Minne matka? Minne matka? Kieltämättä poikkeuksellinen kriisien määrä on vaikuttanut kaikkiin elämän alueisiin. Matkailuala on ollut yksi suurimpia kärsijöitä viimeisen kolmen vuoden aikana. Aiheesta on kirjoitettu monen romaanin verran, vaikka suurin osa kirjoituksia on tähän mennessä ollut vain arviointeja siitä, mihin suuntaan asiat kehittyvät. Tässä on muutama huomio, mitä tein viimeisen kesän aikana, jolloin matkustamisesta … Jatka artikkeliin Kriisistä toiseen: minne matka?
Kun minusta tulee miljonääri…
Kun minusta tulee miljonääri. Olen tässä mietiskellyt maailmanmenoa, kun aivoni ovat viettämässä päätoimesta lomaa. Vapaalla aivojeni kapasiteetti menee aika lailla hukkaan, koska päässäni pyörii kaikennäköistä, muuan muassa ajatuksia ihmisten suhtautumisesta rahaan, onneen ja niiden korrelaatioon. Hullu akka, eikö olekin? No mutta asiaan… Tai asian viereen. Raha ei taatusti sellaisenaan tuo onnea, mutta sen puute saattaa … Jatka artikkeliin Kun minusta tulee miljonääri…
Malta turistireittien ulkopuolella
Malta turistireittien ulkopuolella. Joka maassa, jossa turismista tulee merkittävä osa bruttokansantuotteesta, matkailubisnes on hyvin järjestäytynyttä ja näkyvää. Turisteja ohjataan heti kättelyssä niihin yleisiin kohteisiin, joiden uskotaan olevan muukalaisten mieleen. Näin todelliseen maahan ei pääse tutustumaan lainkaan. Maltalla turisteille tarkoitettuja huveja on niin paljon, että äkkiä voisi luulla, että koko maa on vain suuri museo-sukellus-huvipuiston avomalli. … Jatka artikkeliin Malta turistireittien ulkopuolella
Lukulistani 2022 (Vol. 4). Millainen lukija olen?
Lukulistani 2022 (Vol. 4). Millainen lukija olen? On aikamoinen haaste kirjoittaa luovasti, nasevasti ja oivaltavasti asioista, jotka kiinnostavat lukijaa juuri nyt. Ehkä sen takia harva joukossa kestää kaikkia bloggaamisen paineita, pysyy valitulla tiellä ja menestyy. Lahjakkuutta ja lujaa tahtoa se vaatii. Mistä ja miten kirjoittaa, on ainainen kysymysmerkki jokaiselle bloggaajalle. Ajan kanssa se ei muutu … Jatka artikkeliin Lukulistani 2022 (Vol. 4). Millainen lukija olen?
Syksyä ei ole ilmassa – Viikonkuulumisia vk 36
Viikonkuulumisia vk 36. 1. Arjessa Jos syksyssä on jotain ihanaa, niin ne ovat sellaisia kirkkaita, hiljaisia päiviä, jolloin on kiva kuvata ruskan väreihin sonnustautunutta luontoa kuulaan sinistä taivasta vasten. Maltalla sellaista hetkeä ei tule: etelän syksy on pieni hetki, jolloin luonto viettää päiväunia. Mutta siihen on vielä aikaa. Lokakuu täällä on täyttä kesää ja rantasesonki … Jatka artikkeliin Syksyä ei ole ilmassa – Viikonkuulumisia vk 36
Esihistorialliset Ħaġar Qim ja Mnajdra Temppelit
Ħaġar Qim ja Mnajdra Temppelit. Maltan eteläisellä reunalla sijaitsevat muinaisrauniot eivät ole turistien välittömiä suosikkeja, vaikka sinne pääsee sekä järjestetyillä retkillä oppaan kanssa että omatoimisesti Hop On busseilla tai ihan reittilinja-autoilla nr. 74 ja 201. Kaikki kuusi Maltan megaliittista temppeliä ovat maailman vanhimpia ja näin ovat päässeet UNESCOn maailmanperintöluetteloon jonottamatta. Niistä olen tähän mennessä itse … Jatka artikkeliin Esihistorialliset Ħaġar Qim ja Mnajdra Temppelit
Milloin tunnen olevani vanha?
Milloin tunnen olevani vanha? Vanhenemista ei pysty pysäyttämään. Se on vain elämää. Joten yritän suhtautua siihen välinpitämättömästi. Miksi ihmeessä murehtisin jotain sellaista, mitä en pysty muuttamaan? Silti on välillä vaikeaa olla tiedostamatta omaa ikään. Siitä muistuttavat passin lisäksi jatkuvat huomautukset ulkopuolelta. Milloin tunnen olevani vanha siis? 1. Forever Young Silloin, kun avaan mediaa. Joka tuutista … Jatka artikkeliin Milloin tunnen olevani vanha?
Viikko alkoi, viikko loppui… – Viikonkuulumisia 35
Viikonkuulumisia 35. Onko teilläkin samanlainen fiilis? Viikko tuli ja meni. Kesä alkoi ja loppui. Aika tuntuu valuvan kuin hiekka sormien läpi. Se on vain arkea, joka imee uumeniinsa. Mitään sellaista ei tapahdu, että siitä jäisi muistikuvaa, mutta maanantai vaihtuu viikonlopuksi ja uudeksi maanantaiksi. Miten ajankulua sitten voi havaita? Toki voi katsoa kalenteria. Nyt tarkistan muuten … Jatka artikkeliin Viikko alkoi, viikko loppui… – Viikonkuulumisia 35
Kolme vuotta diginomadina
Kolme vuotta diginomadina. Syyskuun alussa tuli täyteen 3 vuotta siitä, kun nostimme kytkintä ja lähdimme maailmalle. Paitsi, että autossamme ei ole kytkintä. Noh, sekin on sivuseikka. Mitä on muuttunut kolmessa vuodessa? Vai onko mikään muuttunut? Tässä kohdassa usein odotetaan väitettä, että olemme aivan eri ihmiset kuin ennen lähtöämme. Emme ole. Toki, kokemusta on tullut lisää, … Jatka artikkeliin Kolme vuotta diginomadina
Välimeren makujen inspiroima resepti – Tonnikala-oliivi voileipä
Tonnikala-oliivi voileipä. Matkustaessa aina välillä tekee mieli kokeilla uusia ruokia. Olen pannut merkille, että kaikista mieleenpainuvimmat makuyhdistelmät ovat yksinkertaisia. Oliiviöljyyn dipattu vastapaistettu leipä, voissa ruskistetut katkaravut tai katkarapu-cocktail, jossa ei ole muuta kuin katkaravut ja tillikermakastike. Grillattu paikallinen kala, jossa on vain ripauksen suolaa, tai uunissa paistettu rosmariinikana. Olen aina ollut hyvin pelkistettyjen makujen ystävä. … Jatka artikkeliin Välimeren makujen inspiroima resepti – Tonnikala-oliivi voileipä