän omasta kokemuksesta kyseisessä kaupassa.

Mainokset Ads

Arvelen, että nettikaupoissa on aina jotain tarjouksia, kunhan jaksaa seurata.

Ruuhkavuosien kauneusmurheet

Kuvassa:

Ruuhkavuosien kauneusmurheet

Silloin, kuin pääsen vähän törsäilemään, ostan DIORia tai GIVENCHY:ä. Sitä tosin tapahtuu aika harvoin. Onneksi näitä merkkejä saa välillä alennuksella Escentual.com:ista tai Tallinkilta. 

DIOR Capture Totale Dreamskin sarja Dior | Escentual.com

Näissä tuotteissa on hinta-laatu suhde kohdallaan. Ne todellakin tekevät ihmeitä iholleni:

Ruuhkavuosien kauneusmurheet

GIVENCHY L'Intemporel Global Youth Divine Rich Cream

Hintava, mutta ihana ja tehokas: GIVENCHY L’Intemporel Global Youth Divine Rich Cream|ESCENTUAL.COM

Le Soin Noir Creme

Tästä vain haaveilen vielä; kokeilin testerissä ja ihastuin: Le Soin Noir Creme|ESCENTUAL.COM

GUERLAIN Abeille Royale Daily Repair Serum

Tätä ostaisin useammin, mutta se hinta: GUERLAIN Abeille Royale Daily Repair Serum

GUERLAIN Orchidee Imperiale The Cream

Tästä jäi traumoja, jotka näkyivät sekä iholla että lompakossa: GUERLAIN Orchidee Imperiale The Cream

Ruuhkavuosien kauneusmurheet, IKUINEN HAKU PÄÄLLÄ

Ikuinen haku päällä

Vaikka olen herkkä monille aineille, pidän siitä, että voiteella olisi jokin miellyttävä tuoksu. Aika harvoin minua onnistaa, että itse voide ja sen tuoksu olisi sopiva. Niin kronkeli olen.

Biothermin Multi Recharge
Biothermin Multi Recharge

Harmillisinta on se, että monet ihan kuin minulle tehdyt voitteet lopetettiin aika lyhyen taipaleen jälkeen. Näin kävi ainakin Biothermin Multi Recharge sarjalle, johon olin rakastunut ensisilmäyksellä. Ihme kyllä, se oli sopiva ja tehokas. En tiedä, miksi sen piti lopettaa.

Oriflame

Myös Oriflamen Ocean Algae vartalosarjalle, jonka selluliittivoiteen teho oli silminnähden havaittavissa, myös raskausarpien päällä, kävi samalla tavalla. 

 Givenchy Hydra Sparkling -sarja
 Givenchy Hydra Sparkling -sarja

 

Saman kohtalon löysi Givenchy Hydra Sparkling -sarja, jota ihan mielelläni olisin käyttänyt vieläkin.

Mutta palataan nykyhetkeen…

Kosmetiikkatuotteiden runsas valikoima on tavallaan hyvä, mutta myös aika rasittava asia. Tuotemerkkejä tulee markkinoille koko ajan lisää. On aika vaikea navigoida siinä loputtomassa meressä, senkin lisäksi, että todellisia helmiä on harvakseltaan. Suurin osa positiivisista palautteista on markkinoinnin hiirenloukkuja. 

Luen toki paljon kauneusblogeja. Koen, että runsaan tarjonnan rinnalla, hyödyllistä tietoa tulee ulos aika vähän. Ensinnäkin, ikäisteni kauneusbloggaajien joukko on pieni. Toisena kompastuskivenä on se, että niitä tuotteita, joista haluaisin tietoa, ei jaeta niin runsaalla kädellä. Toisaalta, kun löydän oikean tuotteen, bloggaaja on väärä: hänellä on erityyppinen iho, eri tarpeet, eri ikä eikä hän asu yhtä kylmässä/lämpimässä maassa kuin minä. Välillä myös tuntuu, että maksettu tuotearviointi on täyttä potaskaa, eikä kirjoittaja ole koskaan edes nähnyt sitä tuotetta livenä. Mielipiteeni ei ole tässä maakohtainen: luen viidellä eri kielillä, kunhan joku tiedonmuru löytyy. Ai miksi en lähde kauppaan ostamaan? Jos olisin asunut Selfridges:in naapurissa, voi olla, että menisin. Tähän mennessä olen asustellut Suomen, Viron, Portugalin ja nyt Maltan maaseudulla, joten kivijalkakauppojen joukko pienenee jatkuvasti. 


Bloggaamisen ja blogien seuraamisen seuraamukset (Vastuuvapauslauseke)


Aiheesta muualla:

STOP BLOGGING YOU’RE TOO OLD!!! – Really Ree

Really Ree – Beauty & Style

Ruuhkavuosien kauneusmurheet

Beauty, Fashion & Shopping Archives 

My Shopping Directory – Omasta kokemuksesta

Subscribe to our newsletter!

13 vastausta artikkeliin “Ruuhkavuosien kauneusmurheet

  1. Siinä on täysi paletti. Kivasti kerrottu, joten tuli luettua koko juttu vaikka ei olekaan mun aihepiiristä. Mitään en oo käyttäny enkä käytä sen tähären koska oon Etelä-Pohojammaalta, johona me kaikki oomma kaukaa viisahia ja läheltä komeeta 😀 (lause on itseironiaa Etelä-Pohjalaisuudesta). Totta puhuen kasvoissa tulee käytettyä kosteusvoidetta, jottei naama kiristä päätä 😀

    1. Kiitos! Jatkossa lupaan kirjoittaa vähän enemmän mm. patikoinnista ja lisään pari-kolome kuvaa 🙂 Mä ki osaan kaht kielt: suomea ja turkua

  2. Tosi hyvä postaus! Palaan tähän varmasti, kun taas etsin uusia tuotteita. Kyllä sen tosiaan huomaa, että erilaista hoitoa iho nyt tarvitsee kuin parikymppisenä. Mulla on käytössä Cliniquen All About Eyes-silmänympärysvoide, mistä tykkään tosi paljon, mutta sekin saattaa aiheuttaa ärsytystä silmissä. Mulla on tosi herkät silmät, niin sopivaa tuotetta on ollut hankala löytää. Tuo voide on kuitenkin muuten sen verran hyvä, että jatkan käyttämistä, koitan vain olla tarkempi levittämisen kanssa. Sitä suosittelen kyllä, jos etsit silmänympärysvoidetta. Hintakaan ei ollut kovin paha. Tilasin Amazonista.

    1. Kiitoksia!

      Olen kuluttanut kyseistä voidetta jos jokunen purkillinen 🙂 Suosittelen kokeilla sen roll-on muodossa: All About Eyes™ Serum De-Puffing Eye Massage. Minulla se on toiminut paremmin, kuin klassinen voide. Epäilen, että minulla sama ongelma. Silmäni suuttuvat milloin mistäkin.

      Toinen hyvä vaihtoehto (tällä hetkellä käytössä) on MY PAYOT REGARD EYE CARE. PAYOT:it tilasin Tallinnasta, Lovertesta viime vuonna. Vieläkin rollaa 😀

  3. Mulle ei ole tullut mieleen tuo, ettei tietyt tuotteet toimi tietyn ikäisillä. Tietysti! Ilmankos silmänympärysvoiteetkin toimivat vasta nyt 🙂

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.