Minimalismihaaste – Viikko 3

Minimalismihaaste – Viikko 3

Kolmas kerta toden sanoo

Kolmas minimalismihaasteen viikko alkoi riemuisasti. Olen tyhjentänyt matkalaukun sisällön lattialle ja laskenut sieltä vielä 63 kuivunutta, yli-ikäistä ja ruttuista tavaraa heitettäväksi pois. Määrä riittää torstaihin asti. Tällä viikolla kun pitää saada pois nurkista 126 tavaraa…

Ilo jäi kuitenkin lyhyeksi. Silloin, kun vien kierrätykseen lapsen pieneksi jääneitä, mutta erittäin hyväkuntoisia tavaroita, annan kaverille käyttämättömäksi jääneet vaatteet tai kengät, joista tämä on riemuissaan, vien keräykseen ikivanhan laitteen, josta aika on ajanut ohi, se ei tunnu pahalta. Mutta kun minun pitää heittää roskiin tavaraa, joka muuten vain jäi nurkkiin vuosiksi, se kirpaisee. Asia ei ole tavarassa. Ei koskaan ollut.

Olkoon se lentolaukku, jota käytin tarkoituksenmukaisesti viime kerran vuonna 2018. Sen vielä ymmärrän: se seisoi stand-by tilassa syyskuun 2019 matkan jälkeen odottamassa h-hetkeä, jota ei koskaan tullut. Ei häitä, ei ristiäisiä, ei hautajaisia, vain korona, matkarajoituksia, karanteeneja.. Miksi en tyhjentänyt sitä aikaisemmin? Se olisi merkinnyt minulle, että annan periksi. Luovutan.

Tässä kohdassa minua alkoi askarruttamaan yksi asia: miksi minimalismi mielletään aina luovuttamiseksi? Miksi minun on pakko luopua jostakin esineestä, joka on minulle rakas? Mitä saavutan luovuttamisella? Saavutanko mitään? Onko minimalismi lainkaan luovuttamista?

Miksi juuri nyt?

Miksi minimalismi on trendinä ylipäänsä olemassa? Miksi juuri nyt? Mistä on oikeasti kyse?

Kysymyksiä on paljon ja itse asiassa olen löytänyt vastaukset melkein kaikkiin niistä. En tosin tykännyt kaikista löydöksistä, mitä tein. Enimmäkseen itsestäni.

Tässä näkemykseni. Ja se on varsin ristiriitainen. 

Äärimmäinen minimalismi on yhtä vaarallista kuin äärimmäinen hamstraaminen. Vähän kun anoreksia ja sairaalloinen ylipaino: molemmat ovat hengenvaarallisia sairauksia. Tässäkin pitää hyvin tarkkaan vetää rajaa, missä kulkee terveen minimalismin raja. Ylenpalttinen shoppailu voi helposti muuttua ylipaltiaseksi minimalismiksi ja ostolakoksi. Se on vain toinen keino yrittää kontrolloida omaa elämää tai saada ostettua itselleen mielihyvää. Tavaroiden pois heittäminen vain heittämisen vuoksi on yhtä kuin rahan kippaaminen roskiin.

Mitä ihmiset hakevat shoppailusta, uusien tavaroiden hankkimisesta kotiin ja miksi silloin neuvotaan ensin siivoamaan, lajittelemaan kaappejaan ja vaihtamaan huonekalujen järjestystä? 

Uuden tavaran ostaminen ei pelkästään tuota mielihyvää, jos sitäkään. Jos morkkis iskee heti luottokortin vinkkuessa maksupäätteessä, niin keino oli väärä. 

Uusi elementti rikkoo aiemman järjestyksen. Sen takia uuden tavaran tai esineen hankkiminen on uuden idean, näkökulman, ratkaisun hakemista. Ajatusten jäsentelyä. Sen takia siivoaminen ja huonekalujen siirto välillä auttaa. 

Minimalismista haetaan rauhoittumista, järjestystä, helppoutta arkeen. Resurssien vapauttamista muihin tehtäviin.

Material Girl

Miksi toiset ovat materialisteja ja toiset minimalisteja? Onko sellainen vastakkainasettelu edes relevantti?

Minulla on aavistus, että nämä kaksi ryhmää ovat vain ympyrän kaksi päätä. Yin ja Yang. Yö ja päivä. Musta ja valkoinen. Kumpikaan ei ole olemassa ilman toista. 

Miksi minulla ei ollut koskaan ongelmaa olla olematta minimalisti? 

Minulla oli pitkiä jaksoja, jolloin elämässäni ei tapahtunut oikein mitään. Olin pyörinyt ympyrää pään sisällä ja ulkona. Oli jaksoja, jolloin pelkäsin, että elämäni on tässä (edessä häämötti pyörätuoli ja sairaseläke). Ura junnasi paikoillaan. Lapsiperheen arki oli turhan helppoa. Materialismi oli keino saada aivokapasiteettiani käytettyä johonkin. Pako toiseen todellisuuteen. 

Osan esineistä olen hankkinut itsekin, mutta suurimman osan olen perinyt. Perintöesineet ovat niitä kaikkein hankalimpia: niistä luopumalla tunsin piston sydämessäni, tunsin itseni petturiksi, joka luopui rakkaasta ihmisestä. Se on silkkaa hulluutta, tiedän. Se ihminen ei elä siinä esineessä, mutta sydämessämme. 

Vähän sama asia on omat pieneksi jääneet vaatteet, joiden hävittäminen monesti tarkoittaa luovuttamista kauniista ajatuksesta itsestään. Tämä hetki koitti minulle raskauden jälkeen. Oli kova paikka todeta, ettei vanhaan ole paluuta. Mikään yläosa ei enää mennyt kiinni, ja puolet kengistäni ei mahtunut jalkaan. 

Kiinteästä omaisuudesta, huonekaluista, omasta pesukoneesta ja hellasta oli yhtä vaikea luopua. Miksi? Koska minua pelotti tulevaisuus. En tiennyt, mitä siltä odottaa. Kun talo oli myyty, kiintopiste elämään oli lähtenyt. Olin silloin kuitenkin päättänyt muuttaa suuntaa, joten siitä pisteestä oli lähdettävä.

Ostohimo

Elämme mainosten ympäröimänä ja ainainen ääni alitajunnassa kitisee osta!-osta! taukoamatta. Mutta mutta… Totaalinen eristäytyminen ja ostolakot ovat äärimmäisiä (ja huonosti toimivia) keinoja, joiden on määrä auttaa shoppaholisteja parantumaan. Entäs me muut? Mainostajaa on helppo syyttää tarjoamisesta, mutta ostopäätös tapahtuu kuitenkin meidän omassa päässämme. Omaa päätä pitäisi osata hallita. Se ei aina onnistu. Se tarkoittaa vain sitä, että ollaan vastaanottavassa tilassa, jolloin ulkoisella ärsykkeellä on päätösvalta. Jos pää on kunnossa, ulkoinen signaali ei pääse järkyttämään sisäistä tasapainoa. Jossakin ajatusten tasolla pitää olla aukko, jonne mahtuu uusi mekko tai kynttilänjalka. Aukko itsetunnossa, omakuvassa, itseluottamuksessa…

Tässä on kyse minimalismissa: minimalistin päässä niitä aukkoja, joihin uusi, mutta ylimääräinen, mekko mahtuisi, ei ole.

Mitä etsin minimalismista?

Olen kipuillut näiden ajatusten kanssa jo hetken ja kun olen kirjoittanut tämän tekstin, kävin katsomassa, olisiko missään muualla kirjoitettu jotain muuta minimalismista kuin se, että minun pitää heittää koko omaisuus roskiin, niin valaistun. Silloin olen löytänyt tämän kirjoituksen. Valaistuin. Eikä minun edes tarvinnut hypätä roskiin. Harmi, etten lukenut tätä aikaisemmin. 

Tasapainoa. Keveyttä. Uusia oivalluksia. Haluan päästä tuohon nirvanan tilaan, joka välittyy Tanjan teksteistä. Haluan elää tässä kepeässä hetkessä, jossa kiintopisteenä on kissa sylissä. (Vitsi, jospa vielä osaisin kirjoittaa yhtä hyvin kuin hän). Ymmärsin, ettei minun tarvitse luopua omasta tavasta olla itseni, omasta ajatusmaailmasta, ettei väreistä nauttiminen tai kauniin esineen ihailu ole ristiriidassa minimalismin kanssa.  

Saan olla minimalisti tai materialisti ihan omalla tavalla. 

Päivät 15-21

Pv 15 – 18. Matkalaukun sisältö, aikansa elänyt käsilaukku, sen maskotti, pojan pieneksi jääneet vaihtosukat, tarpeeton henkkari. Yhteensä 67 tavaraa.

Pv 19. Tarpeettomia bonus-merkkilaukkuja, toisiinsa liimaantuneet nenäliinapaketti ja pastillirasia, rikkinäisiä henkkareita sekä kasa käyttämättömiä kuponkeja viime talvesta ja keväästä. Eipä sitä ravintoloissa paljoa tullut käyty. 19 kpl yhteensä.

Pv. 20 – 21. Siivosin työpöytäni. Kuukausia vanhoja mainoksia ja leflettejä, joita en koskaan kerennyt lukea, laskujen paperikopioita (miksi ihmeessä niitä vieläkin lähetetään?), toimimaton kynä. Yli 40 tavaraa. Sekosin laskuissa lopussa.

Minimalismihaaste - Viikko 3

Minimalismihaaste – Viikko 3

Ekologisuus Arkipäivässä Archives 

minimalismihaaste Archives 

Se kirjoitus:

Voiko minimalismista valmistua? – Minimaattori

Minimalismihaaste – Viikko 3

6 vastausta artikkeliin “Minimalismihaaste – Viikko 3

  1. Oi kiitos, ihana kuulla että tekstini on inspiroinut sinua minimalismin polulla!
    Näin se on, että kukin tyylillään ja pikkuhiljaa sieltä tavaran alta löytyy se omannäköinen, seesteinen elämä.

Vastaa