Museo viikonloppu Gozolla banner

Museoviikonloppu Gozolla

Museo viikonloppu Gozolla Kevennystä viikonlopuksi ja kauniita kuvia - Museot Gozolla Huomasin, että täällä etelässä asiat ovat jokseenkin toisinpäin pukeutumisessa. Viikolla vietetään päivät karmeissa arkivaatteissa ja univormuissa, mutta viikonloppuna puetaan huomattavasti juhlavammin. Naisilla ainaiset epämääräiset pitkikset vaihtuvat liehuviin hameisiin ja kauniisiin kenkiin. Miehillä on oikein kauluspaidat. Lapsille on puettu söpöt rusetit ja siistit paidat.  Gozolla … Jatka artikkeliin Museoviikonloppu Gozolla

Koulu maailmalla

Koulu maailmalla

Koulu maailmalla Pojan koulu-uran aikana meille vanhemmillekin on kertynyt kokemusta erilaisista koulujärjestelmistä eri maissa. Vaikka Eurooppa on suhteellisen yhtenäinen monessa asiassa, suurin kulttuurishokki tuli koulumaailmassa. Ainakin meille. En sano, että jokin asia olisi ollut ylitsepääsemätön, mutta sopeutumista oli silti. Tallinna, Viro  1. Tallinn European School (TES) Poikamme aloitti kansainvälisessä lastentarhassa Kalli-Kallissa englanninkielisessä ryhmässä, joka valmensi … Jatka artikkeliin Koulu maailmalla

lapsen kasvaessa isommaksi

Sittenkin helpottaa – Miljoona ihanaa asiaa lapsen kasvaessa isommaksi

Miljoona ihanaa asiaa lapsen kasvaessa isommaksi Olen seurannut paljon keskusteluja, mikä on kaikkein vaikein ikä lasten kasvaessa. Meitä äitejä on joka menoon: vaikeata vauvavuotta eläviä, uhmaikään turhautuneita, leikki-ikäisten raivareihin väsyneitä, kouluongelmien kanssa tappelevia, teinien kanssa hermoja menettäneitä...  Kyllä, kyllä se joskus helpottaa. Kaikki ne ovat lapsen kasvun vaiheita ja ne menevät ohi ennemmin tai myöhemmin. … Jatka artikkeliin Sittenkin helpottaa – Miljoona ihanaa asiaa lapsen kasvaessa isommaksi

Vinkkejä rahavirran huoltoon tavalliselle perheelle, käytännön esimerkkejä ja työkaluja. Rahavinkkejä keskiluokalle.

Vinkkejä rahavirran huoltoon tavalliselle perheelle

Vinkkejä rahavirran huoltoon tavalliselle perheelle, käytännön esimerkkejä ja työkaluja. Rahavinkkejä keskiluokalle. Jatkan tässä rahakeskustelua ja säästövinkkejä keskiluokalle, joilla olevinaan on palkkaa, mutta kuukauden viimeisinä päivinä tili on nollassa.  Omista rahavirroista huolehtiminen ei ole tylsää, noloa tai hävettävää. Rahasta edelleen puhutaan turhalla tunnelatauksella ja punastellen. Sen tavan voi jo jättää pois käytöstä suosiolla. Se on pelkkää … Jatka artikkeliin Vinkkejä rahavirran huoltoon tavalliselle perheelle

Pienen perheen haasteita

Pieni perhe

Pienen perheen haasteita Isojen perheiden haasteista puhutaan paljon. Ehkä sen takia, että 3-4 lapsen perheet alkavat jäämään vähemmistöön.  Entistä useammassa perheessä on vain yksi lapsi (43% vuonna 2019 - Tilastokeskus). Tässä en syvenny demografisiin syihin. Kieltämättä yksi lapsi kahta aikuista kohden on helppo ja kätevä järjestely. Lapsi-parka saa tuplaten huomiota ja paljon lahjontaa silloin, kun … Jatka artikkeliin Pieni perhe

Sukupuolittuneisuus kasvatuksessa banner

Sukupuolittuneisuus kasvatuksessa

Sukupuolittuneisuus kasvatuksessa  Olen äskettäin lukenut paljon poikien kasvatuksesta sekä kasvatustieteen ammattilaisten kirjoituksia että äitien tilityksiä poikien kasvattamisen haasteista. Onko se oikeasti niin, että tyttöjen kasvattaminen on helpompaa äidille? Onko tyttöjen kasvattaminen ylipäänsä helpompaa? Tai niin, että tytöille ensin iskostetaan kiltteys päähän ja vasta sen jälkeen aletaan kasvattaa. Koska olet tyttö. Minua häiritsee ajatus, että ihmisten … Jatka artikkeliin Sukupuolittuneisuus kasvatuksessa

Lapseni on rikki - Poikien kasvatus Markus banner

Lapseni on rikki!

Legot... Lapseni on rikki! - Poikien kasvatus Silloin kun lapsemme syntyi, tai jo ennen hänen syntymää, olen aloittanut kouluttautumaan vanhemmaksi. Ongelmani oli siinä, että olen aika tavalla irrallaan edelliseltä sukupolvelta iän puolesta. Oma äitini on minua liki 40 vuotta vanhempi plus omat 34 vuotta. Kun minulle ei kelvannut hänen kasvatusmetodinsa 50-70 luvulta, lähdin etsimään tietoa … Jatka artikkeliin Lapseni on rikki!

läsnäolo lapset banner

Läsnäolo: Lapset

"Meitä pakotettiin olemaan omien lasten kanssa kotona pari viikkoa. Mitä mainioin keino harjoittaa läsnäolevaa yhdessäoloa!" Minä, maaliskuun 16. päivänä, 2020. Läsnäolo Lapset Läsnäolo Lapset Tämä teksti on itse asiassa vanha. Se on maaliskuusta 2020. Silloin ei pystynyt vielä aavistamaan, että coronacalypsis tulee kestämään. Kyse oli parin viikon pakkolomasta, joka alkoi venyä luvattomasti. Sitten tuli karanteeni … Jatka artikkeliin Läsnäolo: Lapset

Lapset - Tulevaisuus banner

Lapset: Tulevaisuus

Lapset - Tulevaisuus. Yhdessä vai erikseen? Muistan hyvin, että lapsuudessani meille ei tullut päähän ajatustakaan, että sukupuoliroolit olisivat olemassa. Meitä oli suurin piirtein saman verran tyttöjä ja poikia 70/80-luvun lähiön pihalla. Leikittiin yhdessä sekä nukkeja että autoja. Teininä liikuttiin sekaporukoissa eikä koulussa ollut erikseen tyttö- tai poika-porukkaa. Vasta 13-14 vuotiaina, kun ensimmäiset ihastumiset iskivät, huomattiin, … Jatka artikkeliin Lapset: Tulevaisuus

Virtuaalimaailma - Lapset banner

Virtuaalimaailma

Virtuaalimaailma lapset. On auttamattomasti myöhäistä pohtia, onko virtuaalimaailma hyvästä vai pahasta. Siitä on tullut meille rinnakkaistodellisuus ja meidän on tultava toimeen sen kanssa. Perinpohjainen ymmärrys ja oikea suhtautuminen asiaan ei välttämättä ole oman sukupolveni käsissä. Mutta meidän lapsemme tulevat elämään virtuaalissa huomattavasti enemmän kuin me koskaan. Aika usein virtuaali-ego ja todellinen ego eivät täsmää. Mistä … Jatka artikkeliin Virtuaalimaailma