Helmikuun kuvahaaste 15-21.2

Helmikuun kuvahaaste 15-21 pääkuva

Helmikuun kuvahaaste 15-21.2

Vuorossa on helmikuun kuvahaasteen kuvat 15-21.

15.2. Kannu 

Ja taas jälleen kerran pitää käydä Uzbekistanin muistiossa hakemassa kannuja. Aikamoinen itämainen runsaudensarvi tuon maan kuva-arkisto on. 

16.2. Köynnös

Köynnöksen löysin sekä vanhoista Viron kuvista että ihan viime aikojen ulkoilupäivästä. 

Kuvissa upeat köynnökset kasvoivat Eesti Design Museon sisäänkäynnin vieressä, jossa kävimme pressimatkan yhteydessä, sekä Sillamäen promenadilla. Viimeinen on Maltan Yliopistolta.

17.2. Karkki 

Karkkeja kävin kuvaamassa ihan haastetta varten. En ole karkkien ystävä eikä kukaan muukaan sen kummemmin meidän perheessä. Aina välillä muutama sellainen eksyy meidän jääkaappiin, kun poika tuo niitä koulusta. 

Helmikuun kuvahaaste 15-21 - karkki

Maltan kouluissa on edelleen ohjeistuksena, että syntymäpäivien juhlistuksia varten pitää tuoda kaikki kakut ja karkit yksittäispakattuna. Kun meidän sokerikammoinen poika ei syö lainkaan makeaa, hän tuo ne kaikki kotiin. 

18.2. Kivi 

Vaikka Barbadoksen Bathshebassa sijaitseva suuri lohkare on yksi maailman kuvatuimmista kivistä, silti päätin laittaa sen tännekin. Se on yksi minunkin lempipaikoista maailmassa 🙂.

Helmikuun kuvahaaste 15-21-Bathsheba kivi Barbados

19.2. Kylmä

Jos jossain on ollut toden teolla kylmää, niin se on jäätikkö Jungfraujochin sisällä. Vuorta pidetään Euroopan kattoterrassina – sillä on 3454 m korkeutta. 

Helmikuun kuvahaaste 15-21 - Jungfraujoch - kylmää on

Jungfrau ei ole Euroopan korkein huippu vaan Mont Blanc (4811 m) ja Elbrus (5642 m) ovat sitä huomattavasti korkeampia. Mutta Jungfraujoch on ainoa harjanne, jonne pääsee mukavasti junalla ja köysiradalla ilman, että pitää patikoida päiviä jäisillä rinteillä.

Oltiin siellä elokuun alussa, joten lämpötilaeroa Luzernin kanssa, josta lähdettiin liikkeelle, kertyi liki 30 astetta. Jäätikön sisällä oli hädin tuskin plussan puolella.

20.2. Kuivunut 

Kuivunut-sana oli aikamoinen haaste. Piti mennä ajassa taaksepäin kauas, että löysin sopivan kuvan.

Helmikuun kuvahaaste 15-21 - kuivunut puu - Ruissalo, Turku

Tässä on Turun lempipaikkojani, Ruissalon kärjessä oleva ylänkö.

21.2. Kala

Kaloja minulla on paljon. Akvaarioissa ja ruoissa, kaupoissa ja meressä. Maltalla kalakuvilta ei pysty välttymään. 

Helmikuun kuvahaaste 15-21 - kala

Helmikuun kuvahaaste 15-21.2

Haasteen aikaisemmat postaukset:

Uudempia haasteen postauksia muiden blogeissa:

Visits: 472

2 vastausta artikkeliin “Helmikuun kuvahaaste 15-21.2

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.