3 x toukokuun kuva

3 x toukokuu pääkuva

3 x toukokuun kuva.

Toukokuu hurahti ohi niin, että korvissa soi. Tai ehkä se oli tuuli. Poikkeuksellisen myrskyinen kuukausi se on ollut. Säät ovat olleet sellaisia, että tuntui siltä kuin puolet Saharan dyyneistä olisi siirtynyt meidän parvekkeelle. Siivousta riitti.

1. Arkikuva

Arkikuvaksi valitsin tutun ja turvallisen näkymän meidän terassilta. Sitä tulee katsottua aamut illat. Tässä kuvassa kello lähentelee puolta seitsemää.

Toukokuu on ollut muuten aika sumuinen, joten aurinko pilkahti tällä tavalla pilvien raosta aina välillä, ja sitten taas meni piiloon.

2. Kuukauden huippuhetki kuvana 

Kuukauden huippuhetki oli kieltämättä äitienpäivä, kuten varmaan monella muullakin. Jostain syystä juuri sitä päivää tulee noteerattua enemmän kuin vaikkapa omia synttäreitä. Ehkä juhlin itseäni kuin Kiinalaiset: kerran kymmenessä vuodessa. Seuraava suuri virstanpylväs on 50v.

Onhan se näin, että urassa voi onnistua tai epäonnistua, moni ihmissuhde voi mennä pieleen, mutta itseään usein määrittelee juuri äiti-lapsi suhteen kautta. Vaikka ei saisi. Epäonnistunut äitiys ei tee ihmisestä automaattisesti huonoa, mutta se satuttaa aina. 

3. Ei mennyt kuin Strömsössä – kuva

Jos tässä kuussa on ollut jokin helppo kohta, niin se on Ei niin kuin Strömsössä – osio. Tässä kategoriassa oli oikein valinnanvaraa. 

Pari viikkoa ilmassa seissyt hiekkasumu, epäonninen pullonpalautus, kesken jäänyt bussimatka vai mutanaamio, jolla oli varsin erikoinen vaikutus: olen muuttunut puoliksi tunniksi kirkkaan pinkiksi. Sen jälkeen alkoi hellittää.

3 x toukokuun kuva.

Hasten aikaisempia postauksia: 

Muissa blogeissa:

Referenssit:

Visits: 785

12 vastausta artikkeliin “3 x toukokuun kuva

  1. Hienot valinnat kaikkiin kuvakategorioihin. Näitä on niin kiva lukea! Huippuhetkeesi on helppo samaistua.

  2. Arkea parhaillaan on kyllä oma turvallinen maisema kodin ikkunasta auringonlaskun aikaan. Aina vähän ikävää, kun “ei mennyt niin kuin strömsössä” -hetkiä kertyy yhdelle kuulle. Itseäni tuntuu naamio kuin naamio kirvelevän, enkä pysty käyttämään koko vaikutusaikaa loppuun.

    1. Itse asiassa sain jälkeenpäin aika hyvät naurut niiden kaikkien ei-niin-kuin-strömsössä tilanteiden päälle. Sinänsä mitään ei sen pahemmin tapahtunut. Osaan jo ennakoida niitä kommelluksia.
      Ai niin, sorry, mulla jäi mainitsematta, että tuo kuva ei ole auringonlasku vaan aamukoitto. Meidän pääterassi on pohjoiseen päin (se on etelässä plussaa, ei miinusta) mutta takaparveke on etelään päin ja siellä keittyy kuoliaaksi kesäisin. Sen takia terassin rakennetaan täällä usein katsomaan pohjoiseen, itään tai länteen, mutta harvoin etelään.

  3. Kuukaudet ovat erilaisia, vaikka ihan heti ei tulisi ajatelleeksi. Joskus sitä vastusta löytyy ihan liian kanssa. Haaste on hauska, kiitos sen luomisesta. Äitienpäivä nousi omissanikin esille tässä kuussa. Kun lapset ovat jo aikuisia niin päivän merkitys muuttuu ja syventyy toisella tavalla kuin pikkulapsiperheenä.

    1. Se on totta, vuosi vuodelta äitienpäivän merkitys kasvaa eikä vähenee, vaikka sen luulisi olevan juuri toisin päin.
      Onneksi toukokuu oli tapahtumarikkaampi kuin huhtikuu, että oli, mistä kirjoittaa ja mitä kuvata.

  4. Luin juttusi pullonpalautuksesta. Aikamoista touhua. Miten hienoa että Suomessa kaikenlainen kierrättäminen tuntuu olevan tosi pitkällä, ainakin verrattuna moniin muihin maihin.
    Oikein kivaa kesäkuuta sinulle!

    1. Tuntuu, että Suomessa pulloja kierrätettiin aina. Vaikka se ei varmaankaan näin aina ollut. En edes muista, millainen oli sen alkutaival ja sujuiko sen heti ongelmitta. Onneksi Suomessa ei tarvitse juoda pullovettä, jos ei halua.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.