Vinkkejä rahavirran huoltoon tavalliselle perheelle

Vinkkejä rahavirran huoltoon tavalliselle perheelle, käytännön esimerkkejä ja työkaluja. Rahavinkkejä keskiluokalle.

Jatkan tässä rahakeskustelua ja säästövinkkejä keskiluokalle, joilla olevinaan on palkkaa, mutta kuukauden viimeisinä päivinä tili on nollassa. 

Omista rahavirroista huolehtiminen ei ole tylsää, noloa tai hävettävää. Rahasta edelleen puhutaan turhalla tunnelatauksella ja punastellen. Sen tavan voi jo jättää pois käytöstä suosiolla. Se on pelkkää matematiikkaa. Raha-asioihin kannattaa suhtautua terveellä järjellä: kun kerran meidän yhteiskunta on rakennettu kapitalismin eli vaihtotalouden päälle, jossa rahaa käytetään maksuvälineenä oravannahkojen sijaan, niin asiaan pitää suhtautua vastaavasti. Meiltä vain jää piiloon suurin osa työstä, jota varakkuus ja sen huolto vaatii.   

Raha ei tule mustasta aukosta, vaikka välillä tuntuu siltä, että se sinne menee. Pankkitilin mustan aukon teoria on helppo kumota. Se koostuu pienistä sokeista pisteistä, lempikahvilan läheisyydessä yleensä. 

Työkalut

1. Katse menneeseen

Yksi tärkeä työkalu on menojen seurantaohjelmistot. On sovellukset, joihin menot pitää lyödä sisälle itse ja ainakin Danskessa ja S-Pankissa on automatisoidut sovellukset, jotka osaavat tulkita kortilla suoritetut maksut itse (hieman joutuu säätämään omiin tarpeisiin). 

Esimerkkejä:

Niitä on paljon sekä Googlessa että Apple Apps Storessa. Itse olen käyttänyt pankkien appseja, koska se on vaivattomampaa: sovellus itse luokittelee jokaisen korttiostoksen. Korjaukset on myös helppo tehdä jälkeenpäin, jos jokin maksu ei mennyt heti oikealle luokalle.  

2. Katse tulevaan

Pankkien tarjoamat menojen seurantaohjelmat ovat hyviä työkaluja, mutta niiden heikkous on siinä, että ne näyttävät menoja takautuvasti. Tässä tarvitaan suunnitelmaa tulevia tuloja ja menoja varten. 

Minä käytän Exceliä / Google Sheetsiä

Taulukkojen pitäminen on ensisilmäyksellä vaikeaa, vaikka se ei sitä oikeasti ole. Juju on siinä, että taulukon tulee olla itse tehty tai muokattu omiin tarpeisiin sopivaksi, silloin asian ytimeen pääsee huomattavasti helpommin.

Itse olen pitänyt alla olevaa taulukkoa liki 20 vuotta. Se on varsin helppoa.

Tärkeimmät kohdat:

  1. Taulukkoa pitää ymmärtää täysin. Se on helpointa, kun itse räätälöi sen omiin tarpeisiin.
  2. Taulukko on riittävän yksityiskohtainen, joten menoerät eivät sekaannu toisiinsa. Itse yritän pitää jokaisessa solussa vain sen summan, minkä kokoinen lasku tulee maksettavaksi. 
  3. Maksuerien kohdistaminen päiviin auttaa pitämään maksut ajan tasalla ja välttää sakkojen ja muistutusten tuomia lisäkustannuksia (siitä voi kertyä monta kymppiä kuukaudessa täysin ylimääräistä menoa).  
  4. Tulot ja menot pysyvät aika tavalla samoina kuukaudesta toiseen, joten taulukon sivut voi monistaa ja vaihtaa päivämäärät. Sen jälkeen kannattaa tarkistaa, miten maksut kohdistuvat kyseisenä kuukautena (huom. pyhät ja viikonloput), onko jotain ylimääräistä maksettavana juuri tässä kuussa (esim. vuosittain ja neljännesvuosittain tehtävät maksut), luottokortin maksun suuruuden ja ajankohta ja muuta samantapaista viilausta.
  5. Kirjaan taulukkoon heti verkkopankkiin ilmestyvät tulevat/erääntyvät laskut eräpäivineen. 

Tässä on hieman kärjistetysti taulukko normi (diginomadi) perheen menoista. Samanlainen laskelma pätee miltei mihin vaan perheeseen. Tässä pitää mainita, että tämä taulukko on tehty normaalin kuukauden päälle, jolloin myös tulot voi ennakoida, ei pelkät menot. Tällaisia koronan aikana oli varsin vähän, viimeinen oli helmikuu 2020, mutta oletetaan, että meno tasaantuu tästä edes jonkun verran.

Taulukko on myös tiivistetty kahteen viikkoon (jotta se mahtuisi ruutuun), vaikka muuten pidän maksujen kohdat omissa päivämäärissä. Koska meidän tulot kirjautuvat pitkin kuukautta, minulle on helpompaa pitää silmällä erääntyviä maksuja siten, ettei mikään mene yli eräpäivää (ainakaan kovin paljon).

En käytä suoraveloitusta juuri missään maksuissa (paitsi ihan pienet summat, kuten esim. pilvipalvelu). 

Tässä on koko perheen menot ja tulot. Omille henkilökohtaisille menoille minulla on oma taulukko. 

Rahavinkkejä keskiluokalle

Seloste

1. Pakolliset menot -1

Rahavinkkejä keskiluokalle

Nämä ovat menoja, joita on vaikeahko lähteä purkamaan ja muutamaan. Niiden muutoksiin tarvitaan suurempia siirtoja, jotka koskevat koko perhettä ja elämän järjestystä. 

Vaikka tämä lista kuvastaa suurin piirtein minkä vain perheen menoja, jokaisella perheellä pakolliset menot ovat hieman erilaiset. Miettikää omaa listaa, mitkä menot pääsevät teillä perheen menojen kärkeen.

2. Pakolliset menot -2

Rahavinkkejä keskiluokalle

Nämä menoerät ovat pakollisia vain näennäisesti. Minä en yksilöinyt niitä tässä jutussa, koska ne liittyvät diginomadien lisätulojen hankintaan. Tähän kuuluvat rakenteilla olevan projektin menoerät (asuntolaina), erilaiset jäsenmaksut ja myyntikanavien ylläpito, lisävakuutukset ja yms. Näiden menojen purku ei vaadi rakenteellisia muutoksia elämänmenoon. Niitä toki kuuluu seurata tarkkaan ja laittaa harkintaan heti, kun tietty rivi lakkaa tuottamasta. 

Yleensä jokaisessa perheessä on sellaisia menoeriä: huonosti tuottavat osakkeet, kuukausittain tililtä lähtevät maksut palveluista, joita kukaan ei ehdi käyttämään, vuosia kilpailuttamatta olleita vapaaehtoisia vakuutusmaksuja, turhia jäsenyyksiä (vaikkapa vauvamuskarin jäsenyys, vaikka kaikki omat vauvat ovat jo koulussa 😂). Näitä kaikkia on fiksua syynätä ainakin vuosittain, jos useammin ei pysty.

3. Säästöön

Rahavinkkejä keskiluokalle

Tämä on kiistanalainen rivi. Jokainen voi itse päättää, kuinka paljon omista tai perheen menoista voi laittaa säästöön. Tämä summa on toive, kuukausittainen sellainen. Omaa säästämisen tavoitetta kannattaa harkita tarkkaan, koska alhaisilla prosenteilla säästäminen ei saisi vaikuttaa elämänlaatuun kyseisellä hetkellä. Ei ainakaan perheen kustannuksella. 

4. Ylimääräistä

Rahavinkkejä keskiluokalle

Ylimääräinen meno on se liikkumavara, josta voi aina nipistää tarvittaessa. Väitteet siitä, ettei perheessä ole mitään ylimääräisiä / ei-pakollisia kuluja ovat useimmiten itseään harhaan johtava ajatus. Minä en kehota jättää pois kaikkia kahvilakäyntejä ja lasten maksullisia menoja (leikkipaikat, synttäri yms.), mutta ne pitää tiedostaa ja budjetoida.  

Sen summan saa laskettua seuraamalla omat menot pari-kolme kuukautta jossakin menojen seuranta-appsissa tai muulla tavalla (vaikka vastaavassa Excel-taulukossa). Yllättävän tarkkaan kaava toistuu kuukaudesta toiseen. Olen törmännyt sellaiseenkin, että kolmen lapsen perheenäiti oli suorastaan järkyttynyt, kuinka paljon rahaa hänellä menee maksullisiin huveihin kuukaudessa, kun hän niitä kerrankin laski.

Näitä menoja pääsee myös pienentämään ja optimoimaan omalle perheelleen sopivaksi, jos sellainen tarve ilmentyy. (Lisää aiheesta tässä).

Jätin väliin henkilökohtaisiin menoihin liittyvät rivit. Niille tulee ihan oma artikkeli.

Tästä pääset lataamaan itsellesi yllä olevan taulukon: 

Oma budjetti – Taulukko jakoon

Google Sheets linkistä pääset taulukkoon. Tallenna se omalle tietokoneelle muutosten tekemistä varten. 

Tai lataa itselle taulukon Excel muodossa ja räätälöi –  

Rahavinkkejä keskiluokalle

Referenssit: 

Rahavinkkejä keskiluokalle

Visits: 607