Uzbekistan: Arkea ja juhlaa vauvasta vaariin

Uzbekistan arki ja juhla.

Arki. Mikä arki?

Nyt kun lukijani kysyi, millainen on arki Uzbekistanissa, huomasin, että en tiedä asiasta mitään. Omassa akateemisessa kuplassa elämme aivan toisenlaista arkea, mitä tavallinen ihminen tässä maassa. Meillä on ympärillä olevaan maailmaan nähden korkeammat tulot ja vähemmät huolet.

Nyt sitten juoksentelen tuttavien perässä ja kyselen, mitä heidän lapset leikkivät, mitä syövät kotona ja missä he käyvät kaupassa. 

Yleistä

Uzbekistan on parlamentaarinen demokratia, jossa on sekä hallitus että presidentti. Eli malli on tavallinen. 

Maassa on vajaat 29 miljoonaa asukasta (2014). Virallinen kieli on uzbekki, mutta maan alueella asuu myös paljon venäjänkielisiä eurooppalaisia (heidän oman luokituksen mukaan), tadzikkeja, karakalpakkeja, armenialaisia, juutalaisia ja useita kymmeniä muita pienempiä etnisiä ryhmiä. Toiset pitävät omaa kieltä yllä, toiset eivät.

Paikallinen valuutta on som, jonka kurssi on tällä hetkellä noin 1 € = 12000 som.

Luonnollisia vesistöjä Uzbekistanissa on varsin vähän. Vedet ovat peräisin Tienšanin vuoristosta ja monessa paikassa on rakennettu suuria tekojärviä. 

Tavallinen uzbekistanilainen

Mietin myös, kuka on Uzbekistanissa tavallinen. Mikä on tavallisuuden määritelmä? 

Kuten kaikissa muissakin maissa tuloerot ovat täällä aika mittavia. Eroja on sekä ammattikuntien välillä että alueellisia. Yllätyksettömästi pääkaupunkiseudulla tulot ovat korkeampia kuin maakunnissa.

Jos joku haluaa verrata asioita erityisesti Suomeen, niin kotimaassakin on huomattavia tuloeroja kuntien ja ammattikuntien välillä. Helsingissä taulukkopalkoissakin on pääkaupunkiseudun lisää. Keskipalkat ovat eri miehillä ja naisilla. Keskipalkkaa matalammilla tuloilla elää Suomessa liki puolet työssäkäyvistä, joten pennien venyttäminen ei ole maailman onnellisimmassa maassakaan tuntematon käsite. 

Tuloerot ovat myös valtavia: 1700€ siivoojan ja 2500€ hoitajan peruspalkoista (on myös huonommin palkattuja töitä, kuten postinjakaja) aina 15000-25000€ yksityislääkäreiden ja johtajien palkkoihin. Kansanedustajat lukeutuvat tähän luksus-lohkoon, mutta VIP-kastin olen jättänyt kokonaan lausunnon ulkopuolelle. Nimittäin Suomessa on muutama ammattilainen, joka tienaa yli puoli miljoona vuodessa, jos pelkät palkkatulot lasketaan. 

Takaisin Uzbekistaniin.

Täällä on sama juttu. Suurin osa ihmisistä elää kädestä suuhun, muutamilla on rahaa kuin roskaa.

Nyt aion tuottaa pettymyksen: oman epätieteellisen tutkimukseni tuloksena on se, ettei Uzbekistanin arki erotu tiedossani olevasta kovin paljoa. Köyhät ovat köyhiä, rikkaat – rikkaita. Globalisaatio on jyrännyt täälläkin.

Uzbekistanin keskipalkka on 3.2 miljoonaa somia eli noin 273€ kuukaudessa. Taškentissa keskipalkka on huomattavasti korkeampi (arvio on noin 550€/kk), joten parilla sadalla kuukaudessa siellä ei voi muuta kuin kuolla nälkään. Viidelläsadalla siellä elää jo jokseenkin mukavasti. Sillä edellytyksellä, että asunto on oma.

source: tradingeconomics.com Keskipalkan kehitys Uzbekistanissa

Vuokramarkkinat ovat maassa olemattomat, koska niitä ei ole vielä kerennyt syntyä: harva investoi kiinteistöihin. Vinoutuma syntyi siitä, että ennen nykyisen presidentin Shavkat Mirziyoyevin valtaan tuloa maa eli aika sulkeutuneena yhteiskuntana, jossa vallitsivat välillä varsin kummalliset lait. Esimerkiksi asuntoa Taškentissa ei voinut ostaa omalle nimelle, jos itse ei ollut kirjoilla Taškentissa. Näin yritettiin pitää pääkaupungin väkiluku pienenä ja maakunnat miehitettyinä. 

Lain kumoamisen jälkeen Taškentin kasvu oli räjähtää käsiin, mutta pääkaupunkiseudun kalleus ei anna siihen kovin hyviä edellytyksiä. Unelma Taškentissa asumisesta elää kansalaisten sieluissa edelleen vahvana. Pääkaupunkia pidetään jonkinlaisena luvattuna maana, jossa kaikki toiveet voidaan toteuttaa. 

Vuokrakämppiä on koko maassa tosi vähän, joten hinnat ovat pilvissä. Kokandissa asuttava paikka maksaa alkaen 250€/kk. Se on paljon, ottaen huomioon, että se on tavallinen kuukausipalkka täällä.  

Venyykö penni?

Suurin osa tuntemistani ihmisistä tienaa 400-500€ kuukaudessa. Johtoporras ehkä hieman enemmän, 600-700€. Suurimmat johtajat voivat saada jopa 3000€. Uzbekistanin presidentin vuotuinen palkkio on jotain 14200€. Ei kyllä päätä huimaa.

Näillä rahoilla eläminen on taitolaji. Kuulin, että ruokaa voi ostaa jostain basaareista halvemmalla, mutta en juurikaan ole onnistunut tässä tehtävässä. Joten käyn kaupoissa. Siellä on kallista. Välillä kalliimpaa kuin Euroopassa, vaikkapa Maltalla. Paikalliset tuotteet ovat oletettavasti edullisempia kuin tuontikamat. Tuontitavara, eli meille tutut markettibrändit, maksavat maltaita ja ovat usein huomattavasti kalliimpia kuin mihin itse olen tottunut Euroopassa. Sen takia vaihdoin jo aikoja sitten paikallisiin vastineisiin.

Kokandissa on tarjolla mm. Oltermannia ja Elovenaa. Kumpikin on hintavampaa kuin Suomessa.

Liha on kaupoissa varsin kallista palkkoihin nähden. Kanalihatuotteet vaihtelevat 2.5€ – 5€ välillä, naudanlihasta joutuu maksamaan 5-7€ kilo, lammas on kaikista arvokkain, eli 12-14€ per kilo. Sianlihaa ei (virallisesti) syödä, joten kaupoista sitä on turha etsiä. Taškentissa kuulemma sitäkin löytyy, koska on paljon kansainvälistä väkeä.

Julkiset koulut ovat maassa ilmaisia eikä kunnallisen päivähoidon kuukausihinta päätä huimaa (8 €/kk).Yksityiset laitokset, joita pidetään myös parempina, maksavat maltaita. Lastentarha voi maksaa 400-500€ kuukaudessa, koulu 600-700€. Eli periaatteessa rahaa ihmisillä löytyy, jos oikein hyvin etsii.

Ruokaan kuuluva paradoksi on tässä: miksi ihmeessä kaupoissa on niin kallista ja ulkona syöminen on niin halpaa? Lounastamaan pääsee 2-3 eurolla, päivällisestä jos maksaa kympin, niin on vaarassa haljeta ruoan määrästä. Yleensä illallistamme jotain 5€ per henkilö.

Sen olen huomannut, että paikalliset perheenäidit ovat mestareita tekemään ruokaa “ei mistään”. Plov, jota perheissä syödään aika paljon, on yksi tällaisista ruoista. Riisi ei maksa juuri mitään, mutta koko perheellä on vatsat täynnä.

Ruokapäivä

En sanoisi, että tavallinen kansa syö kovin terveellisesti, koska maa ei ole vielä saavuttanut sitä hyvinvoinnin tasoa, jossa ihmisillä olisi varaa nirsoilla. 

Kotona syödään aika paljon perinteistä ruokaa. Keitot ovat kunniapaikalla heti plovin jälkeen. Meidän näkökulmasta perinteinen uzbekkilainen keitto on hyvin ruokaisaa ja aika rasvaista. Lihaa on keitoissa aika paljon. 

Lagman eli liha ja makaronit, sekä dimlama eli liha ja vihannekset, ovat myös suosittuja ainakin tällä alueella. Vihanneksia käytetään aika paljon, mutta harvoin ilman lihaa. Mikään resepti ei koskaan pidä paikkaansa, vaan jokainen keittäjä tekee ruoasta omannäköisensä. 

Suosituimpia vihanneslajeja ovat porkkana, kaali, paprika, kesäkurpitsa, munakoiso, kurpitsa, retiisi, tomaatti ja kurkku. Paljon syödään myös vihreitä salaatteja, purjosipulia ja valkosipulin vartaita. 

Hedelmistä syödään aivan kaikkia, koska Uzbekistanissa kasvaa kaikkia, mitä tunnen ja paljon sellaista, mitä en osaa nimetä. Siellä, missä vihanneksia saa ympäri vuoden, hedelmät ovat sesonkijuttu, eli niitä pitää syödä silloin, kun niitä on tarjolla tuoreina. Pakastehedelmät maksavat kohtuuttoman paljon.

Pakastevihanneksia saa kaupoista, mutta olemattomasta valikoimasta päätellen, ne eivät ole kovin suuri juttu. Tuoreitakin saa varsin hyvin pitkin talvea. 

Ilmasto ja vuodenajat

Uzbekistanissa on kaikki neljä vuodenaikaa hyvin erillään toisistaan. Talvi on lyhyt ja ytimekäs. Riippuen maanosasta talvella on joko viileää tai oikein kylmää. Suurin vaikutus asiaan on korkeus merenpinnan ylläpuolella, jossa alue sijaitsee. Kokandin talvi oli mieto, mutta erot päivän ja yön välillä ovat hyvin suuria, liki 20 astetta. Esimerkiksi päivän +12 C muuttuu yöpakkasiksi -5 C asti. Nyt keväällä päivällä on +30 C ja yöllä +13-14 C.

Täällä ei lunta tänä vuonna näkynyt, mutta Taškentissa satoi räntää pariin otteeseen, ja Harezmissa lumi pysyi maassa muutaman päivän. Vuorilla lunta on edelleen paljon.

Talvisesonki alkoi joulukuun lopussa, ja loppui maaliskuun puolivälissä, joka oli 1.5 kuukautta tavallista myöhemmin. Yleensä täällä maaliskuun 8. päivän Naistenpäivää vietetään ulkona leningeissä. Helmikuussa manteleiden pitäisi alkaa kukkimaan. Tämä vuonna kaikkien puiden kukinta on alkanut maaliskuun lopussa, jolloin yhtäkkiä tuli +25 C lämmöt viikon kevään (+15-17 C) jälkeen.

+27-30 C on nyt pysynyt 2 kuukautta putkeen.  

Ilmasto on muuten outo. Lämpötila ei tunnu samanlaiselta kuin vaikkapa Suomessa. Alle +10 C tuntuu jäätävän kylmältä, +20 C on vielä takkikeli ja vasta +25 C kieppeillä voi ajatella menemistä t-paitasillaan. 

Uzbekistanissa aurinkoisia päiviä on keskimäärin 300 vuodessa. Paikoitellen, esimerkiksi Kokandissa, niitä tuntuu olevan vieläkin enemmän. Täällä ei sada juuri koskaan ja kaikki vedet ovat vuorten rinteiltä tulevaa lumen sulamisvettä. 

Silti suuri osa ihmisistä kärsii D-vitamiinin puutteesta. Tämä paradoksi selittyy siten, että erittäin peittävä vaatetus plus paniikinomainen pelko ruskettua (SPF myydään täällä vain kertoimella 50+) estää D-vitamiinin muodostumista ihossa. 

Toinen yleinen vaiva on jodin liian vähäinen saanti.

Lasten leikkiä

Toinen pettymyksen aihe: lapset eivät leiki, he pelaavat puhelimilla. Istuvat päivät pitkät nassu kiinni ruudussa. 

Tietokoneita täällä kotioloissa on aika vähän. Tuntuu siltä, että koko pöytätietokoneaika meni Uzbekistanista ohi. Jos joillakin on kone kotona, se on läppäri. Useimmiten ei ole. Konetta käytetään töissä ja sitten tullaan kotiin, jos tullaan. Se on kai suurin ero Suomen (plus muun Euroopan – tiedän, että se on meillä päin maailmaa yleistä) ja Uzbekistanin välillä: täällä työtä ei tuoda kotiin, koska sitä ei pysty tekemään kotona. Sen takia ainakin miehet tulevat kotiin illallisen aikana (jotain 8-9 illalla) tai sitten palaavat takaisin päivällisen jälkeen. 

Eurooppalaiset ovat olevinaan kotona heti neljän jälkeen ja jatkavat työntekoa kotoa käsin. Tätä systeemiä käyttävät myös monet uzbekittaret, joilla on varaa läppäriin. Läppärit eivät ole täällä kalliita, 300€ alkaen. Eli kaikilla naispuolisilla kollegoillani roikkuvat käsipuolella sekä lapset että kannettava tietokone. 

Omanikäiseni naiset ja miehet ovat aika hyviä erilaisissa kevyissä urheilulajeissa, kuten sulkapallo, lentopallo, jalkapallo. Nuorimmat yllätyksekseni osaavat pöytätennistä, tykkäävät pelata shakkia ja osaavat hypätä narulla. 

Sitä nuoremmat leikkivät pihoissa piilosilla oloa ja muita lasten leikkejä. Säännöistä en ole ihan varma. 

Yleisin huvi silti tuntuu olevan TikTok.

Naisten euro

Tai naisten som. 

Virallista eroa naisten ja miesten palkkojen välillä ei ole. Se syntyy siitä, että on perinteisesti naisten ja miesten alat ja/tai työt. Ihan kuin Suomessakin. Samasta työstä nainen kuitenkin saa samaa palkkaa eikä äitiysloma vaikuta sen suuruuteen. Äitiys- ja hoitolomaa kertyy liki vuoden, mutta niistä vain osalle maksetaan liki täyttä palkkaa (valtion toimesta, niin kuin ymmärsin) ja loput puolisen vuotta valtio maksaa jotain korvausta, jos nainen ei palaa silloin töihin vielä. Sen jälkeen on pakko tulla takaisin sorvin ääreen. 

Tätä systeemiä nyt hiotaan sellaiseksi, että se olisi optimaalinen molemmista päistä: naiset eivät istuisi kotona, muttei demografia kärsisi liikaa. 

Naisten ja miesten alat ovat jokseenkin samoja, kuin muualla maailmassa. Koulujen ja lastentarhojen opettajat, sairaanhoitajat ja siivoojat ovat naisia. Insinöörit, mekaanikot ja puutarhurit ovat miehiä. 

Erojakin löytyy. Miehet ovat yleisimpiä palvelualoilla. Kaupoissa myyjinä on paljon miehiä, muun muassa myymässä naisten vaatteita ja kenkiä. Ravintoloissa tarjoilijat ovat enimmäkseen miehiä. En ole nähnyt miespuolisia bussinkuljettajia maakunnissa, vaikka huhutaan, että Taškentissa on myös naisten taksi, jossa sekä kuskit että asiakkaat ovat kaikki naisia.

Miehiä en ole tavannut lastentarhoissa koskaan. 

Lääkäreitä on sen sijaan tasavertaisesti. Ensiapuryhmä koostuu usein molempien sukupuolen edustajista. Jos lääkäri on nainen, sairaanhoitaja on mies. 

Musliminusko vaikuttaa myös siihen, että kauneudenhoitajia, partureita, kampaajia ja hierojia on molempia sukupuolia. Myöskään parturi ja kampaamo eivät koskaan ole samoissa tiloissa. Miehet palvelevat miehiä, naiset naisia. 

Tämä ei ole täysin aukoton sääntö, ei tämä maan mikään IS ole. On kampaamoja, joissa on töissä sekä miehiä että naisia, mutta en muista, että yksikään mies sinne eksyisi asiakkaaksi. 

Muuten, hijabin käyttäjät värjäävät hiuksia, käyvät kauneussalongeissa ja muutakin kivaa. Aika harva pitäytyy kaikissa säännöissä, mitä maailmasta löytyy. Puolet naisista lukee namazia, mutta ei peitä päätä kuin namazin hetkeksi. 

Namazia (eli rukousta) kuuluu lausua 5 kertaa päivässä, jonka vuoksi pitää saada kasvot, kädet ja jalat pestyä (pesuun menee moni muukin paikka myös). Pesumahdollisuuksia on jokaisessa vessassa, ostarissa, nähtävyyksissä ja kaduillakin tarvittaessa, mutta harva oikeasti rukoilee 5 kertaa päivässä ja vieläpä oikeaan aikaan. Yleensä silloin, kun on hetki siihen, eikä ketään muuta ole vieressä. 

Uzbekistanissa elämä ei pysähdy sen takia, että rukoushetken aika on koittanut. Pään peittävät yleensä kaikki hetkeksi, mutta harva lähtee vaihtamaan farkkuja hameeksi. Hameita, pitkiä ja lyhyitä, täällä käytetään paljon, mutta housut ovat yhtä yleisiä. Osa nuorista pukeutuu kuten kuka vain maailmankansalainen ja osa pitäytyy modest fashion piireissä. Jos ette vielä kuulleet, modest fashion eli hijab on arabimaista lähtöisin oleva trendi, joka käsittelee musliminaisten oikeaoppista pukeutumista. Koska modest fashion on naisten keksimä juttu, se sisältää paljon housuja, urheiluvaatteita, uimapukuja ja muuta aktiiviseen elämään sopivaa pukeutumista. 

Kaverisuhteet eivät saa mitään vaikutteita pukeutumiskunnista, eli kaveriporukassa voi olla tyttöjä kaikissa mahdollisissa kamppeissa. 

Maastoa ja maisemia

Uzbekistan on suuri maa, joten erilaisia maisemia riittää. Täältä puuttuu merimaisema, mutta kaikkea muuta löytyy – aavikoista vuoriin ja järviin.

Itse satuin asumaan paikassa, johon tie menee vuorien ylityksen kautta. Tie on toki hyvin tehty moderni autobaana, kolmesta neljään kaistaan, mutta paikka on erittäin haastava. Tie on mutkainen, koska sitä ei kertakaikkiaan pystytty puhkaisemaan kaikkien vuorten läpi. Tunneleita on, mutta ei kovin montaa. Nopeusrajoitukset ovat paikoitellen 40-60 km/h. Näitä mutkia todellakin joutuu ajamaan näin hiljaa. 

Tie haastaa sekä autojen ajo-ominaisuuksia että autoilijoiden ajotaitoa. Jos ottaa huomioon sen seikan, ettei autokanta ole paremmasta päästä, olen välillä pelännyt kuoliaaksi siinä pelkääjän penkillä. 

Suurin haaste on kuitenkin luonnonvoimissa. Lumivyöryjä, mutavyöryjä, tulvia, sumua, tuulta – niitä vuoristoteillä löytyy runsaasti. Rakennusteknisesti on yritetty estää lumen ja mudan tuleminen tielle, mutta välillä vahinkoja silti tapahtuu. 

Tämän talven aikana lumivyöryjä, jotka estivät liikennettä osittain ja kokonaan, oli toistakymmentä. Talvi ei ollut edes kovin luminen eikä kylmä. Muuten, tiedättekö, että lumivyöry ei koostu pelkästä lumesta? Silloin, kun se iskee tielle tai laaksoon, siinä seassa on jo mutaa, kiviä, puita ja ties mitä muuta, mitä matkan varrella oli kerääntynyt mukaan. Muun muassa rakennusten osia, autoja, eläimiä…

Siivottavaa on runsaasti sekä lumivyöryjen että mutavyöryjen jälkeen. 

Edelliskerralla, kun jäimme jumiin Taškentiin, tie oli poikki liki 12 tuntia. Lumivyöryjä oli tullut alas viisi kerrallaan eri puolilla tietä. Junaliput samalle päivälle olivat myyty loppuun hetkessä, joten jouduimme odottamaan seuraavaan päivään. Silloin vuoroja oli lisätty samaten kuin vaunuja vakiovuoroihin.

Tällä kerralla junaliikenne oli poikki, joten tie oli aivan täynnä. Tietysti joku sattui ajamaan kolarin juuri sinä hetkenä. Henkilövahinkoja ei tietääkseni tullut, mutta viisi autoa sekä yksi rekka oli ruttuna tiellä pitkin ja poikin. 

Seisoimme ruuhkassa päälle puoli tuntia, mikä oli vielä siinä vaiheessa siedettävää. Myöhemmin iltapäivällä ruuhkat venyivät moneksi kilometriksi ja porukka kökötteli siellä pitkälti toista tuntia. 

Onneksi lämpöä siinä kohdassa oli runsaat +11 C. Laaksossa samaan aikaan +30-35 C.

Eli vuorten rinteillä asumisessa on omat plussat ja miinukset. 

Miinukset ovat olosuhteiden arvaamattomuudessa, plussat näkee paljain silmin ja tuntee nahoissaan. 

Minulle tuli yllätyksenä myös se, ettei kaikki kalusto ole esihistoriallisen vanhaa. Lumiaurat ovat usein uusinta mallia ja kaivinkoneita on kasoittain puhdistamassa kiviainesta tieltä. Lapiomiesten hommiksi jää enimmäkseen kaiteiden putsaaminen lumesta ja mudasta. En ole koskaan nähnyt Suomessa tai Virossa, että joku olisi kaivanut lunta kaiteiden ympäriltä. 

Osa Uzbekistania on taas niin lähellä merenpinnan tasoa, että sen riesaksi ovat iskeneet tulvat. Keväisin pohjavedet peittävät teitä, kasvimaita, tunkeutuvat asuntoihin. Tällä keväällä sateet olivat siellä niin runsaita, että vettä oli paikoitellen liki puoli metriä.

Kokandissa ei ole satanut sen pahemmin. Myrskyjä oli sen sijaan aika runsaasti.

Juhlat

Juhliin Uzbekistanissa panostetaan aivan eri tavalla kuin me Euroopassa olemme tottuneet. Sekä virallisella että henkilökohtaisella tasolla. 

Isoja juhlia varten määrätään runsaasti vapaita. 

Suurin juhla Uzbekistanissa on Ramazon Hayit. Sitä varten annetaan 5 päivää vapaata. Kaikkien ympärillä olevien muiden juhlapäivien ja viikonloppujen kanssa vapaat kestävät  jopa 10 päivää. 

Ramazon Hayit on uskontoon liittyvä, henkisen puhdistuksen juhla, jota edeltää kuukauden kestävä ruza. Ruza ei ole varsinainen paasto, koska auringon laskettua ja aina sen nousuun, voi syödä mitä vain. Päiväsaikaan ei kuitenkaan saa syödä tai juoda mitään. Se on rankkaa, erityisesti sen takia, että lämpötilat ovat hellelukemissa.

Hayit:ia vietetään yleensä perheen piirissä. Perheet ovat Uzbekistanissa suuria, mutta ei sen takia, että niissä olisi paljon lapsia (enää 2-3), mutta perheeseen lasketaan myös serkkuja perheineen, vanhempia ja isovanhempia, joten ihmisiä pöydän ympärillä tulee olemaan runsaasti. 

Koska jokaisessa ydinperheessä katetaan jonkinlainen pöytä, vieraita tulee ja menee pitkin päivää, että sukulaiset pääsevät käymään toistensa luona. Tätä menoa kestää 2-3 päivää. 

Ihmiset eivät pakkaudu toisten kämppiin, vaan tilan puutteen osuessa kohdalle, perhe voi lähteä viettämään päivää puistoon piknikille. 

Tänä vuonna Hayit:ia vietettiin toukokuun 3. päivänä.

Toinen uskonnollinen juhla on Kurban Hayit ja se koittaa tänä vuonna 10. heinäkuuta. Sekin yleensä juhlitaan perheen kesken. 

Muut juhlinnat ovat enemmän tai vähemmän siviilitasolla. Ne eivät suoranaisesti liity uskontoon.

Uusivuosi on hyvin samanlainen juhla täällä kuin kaikkialla muualla maailmassa. Joissakin kaupungeissa on suuria ilotulituksia ja ravintolat ovat täynnä ihmisiä. Toisissa vuosi vaihtuu enimmäkseen kotioloissa. 

Naistenpäivä maaliskuun 8. on taas suuri juhla, johon laittaudutaan oikein kunnolla, varataan pöytä ravintolaan ja vastaanotetaan kukkia. Juhlitaan useaan otteeseen eli työpaikalla, kotona ja kavereiden kanssa. 

Mikä oli erikoista, niin miehet eivät istuneet meidän kanssa pöydissä, joita oli pystytetty yliopiston pihalle. He jäivät seisomaan reunoille ja aina välillä toimittivat teekannuja tyhjentyneiden tilalle.

Tällaisia juhlia on sitten molemmille sukupuolille: tammikuun 14. on miestenpäivä, nimeltä Isänmaan Puolustajien Päivä. Silloin pöytä katetaan vain miehille. 

Maaliskuun 21. päivä on Navruz. Navruz (eli Uusi Päivä) on kevätjuhla, jota voi rinnastaa Juhannukseen. Navrus sijoittuu kevätpäiväntasauksen päivään. Sitäkin juhlitaan kolme päivää. Navruzille on pyhitetty oma ruokalaji, sumalak, joka on omasta mielestäni paikallinen versio mämmistä. Se valmistetaan valkoisesta jauhosta ja idätetyistä siemenistä sokerin kera, keittoprosessi kestää kokonaiset 24 h. 

Toukokuun 9. on Muistopäivä. Se on sama kuin Veteraanien päivä Suomessa. Silloin lapset vievät kukkia Tuntemattoman Sotilaan muistomerkille, kaupungeilla käyvät armeijan näytökset ja paraatit. 

Kesäkuun 1. on Lasten Päivä. En vielä tiedä, miten sitä kuuluu juhlia, tarkennan sitten muutaman viikon päästä. 

Uzbekistan viettää Itsenäisyyden Päivää syyskuun 1. 

Lokakuun 1. on Opettajien Päivä.

Perustuslakia juhlitaan joulukuun 8. ja se näytti vain tervetulleelta ylimääräiseltä vapaalta. Toki televisiosta on tullut Presidentin puhe juhlapäivän johdosta, mutta hyvin vähän oli mitään juhlintaa muuten.

Uzbekistanissa juhlitaan vielä omia kirjailijoita ja runoilijoita. Nän esimerkiksi Alisher Navoyin syntymäpäiväksi järjestettiin teatterinäytös, jossa teemana oli Navoyin runous ja historia. 

Maassa kansallistanssien, laulujen ja runouden esittely on yleistä juhlissa, joihin sen voi luontevasti liittää. Mm. Navruzin kunniaksi opiskelijat esittivät taitojaan näissä lajeissa. 

Häät ja hautajaiset

Häät ovat Uzbekistanissa yksi suurimpia henkilökohtaisia juhlia, koska ristiäisiä, konfirmaatiota tai ylioppilasjuhlia ei ole. 

Häihin panostetaan antautumuksella. Yleisesti naimisiin mennään aika varhain (meidän näkökulmasta), eli parikymppisenä, jolloin pari vielä opiskelee, joten rahallinen vastuu häistä on perheillä. 

Perheet myös ostavat ja sisustavat asunnon nuorelleparille. Perinteisesti sulhasen perhe hommaa asuintilat ja morsiamen – sisustaa. Perinteisiin myös kuuluu, että tuore morsian menee asumaan sulhasensa perheeseen. 

Vuosikymmeniä tämä järjestys piti paikkansa, mutta nykypäivänä asiat järjestetään enemmän olosuhteiden mukaan kuin perinteiden. Toki, osa naisista edelleen on kotiäitinä, ja jos uzbekilta kyselee asiasta, niin näin se tietysti on. Tilastot kertovat muuta: esimerkiksi meidän yliopistossa henkilökuntaan kuuluu 200 jäsentä. Tähän lukeutuvat sekä opettajat ja muu akateeminen väki että teknisen ja palvelualan työntekijät. Heistä 120 ovat miehiä ja 80 naisia. Meistä noin puolet on koulutettu, alemmasta korkeakoulututkinnosta tohtoreiksi. 

On myös tapauksia, joissa mies kokkaa kotona ja nainen käy töissä. Myöskään avioliitoissa ei pysytä enää henkihieverissä. Naisetkin jättävät miehiä nykyään aika herkästi.

Sen tiedän, että naisen arvo avioliittoehdokkaana nousee huimasti, jos hänellä on koulutus. On tapauksia, joissa morsian tai sulhanen siirtävät opintoja opinahjosta toiseen päästäkseen asumaan yhdessä. 

Myös vanhempien kanssa asuminen harvenee. Trendi iskee pääkaupungista maakuntiin, kuten yleensä. Moni moderni anoppi ei haluakaan asua pojan perheen kanssa samoissa tiloissa. Yksi kollegani (tohtorin arvoa kantava vanhempi rouva) heitti vanhimman pojan perheen pihalle (omaan asuntoon Taškentissa) ja sanoi asuvansa naimattoman parikymppisen poikansa kanssa niin kauan kunnes tämä menee naimisiin. Silloin hän lupasi lähteä asumaan omaan kämppäänsä pääkaupunkiseudulle. Kämppä on kyllä jo olemassa. Rouva asuu viikot Kokandissa (asuntolassa, hän on naapurini) ja viikonloput Taškentissa. 

Häistä saa kuvia lähipäivinä, koska yksi kollegani poika menee naimisiin täällä Kokandissa. Asumaan he lähtevät Taškentiin, jossa mies on töissä. Parin perheet ovat molemmat Kokandissa. 

Häihin valmistaudutaan kuukausia (mutta ei vuosia, niin kuin joskus Suomessa) ja juhlitaan niitä eri porukoissa päiviä. Plovia kuuluu tarjota kollegoille, naapureille, ystäville ja ohikulkijoille. Joten pari istuu pari päivää näytillä: klo 11 – kollegat, klo 13 – ystävät, klo 15 – sukulaiset, klo 17 – perhe. Päätapahtumaan illansuussa osallistuu kuitenkin vain perhe itse. Se koskettaa silti helposti sataa ihmistä.

Hautajaiset ovat minulle mystinen tapahtuma. Niihin ei kutsuta. Sinne voi tulla itse, jos haluaa. Naiset ja miehet istuvat yleensä eri tiloissa ja lukevat Koraania.

Vainaja haudataan saman tai seuraavan päivän aikana, mutta ihmisiä kestitään sen jälkeen vielä päiviä. Plov kuuluu myös hautajaisiin. Sisälle asti menevät yleensä vain lähimmät ihmiset. Loput käyvät hetkeksi istumaan pihoille asetettuihin penkkeihin, rukoilevat ja lähtevät pois.

Arkku ei kuulu täkäläiseen hautaamisrituaaliin. Täällä käytetään kääröä. En ole kuullut, että täällä olisi yhtään hautaustoimistoa. Hautakiviä kyllä on. Vainaja pestään ja valmistetaan hautaan kotona. Sen jälkeen viedään hautausmaalle käsin. Voi olla, että suurissa kaupungeissa ruumisautoja on jo olemassa. 

En ole itse nähnyt yksiäkään hautajaisia. Eli tämä kuvaus on toisten kertomaa. 

Muuta enemmän tai vähemmän outoa asiaa Uzbekistanissa

Aurinko nousee ja laskee samaan kohtaan ympäri vuoden, vaikka päivän pituudessa on hieman eroa kesän ja talven välillä. Tiedän hyvin, että se on harhaa, mutta siltä se vaikuttaa paljain silmin havaittuna.

Lapset yleisesti asuvat kotona naimisiinmenoon asti. Se on tavallaan näin, mutta monesti siihen kuuluu pitkä opiskelujakso, jonka vietetään opiskelija-asuntolassa tai vuokrakämpässä kavereiden kesken. 

Naimisiin mennään suomalaisittain hyvin nuorena, parikymppisinä, ja vanhemmilla on edelleen suuri rooli siinä, miten naimakaupat järjestyvät. Toisaalta trendi on täälläkin sama kuin maailmalla yleensä: erojen määrä nousee ja lapsiluku laskee. Yleisin lapsiluku on täällä 2-3 lasta perheessä. Suurin osa eronneista, sekä miehistä että naisista, avioituu uudestaan. 

Nykyään vain ani harvoissa tapauksissa sulhanen ja morsian tutustuvat vasta häissä. Yleensä he ovat entisestään tuttuja ja ovat hyväksyneet ehdokkaansa myös itse puolin ja toisin.

Myös perheen painava sana avioliittoasioissa, joka kauhistuttaa meitä kutakin vuorollaan, on asia, jolla on monia selityksiä, niin kuin Jenna kiteytti postauksessaan. Länsimaissa avioerojen määrä on varsin suuri. Oma päähänpisto mennä naimisiin juuri tämän tietyn henkilön kanssa ei aina ole se järkevin elämän ratkaisu. Joskus läheiset näkevät heti jotain sellaista, mitä itse ei huomaa (tai ei halua huomata). 

Uzbekistanissa perheen merkitys on yksilölle erittäin suuri. Ensisijaisesti luotetaan perheen apuun eikä niinkään valtiollisten tahojen. Vastavuoroisesti autetaan perhettä ja naapureita hyvin herkästi. Avun pyytäminen ei ole täällä niin suuren kynnyksen takana kun mitä Suomessa olemme tottuneet. Omia murheita jaetaan hyvin avoimesti. Monesti apukin löytyy juuri tällä tavalla. 

Perhearvojen lisäksi koulutus on arvostettua. Kaikki, jotka vain pystyvät siihen, yrittävät opiskella. Koulutustasoja on saman verran kuin Suomessa. On julkisia ja yksityisiä laitoksia, mutta perheillä ei aina ole varaa (tai halua) odottaa, että lapset kouluttautuvat. Kuitenkin korkean koulutuksen arvo on suuressa nousussa, vaikka halvaksi se ei tule, koska harva opiskelija pärjää pelkällä stipendillä ja työnteolla. Erityisesti silloin, kun hän opiskelee kaukana kotoa ja asuu opiskelija-asuntolassa. 

Yhtä ja samaa profiilia opiskelijoista ei voi määritellä. Heitä tulee eri paikoista, eri taustoista, rikkaista ja köyhistä perheistä. Kouluttautuminen on silti mahdollista, vaikka välillä joutuvat syömään nuudeleita.

Pakko varmaan mainita uzbekkien kuuluisa vieraanvaraisuus tässäkin yhteydessä. Ilman sitä Uzbekistanista ei voi kirjoittaa. Uzbekki mieluummin jää itse nälkäiseksi ja yöpyy taivasalla kuin jättäisi vieraan kestittämättä ja ilman yösijaa.

Monessa kohdassa elämä on täällä samanlaista, monessa taas erilaista itselleni tutusta arjesta. Se on muotoutunut sen mukaan, mitkä realiteetit ovat olleet historian aikana. Moni asia Suomesta ihmetyttää täällä. Erityisesti heittä kauhistuttaa ajatus vanhainkodeista. Heille se on hylkäämisen symboli. 

Osa asioista jäi taatusti tämän jutun ulkopuolelle, koska puolessa vuodessa kaikkea ei pysty oppimaan eikä ymmärtämään. Elämä myös muuttuu täällä hyvin nopeasti, joten muutaman vuoden päästä tässä jutussa on faktoja, jotka ovat silloin jo historiaa. Myös alueelliset erot ovat suuria. 

Uzbekistan arki ja juhla.

Uzbekistan arki ja juhla.

Referenssit:

• Viikonkuulumisia – Arki ja juhla Uzbekistanin maakunnassa
• Yli 200 suomalaista kertoi palkkansa, ja moni yllättyi – miten sinun tulosi sijoittuvat jättilistalla? 
• Yli 170 000 suomalaisen palkka ei riitä elämiseen – Veli-Matti, 25, kertoo millaista on työssäkäyvän köyhän arki
• Uzbekistan Average Monthly Nominal Wages – 2021 Data – 2022 Forecast
• Uzbekistanin ruokakulttuuri. Osa 1
• Uzbekistanin perinneruokia. Osa 2
• Oikeanlainen avioliitto – I don´t speak Polish

Visits: 758