Tarinoita arjesta maailmalta.
Hirviö kylpyhuoneessani
Olimme juuri muuttaneet Gozolle upouuteen kämppään. Asunnon hakuprosessi kesti jonkin aikaa, joten hotellissa asuessa pyykkejä oli kertynyt jo kasapäin. Joten ei muuta kuin testaamaan uutta kalustoa.
Ensimmäiset pesukerrat olivat menneet jotenkuten, vaikka kone oli vinkunut säälittävästi. Ääni oli aika outo näin uudelle laitteelle.
Tuli kuitenkin hetki, että petivaatteet menivät pesuun. Olin painanut tyytyväisenä startti-nappia ja lähdin omiin hommiin.
Kaikki oli hyvin niin kauan, että kylpyhuoneesta alkoi kuulumaan sellaista ääntä kuin sinne olisi pesiytynyt hirviö. Järkyttävän kolinan hälyttämänä juoksin kylppäriin ja siellä se pesukone hyppi ja murisi keskellä lattiaa näyttäen siltä, että olisi lähdössä lenkille, mutta kun vesiletku ei päästänyt sitä kauemmas. Onneksi letku ei irronnut, mutta katastrofi oli lähellä.
Sittemmin kone korjattiin (moottorinvaihto), mutta linkous ei sillä yksilöllä koskaan onnistunut mitenkään mallikkaasti. Se tuli ovelle vastaan jokaisella pesukerralla, jossa yritin käyttää kovempaa linkousohjelmaa. Se myös väänsi pyykit palloiksi tai letuiksi jo 400-800 krs/min. Tuhannen kierroksen kohdalla kone yritti hypätä ulos kylppäristä enkä maksimia, eli 1200, edes kokeillut. En uskaltanut 🤣 .
Hellafolio
Uzbekistanissa on olemassa erillinen tuote kaupoissa, jonka nimi on hellafolio.
Harhaanjohtavan nimikkeen takana on itse asiassa meille tuttu alumiinifolio, paitsi siellä se on myynnissä suuremmassa koossa ja sitä käytetään miltei ainoastaan kaasuhellojen suojaamiseen. Ja paketissa lukee komeasti #Hellafolio vastaavan kuvan kera.
Samsoniten matkalaukku
Seisoimme eräänä hikisenä elokuisena päivänä odottamassa omia matkatavaroitamme lentokentän liukuhihnan vieressä.
Kunnollisina suomalaisina pakkasimme matkatavaramme isoon ja komeaan Samsoniten matkalaukkuun. Juuri sellaiseen perinteiseen tummanharmaaseen yksilöön, josta suomalaisen tunnisti missä tahansa päin maailmaa vielä 2000-alussa. Sen jälkeen Samsoniten värimaailma kirkastui hieman.
Vieressämme seisoi nuori, 12-13 vuotias poika, mitä ilmeisemmin odottamassa omia tavaroitaan. Lapsia tosin oli suurehko joukko, menossa jonnekin leirille varmaan.
Kun matkalaukkuja alkoi virtaamaan hihnalle, poika nappasi siitä iloisena suuren harmaan Samsoniten laukun ja yritti raahata sitä pitkin käytävää. Harmaa Samsonite oli kyllä hyvin tavallinen matkavaruste, paitsi ei Sotšissa.
Huusin perään, että tuohan on meidän laukku. Nolona poika pysähtyi. Matkalaukku oli todellakin meidän, niin kuin nimilapussa luki, täydet 30 kiloa tavaraa. Hetken päästä toinen samanlainen Samsonite saapui hinnalle. Poika nappasi senkin iloisena, mutta tällä kerralla hänkin kurkisti nimilappua, hieman pelokkaana, mutta ilmeestä päätellen tällä kerralla matkatavara oli hänen omansa.
Sabrinat
Pojallamme ei ole ollut koulussa ongelmia minkään muun aineen kanssa kuin liikunnan. Kunhan ongelma olisi ollut edes itse liikunnassa itsessään.
Viimeinen tapaus sattui Portugalissa ja oli lievästi sanottuna outo. Ongelman ytimenä oli univormu: joka liikuntatunnin alussa opettaja tivasi pojalta, miksi tällä ei ole oikeanlaista t-paitaa päällä ja oikeanlaisia tossuja jalassa.
Saavuimme Portugaliin syyskuun alussa, jolloin kyseisen koulun univormuun kuuluvia osia ei ollut varastossa ihan joka koossa eikä niitä oikeanlaisia tossuja nimeltä sabrinas ollut enää kaupoissa. Joten odottelimme, että varastot olisivat saaneet täydennystä. Vaikka poika kertoi tämän saman tarinan joka kerta, opettaja ei näyttänyt uskovan siihen ennen, kuin itse olin kirjoittanut kahden sivun nootin asiasta.
Univormut saapuivat lopulta, mutta sabrinojen kohdalla tilanne ei parantunut kovin nopeasti. Koska niitä ei ollut myynnissä koulun kaupassa, tossuja piti etsiä kissojen ja koirien kanssa ympäri maata.
Ajoin varmaan yli 100 kilometriä etsimässä sabrinoja kaikista Algarven urheilukaupoista. Missään ei ollut jäljellä yhtään paria yli kokoa 33. Pojalla oli silloin jalka kokoa 35. Odotusaika oli 5-6 viikkoa jokaisessa paikassa, joista niitä kyselin.
Jahti jatkui ja ope huomautteli niistä pojalle jatkuvasti. Myös liikunnan arvosanasta lähti yksi pykälä pois sabrinojen takia.
Lopulta yhdellä kauppareissulla kävin jälleen kerran kysymässä urheilukaupassa tossujen perään, ja kappas vain, myyjä oli ripustamassa hyllylle tuoreita, nahalta haisevia sabrinoja. Nappasin oikeankokoiset sellaiset samana hetkenä, kun myyjä oli laittamassa ne esille.
Nyt opettajalla ei ollut enää mitään huomautettavaa pojan urheilullisista suorituksista. Meillä on tällaisille olosuhteita ymmärtämättömille ja lasten kanssa toimimiseen sopimattomille ihmisille osuva nimityskin: paskantärkeä niuhottaja.
Jättiläisiä liikkeellä
Kiinan metrossa alle 6-vuotiaat lapset matkustavat ilmaiseksi. Joten siellä liikkuessamme hankimme kortit vain meille aikuisille, tietysti.
Toisin kuin länsimaissa, Kiinassa joka sisäänkäynnin yhteydessä on ainakin yksi miehitetty koppi, josta virkailija valvoo sisäänpääsyä, vaikka metron portit olivat kaikki olleet automaattisia jo vuosikausia.
Yhtenä kauniina päivänä olimme lähdössä asioille metrolla, kun virkailija tuli ulos kopista huutaen meille jotain. Tällä kerralla nainen osasi jopa englantia. Kävi ilmi, että hänen mielestä lapsemme ei voi mitenkään olla alle 6. Poika ei ollut viittäkään sillä hetkellä.
“He is so huge!” – virkailija totesi. Meitä nauratti. Suomalaisittain kumpikin meistä vanhemmista on aika pienikokoinen, joten poikammekin oli silloin jossain -10% keskimääräisestä kasvukäyrästä, vaikkakin omalla tahdillaan hyvin kasvava.
Meillä oli tietysti mukana hänen passinsa (kun kerran ulkomailla liikkeessä on oltu), josta hänen ikänsä olisi voinut tarkistaa, ja sen tarjosimme, mutta virkailija ei lopuksi halunnut meidän henkkareita.
Junan vaihto
Kerran mentiin Milanosta Mentoniin junalla. Junamatka oli silloin nopea ja mukava sekä myös aika edullinen vielä. On siitä tosin aikaa.
Meidän piti vaihtaa Nizzan junaan Ventimigliassa, joka on Italian ja Ranskan rajalla. Lippuja ei voinut ostaa Mentoniin asti vaan vain Ventimigliaan, ja siitä eteenpäin piti hankkia erilliset liput. Eikä niitä pystynyt netissä hankkimaan.
Päätimme, että viimeisen pätkän, joka ei ollut kuin kymmenisen kilometriä, voi tehdä taksillakin, jos jotain menee pieleen.
Kun olimme nousemassa junaan Milanossa, sen kyljessä luki vielä Ventimiglia. Genovan kohdalla teksti alkoi muuttumaan ja juna olikin menossa Nizzaan. Ventimigliaan saapuessa juna oli edelleen menossa Nizzaan asti. Matkustajatkaan eivät ole näyttäneet mitään kiirettä lähteä ulos.
Me jopa kävimme kääntymässä laiturilla ja tuijottamassa Nizza-tekstiä junan ilmoitustaululla, mutta päädyimme siihen, että jatkoimme samalla junalla eteenpäin näin liputtomina jäniksinä. Menton kun oli seuraava pysäkki heti Ventimiglian jälkeen.
Jokaisella on omia sattumuksia maailmalta. Lukijoilla olisi varmaan hauska kuulla niistä, haluatko kertoa omasi?
Tarinoita arjesta maailmalta.
Referenssit:
Tarinoita arjesta maailmalta.
Oma tarinani on kerrottu aika moneen kertaan. Se sattui jouluna Krakovassa kun poikien kanssa oltiin varattu matka Zakopaneen paikallisen matkajärjestäjän kautta ja lopulta kävi niin, että heidän sähköpostit eivät tulleet perille kuin vasta liian myöhään. Joten jäimme matkasta.
Respa sitten varasi meille dösän Krakovasta Zakopaneen ja meillä oli 15 minuuttia aikaa päästä asemalle. Taksi tuli paikalle ja mies ehti sanomaan, että nyt on kyse elämästä ja kuolemasta ja en ole kyllä ikinä ollut sellaisissa vauhdeissa kuin olin tuon taksin kyydissä…Huh. Ehdittiin nippa nappa autoon mutta matka ei mennyt ihan niin kuin pitäisi. Kahden tunnin dösämatka kestikin viisi tuntia…Mutta se onkin oma tarinansa se, lopulta päästiin Zakopaneen ja oli muuten mahtava reissu.
Mekin kerran vietimme Zakopanen bussissa 5h. Oli elokuu ja samaa kapeaa tietä yritti moni muukin meidän lisäksi. Elokuu on siellä päin kaikista surkein hetki: jengiä on aivan liian paljon.
Olipa kiva ja mielenkiintoinen postaus, kiitos! Liikuntatuntisekoilu oli vertaansa vailla – uskomatonta! 😉
Kiitoksia!
Se oli kieltämättä aika erikoinen touhu.
Ihania sattumuiksia jotka hymyilyttävät ainakin jälkeenpäin.
Omia suuria kummastuksia oli nuorena Hampurissa. Oltiin likkojen kanssa shoppailtu koko päivä. Oli nälkä ja jano. Sitten näimme kyltin: Original hamburger… ja jotakin mitä emme ymmärtäneet. Ilo syttyi silmiin. Hampurilaiset ja kylmä olut! Tätä me tarvitsemme.
Tarjoilija vaan ei millään suostunut tuomaan tilausta meille. Piti ihan riidellä asiasta. Lopulta hän luovutti ja toi meille… Tyypillisen hampurilaisen omenapiirakan ja oluen. Ei naurattanut silloin 😀
Niinpä niin, omenapiirakka ja olut ei varmaan naurata syömishetkellä. Tosin, jai siitä ihania muistoja 😁
Me kuljemme useimmiten rinkoilla, jotka ovat sellaisia, että ne kyllä erottaa. Josksu tietyissä paikoissa mukana voi kulkea sellainen värikäs Samsonite, ja niitäkään ei vastaavia kyllä usein tule vastaan. Kerran on tullut, ja myönnän napanneeni väärän mukaan luottaen siihen, että ei niitä taaskaan muita hihnalla ole. No, onneksi tyttö, jonka laukun nappasin, oli tarkkana!
Niinpä, Samsonite näyttää olevan varsin suosittu valmistaja ympäri maailmaa 😁.