Muutama kummallinen asia Maltalla banner

Muutama kummallinen asia Maltalla

Muutama kummallinen asia Maltalla. Siis meidän näkökulmasta. Heille asiat ovat tietysti arkipäivää.  1. Pikkukaupunkien suojatiet Niitä ei juurikaan ole. Qalan kaupungissa ei ollut ensimmäistäkään. Kuitenkin auto- ja jalankulkuliikenne näyttää sujuvan siellä, vaikka jalkakäytäviä ei ollutkaan ihan joka paikassa. Aivan keskellä pääkaupunkia Victoriaa ihmiset ylittävät ajotien milloin missäkin paikassa, mikä ei näyttänyt häiritsevän autoilijoita eikä poliiseja, … Jatka artikkeliin Muutama kummallinen asia Maltalla

Vuodenaikojen taika banner

Vuodenaikojen taika

Vuodenaikojen taika. Kun kesä alkoi taipua syksyksi, keskustelu lempivuodenajasta heräsi taas eloon. Olen seurannut myös sää-keskustelua eri maissa ja uskallan väittää, että se on yksi alueellisen kulttuurin kulmakiviä. Suomessa, kuten monessa muussa maassa, jossa on ainakin neljä vuodenaikaa, säästä puhutaan paljon ja antaumuksella. Pohjolassa vuodenaikoja voi olla jopa 8: kesä, helteet, lämmin ja kylmä syksy, … Jatka artikkeliin Vuodenaikojen taika

Koronan pahin jälkitauti banner

Koronan pahin jälkitauti

Koronan pahin jälkitauti. 1. Koronan pahin jälkitauti ei ole lääketieteellisestä päästä, vaan ihmiskuntaa syövyttävä sairaus: pelko.  Ihmiskunta näyttää nyt paniikkihäiriöiseltä potilaalta, joka pelkää omaa varjoaan, vaikka tietää ihan hyvin sen pelon olevan harhaa. Ihmisten päihin on iskostettu pelko. Pelätä kuuluu ihan kaikkea: koronavirusta, jälkitauteja, kosketusta, sosiaalisia kontakteja, matkustamista, maskeja, maskittomuutta ja muita ihmisiä.  Kaikkia tuntematonta … Jatka artikkeliin Koronan pahin jälkitauti

1000 tuntia sisällä banner

1000 tuntia sisällä

Rīgas pilsēta, Riika 1000 tuntia sisällä. Itse asiassa se lähentelee 13 000 tuntia. Nyt on eletty puolitoista vuotta enemmän tai vähemmän tiukkoja rajoituksia. Käytännöt vaihtelevat maittain ja alueittain. Säädökset, muodollisuudet, maskit, lomakkeet, appsit - joka tapauksessa tuttu ja turvallinen, helposti lähestyttävissä oleva maailmamme on mennyttä. On pakko tottua uuteen ja siirtyä elämässä eteenpäin.  Miten rajoitusten … Jatka artikkeliin 1000 tuntia sisällä

Viikon kuulumisia - tapahtumien summa onkin vakio, Marsaxlokk

Viikon kuulumisia – tapahtumien summa onkin vakio

Marsaxlokk, Malta Viikon kuulumisia - tapahtumien summa onkin vakio “Ei ole olemassa huonoa säätä, on vain huonoja vaatteita”. Onhan niin, että kun on lämmintä, aurinkoista ja sininen meri on lähellä, elämä on aivan eri makuista. Makealta se maistuu kuin kypsä viikuna.  On ihanaa käydä uimassa kristallinkirkkaassa, lämpimässä vedessä, patikoida paahteisilla poluilla (vaikka joku voi olla … Jatka artikkeliin Viikon kuulumisia – tapahtumien summa onkin vakio

Aina voi oppia jotain uutta banner

Aina voi oppia jotain uutta

Aina voi oppia jotain uutta. 1. Olen maininnut aikaisemmin, että toinen ammattini on opettaja. Erikoistuin vieraiden kielten ja yrittäjyyden opettamiseen.  Olen äskettäin aloittanut täydennyskoulutuskurssin TEFL, eli Teaching English as a Foreign Language.  Olin päässyt kurssilla 15 tunnin verran eteenpäin, kun tuli ensimmäinen ahaa-elämys.  Minulle oli mysteeri, miksi osa kielistä tarttuu helposti ja toinen osa ei. … Jatka artikkeliin Aina voi oppia jotain uutta

Uudet ympyrät

Uusi koti Maltalla. Ympyrä on sulkeutunut jälleen kerran ja Gozolla vietetyn vuoden jälkeen on nyt aika siirtyä uusiin maisemiin. Tällä kerralla muutos on pieni kilometri määräisesti, mutta suuri monella muulla tavalla. Uusi koti pääsaaren puolella (työasioita), uusi koulu - keskikoulun ensimmäinen vuosi.  Maltalla on edelleen olemassa kaksi keskikoulun luokkaa, 7. ja 8. Ne vastaavat normaalia … Jatka artikkeliin Uudet ympyrät

Gozon rantoja - Ramla taz-Zewwieqa - Hondoq ir-Rummien banner

Gozon rantoja – Ramla taz-Zewwieqa – Hondoq ir-Rummien

Gozon rantoja - Mġarr - Ramla taz-Zewwieqa - Hondoq ir-Rummien. Tässä postauksessa:  Rannat Ramla taz-Zewwieqa (kiinni koronan takia) Iz-Zewwieqa Bay Hondoq ir-Rummien Nähtävyydet Mġarr Ghajnsielem Il-Qala Belle Vedere Barbaggan Rocks Dahla ta' Bemberin Halfa Rock Qala Creek St. Anthony's Battery Alueen rannat Ramla taz-Zewwieqa  Mġarrissa uimaan pääsee melkein satama-alueellakin. Ramla taz-Zewwieqa on nyt kiinni koronan … Jatka artikkeliin Gozon rantoja – Ramla taz-Zewwieqa – Hondoq ir-Rummien

Gozon rantoja Ta' Sannat Mgarr ix-Xini Ta' Cenc Cliffs banner

Gozon rantoja – Ta’ Sannat – Mġarr ix-Xini

Gozon rantoja Ta' Sannat Mgarr ix-Xini Ta' Cenc Cliffs. Tässä postauksessa:  Rannat Mġarr ix-Xini Xatt l-Aħmar Gorgun beach Nähtävyydet Ta' Ċenċ Cliffs Ta' Sannat Ta' Cenc Dolmen Borġ L-Imramma Tällä alueella ei ole kovin paljon oikeita isoja rantoja. Suurin on kai Xatt L-Aħmar, minne pääsee järkevästi autollakin. Maisemat ovat sitäkin upeampia.  Korkeiden kallioiden alue alkaa … Jatka artikkeliin Gozon rantoja – Ta’ Sannat – Mġarr ix-Xini

Virtuaalinen Road Trip 4096 eli Etämatkailua pitkin Italian rannikkoa banner

Virtuaalinen Road Trip 4096 eli Etämatkailua pitkin Italian rannikkoa

Virtuaalinen Road Trip 4096 eli Etämatkailua pitkin Italian rannikkoa. Nyt sain kokea korona-ajan ultimate travel experience eli etämatkailua. Kyse ei ollut käynnistä Louvressa tai Everestillä, vaan road tripistä Tallinnasta Maltalle. Mieheni ajoi pitkin vuoristoteitä pojan kanssa ja minä sukkuloin bussilla pitkin Viron maaseutua ees-taas. Kilometrimäärä ja lämpötilaero kasvoivat. Heidän maisemat muuttuivat aina vain hienommiksi, minun, … Jatka artikkeliin Virtuaalinen Road Trip 4096 eli Etämatkailua pitkin Italian rannikkoa