Projekti: Varastontyhjennys

Projekti: Varastontyhjennys. Tavaramäärän vähentäminen.

Vaikka minun piti aloittaa tämän postauksen kirjoittaminen jo monta kertaa, aina löytyi joku parempi idea mustaa valkoiselle laittamiseksi. Ihan samalla tavalla kuin itse projektin aloittaminen aikoinaan.

Lopullisen potkun takamukseeni sain Unelma 5 -blogin postauksesta Ei ihan KonMari mutta melkein. Olen niin ihastunut uudissanaan vähempitavarainen, että päätin kirjoittaa kommentin sijaan kokonaisen postauksen vastaukseksi. Noudatan myös Emiilian lukujärjestystä 🙂

Oma projektimme alkoi pari vuotta takaperin, kun päätimme lähteä maailmalle. Siitä asti olen myynyt pois, lahjoittanut ja heittänyt roskiin tonneittain tavaraa: taloista ja tekstiileistä autoihin. En ole itsekään säästynyt luopumisen tuskasta joidenkin tavaroiden kohdalla. Sen lisäksi muutamassa kohdassa tuli valinnan vaikeus: yritänkö toimia ekologisesti vai mukavuudenhaluani mukaillen.

Minimalismi on tämän päivän sana – ilmiö, jonka Konmarin-tyyppiset gurut ovat myyneet meille jokunen vuosi takaperin kiiltävässä lahjapaperissa. Itse aatteessa ei ole mitään vikaa. Se ei ole edes kovin uusi, mutta se tuli muotiin vasta hiljattain.

Se on omalla tavallaan hauskaa, miten ilmiöt käyvät ympyrää. Historiassa kaikki tapahtuvat kausittain, tulee ja menee. Sitten yhtäkkiä joku keksii jotain uutta, mikä on vanhempaa kuin maailma. Ensimmäiset minimalistit ovat olleet Spartan asukkaat.

Sinänsä minimalismin nousu juuri tänä päivänä on luonnollinen ja tarpeellinen ilmiö. 1980-90 lukujen holtittoman keräilyn ja 2000-luvun bling-kauden jälkeen on siivouksen aika. Toiselle se käy kuin leikiten, toisille luopuminen on täyttä tuskaa. Itse yritän vain pysyä terveen järjen tiimoilla.

Minulle kaappien siivous tarkoitti aina uuden kauden alkua, vaikka tein sen usein kevään alussa. Olen varmaan kiinalaista perua, kun tarve siivota iskee minuun juuri heidän uuden vuoden tienoilla. Omalla tavallaan tavaroiden siirtely auttaa minua oman henkisen vintin siivoamisessa. Hyllyjen järjestely nostaa pinnalle pakkautuneita tunteita ja auttaa ajatusten jäsentelyssä.

1. Eroon turhista tekstiileistä

Vaatteet

Sepä tehtävä. Minulla ei ole sitä ongelmaa, etten mahtuisi johonkin vaatteeseen enää. Painoni on toki noussut vuosien varrella, kroppa on muuttunut lapsen jälkeen, mutta kaikki muutokset tapahtuivat niin hitaasti, että suurin osa vaatteista kului puhki tai muuten vain jäi pois käytöstä pikkuhiljaa. Nimittäin vaateteollisuuden rakastama polyesteri ei kulu käytössäni juuri lainkaan. Joudun keksimään niille vaatteille uusiokäyttöä tai uuden kohteen muutaman vuoden kuluttua ostohetkestä. Kymmenessä vuodessa rätti alkaa tympiä niin, ettei sitä jaksa katsella enää.

Olen vahingossa törmännyt postaukseen, jossa bloggaaja pohtii, onko viisi vuotta vanha vaate enää salonkikelpoinen. Mielestäni viisi vuotta on se minimi, minkä vaatteen on oltava käytössä voidakseni sanoa, että se oli onnistunut ostos. Minulla on valtavasti vaatteita, jotka ovat 10-15 vuotta vanhoja ja vieläkin kovassa käytössä. Itse asiassa oikein raivostun, jos vaate ei kestä yhtä sesonkia pidempään ja lopetan asioinnin kyseisessä ostopaikassa.

Olen käynyt myös yhdessä merkkiliikkeessä esittämässä reklamaatiota kehnon laatuisesta tuotteesta. Hyvin asiallisesti. Myyjä sanoi pahoittelevansa, mutta kun vaate on ostettu yli 3 kk takaperin, sinne voi jo ilmestyä jokunen virhe. Kyse oli kyllä ensimmäisestä käyttökerrasta, jolloin neule lähti ratkeamaan itsestään. No action accrued. Noh, se oli viimeinen kerta, kun siellä kävin. Eli olen vanha, kaavoihin kangistunut, äkäinen ämmä.

Tänne etelään muuttaessamme huomasin, että suurin osa vaatteista, joka oli käypä garderobi Tallinnassa, joutuu jättämään pois käytöstä. Asuvaihtoehdot kävivät aika vähiin. Periaatteessa minun olisi pitänyt jo aikoja sitten ostaa jotain (niiden kahden mekon lisäksi, joista kohta jää pelkää varjo), mutta se ei tähän mennessä onnistunut. Algarvessa ei yksinkertaisesti ollut mitä ostaisi. Vaihtoehtoja olivat joko turisti-mekot – ne roiskeläpät, mitä paikallisetkin käyttävät rannoilla tai sitä samaa ketjuliikkeiden polyesteria, jotka olen hylännyt Tallinnaan.

Sitten tuli lockdown. Tässä ollaan vieläkin. Eli hyvin on operaatio hävittäminen on edennyt: puolet vaatetuksestani on jo muutenkin roskiksessa. Tallinnaan jäänyt vaatteiden jäävuori sulaa pikkuhiljaa itsestään, kun minulla on paljon samankokoisia kavereita. Olen nykyään kokoa 38, joka on tavisten mediaanikoko. Kätevää.

Kodin tekstiilit

Projekti Varastontyhjennys. Tavaramäärän vähentäminen tekstiilit

Olen joskus omistanut joulupöytäliinan. Se oli hieno, tummansininen kultaisilla tähdillä. Muutamassa vuodessa se tuhoutui, enkä koskaan ostanut uutta. En ole koskaan omistanut verhoja. Meillä oli joko sälekaihtimet, lamellit tai paljaat ikkunat (kun naapureita ei ollut). Ja viimeksi erikoisuutena ikkunanreunavalot, joilla sai tunnelmaa muutettua tarpeen mukaan. Petivaatteita oli juuri sen verran, että vieraille riitti tarvittaessa. Enää ei ole sitäkään.

Pyyhkeeni ovat 10-20 vuotta vanhoja, ja niistä näkyy jo välillä läpi, mutta kun jokainen niistä on vieläkin yhtenä kappaleena, käytän niitä niin kauan, että kaikki kangas on valunut viemäriin. Keittiöpyyhkeet ovat osittain niitä samoja Ikean vauvaharsoja, jotka ostin poikaa varten. Osa läikistä ovat alkuperäisiä: porkkana- ja mustikkasosetta. Mainio lifestyle-bloggaaja.

Ei hävitettävää. Check.

2. Muut turhat esineet

Tämä osasto oli tupaten täynnä ja aiheuttaa päänvaivaa vieläkin. Kunnollista tavaraa ei ihan roskikseen viitsi heittää, mutta niille on hyvin vaikea löytää ottaja. Minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia myydä kovin pieniä esineitä Tallinnan autotallimyyjäisten jälkeen, joten ne on jaettu miten sattuu. Onneksi Tallinnassa on paljon tahoja, jotka ottavat ne vastaan tarvitseville jakamiseksi.

Minä olen onnistunut elämään 90-luvun laman paikassa, jossa tavaran määrä ei ollut millään tavalla ylenpalttinen. Välillä tarpeellisen esineen joutui etsimään kissojen ja koirien kanssa. Monesti jäi löytämättä. Minulla on vieläkin taipumus syödä lautaseni tyhjäksi, vaikka nälkää ei enää olisi, ja käyttää vaatteet loppuun asti, vaikka ne olisivat jo täynnä reikiä.

Saimme myös omilta vanhemmiltamme kummaltakin puolelta kasoittain astioita, koriste-esineitä, kirjoja, joiden arvo oli meille varsin kyseenalainen. En ole ihan sitä mieltä, että kolhiintunutta 70-luvun vaasia kannattaa säästää. Olen joutunut pitämään sen esillä, koska se oli äidilleni hyvin tärkeä esine. Onneksi sain suuren osa niistä järjestettyä Wilman kauppaan Tallinnassa.

Kodin pienkoneet ovat aikamoinen päänvaiva. Ne eivät mene kaupaksi, ei rahalla eikä ilmaiseksi. Kaikilla ihmisillä on jo kaikki. Yleiskone, mehulinko tai sauvasekoitin ovat niitä, joiden kohdalla on varsin kyseenalaista, kannattaako nähdä vaivaa yrittäessään niitä myydä, kun rahallisesti se on ajanhukkaa. Toisaalta roskiinkin heittäminen on ekorikos. Tiedä sitten, miten sen kanssa kuuluu toimia.

Järkyttävä kasa leluja ja muita pojan tavaroita, aina vauvamatosta lähtien, kun hän ei koskaan mitään rikkonut, oli aika vaikeaa saada pois käsistä. Käytettyihin leluihin suhtaudutaan varsin varautuneesti: jos niissä on jokin pikkuinenkin virhe, lelu jää ottamatta. Sitten lähdetään kauppaan ja haetaan uusi kiiltävä pakkaus. Onneksi lastenvaatteista sain eron jokseenkin helposti, koska niille on aina löytynyt ottaja. Markuksen käytetyistä vaatteissa virheitä ei olisi löytänyt itse Marie Kondo.

3. Kirjoja, CD-tä ja elokuvia

OMG.

Kirjoista oli helppo päästä eroon. Tallinnassa jokainen kirjasto ottaa vastaan lahjoituksia, jos kirjaimet eivät putoile sivuilta.

CD:t ovat ongelma. Suurin osa musiikkia, jota niissä säilytän, ei ole olemassa missään muussa muodossa. Se on sääli. Mietin päätäni puhki, miten ne voisi säilyttää. Nyt vielä, kun Google Music lakkasi olemasta, sinne meni minun oma musiikkikirjastoni.

Elokuvat ovat toinen päänvaiva. Suomenkieliset elokuvat ovat tosi vaikeasti saatavilla ulkomailla. Jopa maksulliset palvelut väläyttävät harva se päivä: ei ole saatavilla maassasi – tekstin. Sen takia porukka käyttääkin kaikki mahdolliset salauskeinot, kuten VPN:t. Välillä toimii, välillä ei. Ai niin, suomenkielinen kirjallisuus ja leffat ovat vain meidän aikuisten ongelma, jota me keksimme pojallemme. Hän ihan mielellään olisi operoinut pelkällä englannilla.

Päätin, että niin kauan kuin vanhempi Acerini, jossa on vielä CD/DVD soitin, toimii, näistä on iloa. Kun tietokone irtisanoo sopimuksensa, se on menoa. Konevanhus on täyttänyt tänä vuonna 13 ja sopii uudelle koneelleni jo isovanhemmaksi.

Nämä kaksi teknistä ongelmaa minulla on vielä ratkaisematta, mutta toivon, että jokin yleispätevä pilvipalvelu, jonne voi säilyttää omat digitaaliset aarteet, tulee markkinoille piakkoin.

4. Huonekalut

Huonekaluihin en onneksi muodosta pseudososiaalisia suhteita enkä lataa niihin toimijuutta. En osaa ihailla vanhoja huonekaluja kuin museoissa. Se on käyttöesine ja sillä selvä.

Huonekalut menevät kaupaksi varsin verkkaisesti. Niitä ei pysty myymään kuin verkkokirppiksillä, koska aika harva kirpputori sallii niiden myyntiä. Meillä on edelleen jokin huone/toimistokaluste myymättä varastossa.

Kaatopaikalle kippaaminen ei tunnu kovin järkevältä, jos huonekalu on hyväkuntoinen. Se ei toisaalta kovin helppoa ole. Pelkän kuljetuksen järjestäminen vaatii pään raapimista. Sen takia emme aio enää omistaa huonekaluja tästä eteenpäin.

Onneksi ollaan tässä projektissa loppusuoralla. Check.

5. Asiat, joista ei kannatakaan luopua

Minulla on toki paljon suhteellisen turhia esineitä, joita käytän päivittäin / lähes päivittäin. Tilauksesta valmistettuja koruja, lempihajuvesiä, ylimääräisiä kenkiä ja laukkuja, jotain kosmetiikkaa. Monesta tavarasta en haluakaan luopua, koska niissä esineissä on minulle tunnearvoa. Vaikka KonMari olisi mitä mieltä, tunnen itseni alastomaksi ilman niitä.

Olen muuten huomannut hassun jutun: viimeaikainen sisustusbuumi näyttää olevan jokin kompensointi-ilmiö siihen, että henkilökohtaisten tavaroiden hankkimisesta tuli synti. Silloin kun esine ei ole tarkoitettu omaan egoistiseen käyttöön, sen ostaminen on jotenkin hyväksyttävämpää.

Nyt olen pistänyt jarrut pohjaan myös henkilökohtaisten käyttötavaroiden hävittämisessä. Huomasin yhtäkkiä, ettei sitä maailmaa, johon olen tottunut, ole olemassa. Matkustusrajoitukset voivat kestää vielä ties kuinka pitkään. Nettikaupat eivät toimita tavaraa ihan joka paikkaan, osittain koronan, osittain Brexitin takia. Olen hyvin ronkeli ja tietoinen ostaja, joten jätän herkästi ostamatta, jos esine ei ole se oikea minulle. Viime vuoden aikana huomasin, että niitä tavaroita, joihin olen tottunut ja joita nyt tarvitsisin, ei yksinkertaisesti saa mistään. Olen jo niin vanha ja laiska, että jätän ostamatta sen sijaan, että yrittäisin hankkia jotain muuta jostain muualta. Odotan kauhulla, milloin koittaa se hetki, että joudun valitsemaan, joko ostan mitä sattuu tai kuljen alasti.

Olen luopunut myös ideasta ostaa tilalle uusi tavara silloin, kun vanha on hajonnut. Tilanne, jossa minun on pakko ostaa jotain juuri nyt, on minulle niin stressaava, että menetän päättelykykyni kokonaan. Yleensä jää ostamatta juuri se tarpeellinen asia ja palaan kotiin virheostoksen kanssa.

Minulla oli tässä projektissa myös paljon sellaisia hetkiä, jolloin piti päättää, luovunko turhasta ja rakkaasta asiasta tai tarpeellisesta inhokista. Erikoisesti kun epämiellyttävä tavara on henkilökohtaisessa käytössä, se ahdistaa. Miksi ostin? Kun ei ollut muita vaihtoehtoja. Nyt joudun käyttämään loppuun, kun kerran omistan sen.

Päätelmä

Tällainen elämäntapaan liittyvä siivousprojekti, jossa aletaan penkomaan vuosikymmenien tavarakerrostumia, paljastaa monia asioita, joita yritämme piilottaa itseltämme, sekä materiaalisella että henkisellä tasolla. Monesti lopputulos on yllättävä. Tämän pitäisi helpottaa elämää ja arkea, mutta välillä se ei käy niin. Pullonkaula voi olla jossain aivan muualla kuin tavaroissa. Vaikka konkreettisesta kaapista on helpointa aloittaa. Ja on parasta aloittaa ennen kuin alimmat kerrokset ovat fossiloituneet.

Tavaramäärän vähentäminen.