Tirana 2026. Albanian pääkaupunki on ollut melkoinen mysteeri siinä mielessä, että kaupunki tuntuu huomattavasti suuremmalta kuin viralliset tilastot väittävät. Tiranassa pitäisi asua vain noin puoli miljoonaa asukasta, mutta kun kaupungin katuja tallaa, tuntuu kuin olisi miljoonakaupungissa. Vilinää on joka paikassa ja silmänkantamattomiin. Yksinkertaisemmin tätä voi selittää sillä, että viralliset luvut koskevat vain varsinaista Tiranaa, mutta…
Albania 2026: Vuoden yllättäjä
Albania 2026. Miksi Albania? Löysimme itsemme Albaniasta, kun huomasin, että meillä on 9 päivää pääsiäislomaa koulusta. Ei se, ettei se olisi ollut tiedossa jo vuoden alussa, mutta en kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Maasta on ollut paljon myönteistä palautetta monipuolisena matkakohteena, joten päätimme kokeilla uutta maata. Yllätyksiä on tullut matkalla paljon, mutta enimmäkseen positiivisia. Albania teki…
Parisuhde vs avioliitto
Parisuhde vs avioliitto. En yleensä kirjoita suhteista, en omastani enkä kenenkään toisten. Tänä keväänä olen kuitenkin päättänyt poiketa tavoistani. Syy on poikkeuksellinen: meidän yhteisen taipaleen mittariin on tullut 25 vuotta. Voitimme hopean. Parisuhde vs. avioliitto Olen ajan mittaan huomannut, että ajat ovat muuttumassa myös tässä asiassa. Työurien lisäksi myös perheet pirstaloituvat entistä enemmän. Erilaisten parisuhdemallien…
Maaliskuiset mietteet 2026
Maaliskuiset mietteet 2026. Maaliskuu ja Naiset Maaliskuu on minulle Naisten kuukausi. Olen näet elänyt tarpeeksi pitkään ja tarpeeksi monessa paikassa, että huomaan selvästi erot ja muutokset yhteiskunnassa viimeisten 50 vuoden ajalta. Tämän vuoden naistenpäivän kirjoitus oli naisten euroista. Olen yleisesti ottaen puhunut raha-asioista paljon tässä maaliskuussa, tavoistani poiketen. Erityisesti aaltoja on nostanut se, että yhdistin…