Helmikuun kuvahaasteen ensimmäinen painos

Helmikuun kuvahaaste 1-7 pääkuva

Helmikuun kuvahaasteen kuvat 1-7.

Nyt on aika julkaista K-haasteen ensimmäisiä kuvia (1-7). Osa oli helppoa löytää, toisten kohdalla jouduin raapimaan päätäni. 

1.2. Keittiö 

Yllätyksekseni olen löytänyt omasta kuva-arkistostani kasoittain kuvia keittiöistä. Olen kuvannut tätä kodin paalupaikkaa moneen otteeseen: matkoilla, kotona, ruoanlaiton yhteydessä, museoissa, suunnitteluvaiheessa, messuilla, blogia varten ja muutenkin huvikseen… 

Kuukauden kuvaksi valitsen kuitenkin tämän.

Tässä pojan ensimmäisiä ruoanlaiton kokeiluja, joita hän on myös dokumentoinut omassa blogissaan: Würstel Pasta – Markus Mikael 

Helmikuun kuvahaaste 1-7 keittiö - Markus

2.2. Käpy

Käpyjä ei ole tullut kuvattua niin innokkaasti, vaikka söpöjä ne ovatkin. Toinen pääsi kuvaan, kun vietimme museoviikonloppua Maltalla ja toinen tähditti vuoden 2022 Blogiperjantaita.

3.2 Keskellä

Tässä olikin haaste. Päätin kuitenkin valita tämän kuvan. Kahvihetken keskellä 😀.

Kahvihetki keskellä päivää
Kahvihetki keskellä päivää

4.2 Kaatunut 

Kaatuneen kuva ei ollut omassa tapauksessa vaikea, koska satuin ottamaan yhdellä Vilamouran rannalla kuvan, jonka nimitin “Fallen Giant”.

Helmikuun kuvahaaste 1-7 - Fallen Giant

5.2 Kakku 

Kakkujen kuvia minulla on tosi vähän. Meillä kun kakut eivät kovin usein kummittele.

Tässä kuitenkin löysin kolme kuvaa: Meidän äidin noin 70-vuotiaan synttärit, Markuksen 9-vuotiaan synttärikakku (kynttilät olen asettanut nurinperin), jota hän ei suostunut edes maistamaan, sekä ainoa kakkupala, mitä hän söi koko elämänsä aikana Riiassa vuonna 2017. Pakko sellainen tapahtuma oli kuvata.

Pojan 10-vuotis syntymäpäivän vietimme kolmistaan Gozolla keskellä rankkaa koronakarenteenia. Silloin mitään kakkuja ei tarvinnut, koska ei vieraitakaan saanut kutsua kylään: 10 vuotta äitinä

6.2. Kirjava 

Kirjavia kuvia minulla on miljoona ja yksi. Olen sentään käynyt Uzbekistanissa.

7.2. Kudin

Kudin on minulle todellinen haaste. En ole kutonut vuosikymmeniin. Enkä edes omista kutomisvälineitä, että sellaisen kuvan pääsisin värkkäämään pikaisesti. 

Ainoa kuva, mitä löytyi on otos ihanasta Minnan tekemästä neuleesta


Tässä oli sitten ensimmäiset 7 kuvaa. Näistä mikään ei tosin ollut kovin tuore tuotos.


Millaisia kuvia tulee esille teidän kuva-arkistosta, kun näitä sanoja laittaa hakukenttään?


PS. Haasteeseen mukaan lähteneistä ainakin Marjon postauksia kannattaa tsekata. Hänellä on taidokas värisilmä ja loputon määrä upeita kuvia käytössä 🙂.

Kristiina K:n ensimmäisen viikon kuvat ovat tässä: Helmikuun kuvahaaste 1.2-5.2

Helmikuun kuvahaasteen kuvat 1-7.

Referenssit:

12 vastausta artikkeliin “Helmikuun kuvahaasteen ensimmäinen painos

  1. Hauska haaste! Olipa kiva katsella tällaista kimaraa yllättäviä kuvia. Enkä aluksi edes tajunnut, että kaikki alkoivat samalla kirjaimella.

  2. Kiva kun sinäkin otit osaa tähän Kristiinan kuvahaasteeseen. Värikkäitä kuvia ja kakkukuvista tuli mielitekoa saada juuri nyt jotain makeaa. Suloinen kuva pojastasi tekemässä makkarapastaa. Ja suurkiitos kauniista sanoistasi liittyen minun haastepostaukseeni. Visuaalisena ihmisenä kuvat ja värit ovat äärimäisen tärkeitä itselleni joten kiva, että niistä myös pidetään.
    Mukavaa viikonloppua!

  3. Upeasti olit toteuttanut viikon haasteen. Ja kiva että olit laittanut sekä yksittäisiä kuvia ja kollaaseja.
    Minä julkaisen sinun haasteestasi ensimmäiset kuvat ensi viikon keskiviikkona.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    1. Kiitoksia 😊!
      Laitoin kollaaseja osittain sen takia, että minua itseä yllätti vaikkapa keittiöiden määrä kuva-arkistossani. Ei ne kaikki edes ole siellä. En edes ajattelut itse, että otan kuvan joka keittiöstä matkan varrelta 😁.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

        1. Tänäänkin poika-parka joutui tekemään kaikki ruoat itse, kun äiti suuttui hänelle ja meni lakkoon. Yhdeksi ateriaksi oli näkkäri.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.