Minimalismihaaste - Viikko 1 - In Via - Ekologisuus Arkipäivässä

Minimalismihaaste – Viikko 1

Minimalismihaasteen ensimmäinen viikko on sujunut lähinnä yrittäen hillitä viskaavaa kättä niin, että hävitettävää riittäisi koko kuukaudeksi.

Pienempää ja isompaa krääsää silti riittää. Tässä pelissä minulle tärkeintä ei ole edes tavaroiden pois heittäminen siinä toivossa, että näkee päivänvaloa, mutta omien motiivien analysoiminen. Miksi ihmeessä jokin tavara jää lojumaan nurkkiin? Mikä minut sitoo siihen?

Syyt eivät aina ole syvällisiä. Ilman muuta joskus jokin esine on niin täynnä tunnearvoa, että siitä irrottautuminen vie vuosia. Useimmiten se on vain tyhmä tapa toivoa, että joskus tuota ja tuota voi vielä tarvita.

Tälläkin kerralla osa tavarasta lähti helposti ja osasta joutui luopumaan tuskissaan. Asia ei muuten käy käsi kädessä tavaran hinnan tai käyttötarkoituksen kanssa.

Tämän viikon hävitettyjen tavaroiden takana oli erilaiset tarinat ja oivallukset.

Jokin esine jäi pois käytöstä, koska elämäntilanne muuttui. Silloin luopumalla saa tilaa uudelle, joko tavaralle tai elämäntilanteelle.
Joskus tavara vain kuluu käytössä, yllätys, yllätys! Mikään ei ole ikuista, eikä itse ole kuolematon.
Paluuta menneisyyteen ei ole. Pojalle ei koskaan tule sopimaan vanhat vaatteet, itse tuskin enää koskaan mahdun pieneksi jääneiden farkkujen sisälle. Kadonnut sukka ei enää löydy, vaikka pesukoneen purkaisi palasiksi siinä toivossa, että se on imeytynyt rummun reikien läpi.
Joskus luopuminen on tosi kevyttä. Kaverini iski silmänsä käyttämättä jääneisiin sandaaleihin. Ne oli helppo luovuttaa pois.
Virheostoksia sattuu. Väärällä hetkellä sovitettu vaate tai jalkine, joka ei kaupasta tullessaan koskaan sovi päälle enää. Hätäisesti ostettuja hoitotuotteita, jotka jäävät hyllylle. Tuotteet, joiden ominaisuudet paljastuvat vasta kotona eikä palautusoikeutta luonnollisesti ole.

Päivät 1-7

Tämän viikon saldo oli hyvä. Kaikki 28 tavaraa löytyy sekä jäi vielä ensi viikoksi parikymmentä ehdokasta täyttämään harvenevaa poistolaaria.

Kuvissa:

Pv 1 – Mieheni rakas kilpapyörä lähti parempiin käsiin.
Pv 2 – Käyttämättä jääneet sandaalit luovutin kaverille.
Pv 3 – Kelvotonta kemikaaliosastolta, mm. pesuaine, jolla lika ei lähde ja hiusharja, joka vuodessa menettää kaikki pampulat ja alkaa raapia päänahkaa. Suoraan roskiin.
Pv 4 – Neljä irtosukkaa. Roskiin.
Pv 5 – Reiällisiä pojan boksereita x5. Roskiin.
Pv 6 – Hylättyjä testereitä ja ihonhoitotuotteita, joiden parasta ennen päiväys meni jo. Roskiin.
Pv 7 – Pojan pieneksi jääneet vaatteet menossa kierrätykseen.

The FIVE R’s

Myös Reduce, Reuse, Repair, Rot, Recycle periaatetta on hyvin pystynyt pitämään yllä.

Oikein roskiin asti jouduin heittämään varsin vähän tavaraa: puolityhjiä kosmetiikkapurkkeja, joiden sisältö ei kestänyt eteläistä ilmastoa, rikkonaisia pojan boksereita (onneksi sain ostettua uusia tilalle), pari tyhjää pulloa, joihin olen meinannut lisätä sisältöä puolisen vuotta takaperin (muovinkeräykseen).

Missä kirpaisi?

Minulle tuottaa aina vaikeuksia heittää pois täysinäisiä pulloja tuoretta, mutta kelvotonta kosmetiikkaa. Yritän aina löytää niille ottajaa, mutta se ei aina onnistuu. Loppujen lopuksi tavaraa jää lojumaan kylppärihyllyihin niin kauan, että se menee pilalle ja heitän pois joka tapauksessa. Se on resurssien tuhlausta.

Nyt joudun heittämään pois kasan hätätilassa ostettua markettikosmetiikkaa, josta ei ole mihinkään: voide ei hoida, putsari ei putsaa, hammastahnasta saan vihlovia hampaita. En jaksa tapella. Menee roskiin.

Toinen ärsytyksen kohde on tavara, josta en edes voinut kuvitella, että se voi olla tavalla tai toisella kelvoton. Dödö, joka ei pidä, pyykinpesuaine, joka ei pese tai vastuullisena ja laadukkaana itsensä mainostavan yrityksen tuote, joka hajoaa käsiin.