Mitä haluan ulkokuoreni viestittävän muille ihmisille? Tässä näytän sormella vain yhteen syylliseen: käsilaukkuun. Mitä se kertoo kantajastaan? Saako käsilaukku olla statussymbolina?
Muoti on kiistämättä iso osa ihmiskunnan kulttuuria. Vaatteiden ja asusteiden perimmäinen tarkoitus on unohdettu aikoja sitten. Vaatetuksesta on kuoriutunut statussymboli ja voimannäyte. Vaikka kuinka yritämme pyristellä pois muotista (ja muodista), ulkokuori on aina ollut ja tulee olemaan se ensimmäinen asia, jonka mukaan meidät otetaan vastaan.
Käsilaukku: statussymboli tai apuväline?
Ennen kuin käsilaukkua tarvitaan, pitää olla jotain, mitä sinne panna. Eli pelkkä sen olemassaolo on jo tietyn sosiaalisen statuksen merkki. Mitä koristeellisemmat ovat olleet vaatetus ja asusteet, sitä korkeammalla tasolla henkilö vaikutti olevan. Oli olemassa mm lait, jotka määrittelivät värien käyttöä statussymbolina (mm. Antiikin-Roomassa).
Nykyään sellainen lainsäädäntö ei menisi läpi, joten ylemmän hintaluokan kansalaiset yrittävät rajoittaa taloudellisin keinoin omien statusymboliensa levittäytymisen massoihin. Vastaavasti on olemassa ihmisjoukko, joka yrittää nostattaa omaa statustaan kenkäparin tai laukun kautta.
Vastuuvapauslauseke: Minulla ei ole aikomustakaan tuomita ketään, eläköön jokainen miten lystää. Tämä on oma mielipiteeni ja suhtautumiseni asiaan. Minun vastalauseeni merkkidiktauurille.
Arvelen, että Suomessa juuri käsilaukku nousi statussymbolina suosioon, koska se on kestävin ja helppohoitoisin. Muutaman tonnin vaate vaatii jatkuvaa pesuloissa ramppaamista, kengät pilaantuu loskassa, Mersuun ei ole varaa, puhumattakaan veneestä tai talosta, niin jää käsilaukku. Sen pystyy hoitamaan kotikonstein aika pitkälle ja siihen on mahdollista säästää tarpeeksi rahaa. Mitä sitten, jos muutaman kuukauden joutuu syömään makaroneja? Niin, ja eikös pikavipit ovat juuri sitä varten olemassa?
Olkoon sitten käsilaukku. Se ei ole edes tyhmin mahdollisiin investointi. On maita, joissa pitää olla SUURI kultainen risti kaulassa, 100 ml hajuvesipullo, josta lorautetaan päälle niin, että vastaantulijoilla silmät kirvelee, Rolls-Roycet, joissa ei ole moottoreita, parin karaatin timantti sormessa (vaikkapa synteettinen tai liimattu osista)… Olen törmännyt vaikka mihin.
Onko LOGO yhtä kuin LAATU?
Minulla on käytössäni kasa laadukkaita kenkiä ja laukkuja. Suurin osa niiden valmistajien nimistä ei sano teille mitään (mainitsen ne silti vähän myöhemmin, ihan vaan sen takia, että arvostan niiden tekijöiden työnjälkeä). Nykyään pystyn jo ensisilmäyksellä erottamaan laadukkaan ja ei niin laadukkaan vaatetuksen esineet toisistaan. Vihje: materiaalin tai nahan laadun lisäksi kannattaa katsoa leikkaukseen/istuvuuteen, saumojen viimeistelyyn, kiinnikkeiden laatuun. Logo ei tee kappaleesta laadukasta. Surullista, mutta totta.
Karl Lagerfeld sanoi joskus, että Chanelin blazerin rikkoutuminen on synti. Niiden kuuluu kestää ikuisesti. Olkoon niin, mutta kuuluuko 3000 euron hintaan myös pyhimyksen rengas? Kolmessakymmenessä vuodessa olisin kyllästynyt Chanelin takkiinkin niin, että olisin valmis oksentamaan sen päälle, että pääsisin heittämään sen roskiin. En pidä kaapissani juhlavaatteitakaan yli 20 vuotta. Joku tolkku pitää olla. Rakkaustarinat vaatteiden ja ihmisten välillä loppuvat yleensä draamaan.
Meidän oma äitikin oli tehnyt passikuvat 30- ja 60-kymppisenä samassa puserossa (ei Chanelissa :)). Se oli meidän molempien mielestä hauskaa. Se oli yksi hänen lempivaatteitaan, joka oli tietysti jo täysin käyttökelvoton viimeisen kuvan hetkellä, ja lensi sen jälkeen suoraan roskiin. Kuvassa reikiä ei onneksi näkynyt 🙂
Mitä käsilaukku kertoo minusta?
Käsilaukkuni on yleinen vitsien aihe ystävä- ja perhepiirissä. Heitä huvittaa jättikokoinen veska, joka kuulemma painaa tonnin. – Kuinka sä jaksat sitä kantaa? – Ja samalla hengenvedolla: olisko sulla nenäliina? vettä? aurinkovoidetta? käsidesiä? laastaria? tamponia? särkylääkettä?.. – On, tietysti. Moottorisaha tosin unohtui tänään kotiin, mutta snookerpöytä on mukana.
Se, rakkaat ystävät, ei ole käsilaukkuni, se on meikkilaukun ja lompakon risteytymä. Tämänhetkinen käsilaukkuni painaa 1800 kiloa ja liikkuu omilla neljällä pyörällään. Sen varusteisiin kuuluvat muutaman vesipullon lisäksi rantavaatteet, vaihtokengät, pyyhkeet, talouspaperi, roskapussit, surffilauta, rantapallo, käsidesi, langaton ja langallinen puhelinlaturi, teippi, kauppakassit ja nyt myös suojamaskit. (Maailma muuttuu…)
Itseasiassa käsilaukkuni keveni viime vuosina: en enää kanna mukanani vaippoja, mehuja, välipaloja, vaihtovaatteita eikä leluja. Minulta ei muuten kannata kysyä meikkejäkään: niitä en yleensä kanna mukana arkipäivinä. Ne ovat matkavarusteita.
Käsilaukun on oltava iso, ehdottomasti. Sen pitää mahduttaa sisäänsä koko elämäni ja vielä hyvässä järjestyksessä. Ylisuuressa laukussani on nykyään paljon tyhjää, vaipoista ja leluista vapautunutta tilaa. Nyt, kun lapsi on jo suhteellisen iso, elämääni mahtuu muita asioita: harrastuksia, mielenkiintoisia kirjoja, seikkailuja, joita en ole vielä kokenut.
Sitten on iltalaukku. Se taas voi olla mikä vain luottokorttia himpun suurempi ilmestys. Iltalaukun merkitys on olla koriste, osa asukokonaisuutta, merkki siitä, että olen vapaalla, että minulta on turha pyytää yhtään mitään…
Nykyään joudun pitämään siellä myös kännykän, kun olemme mieheni kanssa kahdestaan liikkeellä. En kanna siellä mitään muuta. Ai, mikä huulipuna? Puuteri? Ei missään tapauksessa. Meikkini on tarpeeksi laadukas kestääkseen mitkä vaan juhlat. Se kestää arjenkin mukisematta.
Mitä en haluaa viestittäväni käsilaukullani?
Käsilaukku on kylläkin tärkeä työkaluni, sen pitää olla laadukas ja muodollisesti pätevä, että se kestää elämäntyyliäni. Sen kuuluu miellyttää silmää, kun kerran sellainen mahdollisuus on olemassa. Mutta en suostu siihen, että minut määritellään ihmisenä sen mukaan, mitä merkkiä käsilaukkuni edustaa. En muodosta ihmissuhdetta käsilaukkuuni.
En halua, että jokin esine (olkoon se mikä vaan Louis Vuitton tai Hermès), määrittelisi unelmieni toteutumista. Esine ei saa olla onnellisuuteni, onnistumiseni tai itseisarvoni mitta. Käsilaukku ei tee minusta parempaa ihmistä, yksi ja sama, minkälainen logo laukkuni päällä komeilee.
Muuten, kalliin laukun kaveriksi ei kannata laittaa jalkaan kympin tennareita. Se hyppää silmille niille ihmisille, jotka osaavat sen laukun hinnan määritellä silmämääräisesti. He, jotka eivät huomaa sitä ristiriitaa, eivät myöskään ymmärrä laukun/logon merkitystä. Eikä sitä, mikä siinä maksoi niin paljon.
“Laadukas esine/vaatekappale kestää vuosia oikein hoidettuna” – tätä fraasia käytetään yleensä silloin, kun pitää sysätä asiakkaalle jotain törkeän kallista. Laadukas laukku ei koskaan ole epäilyttävän halpa, mutta ei tarvitse olla törkeän kalliskaan.
Minä itse opin jo aikoja sitten, että laadukkaan laukun hintahaarukka päättyy jossakin 300 euron kieppeillä (en laske pythonin, krokotiilin eikä ihmisnahasta tehtyä kappaleita). Lehmän tai vuohen nahasta tehty tuote on tarpeeksi hyvä minulle. Vegeille vastaukseksi: kun elämäni aikana lihan syönti tuskin loppuu, niin hyväksyn toistaiseksi eläinten nahasta tehdyt esineet; turha niiden nahkojen on antaa mennä hukkaan.
Luottamuksellista
Omat laukkuni ostan nimettöminä. Minulle on ihan sama, mitä logon päällä lukee. Valmistajan on todistettava minulle oman pätevyytensä. Ostan samalta valmistajalta/merkiltä toistenkin, jos laukku on ollut kaikin puolin onnistunut ostos. Minulla on sinänsä paljon sellaisia tapauksia.
Keskiverto ja laadukas, suurelle yleisölle tuntemattoman merkin valmistama tuote (kengät tai laukku) elää 5-10 vuotta, riippuen käyttöasteesta ja huollosta. Suomessa ja Virossa myynnissä olevista merkeistä minulla oli Nicoli, TJ COLLECTION ja Gilda Tonelli (hinnat 100-300 euroa, mallista ja maasta riippuen). Gilda Tonelli on näistä suosikkini.
TJ COLLECTION valmistaa kaikki nahkaiset asusteet, joista kengät ovat pääroolissa. Hyvä kauppa silloin, kun haluaa olla tosi-lady – kengät ja laukku sävy sävyyn. (Myymälät ainakin Tallinnassa. Nettikauppa toimittaa maailmanlaajuisesti). Kengät ovat edelleen tasokkaammat kuin muut valmistajan tuotteet.
Nicolin laukkua olen itse käyttänyt 10 vuotta, jonka jälkeen äitini on perinyt sen. Liki 10 vuotta tapahtuman jälkeen sain väkisin revittyä väsähtäneen ja kulmista kuluneen laukun hänen käsistä, koska siitä meni jo kaikki vetoketjutkin rikki. Tilalle jouduin antamaan aika samanlaisen, eri värisen ilmestyksen.
Gilda Tonelleista ensimmäistä kuolonuhria ei vielä ole. Vanhin on vasta jotain 13-15 vuotta vanha. Nuorin 5 vuotias. Osa on jo uusissa käsissä syystä tai toisesta. Joskus annan pois jonkin esineen vain siksi, että kaverini tykästyy siihen.
Vuosien varrella kertyy kokemusta, löytyvät omat suosikit sekä brändeistä että ostospaikoista.
Muut asustevalmistajat, joita haluan mainita:
PRIMAMODA (Puola) – laadukas ja klassinen valikoima. Loppuun asti mietitty design laukuissa ja täydellinen istuvuus kengissä.
Venezia (Puola) – iloinen väriloisto. Aika lähellä italialaista laatua. Kapea lesti!
Gino Rossi (Puola) – hyvä hinta-laatusuhde, tosin suunnittelu on turhan huomionhakuinen, usein käytännöllisyyden kustannuksella.
Karen Millen (UK) – olen omistanut parit laukut ja kengät vaatteiden lisäksi. Kassit ovat kivoja, mutta aika epäkäytännöllisiä. Kengät – kelvottomia jalkaani, leveitä ja jäykkiä. Vaatteet taas ovat kovassa käytössä vuosikausia.
Lisää: My Shopping Directory – Omasta kokemuksesta (juuri päivitetty)
Subscribe to our newsletter!
Visits: 157
Mielenkiintoinen postaus! Itse en ole ikinä oikein laukuista hullaantunut (kuten en kengistäkään) mutta haluan että oma laukku on itselle juuri sopiva! Aikanaan oli useita vuosia käytössä Radiolta näyttävä laukku, ja tämän jälkeen sininen boheemillakuviolla. Olkalaukku mihin mahtui kaikki tarpeellinen. Nykyään kun ei enää polta ei tarvi laukkua aina ollenkaan, jos tarvii palvelee yhä tuo sininen kassi tehtäväänsä. Reppu on toki yleistynyt käytössä kun sinne mahtuu läppäri ja ruokaostokset (autoton kun olen) pitää kävelun kotiin olla mukava.
Näissä surullinen fakta on se että vaikka laukku olisi kallis, se saattaa silti olla orjatyöllä tehty, esim guccit sun muu tehdään ihan samoissa tehtaissa hmn vaatteiden kanssa, merkissä raha meneekin vain imagolle ja omistajille ;/ Onkin siis hyvä että jos on löytynyt paikka mistä saa laadukasta niin pitää siitä kiinni!
Se on totta, kallis ei tarkoita, että tuote olisi laadukas ja eettisesti tuotettu. Sen takia olenkin hyvin nirso ostamaan uutta. Pienimmiltä eurooppalaisilta valmistajilta on helppo periä tietoa tuotteen alkuperästä aina materiaaleista työtapoihin. Enkä ole kovin halukas maksaa brändilisää.