3 x heinäkuun kuva. Heinäkuu oli hyvin merkityksellinen kuukausi monessa mielessä. Arki, juhla ja Murphyn laki sekoittuivat erottamattomaksi massaksi. Tosin se on vain elämää 😉. 1. Arkikuva Arki koostui hikoilemisesta, uimassa käymisestä ja maaseudulla kävelystä. Uimassa oli kameralle liian märkää, hikoilemisesta ei viitsinyt ottaa kuvia, mutta maaseutu voi olla näinkin kaunis. 2. Kuukauden huippuhetki kuvana … Jatka artikkeliin 3 x heinäkuun kuva
Avainsana: bloggaajan arki
Tarinoita arjesta maailmalta
Tarinoita arjesta maailmalta. Hirviö kylpyhuoneessani Olimme juuri muuttaneet Gozolle upouuteen kämppään. Asunnon hakuprosessi kesti jonkin aikaa, joten hotellissa asuessa pyykkejä oli kertynyt jo kasapäin. Joten ei muuta kuin testaamaan uutta kalustoa. Ensimmäiset pesukerrat olivat menneet jotenkuten, vaikka kone oli vinkunut säälittävästi. Ääni oli aika outo näin uudelle laitteelle. Tuli kuitenkin hetki, että petivaatteet menivät pesuun. … Jatka artikkeliin Tarinoita arjesta maailmalta
3 x kesäkuun kuva
3 x kesäkuun kuva. Kesäkuu oli sen verran tasaista ja arkista, että arki taisi saada kaikki kolme palkintoa tässä kuussa. 1. Arkikuva Arkikuvaksi en pystynyt tällä kerralla valitsemaan vain yhtä. Itse arkikin on ollut kuin värikäs tilkkupeitto. Joka maassa on omia plussia ja miinuksia, mutta Maltan ehdoton plussa on se, että hienoihin nähtävyyksiin, historiallisiin kohteisiin … Jatka artikkeliin 3 x kesäkuun kuva
Kenelle bloggaaja kirjoittaa?
Kenelle bloggaaja kirjoittaa? Miksi bloggaat? Silloin, kun bloggaajalta kysytään, miksi hän pitää blogiansa, vastauksena melkein aina on intohimo bloggaamiseen: kirjoittamiseen, valokuvaamiseen, tarve saada vertaistukia tai jakaa omia ajatuksia, arkea ja juhlaa lukijoiden kanssa. Se on ymmärrettävää, koska näinä virtuaalisina aikoina oma blogi on miltei ainoa keino löytää maailmasta toisia samanhenkisiä ihmisiä, olkoon sitten kyse harrastuksesta, … Jatka artikkeliin Kenelle bloggaaja kirjoittaa?
3 x toukokuun kuva
3 x toukokuun kuva. Toukokuu hurahti ohi niin, että korvissa soi. Tai ehkä se oli tuuli. Poikkeuksellisen myrskyinen kuukausi se on ollut. Säät ovat olleet sellaisia, että tuntui siltä kuin puolet Saharan dyyneistä olisi siirtynyt meidän parvekkeelle. Siivousta riitti. 1. Arkikuva Arkikuvaksi valitsin tutun ja turvallisen näkymän meidän terassilta. Sitä tulee katsottua aamut illat. Tässä … Jatka artikkeliin 3 x toukokuun kuva
Yhteistyön hinnoitteluperiaatteita aloitteleville bloggaajille
Blogiyhteistyön hinnoitteluperiaatteita. Onko bloggaaminen helppoa? Ei. Onko se taloudellisesti tuottoisaa? Ei. Mutta kiehtovaa se on, kuten moni muukin uusi ala. Suurin osa blogeista ei koskaan tule maksamaan itseänsä takaisin. Mutta myös itseilmaisun keinona ja itsensä kehittämisen työkaluna se saattaa hyödyntää kirjoittajaa. Kuitenkin joskus käy niinkin hyvä tuuri, että jokin taho tahtoo tehdä yhteistyötä bloggaajan kanssa. … Jatka artikkeliin Yhteistyön hinnoitteluperiaatteita aloitteleville bloggaajille
3 x huhtikuun kuva
3 x huhtikuun kuva. Vuorossa ovat 3 x kuukauden kuva - blogihaasteen huhtikuiset kuvat. Silloin haasteen alussa jäin miettimään, millaisia kuvia haluan jakaa elämästäni ylipäänsä:, arjestani, juhlistani, riemuistani ja flopeistani. Tulin siihen päätökseen, että juuri tämä kokoonpano olisi kaikista paras. Miksi? 1. Yllättävän moni ihminen on sitä mieltä, ettei hänen arjessaan tapahdu oikein mitään. Halusin, … Jatka artikkeliin 3 x huhtikuun kuva
3 x maaliskuun kuva
3 x maaliskuun kuva. 1. Arkikuva Arkikuvaksi olen valinnut tämän appelsiinikuvan. Jokin kiehtoi minua tässä hedelmässä. Se ei ollut muodoltaan kovin säännöllinen, kuori oli muhkurainen ja ryppyinen, mutta siinä oli jotain kaunista. Applesiini oli paikallista talven satoa, mehukas ja makea. Harvinaisen maukas, koska sille oli suotu mahdollisuus kypsyä rauhassa omassa puussa etelän auringossa eikä meriteitse … Jatka artikkeliin 3 x maaliskuun kuva
Lukulistani 2023: Matkablogit
Lukulistani 2023: Matkablogit (VOL. 5) Tällä kerralla listassa on vain matkablogeja, joita seuraan syystä tai toisesta. Matkablogeja muuten harvoin seurataan: ne eivät ole lifestyleä, jossa pääsee ihailemaan toisten seesteistä arkea, kosmetiikkaa tai muotia, joista pääsee ammentamaan inspiraatiota päivän pukeutumiseen eikä ruokablogeja, joista pääsee hakemaan ideoita kokkaamiseen, kun pää lyö tyhjää. Matkablogeja kaivataan yleensä vain silloin, … Jatka artikkeliin Lukulistani 2023: Matkablogit
3 x helmikuun kuva
3 x helmikuun kuva. Huomasin ihmeekseni, että olen ottanut helmikuussa vain 276 kuvaa. Se on suunnilleen viidesosa siitä, mitä mun normaali määrä on. Ei ole sinänsä ihme: helmikuu on kulunut paljolti sisätiloissa, mikä ei ole meille ominaista, mutta sää ei vain ole suosinut tässä kuussa lainkaan. Oli myrskyjä, satoi ja tuuli paljon eivätkä lämpötilat ole … Jatka artikkeliin 3 x helmikuun kuva