Syksy on muutoksen aikaa

Tämä vieraspostaus kuuluu valittuihin paloihin, joita tulee ilmestymään blogiini eri teemoihin liittyen.

Teksti: Frederik N.


Syksyssä on oma taikansa – se on kuin uudelleen syntymisen aikaa ja ilmassa on jonkinlaista haikeutta taakse jääneen kesän jäljiltä. Syksy tarkoittaa kuitenkin myös uuden alkua ja uusia mahdollisuuksia. Pimenevät illat, ruska ja syksyn raikas tuoksu ovat omalla tavallaan yksi viehättävämpiä ajanjaksoja Suomessa.

Syksy on muutoksen aikaa.

Syksy on muutoksen aikaa
Image: Unsplash.com

Kun syksy saapuu

Ilmat alkavat viiletä viimeistään syyskuun saapuessa ja sateisia päiviä on enemmän, kuin ei-sateisia. Aina ei välttämättä ole kuitenkaan varsinaisesti sateista, vaan ilman kosteus, pilvisyys ja sumuisuus vahvistavat tunnetta sateisesta syksystä. Lehdet alkavat ruskistua ja kauniit syksyn värit muuttavat luonnon yleisilmeen. Sieniä putkahtelee esiin ja linnut muuttavat takaisin etelään. On ihanaa, kun voi pitkästä aikaa alkaa taas pukeutua villasukkiin, paksuihin kaulahuiveihin ja kaapin perällä olleisiin syystakkeihin ja siirtyä pikkuhiljaa takaisin arkeen. Syksyyn liittyy vahvasti myös etenkin amerikkalaisille suuri juhla Halloween. Vaikkei se suomalaisiin perinteisiin varsinaisesti kuulukaan, on halloween silti monen lempijuhla. Halloween on hyvä syy järjestää hauskat teemajuhlat kavereiden kanssa tai vaihtoehtoisesti järjestää juhlat perheen pienimmille. Lisäksi syksyllä on enemmän aikaa nauttia omista pikkuprojekteista, kun kesän kiireet ovat jääneet taakseen. 

Mitä tehdä syksyllä?

Kun illat syksyllä pitenevät, on ihana kääriytyä viltin alle, nauttia syksyisistä ruoista ja vain nauttia pimenevien iltojen tunnelmasta. Voit samaan aikaan laittaa päälle vaikkapa suosikkipodcastisi, sarjan, jota olet halunnut pitkään jo katsoa tai pelata jotain mobiili- tai videopeliä. Syksyn pimenevissä illoissa on tosiaankin se hyvä puoli, ettei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, etteikö olisi ulkona nauttimassa kesäsäästä. Niin suoratoistopalvelut, podcast-palvelut kuin netti yleisestikin on pullollaan mukavaa ajanvietettä. Netistä löytyy esimerkiksi paljon onlinekasinoita, joissa voi pelata muun muassa klassista roulette kotisohvalta käsin. Sisätilojen lämmöstä nauttimisen lisäksi on syksy mukavaa aikaa nauttia ulkoilmasta ja erilaisesta tekemisestä ulkosalla.

Syksyllä luonnollisesti tulee hetki, jolloin lehdet alkavat tippua ja piha on täynnä lehtiä. Haravointi ei ehkä kuulosta heti ensimmäisenä siltä mukavimmalta tekemiseltä, mutta siihen voi asennoitua hyötyliikunta mielessä. Jos olet yksi niistä, joka ei haravoinnista hirveästi piittaa, voit parantaa kyseistä kokemustasi laittamalla napit korviin ja hyvän musiikin soimaan. Jos olet lapsiperheellinen, voit ottaa perheen pienimmätkin ulkosalle mukaan. Lehtikasat ovat pienille lapsille sitä yhtä parhainta viihdettä.

Syksy on muutoksen aikaa
Image: Unsplash.com

Yksi Suomen syksyn parhaista antimista ovat sinne tänne tupsahtelevat sienet. Syksy on tietenkin sienestäjien parasta aikaa, mutta myös muidenkin kannattaa kokeilla tätä luonnonläheistä harrastusta. Sienestyksessä ei ole kyse pelkästä lopputuloksesta, vaan itse sienestys tekee ison osan harrastuksesta. Sienimetsälle ei kuitenkaan kannata lähteä täysin tiedottomana, sillä tulee tietää millaisia sieniä voi poimia hyötykäyttöön ja millaisia ei. Suomen metsistä löytyy muun muassa herkkutatteja, kantarelleja, karvarouskuja, suppilovahveroita, leppärouskuja ja voitatteja. Suomessa sienestää voivat kaikki jokamiehenoikeudella, mutta esimerkiksi joissain luonnonpuistoissa sienestys on täysin kiellettyä. Siispä on hyvä tarkistaa ja miettiä etukäteen, minne lähtee sienestämään.

Syksyllä mökkeily ei ole myöskään hassumpi vaihtoehto. Maisemat ovat upeat ja vedet eivät ole vielä jäätyneet. Kuvittele, miltä kuulostaisi lämpimästä saunasta uimaan meno raikkaassa syksyn ilmassa. Sen jälkeen takan ääressä lämpimän keiton nauttiminen ja ehkä muutama korttipeli ja lasi punaviiniä. Voiko mitään rauhoittavampaa olla olemassakaan?

Syksy on myös aikaa, jolloin tekee taas mieli sytyttää kynttilöitä ja nauttia niiden tuomasta tunnelmasta. Lämmin kylpy, tähtitaivaan ihastelu ja hyvä elokuva kuulostavat myöskin ihanalta syksyiseltä illalta. Syksyn iltoina voi myös suunnistaa ulos kavereiden kanssa nuotion äärelle nauttimaan ulkoilmasta. Mukaan voi ottaa termariin lämmintä teetä tai kaakaota ja vaikka paistaa makkaraa nuotion äärellä. Mikä sen parempaa, kuin nauttia illasta yhdessä ystävien kanssa tai vain nauttia luonnon omista äänistä itsekseen. Syksy on myös mitä parhain aika aloittaa uusi harrastus, sillä syksyn alussa uudet ryhmät aloittavat. Näin pääset hyppäämään mukaan heti alusta alkaen. Uuden harrastuksen aloittaminen on myös hyvä tapa luoda uusia ystävyyssuhteita.

universe filled with stars nebula and glowing milky way
Photo by Enric Cruz López on Pexels.com

Innokkaille shoppailijoille löytyy myös tekemistä loppusyksystä. Marraskuun loppupuolella tapahtuva Black Friday on nykyään Suomessakin hyvin yleinen ja suosittu tapahtuma. Erilaiset liikkeet täyttyvät runsaista tarjouksista, joissa voi tehdä hyviä löytöjä jo tulevaa joulua varten.

Joillekin syksy voi olla vaikeaa aikaa siirtyä kohti seuraavaa talvea ja jättää kesä taakseen. Kontrasti kesän ja syksyn välillä on kuitenkin suhteellisen suuri ja kuten aiemmin sanottua, syksy on kuin uudelleen syntymisen aikaa. Se tarkoittaa, että jostain on päästettävä irti ja jatkettava elämää kohti jotain uutta. Syksy kuitenkin tulee joka tapauksessa, joten siitä on parempi nauttia, kuin taistella sitä vastaan. Siitä ajanjaksosta kannattaa ottaa hyöty irti ja nauttia siitä, kun elämä rauhoittuu kesän jäljiltä. Se on aikaa pysähtyä ja antaa omille tunteille ja ajatuksille aikaa, sekä huolehtia omasta hyvinvoinnista.

Syksy on muutoksen aikaa.

By Frederik

2 vastausta artikkeliin “Syksy on muutoksen aikaa

  1. Syksy on vapauttavaa aikaa. Kaikki paineet kesällä tehtävistä toimista on ohi ja voi siirtää ne odottamaan seuraavaa kesää. Tekstissä olikin paljon ideoita, miten syksyn saa tuntumaan mainettaan viihtyisämmältä.

  2. Syksyllä voi tehdä muutakin kun istua kotona. Jos sää sallii, onhan se parempi lähteä ulos ovesta.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.