Joululoma Maltalla 2025. Valletta Waterfront Päätös lähteä jouluksi Maltalle syntyi ex-tempore joulukuun puolivälissä, jolloin sain tietää, että meitä passitetaan lomalle peräti kahdeksi viikoksi. Plus viikonloppu välille. Siitä jäisi hyvin aikaa sekä lomailla merenrannalla että vetää henkeään kotosalla. Eli viikon reissu olisi ihanteellinen. Talvella matkustaessa on pakko tehdä jonkin sortin kompromissia. Jos hakee hellettä ja lämmintä … Jatka artikkeliin Joululoma Maltalla
Avainsana: Malta travel
Maltan parhaat palat kuvina
Maltan parhaat palat 2020-2023. Vaikea uskoa, että Maltan saaristossa meillä vierähti kolme vuotta, vuosi Gozolla ja kaksi pääsaarella. Saaristo on kaunis ja varsin kuvauksellinen kesät-talvet, joten kuvamateriaaliakin on kertynyt paljon. Tässä postauksessa keskityn vain pääsaaren, Maltan, kuviin. Gozolle on olemassa ikioma postaus: Gozon vuosi kuvina. Tänne olen kerännyt kuvia, jotka ovat omasta mielestäni kauniita tai … Jatka artikkeliin Maltan parhaat palat kuvina
Underground Valletta – Ritareista Toiseen Maailmansotaan
Underground Valletta museo. Underground Valletta on uudehko, maan alla sijaitseva museokohde. Tunneleiden historia on varsin kiehtova. Alunperin ne olivat rakennettu Maltaa linnoituksena pitävien ritareiden toimesta. Kapeat ja matalat tunnelit toimivat sekä salakäytävinä että viljavarastona. Niiden kolmas tärkeä tehtävä oli vesi- ja viemäröinnin toimi erityisesti silloin, kun Malta oli saatettuna. Tunneleita oli levennetty ja niiden verkosto … Jatka artikkeliin Underground Valletta – Ritareista Toiseen Maailmansotaan
Maltan pieniä iloja
Maltan pieniä kaupunkeja. Kesäinen Malta on kaikin puolin ihanteellinen lomapaikka: turkoosi meri, upeat hiekkarannat, paljon nähtävyyksiä ja tapahtumia. Lomasesonki on nyt kuumimmillaan ja suositut turistipaikat odottavat innoissaan uutta vieraiden virtaa. Korkean sesongin aikana saaristo alkaa olla hyvin täynnä turisteja, erityisesti tunnetuimmat hotellikeskittymät Vallettassa ja Sliemassa vilisevät kävijöitä. Suosituista hotelleista saarien paraatipaikoilla parhaimmat huoneet menevät kuin … Jatka artikkeliin Maltan pieniä iloja
Viikko 28 – Maltan salaisin nähtävyys
Viikko 28-2023 - Hal Saflieni Hypogeum. Viikko 28 Joko lämpötilat alkavat olla liian korkeat tai muuten aivoni käyvät ylikierroksilla, mutta päätin ottaa hieman rauhallisemmin. Luovun ainakin somesta - en päivitä Instagramia enkä sen kummemmin ole läsnä Facebookissa. Varmaan blogin postauksetkin tulee harvenemaan jonkin verran riippuen siitä, miten jaksamista riittää niihin. Tällä kerralla minua vaivaa ihan … Jatka artikkeliin Viikko 28 – Maltan salaisin nähtävyys
Ta’ Bistra Catacombs
Ta’ Bistra Catacombs. Ta’ Bistra Catacombs (Mosta, Malta) on pieni ja enimmäkseen paikallisten (The Heritage Malta passin ja museokortin omistajien) suosiossa. Se on myös avoinna vain kerran kuussa, joka viimeinen sunnuntai (kannattaa tarkistaa ajankohtaiset aukioloajat virallisilta nettisivuilta). Se myös sijaitsee aika kaukana toisista kohteista. Toisaalta sinne pääsee varsin helposti julkisilla tai omalla autolla (siellä on kunnon … Jatka artikkeliin Ta’ Bistra Catacombs
St Paul’s Catacombs
St Paul’s Catacombs museo. St Paul’s Catacombs (voi suomentaa kuin Pyhän Paavalin katakombit) on yksi tunnetuimpia ja suosituimpia arkeologisia kohteita Maltalla. Kohde sijaitsee Rabatin alueella, Mdinasta muutaman minuutin kävelymatkan päästä. Sinne on helppo tulla myös julkisilla, koska Rabat on yksi paikallisen liikenteen solmukohtia. Sinne pääsee myös museobussilla, joka lähtee Vallettasta, Tritonin vierestä. Museo on myös … Jatka artikkeliin St Paul’s Catacombs
Ħaż-Żabbar: Madonna tal-Grazzja kirkko ja museo
Madonna tal-Grazzja kirkko ja museo, Zabbar, Malta. Maltalla mielenkiintoisia historiallisia paikkoja voi tulla vastaan tavallisena päivänä ilmankin, että niitä sen kummemmin etsii. Olen ajanut bussilla itselleni tuntemattomalle alueelle ihan vain tutustuakseni siihen. Se reissu kannatti. Aikaisemmissa postauksissa olen keskittynyt Euroopan esihistoriaan, mutta nyt esittelyssä on yksi renessanssin helmistä. Madonna tal-Grazzja kirkko Żabbarissa Toki kirkkoja Maltalla … Jatka artikkeliin Ħaż-Żabbar: Madonna tal-Grazzja kirkko ja museo
Ħal Tarxien Temppelit
Hal Tarxien Temppelit. Hal Tarxien Temppelit kuuluvat Maltan UNESCOn maailmanperintökohteisiin. Nykytiedon mukaan rakennelma on megaliitisista temppelistä nuorin, eli sen rakentaminen alkoi noin 4500 BC ja paikka on ollut temppelikäytössä 2000 BC asti. Varhaisella pronssikaudella (2000 BC jälkeen) saarille saapuneet uudet asukkaat käyttivät joitakin temppeleiden alueita polttohautausmaana. Sen takia temppeleiden alueilta oli kaivettu runsaasti myös pronssikautisia … Jatka artikkeliin Ħal Tarxien Temppelit
Esplora – Maltan parasta antia lapsiperheille
Esplora - Malta Interactive Science Centre. Pari viikkoa takaperin saimme toteutetuksi pitkäaikaisen haaveemme käydä Esplorassa. Esplora on Maltan oma tiedekeskus, jossa pienet ja vähän isommatkin tutkijat pääsevät kokeilemaan, miten maailma toimii. Esplora ylitti kaikki odotuksemme, vaikka täysiä noviiseja emme tiedekeskusten käynnissä olekaan. Heureka Vantaalla, Tallinnan Energia Avastuskeskus ja jopa Faron Centro Ciência Viva do Algarve … Jatka artikkeliin Esplora – Maltan parasta antia lapsiperheille