Kesätyöhistoriani – blogihaaste

Kesätyöhistoriani – blogihaaste.

Marjo Marjon Matkassa -blogista esitti jännän haasteen: mun pitää kertoa omasta kesätyöhistoriastani.

Ensin olin, että “Apua! En ole koskaan ollut kesätöissä!” Sitten aloin miettimään, että miten meillä kesät menivät ja mitä voisi kesätyöksi kutsua. 

Oma lapsuuteni osui erittäin monimutkaiseen historialliseen hetkeen. Vuoden 1991 tapahtumat olivat vain viimeinen naula Neuvostoliiton kirstuun, mutta sen hajoaminen alkoi sisältäpäin vuosikausia ennen. 

Miten se ilmeni? 70-80-luvuilla NL ei ollut enää niin totaalisessa eristyksessä muusta maailmasta, joten alkeellinen kysyntä-tarjonta talous alkoi kehittyä siellä vaivihkaa. Tarjonta ei tietysti pysynyt kasvavan kysynnän perässä. 

Näin 10-11 vuotiaana olen saanut ensimmäiset taskurahat siitä, että olin ommellut äidin kavereille hienoja aamutakkeja. Kietaisumallisia sellaisia. Muistan, että sain niitä myytyä aika monta. Kankaat olivat sekä minun hankkimia että äidin ystävättärien omia. 

Kesällä, jolloin olen täyttänyt 12, aloitin varsinaisen duunin torimyyjänä. Ensin tuurasin, ja sitten otin jokseenkin vakituisen paikan, joten vuoroni oli suunnilleen joka toinen viikonloppu. 

Ensimmäisellä palkallani ostin C-kasettisoitimen. Siihen kuului yksi tyhjä ja yksi nauhoitettu kasetti, jossa esiintyi Whitney Houston.

Tilanne oli hieman kiemurainen, koska eliittikoulussani kukaan muu ei tehnyt kesä- tai muitakaan töitä sen kummemmin, erityisesti torilla. Yksinhuoltajan opettaja-äitini tulot olivat kuitenkin niin kehnot, ettemme ole pärjänneet niillä kovin hyvin. 

Sen tiedän, että köyhemmät kaverini ovat tehneet paljon töitä perheiden pelloilla ja kasvimailla (pienempien nimi oli dacha), myöhemmin varastoissa, tehtaissa ja kaupoissa. 14-vuotiaana sai olla johdettava oppilas. Viralliseen, itsenäiseen työhön pääsemiseksi oli ikäraja 16. 

Oma torimyyjä-urani sellaisenaan kesti 14-vuotiaaksi asti. Kesällä töitä oli luonnollisesti enemmän, talvella vähemmän. Kesällä oli myös mukavampaa olla töissä. Olen myynyt sen aikana kaikkea: vaatteita, kodintarvikkeita ja koneita, astioita, hedelmiä ja vihanneksia, keksejä, perunoita ja kanoja (paistovalmiita broilereita sentään).

Torimyyjän työ ei ole muuten niin yksinkertaista, mitä voisi hetimmin kuvitella. Sen lisäksi, että koko homma on omalla vastuulla eli myytävien tuotteiden vastaanotto, esillepano ja kassa, itse myyntityö ja asiakaspalvelu vaativat oikeanlaista silmää ja palvelualttiutta. 

Osan myytävistä tavaroista olimme hankkineet myös itse äitini kanssa. Sitä varten kävimme jossakin rapakon takana (Moldovassa, Puolassa, Georgiassa, Valko-Venäjällä, Liettuassa) sisäänostoreissuilla. 

Työvuoroja minulla oli aika maltillisesti, mutta jokainen kesti 12-14 tuntia. Palkkaus oli myös provisiopohjainen.

Olin jotain 14, kun siirryimme torilta suurempiin ympyröihin. Pääsimme äitini kanssa osakkaaksi yritykseen, jossa oli kaksikerroksinen tavaratalo, neljä pienempää myymälä sekä pieni ja vanha rahtilaiva, jolla rahdattiin tavaraa Turkista. 

Siihen mennessä meidän kämppä oli jo remontoitu. Itse lakkasin käyttämästä vain muiden enemmän tai vähemmän käytettyjä vaatteita, ja sain ostettua ikiomat kamppeet uutena. Olen muuten ostanut ensimmäistä kertaa vaatteen kaupasta kymmenenvuotiaana. Muistan edelleen, että se oli sini-valkoraidallinen ja lepakkohihoilla varustettu mekko. Sitä ennen kaikki vaatteeni olivat second handia. Varmaan tämän takia minusta tulikin kirppisfobinen. 

Sitten iski 1991 ja lama. Hulluinta oli se, että meillä oli tukku rahaa, mutta kaupoissa ei ollut ruokaa. Puoli vuotta meni ennen kuin infrastruktuuri alkoi toipumaan. Sinä talvena näimme nälkää. Sähköt ja kaasu olivat myös poikki aina välillä. 

Kesään mennessä tilanne hieman parani, niinpä itse siirryin vaatekaupasta takaisin elintarvikkeisiin. Koska kukaan ei ostanut mitää muuta kuin ruokaa.

Tori jäi pikkuhiljaa taakse ja ensimmäisen kunnollisen työn sain Eteläisten Merten Tutkimuslaitoksesta kääntäjänä. En ollut vielä täyttänyt kuuttatoista silloin, mutta minut hyväksyttiin virkaan sillä ehdolla, että saan palkkani työn lopussa. Olen kääntänyt englannista tieteellisiä artikkeleita koralleista, katkaravuista ja muista merenelävistä. 

Työ oli aika puuduttavaa. Sanasto oli minulle kaiken puolin vierasta, eikä siihen aina ollut äidinkielessä vastineita. Onneksi tutkimuksissa pärjäsi myös latinalaisilla nimillä ja se pelasti minut monelta punastumiselta.

Sillä palkalla olen jo juhlinut monta kuukautta. Meillä ei ollut enää rahahuolia, joten sain törsäillä itselleni. Ostin vaatteita, kävin kavereiden kanssa kahviloissa. Suurin hankinta oli kuitenkin CD-soitin (jonka näin vielä jossakin varastossa tallessa kaikkien CD-levyjeni kerä).

Abi-kesänä en kerennyt tehdä mitään kesätöitä, koska yliopisto, jonne olin pyrkinyt, oli hyvin vaativa. Pääsin sisälle. Samana kesänä meidän koti ryöstettiin. Kaikki arvoesineisiin sijoitettu varallisuus oli mennyttä silmänräpäyksessä. Niin, ei, silloin maassa ei ollut toimivaa pankkisysteemiä. Edellinen oli hajonnut ja uutta ei ollut vielä rakennettu. Rahakin menetti arvonsa niin nopeasti, että oli sijoitettava kultaan, kodinkoneisiin ja asuntoihin.

Long story short, en pystynyt jäämään siihen maineikkaaseen yliopistoon, koska opiskelukaupungissa ei yksinkertaisesti ollut töitä ja inflaatio oli aivan hurjaa. Rahan arvo saattoi mennä alas nelinkertaisesti kuukauden sisällä.

Siirryin lähemmäs kotia ensimmäisen lukukauden jälkeen. Puolen vuoden päästä olin jo kuivilla: täytin 18 ja minulle tarjottiin opettajan sijaisuutta vuodeksi. Sijaisuutta kesti kuitenkin 4 vuotta. Sen jälkeen minut vakinaistettiin. 

Koska opiskelin talousalaa, minun piti hankkia myös alan kokemusta, joten opetuksen ohessa tein vielä lyhyitä pätkiä paikallisessa verotoimistossa, puhelinverkkoyhtiössä ja kirjanpitäjänä pienessä yrityksessä. 

Kirjanpitäjän työ oli sellainen, että minun piti istua hiljaa pääkirjanpitäjän vieressä niin kauan, että hän kysyy jotain paperia itselleen. Jos minä vahingossakaan huomasin, että jossain luvut eivät täsmänneet, hän vastasi aina samalla tavalla: “Ah, anna olla. Ihan sama. Ei niistä kukaan mitään ymmärrä silti.”

Puhelinverkkoyhtiö oli suuri, valtiollinen laitos, jossa kävin noin kerran viikossa. Minulle annettiin jotain statistiikkalukuja tallennettavaksi tietokoneelle. Koska minulla homma sujui ilmeisesti paremmin kuin vakkareilla, työtä ei ollut sen enempää. Näin sain aina käskyn tulla ensi viikolla takaisin.

Verotoimistossa oli sitä samaa tietokoneella näpertelyä, mutta muistan enemmän yhteisiä lounaita. Olin tietysti paikan nuorin (muut olivat tätejä, suunnilleen samanikäisiä, kuin minä nyt), ja heidän keskustelunsa saivat minut välillä punastumaan. Yksi täti oli hauska: hän rakasti kaurapuuroa ja inhosi lohenmätiä, koska kuulemma oli syönyt sitä niin paljon, että tuli korvista ulos. 

Minulle jäi paikasta käsitys, että jotain hämäräperäistä siellä tapahtui, koska osa papereista oli piilotettu minulta heti, kun joku oivalsi, etten olekaan niin yksinkertainen tyttönen, joksi he minua luulivat ensin. Heille kaikista suurin uteliaisuuden kohde oli se asia, kuka järjesti minut siihen virkaan. Ongelmana oli se, ettei kukaan. Olin silloin jo kirjoittamassa gradua finanssialan maisterin tutkintoa varten. Hain avointa työpaikkaa ja sain sen. En uskaltanut tunnustaa sitä, ja vaikenin. Siitä lähtien minua luultiin jonkun kaupungin suuren kihon suojatiksi. Hyvä niin 😎.

Saman vuoden syksyllä sain vakipaikan koulussa. Oppituntien määrä nousi 25:een. Lisätienestejä sain tulkkina ja kääntäjänä sekä nettisivujen tekijänä. Koska työtä oli yllin kyllin, halusin kesäkuukausista edes yhden täysin vapaan itselleni. Siihen loppui oma kesä- ja pätkätyö taipaleeni. 

---

Tarttukaa ihmeessä tähän haasteeseen. Sen lisäksi, että näitä “paljastuksia” olisi kiva lukea, ainakin minulla oli tosi hauska sitä tehdä! Kiitos, Marjo, mainiosta aloituksesta!

---

Kesätyöhistoriani – blogihaaste.

Muut haasteen postaukset:

• MINUN KESÄTYÖ HISTORIANI – BLOGIHAASTE – Marjon Matkassa 
• Kesätyöhistoriani – blogihaaste – TYYLIMURU
• Outi’s life: Kesätyö historiani 
• Kesätyöhaaste — sutkautuksia 

Referenssit:

• Blogihaaste matkabloggaajille – Via Per Aspera Ad Astra 
• Blogihaaste “KUMPI” – Via Per Aspera Ad Astra – Bloggaajan arki 
• Milloin Viimeksi Blogihaaste – Via Per Aspera Ad Astra 
• Yhdeksän asiaa minusta – Blogihaaste