
15 kiinnostavaa museota ja nähtävyyttä autoileville Kaunasissa.
15 kiinnostavaa museota ja nähtävyyttä autoileville Kaunasissa.
15 kiinnostavaa museota ja nähtävyyttä autoileville Kaunasissa
Via Balticalla Kaunas on yksi suosituimpia taukopaikkoja Suomesta tullessa. Osittain sen takia, että kaupunki tarjoaa monipuolisesti majoituksia ja nähtävyyksiä.
Jos päänähtävyydet, kuten Vanhakaupunki, Laisvės alėja ja tunnetuimmat museot, ovat jo turhan tuttuja, kannattaa suunnatta keskustasta poispäin. Erityisesti jos käytössäsi on auto, nähtävää löytyy runsaasti myös keskustan ulkopuolelta. Osa kohteista on vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä, osa sopii pidemmäksi päiväretkeksi.
Tähän listaan kokosin paikkoja, joihin ei välttämättä törmää ensimmäisellä Kaunasin-matkalla, mutta jotka tarjoavat kiinnostavan vaihtoehdon etenkin silloin, kun kaupungin keskusta on jo koluttu tarpeeksi.
1. Kaunasin IX linnake (Kauno IX forto muziejus)

📍 Google Maps: Kaunas Ninth Fort Museum
🌐 Virallinen sivu: Kauno IX forto muziejus
Kaunasin IX linnake on yksi Liettuan merkittävimmistä historiallisista museoista. Alun perin Venäjän keisarikunnan puolustuslinnoitukseksi rakennettu linnake toimi myöhemmin vankilana ja toisen maailmansodan aikana joukkoteloituspaikkana. Nykyisin alueella toimii moderni museo sekä vaikuttava muistomerkki.
Museon pysyviin näyttelyihin voi tutustua itsenäisesti, mutta maanalaisiin puolustuskäytäviin pääsee vain museon työntekijän johtamalla kierroksella tai ohjatussa toiminnassa. Arkisin tilattava opastus varataan etukäteen. Viikonloppujen yleisökierroksille ei tavallisesti oteta ennakkovarauksia, vaan aiemmin lipun ostaneilla on etusija. Eli voi joutua jonottamaan.
Varoituksen sana kuuluu, että museon näyttely on aika rankka ja esittää erittäin synkkää historian taivalta. Toinen asia on se, että samanlaisia museoita on muuallakin, kuten Tallinnan Patarei Vankila. Jos on nähnyt yhden, voi väittää, että on nähnyt kaikki.
Hyvä tietää
- 🚗 Autolla noin 15 min keskustasta
- ⏱️ Vierailuun kannattaa varata 2–3 tuntia
- 👧 Museon ilmoittamaa yleistä ikärajaa ei ole. Postauksen noin 12 vuoden ikäsuositus on oma suositus näyttelyiden raskaan sisällön perusteella, ei museon virallinen rajoitus.
| Ominaisuus | Arvio |
| ♿ Esteettömyys | Osittainen |
| 👨👩👧 Sopii lapsille | Vanhemmille lapsille tai nuorille |
| 🔞 Ikäsuositus | n. 12+ |
| ⭐ Oma arvio | ⭐⭐⭐☆☆ |
2. Liettuan eläintarha Kaunasissa (Lietuvos zoologijos sodas)

📍 Google Maps: Lithuanian Zoo
🌐 Virallinen sivu: Lietuvos zoologijos sodas
Oma postaukseni kohteesta: Kaunasin Eläintarha
Liettuan ainoa valtiollinen eläintarha on uudistunut viime vuosina perusteellisesti. Eläimille on rakennettu aiempaa suurempia aitauksia, ja samalla myös vierailijoiden palveluita on kehitetty. Nykyisin eläintarha on huomattavasti viihtyisämpi kuin osaa odottaa.
Alueella viihtyy helposti useamman tunnin.
Hyvä tietää
- 🚗 Ajomatka keskustasta noin 10 min
- ⏱️ Vierailuun kannattaa varata 3–4 tuntia
- 👧 Alle 14-vuotiaat pääsevät eläintarhaan vain vähintään 18-vuotiaan aikuisen seurassa. Aikuinen vastaa siitä, että lapset noudattavat eläintarhan turvallisuussääntöjä.
- 🎟️ Tavallinen vierailu ei vaadi ennakkovarausta, mutta liput kannattaa hankkia netistä etulkäteen, ettei tarvitse jonottaa kassalle. Opastetut kierrokset, opetustuokiot ja ryhmäohjelmat varataan erikseen.
| Ominaisuus | Arvio |
| ♿ Esteettömyys | Hyvä |
| 👨👩👧 Sopii lapsille | Erinomainen |
| 🔞 Ikäsuositus | Kaikenikäiset |
| ⭐ Oma arvio | ⭐⭐⭐⭐⭐ |
3. Liettuan ilmailumuseo (Lietuvos aviacijos muziejus)

📍 Google Maps: Lietuvos aviacijos muziejus
🌐 Virallinen sivu: Lietuvos aviacijos muziejus
Historiallisen S. Darius ja S. Girėnas -lentokentän yhteydessä sijaitseva Liettuan ilmailumuseo avattiin perusteellisen uudistuksen jälkeen huhtikuussa 2026.
Uusi näyttely käy Liettuan ilmailun historiaa läpi kronologisesti lentämisen varhaisista vaiheista aina nykyisiin ilmavoimiin saakka. Omissa kokonaisuuksissaan esitellään muun muassa siviili-, urheilu- ja sotilasilmailua, purjelentoa, lentokonemallien rakentamista sekä liettualaisia omatekoisia lentokoneita.
Sisänäyttelyn lisäksi museoon kuuluu noin kahden hehtaarin ulkoalue. Siellä on Liettuassa käytettyjä lentokoneita, ilmavoimien ja rajavartiolaitoksen helikoptereita, sammutuskalustoa sekä muun muassa Baltian ketjuun osallistunut An-2-lentokone. Ilmailun rinnalla museo esittelee myös lentokenttien palontorjunnan ja pelastustoiminnan historiaa.
Erillisessä Skrydžio pažinimo centras -lentokeskuksessa voi kokeilla lentämistä käytännössä. Valikoimaan kuuluu liikkuvalle alustalle rakennettu lentosimulaattori, 360 astetta pyörivä gyroskooppi, Birdly-lentosimulaattori sekä virtuaalikierros 22 erilaisen lentokoneen ohjaamoihin ja sisätiloihin. Simulaattorit eivät sisälly tavalliseen museolippuun, ja aika kannattaa varata etukäteen.
Hyvä tietää
- 🚗 Ajomatka Kaunasin keskustasta noin 10–15 minuuttia
- ⏱️ Vierailuun kannattaa varata vähintään 2–3 tuntia
- ✈️ Sisä- ja ulkonäyttely kuuluvat museokäyntiin
- 🎮 Lentosimulaattorit ovat lisämaksullisia, ja ennakkovaraus on suositeltava
- ♿ Uudistettu sisänäyttely on suunniteltu myös liikkumis-, näkö- ja kommunikaatiorajoitteisille. Näyttelyssä on kosketeltavia pienoismalleja, äänioppaita, audiovisuaalista sisältöä ja viittomakielisiä esityksiä.
| Ominaisuus | Arvio |
| ♿ Esteettömyys | Hyvä sisätiloissa, ulkoalueella vaihteleva |
| 👨👩👧 Sopii lapsille | Erinomainen |
| 🔞 Ikäsuositus | Kaikenikäiset |
| ⭐ Oma arvio | ⭐⭐⭐⭐⭐ |
4. Kaunasin VII linnake (Kauno tvirtovės VII fortas)

📍 Google Maps: 7th Fort of the Kaunas Fortress
🌐 Virallinen sivu: Kauno tvirtovės VII fortas
Yksityisesti ylläpidetty VII linnake on kunnostettu museoksi ja tapahtumakeskukseksi. Se tunnetaan erityisesti opastetuista kierroksistaan sekä historiallisista tapahtumistaan.
Kävijöiden kannattaa varmistaa aukiolo ja päivän vierailumahdollisuus ennen lähtöä, sillä kyseessä ei ole tavalliseen tapaan jatkuvasti avoinna oleva suuri museo. Kuitenkin, oleskelu museon alueella on yksittäisille vierailijoille ilmaista. Ryhmäopastukset ja aktiviteetit varataan etukäteen sähköpostitse tai puhelimitse.
Hyvä tietää
- 🚗 10–15 min keskustasta
- ⏱️ 1,5–2 tuntia
| Ominaisuus | Arvio |
| ♿ Esteettömyys | Heikko |
| 👨👩👧 Sopii lapsille | Kyllä |
| 🔞 Ikäsuositus | Kaikenikäiset |
| ⭐ Oma arvio | ⭐⭐⭐⭐⭐ |
5. Kaunasin VI linnakkeen sotakalustonäyttely (Karo technikos ekspozicija Kauno tvirtovės VI forte)

📍 Google Maps: 6th Fort of the Kaunas Fortress
🌐 Lisätietoja: Vytauto Didžiojo karo muziejus – Karo technikos ekspozicija
Kaunasin VI linnakkeessa toimii Vytautas Suuren sotamuseon sotakalustonäyttely. Laajalle ulkoalueelle on sijoitettu yli sata sotilastekniikan esinettä: tykkejä, panssaroituja ja muita ajoneuvoja, lentokoneita sekä myös merivoimien kalustoa. Näyttelyn kiinnostavin puoli on juuri kaluston mittakaava. Esineitä ei katsella lasivitriineissä, vaan niiden ympärillä pääsee liikkumaan ja näkemään läheltä, kuinka suuria monet koneet ja ajoneuvot todellisuudessa ovat.
Kohde sopii erityisesti sotatekniikasta, ajoneuvoista ja ilmailusta kiinnostuneille. Itse linnake muodostaa näyttelylle vaikuttavan ympäristön, mutta tavallinen museokäynti keskittyy ennen kaikkea ulkona olevaan kalustoon. Poikien suosikki.
Näyttelyyn pääsemiseksi pitää kuitenkin nähdä aika lailla vaivaa ennakkoilmoituksineen.
Hyvä tietää
- 🚗 10 min keskustasta
- ⏱️ Noin 1 tunti
- 🎟️ Näyttelyyn pääsee vain oppaan kanssa ja vierailu on varattava etukäteen puhelimitse.
| Ominaisuus | Arvio |
| ♿ Esteettömyys | Heikko |
| 👨👩👧 Sopii lapsille | Kyllä |
| 🔞 Ikäsuositus | Kaikenikäiset |
| ⭐ Oma arvio | ⭐⭐⭐⭐☆ |
6. Mokslo Sala -tiedekeskus

📍 Google Maps: Mokslo sala
🌐 Virallinen sivu: Mokslo Sala
Se on vuonna 2025 avattu Liettuan ensimmäinen varsinainen tiedekeskus sekä tällä hetkellä yksi Kaunasin harvoista selvistä lapsiperhekohteista. Kaikkeen saa koskea, kaiken saa itse kokea ja kokeilla.
Pysyvässä näyttelyssä on noin 140 kohdetta. Teemoina ovat muun muassa ihmiskeho ja terveys, ruoka, luonto ja ympäristö, energia, liikenne sekä viestintä. Keskuksessa toimii lisäksi moderni planetaario ja STEAM-laboratorioita. Tosin, planetaarioon ja laboratorioiden ohjelmiin ostetaan erilliset liput, joten koko tarjonta ei sisälly tavalliseen näyttelylippuun. Liput kannattaa hankkia etukäteen, varsinkin viikonlopuksi ja loma-aikoina. Rakennus on esteetön, ja siellä on hissit, lastenhoitotilat ja levähdysalueita.
Miinusta lippujen kalleudesta, mutta plussaa monipuolisuudesta ja mielenkiintoisista tekemisistä kaikenikäisille.
Hyvä tietää
- 🚗 Pysäköinti onnistuu lähialueilla (maksullinen)
- ⏱️ 2–4 tuntia
- 👧 Saattajavaatimus: Alle 14-vuotias ei saa vierailla Mokslo Salassa ilman aikuista (18+) eikä alle 14-vuotiaita saa jättää ilman valvontaa vierailun aikana.
- 🎟️ Kävijämäärää rajoitetaan, joten liput kannattaa hankkia ennakkoon. Näyttelyalueelta poistumisen jälkeen samalla lipulla ei voi palata takaisin.
- 🌌Planetaarioon on oma lippu ja tarkka alkamisaika. Kesken esityksen poistunut kävijä ei voi palata saliin saman näytöksen aikana.
| Ominaisuus | Arvio |
| ♿ Esteettömyys | Erinomainen |
| 👨👩👧 Sopii lapsille | Erinomainen |
| 🔞 Ikäsuositus | Kaikenikäiset |
| ⭐ Oma arvio | ⭐⭐⭐⭐⭐ |
7. Liettuan kansatieteellinen museo (Lietuvos etnografijos muziejus, Rumšiškės)

📍 Google Maps: Lietuvos etnografijos muziejus
🌐 Virallinen sivu: Lietuvos etnografijos muziejus
Kaunasin tekojärven rannalla sijaitseva Liettuan kansatieteellinen museo on yksi Euroopan suurimmista ulkoilmamuseoista. Noin 195 hehtaarin alueella kulkee seitsemän kilometrin mittainen rengasreitti, joten kohteeseen kannattaa varata vähintään puoli päivää.
Museoon on siirretty eri puolilta Liettuaa vanhoja asuintaloja, maatiloja, aittoja, työpajoja, tuulimyllyjä ja kappeleita. Rakennukset on ryhmitelty Liettuan viiden etnografisen alueen mukaan, mikä havainnollistaa eri seutujen rakennustapojen ja arkielämän eroja.
Alueella on myös vanhaa pikkukaupunkia esittävä kokonaisuus, Aristavėlėn kartano sekä neuvostomiehityksen aikaisia karkotuksia ja vastarintaa käsittelevä näyttely. Kesäkaudella rakennusten sisätilat ovat avoinna, ja museossa järjestetään käsityönäytöksiä, työpajoja ja perinteisiin juhliin liittyvää ohjelmaa.
Hyvä tietää
- 🚗 Noin 25 min Kaunasista
- ⏱️ 4–6 tuntia tai koko päivä
- 🎟️ Tavalliselle omatoimikierrokselle ei tarvita varausta. Opastukset, työpajat ja muut ohjelmat varataan erikseen.
| Ominaisuus | Arvio |
| ♿ Esteettömyys | Osittainen |
| 👨👩👧 Sopii lapsille | Erinomainen |
| 🔞 Ikäsuositus | Kaikenikäiset |
| ⭐ Oma arvio | ⭐⭐⭐⭐⭐ |
8. AB maanalainen kirjapaino (Pogrindžio spaustuvė „ab“)

📍 Google Maps: The underground printing house ”ab”
🌐 Lisätietoja: Pogrindžio spaustuvė „ab“ | Kauno rajonas
Saliai-kylässä sijaitseva AB maanalainen kirjapaino on yksi Kaunasin seudun erikoisimmista historiallisista kohteista. Vytautas Andziulis rakensi kirjapainon oman kotinsa alle niin salassa, etteivät edes hänen lapsensa tienneet sen olemassaolosta. Nimi AB muodostui Andziuliksen ja hänen työtoverinsa Juozas Bacevičiuksen sukunimien alkukirjaimista.
Kirjapaino toimi vuosina 1980–1990 jäämättä koskaan kiinni neuvostoviranomaisille. Siellä painettiin uskonnollisia ja isänmaallisia julkaisuja, joita levitettiin eri puolille Liettuaa. Kymmenen toimintavuoden aikana kirjapainossa valmistui 23 eri julkaisua ja yhteensä 138 000 kappaletta. Museo kertoo käytännönläheisesti siitä, miten sensuuria vastustettiin aikana, jolloin tällaisesta toiminnasta olisi voinut seurata ankara rangaistus.
Hyvä tietää
- 🚗 Noin 15 min keskustasta
- ⏱️ Noin 1 tunti
- 🎟️ Museossa voi vierailla vain sopimalla käynnistä etukäteen puhelimitse.
- 👧 Maanalaisiin tiloihin johtavat portaat ja ahtaat kulkuväylät eivät välttämättä sovi hyvin pienille lapsille tai liikuntarajoitteisille.
| Ominaisuus | Arvio |
| ♿ Esteettömyys | Heikko |
| 👨👩👧 Sopii lapsille | Vanhemmille lapsille |
| 🔞 Ikäsuositus | noin 10+ |
| ⭐ Oma arvio | ⭐⭐⭐⭐☆ |
9. Tadas Ivanauskasin Obelynė-kotitila ja puisto (Tado Ivanausko Obelynės sodyba)

📍 Google Maps: Tadas Ivanauskas Obelynė memorial residence – museum
🌐 Lisätietoja: Tado Ivanausko Obelynės sodyba-memorialinis muziejus / Kauno rajono muziejus
Obelynė oli tunnetun liettualaisen luonnontieteilijän ja professorin Tadas Ivanauskasin koti. Hän osti alueelta kahdeksan hehtaaria maata vuonna 1920, rakensi sinne kotinsa ja alkoi vähitellen perustaa ympärille kasvitieteellistä puistoa. Nykyään tilalla toimii Kaunasin alueellisen museon alainen kotimuseo.
Obelynėn kiinnostavin osa ei ole kuitenkaan pelkkä asuinrakennus, vaan sitä ympäröivä noin 6,5 hehtaarin puisto. Alueella kasvaa yli 300 puu- ja pensaslajia tai niiden muotoa. Joukossa on myös Liettuassa harvinaisempia kasveja, kuten neidonhiuspuu eli ginkgo ja metasekvoja. Obelynė sopii hyvin rauhalliseen kesäretkeen, jossa kotimuseo ja puutarha muodostavat yhden kokonaisuuden.
Tämä kohde sopii enimmäkseen heille, jotka ovat toden teolla kiinnostuneita kasvitieteestä.
Hyvä tietää
- 🚗 20 min keskustasta
- ⏱️ 1–2 tuntia
| Ominaisuus | Arvio |
| ♿ Esteettömyys | Osittainen |
| 👨👩👧 Sopii lapsille | Kyllä |
| 🔞 Ikäsuositus | Kaikenikäiset |
| ⭐ Oma arvio | ⭐⭐⭐☆☆ |
10. KGB ydinsotabunkkeri-museo (KGB atominio bunkerio muziejus)

📍 Google Maps: KGB Atomic Bunker Museum
🌐 Virallinen sivu: Atominis Bunkeris
Atomic Bunker sijaitsee noin kuusi metriä maanpinnan alapuolella aidossa neuvostoaikaisessa väestönsuojassa. Museon kokoelmat eivät rajoitu pelkästään ydinsotaan varautumiseen, vaan esillä on kylmän sodan aikaista suojelu-, viestintä- ja vakoilutekniikkaa. Kokoelmissa on esimerkiksi kaasunaamareita, säteilymittareita, radiolaitteita, yönäkölaitteita, salaisia nauhureita sekä pienikokoisia ja naamioituja kameroita.
Paikka on täynnä esineitä, ja vierailukokemus poikkeaa tavallisesta museosta. Kyse ei ole avarasta ja tarkasti järjestetystä näyttelystä, vaan aidosta bunkkerista, jonka huoneisiin on koottu suuri yksityiskokoelma. Ahtaat tilat ja portaat kannattaa ottaa huomioon jo ennen vierailua.
Hyvä tietää
- 🚗 Noin 15 min keskustasta
- ⏱️ Noin 1 tunti
- 🎟️ Vierailusta on sovittava ja rekisteröidyttävä etukäteen.
- 👧 Virallista ikärajaa ei ole ilmoitettu. Ahtaat maanalaiset tilat, portaat ja näyttelyn kylmän sodan sekä valvontatekniikan aiheet kannattaa kuitenkin ottaa huomioon pienten lasten kanssa.
| Ominaisuus | Arvio |
| ♿ Esteettömyys | Ei esteetön |
| 👨👩👧 Sopii lapsille | Vanhemmille lapsille |
| 🔞 Ikäsuositus | noin 10+ |
| ⭐ Oma arvio | ⭐⭐⭐☆☆ |
11. Kaunasin I linnake (Kauno tvirtovės I fortas)

📍 Google Maps: 1st Fort of Kaunas Fortress
🌐 Lisätietoa: Kauno tvirtovės parkas
Kaunasin I linnake on kaupungin linnoitusketjun läntisin ja ympäristöltään vähiten rakennettu fortti. Se valmistui 1800-luvun lopulla, mutta vaurioitui pahoin ensimmäisessä maailmansodassa. Myös myöhempi käyttö ja kunnossapidon puute ovat jättäneet jälkensä: osa rakennelmista on raunioitunut ja osa sisätiloista on veden peitossa.
I linnake ei ole tavallinen museo eikä huolettomasti kierrettävä puistokohde. Alueeseen tutustuu parhaiten Kaunasin linnoituspuiston järjestämällä opastetulla kierroksella. Linnakkeessa elää suojeltuja lepakoita, minkä vuoksi kaikkien maanalaisten tilojen vierailu on kielletty lokakuun alusta toukokuun alkuun. Fortin voi yhdistää läheiseen Marvelėn jokilaaksoon ja sen vesiputousportaisiin.
Hyvä tietää
- 🚗 Ajomatka keskustasta noin 15 min
- ⏱️ Vierailuun kannattaa varata 45–60 min
- 🎟️ Linnakkeen ulkoalueeseen voi tutustua merkittyjä reittejä pitkin, mutta perusteellisempi vierailu kannattaa tehdä Kaunasin linnoituspuiston järjestämällä tai etukäteen tilatulla opastuksella. Linnoituspuisto järjestää opastuksia I–V ja VIII linnakkeissa.
- 👧 Kaunasin linnoituspuiston kohteisiin alaikäiset pääsevät vain aikuisen seurassa. Aikuinen vastaa lasten turvallisuudesta erityisesti raunioiden, vallien, ojien, jyrkkien rinteiden ja vesialueiden lähellä.
- 🦇 Kohteessa on kausirajoitus: lepakoiden talvehtimisalueilla vierailua rajoitetaan syksystä kevääseen. Kaikkiin maanalaisiin osiin ei siksi pääse ympäri vuoden.
| Ominaisuus | Arvio |
| ♿ Esteettömyys | Heikko |
| 👨👩👧 Sopii lapsille | Kyllä |
| 🔞 Ikäsuositus | noin 8+ |
| ⭐ Oma arvio | ⭐⭐⭐⭐☆ |
12. Pažaislin luostari (Pažaislio vienuolynas)

📍 Google Maps: Pažaislis Monastery and Church
🌐 Virallinen sivu: Pažaislio vienuolynas
Vaikka Pažaislis ei ole museo, se kuuluu Kaunasin tärkeimpiin nähtävyyksiin keskustan ulkopuolella. 1600-luvulla rakennettua luostaria pidetään yhtenä koko Pohjois- ja Itä-Euroopan hienoimmista barokkirakennuksista.
Kesäisin alueella järjestetään myös konsertteja ja kulttuuritapahtumia (Pažaislio muzikos festivalis)
Hyvä tietää
- 🚗 Ajomatka keskustasta noin 15 min
- ⏱️ Vierailuun kannattaa varata 1–2 tuntia
- 🎟️ Tavalliseen museovierailuun ei yleensä tarvita opasta. Ryhmän kannattaa kuitenkin ilmoittautua etukäteen, sillä rekisteröimätön ryhmä voidaan jättää ottamatta sisään.
- 📅 Sunnuntaisin luostarissa pidetään messu, mutta museo on suljettu eikä opastettuja kierroksia järjestetä. Tämä kannattaa huomioida erityisesti viikonloppumatkaa suunniteltaessa.
| Ominaisuus | Arvio |
| ♿ Esteettömyys | Hyvä |
| 👨👩👧 Sopii lapsille | Kyllä |
| 🔞 Ikäsuositus | Kaikenikäiset |
| ⭐ Oma arvio | ⭐⭐⭐⭐⭐ |
13. Raudondvaris-kartano (Raudondvario dvaras)

📍 Google Maps: Raudondvaris Manor
🌐 Virallinen sivu: Raudondvario Dvaras
Raudondvarisin kartano on kokonainen historiallinen rakennusryhmä eikä pelkästään yksi kartanorakennus. Renessanssityylisen päärakennuksen ympärillä ovat puisto, sivurakennukset, entiset tallit, jääkellari ja kasvihuone. Kartanon historiaan liittyvät useat liettualaiset aatelissuvut, mutta näkyvimmän jäljen jättivät Tiškevičiai-suvun kreivit, joiden aikana kartanosta muodostui vauras taiteen ja kulttuurin keskus.
Päärakennuksen pohjoisosassa toimii Kaunasin alueellinen museo, ja kartanossa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä, konsertteja ja muita tapahtumia. Alueeseen voi tutustua myös silloin, kun varsinaiset museotilat eivät ole avoinna. Raudondvaris onkin parhaimmillaan kokonaisuutena: näyttelyn lisäksi aikaa kannattaa varata puistolle ja kartanon muille rakennuksille.
Hyvä tietää
- 🚗 Ajomatka keskustasta noin 15 min
- ⏱️ Vierailuun kannattaa varata 2–3 tuntia
| Ominaisuus | Arvio |
| ♿ Esteettömyys | Hyvä |
| 👨👩👧 Sopii lapsille | Kyllä |
| 🔞 Ikäsuositus | Kaikenikäiset |
| ⭐ Oma arvio | ⭐⭐⭐⭐⭐ |
14. Žiegždrių geologinen luontopolku (Žiegždrių geologinis takas)

📍 Google Maps: Žiegždriai geological trail
🌐 Virallinen sivu: Žiegždrių geologinis takas
Oma postaukseni kohteesta: Ziegzdriai geologinen luontopolku
Žiegždrių geologinen luontopolku kulkee metsäisillä rinteillä Kaunasin tekojärven rannalla. Reitti yhdistää kaksi suojeltua luonnonmuodostelmaa: Žiegždriain paljastuman ja Kalniškiain konglomeraattipaljastuman. Polun varrella näkee jääkauden ja veden muovaamia maakerrostumia, vanhoja puita sekä paikoin avautuvia näkymiä tekojärvelle.
Reitti ei ole pitkä, mutta korkeuserot, portaat ja epätasainen maasto tekevät siitä tavallista puistokävelyä vaativamman. Sateen jälkeen polku voi olla liukas, joten kunnolliset kengät ovat tarpeen. Žiegždriai sopii vierailijalle, joka haluaa yhdistää lyhyeen retkeen sekä maisemia että jotakin tavallisesta metsäpolusta poikkeavaa.
Hyvä tietää
- 🚗 Ajomatka keskustasta noin 15–20 min
- ⏱️ Vierailuun kannattaa varata 45–90 minuuttia
- 🥾 Reitin pituus noin 1,6 km
- 🅿️ Maksuton pysäköinti lähtöpisteen läheisyydessä
- 💰 Vierailu on maksuton
- 👧 Turvallisuuden nimissä erityisesti pienet lapset tarvitsevat jatkuvaa valvontaa portaissa, rinteillä ja paljastumien läheisyydessä.
- ⚠️ Geologiselle paljastumalle ei saa kiivetä. Se on edelleen muuttuva ja sortuva luonnonmuodostelma, joten sitä katsellaan vain merkityltä reitiltä.
| Ominaisuus | Arvio |
| ♿ Esteettömyys | Heikko (pitkospuut, portaat ja epätasainen maasto) |
| 👨👩👧 Sopii lapsille | Kyllä |
| 🔞 Ikäsuositus | Kaikenikäiset (pienet lapset aikuisen seurassa) |
| ⭐ Oma arvio | ⭐⭐⭐⭐⭐ |
15. Aleksotasin näköalatasanne (Aleksoto apžvalgos aikštelė)

📍 Google Maps: Aleksoto apžvalgos aikštelė
🌐 Lisätietoja: Lithuania Travel – Aleksotas Observation Deck
Lisää kohteesta postauksessa: Vieraanvarainen Kaunas
Aleksotasin näköalatasanteelta avautuu yksi Kaunasin tunnetuimmista näkymistä Vanhankaupunkiin: kirkontorneihin, Nemunasin rantaan ja Vytautas Suuren sillalle ja kirkkoon. Näköalapaikka on avoinna ympäri vuorokauden, eikä sinne ole pääsymaksua.
Tasanteelle voi nousta alhaalta Aleksotasin portaita tai funikulaarilla, joka on jo itsessään osa Kaunasin historiaa. Autoilevalle paikka toimii puolestaan helppona ja lyhyenä pysähdyksenä esimerkiksi ilmailumuseon yhteydessä.
Aleksotas ei vaadi pitkää vierailua, mutta maisema muuttuu paljon vuorokaudenajan ja vuodenajan mukaan. Kirkkaalla säällä paikka sopii hyvin valokuvaukseen, ja iltaisin kaupungin valot tekevät näkymästä aivan erityisen.
Hyvä tietää
- 🚗 Ajomatka keskustasta noin 10 minuuttia
- ⏱️ Vierailuun kannattaa varata noin 20–45 minuuttia
- 💰 Näköalatasanteelle on vapaa pääsy
- 📷 Sopii erityisen hyvin valokuvaukseen ja lyhyeksi pysähdykseksi
- 🚡 Alhaalta voi nousta myös Aleksotasin funikulaarilla
- 🅿️ Autopaikkoja on lähialueella, mutta määrä voi olla rajallinen
| Ominaisuus | Arvio |
| ♿ Esteettömyys | Kohtalainen – autolla pääsee lähelle, mutta mukulakivipinta ja mäkinen ympäristö voivat vaikeuttaa liikkumista |
| 👨👩👧 Sopii lapsille | Kyllä |
| 🔞 Ikäsuositus | Kaikenikäiset |
| ⭐ Oma arvio | ⭐⭐⭐⭐⭐ |
Apua kohteen valintaan
| Jos pidät… | Suosittelen |
| Historiasta | IX linnake, VII linnake, KGB-bunkkeri |
| Luonnosta | Žiegždrių geologinen polku, Dubravan suopolku, Kaunasin kasvitieteellinen puutarha |
| Lapsiperheille | Mokslo Sala, Eläintarha, Rumšiškės, Kaunasin puistoja ja luontopolkuja |
| Valokuvauksesta | Pažaislis, Raudondvaris, Žiegždrių polku |
| Tekniikasta | Ilmailumuseo, Sotatekniikan näyttely (VI linnake) |
| Vähemmän tunnetuista kohteista | AB:n maanalainen kirjapaino, Obelynė, Žiegždrių geologinen polku |
| Kohde | Ajomatka | Vierailuaika | Lapsille | Esteetön |
| IX linnake | 15 min | 2–3 h | ⭐⭐⭐ | ◐ |
| VII linnake | 15 min | 2 h | ⭐⭐⭐⭐ | ✖ |
| VI linnake | 10 min | 1 h | ⭐⭐⭐⭐ | ✖ |
| KGB-bunkkeri | 15 min | 1 h | ⭐⭐ | ✖ |
| Ilmailumuseo | 10 min | 2 h | ⭐⭐⭐⭐⭐ | ✔ |
| Mokslo Sala | 5 min | 2–4 h | ⭐⭐⭐⭐⭐ | ✔ |
| Eläintarha | 10 min | 3 h | ⭐⭐⭐⭐⭐ | ✔ |
| Pažaislis | 15 min | 2 h | ⭐⭐⭐⭐ | ✔ |
| Raudondvaris | 15 min | 2–3 h | ⭐⭐⭐⭐ | ✔ |
| Rumšiškės | 25 min | koko päivä | ⭐⭐⭐⭐⭐ | ◐ |
Kartat
1. Kaunasin seudun nähtävyyksien kartta
2. Linnakkeiden kartta

Muut kohteet Kaunasissa
Kaunasissa on niin paljon katsottavaa ja koettavaa, että osa kohteista auttamattaan jäi tämän listan ulkopuolille.
- Kaunasin keskustan nähtävyydet ja hyväksi havaittu reitti löytyy tästä: Vieraanvarainen Kaunas
- Luonnon ja kukkien ystäville on helppo kohde: Ruusujen paivaunet – Kaunasin kasvitieteellinen puutarha
- Lapsiperheille avuksi: Kaunasin puistoja ja luontopolkuja
Lopuksi
Kaunasin keskusta on erinomainen lähtökohta, mutta jo 10–30 minuutin ajomatkan päässä löytyy yllättävän monipuolinen valikoima museoita, linnoituksia ja erikoiskohteita. Jos olet kaupungissa useamman päivän tai olet käynyt siellä aiemminkin, nämä kohteet tarjoavat hyvän syyn tutustua myös keskustan ulkopuoliseen Kaunasiin.
Kaunasin seudun nähtävyydet ja museot.
Referenssit
- Mitä maksaa matkailu Kaunasissa
- Vieraanvarainen Kaunas
- Autolla Euroopassa – Via Baltica
- Silloin kun historia koskee itseään – Pressimatka Viro 30
- Mitä arki maksaa? – Kaunas, Liettua
15 kiinnostavaa museota ja nähtävyyttä autoileville Kaunasissa.
15 kiinnostavaa museota ja nähtävyyttä autoileville Kaunasissa.
Kuvitus:
© Via Per Aspera Ad Astra 2019-2026

Discover more from Via Per Aspera Ad Astra
Subscribe to get the latest posts sent to your email.