Viikon kuulumisia 39 banner

Valmiina kouluun? – Viikon kuulumisia 39

Arki alkoi Viikon kuulumisia 39. Koulu alkoi vihdoin Maltallakin. Nyt kolmesta ensimmäisestä päivästä on selviydytty.  Tänä vuonna poika on siirtynyt eri luokkaan, jossa lapset ovat viime vuoden pisteytyksen perusteella tasoltaan lähempänä häntä. Uusi luokka, uudet opettajat, uudet aineet, mutta onneksi ei ihan kaikki ole uutta. Pojalle osa opettajista ja oppilaista on jo tuttuja viime vuodesta.  … Jatka artikkeliin Valmiina kouluun? – Viikon kuulumisia 39

Kalaparven ihmisuhri ja muita viikon kohokohtia - kuulumiset vk 38

Kalaparven ihmisuhri ja muita viikon kohokohtia – kuulumiset vk 38

Kuulumiset vk 38. Mistä ihmeen syystä joissakin kalentereissa viikko alkaa sunnuntaista? Se olisi kiva tietää. Itse aloitan laskuni maanantaista, mutta täällä blogin puolella muodostui kuitenkin poikkeus. Koska viikon kuulumiset tulevat julki sunnuntaisin, ei itse sunnuntai ole postauksessa mukana. Joten liitän sen aina seuraavaan viikkoon.  Ei kai se mitään haittaa, mutta itselleni se on hieman outoa. … Jatka artikkeliin Kalaparven ihmisuhri ja muita viikon kohokohtia – kuulumiset vk 38

Viikonkuulumisia vk 36 banner

Syksyä ei ole ilmassa – Viikonkuulumisia vk 36

Viikonkuulumisia vk 36. 1. Arjessa Jos syksyssä on jotain ihanaa, niin ne ovat sellaisia kirkkaita, hiljaisia päiviä, jolloin on kiva kuvata ruskan väreihin sonnustautunutta luontoa kuulaan sinistä taivasta vasten.  Maltalla sellaista hetkeä ei tule: etelän syksy on pieni hetki, jolloin luonto viettää päiväunia. Mutta siihen on vielä aikaa. Lokakuu täällä on täyttä kesää ja rantasesonki … Jatka artikkeliin Syksyä ei ole ilmassa – Viikonkuulumisia vk 36

Viikonkuulumisia 35 banner

Viikko alkoi, viikko loppui… – Viikonkuulumisia 35

Viikonkuulumisia 35. Onko teilläkin samanlainen fiilis? Viikko tuli ja meni. Kesä alkoi ja loppui. Aika tuntuu valuvan kuin hiekka sormien läpi. Se on vain arkea, joka imee uumeniinsa.  Mitään sellaista ei tapahdu, että siitä jäisi muistikuvaa, mutta maanantai vaihtuu viikonlopuksi ja uudeksi maanantaiksi.  Miten ajankulua sitten voi havaita? Toki voi katsoa kalenteria. Nyt tarkistan muuten … Jatka artikkeliin Viikko alkoi, viikko loppui… – Viikonkuulumisia 35

Tonnikala-oliivi voileipä banner

Välimeren makujen inspiroima resepti – Tonnikala-oliivi voileipä

Tonnikala-oliivi voileipä. Matkustaessa aina välillä tekee mieli kokeilla uusia ruokia. Olen pannut merkille, että kaikista mieleenpainuvimmat makuyhdistelmät ovat yksinkertaisia. Oliiviöljyyn dipattu vastapaistettu leipä, voissa ruskistetut katkaravut tai katkarapu-cocktail, jossa ei ole muuta kuin katkaravut ja tillikermakastike. Grillattu paikallinen kala, jossa on vain ripauksen suolaa, tai uunissa paistettu rosmariinikana.  Olen aina ollut hyvin pelkistettyjen makujen ystävä. … Jatka artikkeliin Välimeren makujen inspiroima resepti – Tonnikala-oliivi voileipä

Lomasuunnitelmat vs toteutus banner

On vielä kesää jäljellä – Lomasuunnitelmat Vs Toteutus

On vielä kesää jäljellä - Lomasuunnitelmat Vs Toteutus. Mitä lomalle oli suunnitteilla? Mukavaa ja kokemusrikasta matkustamista, lepoa ja omasta hyvinvoinnista huolenpitoa, liikuntaa, kulttuuria, lukemista… Yleensä lomalle suunnitellaan kaikkea mielenkiintoista ja kivaa, hauskaa ja mukavaa, leppoisaa ja rentouttavaa. Ja harva se kerta yli tarpeen. Ei ole ihme että suunnitelmat menevät pieleen. Omissa suunnitelmissa oli: Tallinnassa käynti … Jatka artikkeliin On vielä kesää jäljellä – Lomasuunnitelmat Vs Toteutus

Ensimmäinen viikko oikeaa lomaa vk 30

Ensimmäinen viikko oikeaa lomaa

Ensimmäinen viikko oikeaa lomaa vk 30. Mitä lomalla kuuluu tapahtua? Ei oikein mitään erikoista.  Kiireetön aamukahvi, verkkainen päivä, ehkä käynti lähikaupassa, iltauinti… On vaikea saada muuta aikaiseksi. Onneksi tuli hieman kevennettyä ruokavaliota, niin kilotkin ropisevat vauhdilla pois. Olo on huomattavasti kevyempi kuin 5 kiloa aikaisemmin. Laihduttamisella (ruokavaliota katsomalla ja liikuntaa lisäämällä) on terveyteeni outo vaikutus: … Jatka artikkeliin Ensimmäinen viikko oikeaa lomaa

Kysymykset minimalisteille

Kysymykset minimalisteille. Nyt tarvitsen kipeästi apuanne. Haluan kysyä muilta ihmisiltä, jotka päättivät vähentää tavaroiden määrää (ihan oikeasti, ei PR-mielessä), muutamaa asiaa, jotka vaivaavat minua lähes päivittäin. Nyt minulla on takanani aikamoinen kokemus, miten selviää talvesta, kesästä ja eri kulttuurista yhden matkalaukun kanssa. Tunnustan heti, että se oli täysi floppi. En selvinnyt.  1. Ajan käyttö Miten … Jatka artikkeliin Kysymykset minimalisteille

Mistä kaikesta minimalisti joutuu luopumaan banner

Mistä kaikesta minimalisti joutuu luopumaan?

Mistä kaikesta minimalisti joutuu luopumaan? Olen pohtinut sitä, mistä kaikesta minimalisti joutuu luopumaan aatteensa takia? Ajatuksenkulku sai yllättävän käänteen: ei oikeasti mistään. Ei mistään itselleen tärkeästä asiasta. Ainoa, mistä kannattaa luopua, on ajatus, että olet se, mitä omistat.  Tätä lausetta ei tarvitse tulkita tiukasti siten, että pitää viedä koko omaisuus kaatopaikalle tältä istumalta. Kyse on … Jatka artikkeliin Mistä kaikesta minimalisti joutuu luopumaan?

Viikonkuulumisia vk 29 – Siipikuva taas

Viikonkuulumisia vk 29. Tämän viikon kuvaksi on taas valikoitunut perinteinen siipikuva.  En ole ainoa, jolla matkakuume on noussut vaarallisiin lukemiin. Näyttää siltä, että matkakuume on tällä hetkellä maailmalla levinneempi pandemia kuin korona, omikron ja apinarokko yhteensä. Ihmiset janoavat vapautta liki kolmen vuoden avovankilan jälkeen. Kaaokset lentokentillä on vain yksi merkki siitä. Se ilmenee lentolippujen kalleudella, … Jatka artikkeliin Viikonkuulumisia vk 29 – Siipikuva taas