Minimalismihaaste – Viikko 4

Minimalismihaaste - Viikko 4

Minimalismihaaste – Viikko 4 (+2 pv)

Summa Summarum

Ihme, kuinka paljon uutta voi oppia itsestään ja elämästä 30 päivässä. Leikisti alkanut minimalismihaaste sai minut pohtimaan asioita, joita en ikinä olisi tullut ajatelleeksi ilman sitä.  

Ensimmäinen viikko oli lasten leikkiä. Ensin olen epäröinyt, että riittääkö minulla tavaraa koko kuukaudeksi. Huomasin jo silloin tosin, että usein annamme tavaroille turhan paljon tunnearvoa, jota ne eivät sinänsä ansaitse.

Tavaraa kyllä riitti kiitettävästi viikosta toiseen.

Toisena viikkona olen huomannut, että materiaali hallitsee elämäämme turhankin kovakouraisesti. Mielihyvän lisäksi haemme siitä lisäarvoa itsellemme ja tekemisillemme. Tavaramäärä on yleisesti hyväksytty korkean statuksen symboli. Kestää vielä hetken, että minimalismi mielletään varteenotettavaksi elämäntavaksi eikä puutteessa olemiseksi.

Kolmantena viikkona tapahtui läpimurto. Tavara ei loppunut omasta huushollista. Lapsiperheessä sitä riittää loputtomiin. Silloin huomasin, ettei asia olekaan tavarassa. Minimalismi ei ole sidoksissa tavaramäärän geometriseen progressioon. Se on sisäinen olotila, mikä estää täyttämästä tavaralla aukkoja arvomaailmassa ja itsetunnossa.

Minimalisti täyttää tilaa ympärillään vain niillä asioilla, joilla hänelle on merkitys.

Takaisin tulevaisuuteen

Pohdinnat saivat minut penkomaan omaa historiaa. Miksi parikymppisenä olen pärjännyt yhdellä vaatekerralla puoli vuotta (se ei ole tarua) ja muutin toiseen maahan yhden pienen matkalaukun kanssa, mutta sittemmin rupesin keräämään roinaa? 

Olen tullut siihen päätökseen, että tiettynä elämäni jaksona yritin sopeutua turhan moneen muottiin. Pelkäsin, etten kelpaa.  

Vielä kolme vuotta takaperin olisin voinut vetää minimalismihaastetta vaikka vuoden putkeen. Roinaa oli kertynyt niin paljon, että arvioni mukaan olemme hävittäneet viimeisen kolmen vuoden aikana ainakin 100 000 nimikettä. Voi helposti olla, että enemmänkin. 

Ottaen huomioon, että olemme myyneet autotallimyyjäisissä suunnilleen kaiken irtaimen omaisuutemme. Yhteensä hävitettyjen tilavuus oli 1x12m2 vaatehuone, 1x12m2 keittiön komero, 70m2 varasto sekä autotallin hyllyt.

Kuvissa:  

  • pojan leluja 7 vuoden edestä
  • legoja (miljardi kappaletta)
  • huoneellinen vaatteita ja kenkiä
  • koruja
  • meikkejä
  • hajuvesiä
  • kodintarvikkeita
  • kodinkoneita
  • astioita
  • kodintekstiilejä
  • urheiluvälineitä
  • perinnöksi saatuja esineitä, joille ei ollut itselläni mitään käyttöä
  • muuta epämääräistä roinaa

Miksi siihen on tultu? Olinhan joskus pärjännyt muutamalla vaatekappaleella, ostin uudet meikit kerran vuodessa, kun vanhat olivat loppuneet, ja olin onnellinen. Minulle sattui ja tapahtui. Joskus sattui pahastikin. 

Mitä sain?

Mitä sain, saatuani kaivettua itseni tavarakaaoksesta ulos? Tilaa itselle ja omille ajatuksille. 

Raivausoperaatio oli uuden elämän alkua, joten muutosvaiheeseen kuului luonnollisesti myös omien tunnelukkojen työstämistä.

Mikä minimalismissa on minulle vaikeaa?

1. En osaa ostaa tarpeeseen 

En osaa ostaa pakosta, menen lukkoon. Silloin, kun minun pitää löytää jokin tietty esine kaupoista, turhaudun tosi nopeasti etsinnöistä ja luovutan. 

Joskus minuun iskee inspis lähteä ostoksille, vaikka en tarvitse mitään sen kummempaa. Sitä pitää vastustaa kaikin keinoin, mutta sekin turhauttaa. 

Silloin, kun jotain pitää ostaa, eikä minulla ole inspistä päällä, se on sitten tosi vaikea nousta ja lähteä. Yleensä jätän väliin. Se on huono taktiikka, koska näin joudun käyttämään esim. loppuun kulutettuja lenkkareita, joissa kolmen tunnin lenkin jälkeen kipeytyy sekä jalat että selkä.

Toisaalta, jos joku vaatekappale hajoaa, mistä tiedän, mitä voin ostaa tilalle? Jos en ollut kaupoissa vuoteen (niin kuin nyt on mennyt), minulla ei ole hajuakaan edes siitä, mihin asti ne ovat auki. Puhumattakaan valikoimasta, kauppojen eettisyydestä ja vaatteiden valmistusmaista.

2. En osaa rakastaa jokaista omistamaani tavaraa (niin kuin Marie Kondo opettaa).

“Osta vain vaatteita, joita todella rakastat”.

Emilia Laitanen, edesmenneen Olivia-lehden muotitoimittaja, 5/2013.

Onko minusta jokaisen verskaparin rakastajaksi? Suurimman osan verskoista käytän surutta hyväkseni: istun niiden päälle ja pyyhin rasvaiset sormet takamukseen kokatessa pyyhkeen sijaan.  

Tietysti minulla on rakkaat vaatteet ja esineet, mutta että jokainen? Ehkä sittenkin riittää, että ostan ja käytän vastuullisesti.

Viikko 4 (+2 pv)

Tämän viikon saldo on todellisuudessa hieman pienempi, koska 30 uutta tavaraa tuli sisälle: kävimme ostamassa pojalle uuden univormun, kesävaatteita, sukkia ja kalsareita vanhojen tilalle. Minulle tuli yllätyksenä, että täällä Maltalla on olemassa sellaisia kauppoja, joissa myydään vain miesten vaatteita vauvasta vaariin. Kätevää itse asiassa. Heillä oli kaikkea, mitä kysyin ja kaikki oikeassa koossa.

Täällä ketjukaupoissa on sama ongelma kuin kaikialla muualla: 90% rekeistä ovat täynnä tyttöjen ja naisten vaatteita, miesten osasto on supistettu pariin harmaaseen paitaan. 

Toinen yllätys minulle oli, että nyt, kun poikamme saa itse valita vaatteita, hän valitse juuri ne samat värit, joita olen ostanut hänelle vauva-aikanaan: vihreää, keltaista, oranssia, punaista ja maastokuosia sekä jonkin verran mustavalkoista ja harmaata. Kirkkaita värejä ensisijaisesti kuitenkin. Lapsen sukupuoli oli meille mysteeri synnytykseen asti, joten yritin ostaa sukupuolineutraaleja värejä. Näin poikamme on viettänyt ensimmäiset 2-3 vuotta elämästään kirkkaissa väreissä. 

Päivälle 22 oli oma satsi: väsähtäneitä alusvaatteita (16) ja kärsineitä sukkahousuja (6)

Pv 23. Lisää vaatteita kierrätykseen ja roskiin.

Pv 24-30. Yhteensä pitää olla 189 tavaraa. Legot rule! Tässä on niitä monta sataa, riippuu tietty miten laskee. Lisäksi pojan kouluvihkot, kirjat seuraaville käyttäjille, loppuun kulutettu juomapullo sekä kiikun kaakun onnistuneet käsityöt. 

Kuvassa: Poistolaarini on hienossa kunnossa (kuvassa). Poika heittää sinne omia, pieneksi jääneitä vaatteita koko aika lisää, kun sesonki on just vaihtumassa. Mulla ei ole mitään aavistusta, mitä sinne on nyt lisätty. Eilen yöllä viimeksi katsoin, että pitäisi lajitella. Kun meillä vielä vaatekeräys sekä kirppis on keskellä kaupunkia (onneksi tuo kasa on nyt jo viety uuteen osoitteeseen). 

Kuvassa: Meillä on tällä kerralla niin pelkistetty kämppä, että haen kukkia ulkoa vähän väliä. Meillä oli sen verran valinnanvaraa, että saimme juuri sellaisen kämpän, mitä halusimme. Käyttötavaroiden lisäksi meillä on kolme huonekasvia, kaksi kynttilänjalkaa ja yksi jalkalamppu, joita kaikkia käytän kuvauksissa silloin tällöin, mutta en omista. En kyllä ole puhdasverinen minimalisti, mutta tykkään minimalistisesta sisustuksesta. 

Minimalismihaaste – Viikko 4 (+2 pv)

Ai niin, ne pakolliset opetusket…

Mitä minimalismihaaste minulle opetti?

1.

Minimalismin pitää lähteä sisältä eikä ulkona. Itsensä muottiin pakottaminen ei tee kenestäkään minimalistia.

2.

Minimalismin juju ei ole tavarassa tai sen määrässä. Se on pyrkimys rakentaa ympärillään sellainen tila, jossa on hyvä olla ja jossa omia ajatuksia pääsee kuulemaan.

3.

Holtiton tavaran pois heittäminen ei ole minimalismia. Se on vastuutonta kuluttamista. 

4.

Jos tekee mieli yhtäkkiä ryhtyä minimalistiksi ja lähteä raivaamaan tavarakasat pois tieltä, se tarkoittaa, että on muutoksen tarpeessa. Varoitus! Kun ympärillä alkaa näkyä valoa sekä omat ajatukset pääsevät kuulolle, pitää olla valmiina kohtaamaan itsensä sellaisena kuin on: kaikkine tunteineen ja tunnelukkoineen. Niitä voi joutua käsittelemään ja karsimaan hyvin rankalla kädellä, yhtä hyvin kuin tavaraa ympäriltä. 

5.

Marie Kondon sanomaa on suhteellisen vaikea tulkita oikein, jos ei ole muuten Japani-fani. Tässä kohdassa lähetän teidän lukemaan Minimmattoria. Minulle yhtäkkiä selvisi, että Marie Kondo ei kehottanutkaan heittämään tavaraa roskiin. Hän opetti, että jokaista esinettä pitää rakastaa. Rakkaus ei tässä kohdassa tarkoittanut pseudososiaalisen suhteen muodostamista elottomaan esineeseen, vaan vastuun ottamista omasta suhteesta kuluttamiseen. Jos kerran olet kuluttanut aikaa ja vaivaa jonkun esineen hankkimiseen, pitää myös ottaa vastuu esineen kuluttamisesta sekä huolehtia siitä, että esine kestää oman aikansa.

Länsimaissa tämä seikka on supistettu aika lailla henkilökohtaisin esineisiin: pukeutumiseen ja ehostukseen. Japanissa konsepti on huomattavasti kokonaisvaltaisempaa. Koko asuinympäristön pitää koostua vain niistä esineistä, joista itselle on iloa. Joilla on itselleen tarkoitus ja esteettinen arvo. Keittiöveitsistä puutarhapensaisiin.  

Koska länsimaissa esineiden sisäistä arvoa ei sinänsä sisäistetä, meille asia opetetaan mainoksilla, eettisyydellä ja rahallisella arvolla.

6.

Tavaramäärä, joka antaa vapauden elää omannäköistä elämää, on jokaisella oma. Vertailu ei tässä kohdassa auta. Silloin, kun materiaalinen alkaa viedä tilaa henkisestä, on syytä huolestua. Harva tosin huomaa sitä hetkeä ajoissa.

7.

Miksi minimalismi toimii? Miksi se auttaa jäsentämään ajatuksia? 

Juju ei ole siinä, että tavaramäärän vähentäminen on universaali keino, joka toimii kaikilla samalla tavalla. Se toimii yllättävän monilla sen takia, että ylenpalttinen tavaramäärä on yksi sitkeitä harhoja, joilla meidän pitää viestitä muille ihmisille omasta hyvinvoinnista ja onnistumisesta. Se on opittu käytös eikä luonnollinen tila ja sen poisoppiminen on meidän kulttuurissamme aika vaikeaa. Mutta silloin, kun näistä kahleista pääsee eroon, huomaa, että omat tavoitteet voivat olla aika kaukana materiaalin hamstraamisesta.

8.

Extreme-minimalismi on yhtä pelottavaa kuin extreme-hamstraaminen. Silloin, kun minimalismi alkaa verottamaan liikaa muilta elämänalueilta, ajasta ja ajatuksista, homma on mennyt liian pitkälle. Sen on vain toisenlainen yritys hallita sitä, mihin ei ole vaikutusvaltaa.

9.

Aika on yhtä arvokasta kuin tavara. Tai vielä arvokkaampaa. Toimintatavan voi miettiä valmiiksi niin, ettei minimalismi lisää stressiä vaan vähentää sitä. Saa ostaa kaksi kahvipakettia, jos tietää varmasti, että molemmat tulevat käytettyä, ennemmin kuin lähtee sen toisen perään ensimmäisen loputtua.  

10.

Tämän haasteen kaikista paras anti ei itse asiassa ollut 465 pois heitettyä tavaraa. Olisin heittänyt ne pois ja antanut kiertoon muutenkin. Haaste sai minut etsimään uutta tietoa minimalismista. Löydökset poikkesivat radikaalisti siitä, mitä luulin minimalismin olevan. Uusi käänne sai minut pohtimaan, miten haluan oman elämäni järjestää, mikä materiaalin merkitys on minulle, miten suhtaudun tavaran arvoon ja ajan käyttöön.

Tässä vielä haluan kiittää mentoreitani: Minimaattorin Tanjaa ja Ulla Johannan Ullaa. En olisi selvinnyt ilman teitä. Ei mitään vaarallista toki, mutta minulla olisi homma jäänyt kesken monta kertaa, jos olisi yrittänyt vain hävittää tavaraa nurkista sen kummemmin ajattelematta asiaa. 

Minimalismihaaste – Viikko 4 (+2 pv)

MINIMALISMIHAASTE ARCHIVES
Muuta luettavaa aiheesta:
Referenssit:

Minimalismihaaste – Viikko 4 (+2 pv)

4 vastausta artikkeliin “Minimalismihaaste – Viikko 4

Vastaa