Syyskuun 2026 muistiinpanot.

Ensimmäinen ilmahälytys

Nyt ensimmäinen ilmahälytys osui meidän kohdallemme täällä Kaunasissa.

Kuvan drooni ei liity tapaukseen.

Syyskuun 15. päivän vastaisena yönä Liettuan sotilastutkat havaitsivat hieman ennen puoltayötä Valko-Venäjän suunnasta lähestyvän kohteen, jonka arvioitiin olevan miehittämätön ilma-alus. Kohdetta seurattiin tarkasti, ja hieman puolenyön jälkeen asukkaiden puhelimiin Vilnasta Elektrėnaihin lähetettiin varoitus ilmavaarasta. Kun kohde jatkoi matkaansa länteen, varoitus laajennettiin myös Kaunasin alueelle. Asukkaita kehotettiin varautumaan, hakeutumaan suojaan ja seuraamaan viranomaisten tiedotusta.

Tilanteesta teki entistä vakavamman se, että drooni eteni kohti Liettuan sisäosia ja lopulta hyvin lähelle strategisesti tärkeää Kruonisin pumppuvoimalaitosta. Liettuassa NATOn ilmavalvontatehtävässä olleet italialaiset hävittäjät nousivat Šiauliaista ilmaan. Drooni ammuttiin alas Kaišiadorysin alueella, noin viiden kilometrin päässä Kruonisin voimalaitoksesta. Koko operaatio kesti suunnilleen puoli tuntia.

Puoli tuntia kuulostaa pitkältä ajalta, kun puhutaan maan ilmatilaan luvatta lentäneestä droonista, jossa myöhemmin todettiin olleen räjähdettä. Miksi sitä ei ammuttu alas aikaisemmin? Ainakin sotilasasiantuntijoiden mukaan aikaa tarvittiin kohteen tunnistamiseen sekä sen selvittämiseen, mitä se oli ja minne se oli menossa. Oma ensimmäinen ajatukseni oli myös se, ettei aseistettua droonia välttämättä haluta ampua alas tiheästi asutun alueen, lentokentän tai muun infrastruktuurin yläpuolella. Kruonisin ympäristö taas on varsin harvaan asuttua.

Lopulta Liettuan puolustusministeri vahvisti, että hylystä oli löytynyt räjähde, jonka liettualaiset pomminpurkajat neutraloivat. Droonin nuolien perusteella asiantuntijat ja Reutersin haastattelema ukrainalainen sotilaslähde arvioivat sen muistuttavan venäläistä pitkän matkan Geran-2-iskudroonia. Virallinen tutkinta oli kuitenkin vielä kesken.

Tuohon episodiin oli vaikeaa suhtautua neutraalisti, pakko myöntää. Kun kaikki kotitalouden puhelimet alkavat huutaa keskellä yötä kuin palosireenit – kirjaimellisesti – on vaikeaa olla säikähtämättä. Tähän mennessä näissä ilmoituksissa oli ollut lähinnä tiedotuksia erilaisista äärimmäisistä sääilmiöistä, joten ilmahälytys ja tieto mahdollisesta aseistetusta droonista olivat aika paljon pelottavampaa tavaraa. Myös meidän ylitsemme suhahtaneet hävittäjät lisäsivät dramatiikkaa tilanteeseen.

Tilanne Kaunasin yllä kesti oikeasti hädin tuskin vartin. Meidän puhelimiimme ilmahälytys tuli klo 00.22 ja klo 00.34 tuli tieto, että tilanne oli ohi. Silloin se tuntui paljon pidemmältä ajalta.

En tiedä muuten, onko Suomessa samanlainen push-hälytysjärjestelmä. Liettuassa käytetään Cell Broadcast -järjestelmää, jossa varoitus lähetetään tietyllä alueella oleviin puhelimiin, joissa hätäilmoitusten vastaanotto on käytössä. Sillä ei siis ole väliä, onko puhelimen omistaja paikallinen vai ulkomaalainen. Ainakin meidän puhelimissamme ilmoitus ajoi myös Älä häiritse -tilan yli. Se on minusta fiksu ratkaisu: sama varoitus annetaan myös radio- ja televisiokanavilla, mutta niiden vastaanottaminen edellyttää jonkin laitteen olevan päällä. Meillä ei esimerkiksi ole radiota tai televisiota aktiivisessa käytössä.

Jälkimauksi tästä jäi kaksi asiaa: kaiketi meidän puolustusjärjestelmämme toimii ja reagoi, mutta samalla konkretisoitui taas se, kuinka pieni maailma oikeasti on. Jokin vitsin drooni kerkeää puolessa tunnissa maan keskelle, ja parin hävittäjän hälytyslähtö herättää puoli maata keskellä yötä. Ne lähtivät jostain Šiauliaista ja olivat minuuteissa Kaunasin yllä.

Kaikki tekstit eivät saa olla rosoisia ja persoonallisia

Syyskuussa monessa lähteessä tuli vastaan tekoälyvastaisia tekstejä. Joissakin kirjoittajat lopulta itsekin myönsivät käyttävänsä välillä AI-assistentteja erilaisiin tehtäviin. En ole kommentoinut niihin mitään, mutta kirjoitin itselleni:

”Kaikki tekstit eivät saa olla rosoisia ja persoonallisia, vaan osan on pakko olla asiallisia, informatiivisia ja hyvin jäsenneltyjä – ja siinähän tekoäly on korvaamaton. Itsekin tykkään kirjoittaa persoonallisia tekstejä, mutta nykyelämässäni se on enemmän harvinaista herkkua kuin peruskauraa. Suurin osa kirjoituksistani on työperäisiä, vieraalla kielellä kirjoitettuja, ja niiden tarkoitus on olla mahdollisimman selkeitä ja datan puolesta tarkkoja.”

Olen kirjoittanut aiemminkin tekoälystä ja sen käyttötarkoituksista. Uskon edelleen, että tekoäly voi olla erittäin käyttökelpoinen työväline. Minusta tässä menevät monesti sekaisin kaksi aivan eri asiaa: oma persoonallinen kirjoittaminen ja tekoälyn avustuksella tuotettu käyttöteksti.

Asiatekstin tarkoitus ei ole tuoda esille kirjoittajan omaa ääntä, rosoisuutta ja persoonallisuutta. Sen pitää olla asiallista, neutraalia, selkeää ja ennen kaikkea tarkoitukseensa sopivaa.

Sen takia kirjoitankin blogia. Täällä teksti saakin kuulostaa minulta. Sivupolut saavat näkyä, saa olla omituisia sanavalintoja ja joskus vähän hajanaisiakin ajatuksia.

Mutta suuri osa nykyelämän kirjoittamisesta ei tavoittele tätä lainkaan. Sähköpostin, tiedotteen, työohjeen tai muun asiatekstin tehtävä on ennen kaikkea välittää asia selkeästi ja tarkoituksenmukaisesti. Niiden kirjoittamiseen minulla ei ole mitään tarvetta käyttää ylimääräistä aikaa vain todistaakseni, että osaan muodostaa lauseita itsekin. Tekoäly voi tehdä suuren osan pohjatyöstä, minä tarkistan sisällön ja muokkaan sen tarkoitukseen sopivaksi.

Persoonallisella kirjoittamisella ja tekoälyavusteisella kirjoittamisella on siis minulle aivan eri tehtävät. Kun kirjoitan itse usein ihan vain kirjoittamisen vuoksi, nautin myös prosessista, joka on osa lopputulosta. Tekoälyllä avustettu teksti taas on ennen kaikkea väline jonkin muun asian hoitamiseen.

Kaunokirjoitus ei sittenkään ole Kaunasista

Olin joskus kuullut tarinan, jonka mukaan suomalaisen kaunokirjoituksen aakkosista olisi päätetty täällä. Ja koska Kaunas ja kauno sopivat suomalaisen korvaan niin epäilyttävän hyvin yhteen, en ollut koskaan tullut tarkistaneeksi asiaa.

Nyt tarkistin, eikä se pidä paikkaansa. Harmi, koska tarina olisi erinomainen. Kaunokirjoituksen kauno liittyy kauneuteen, ei Kaunasiin.

Kaupungin nimen alkuperä puolestaan ulottuu paljon kauemmas historiaan, eikä sen etymologiasta edes ole täysin varmaa selitystä. Niinpä tämä näppärä suomalais-liettualainen kielihistoriallinen yhteys voidaan siirtää samaan laatikkoon muiden hyvien urbaanien legendojen kanssa.

Mutta Kaunasin historiasta löytyy ihan oikeitakin suomalaisia sivujuonteita.

Yksi kiinnostavimmista liittyy suomenruotsalaiseen kirjailijaan Henry Parlandiin, joka asui Kaunasissa vuosina 1929–1930. Parlandin Kaunasin-vaihe jäi traagisen lyhyeksi: hän kuoli täällä vain 22-vuotiaana. On mahdotonta tietää, millainen kirjailija hänestä olisi pidemmän elämän aikana tullut, mutta aivan mitättömästä nuoresta kirjoittajasta ei ollut kyse.

Vuonna 1938 Kaunasissa julkaistiin liettuankielinen kuuden suomalaisen kirjailijan kokoelma, jossa Parland oli mukana. Samassa kokoelmassa julkaistiin myös Mika Waltarin tekstejä.

Ja Parland on edelleen Kaunasissa – ainakin kuvana. Hänen muotokuvansa löytyy kaupungin katutaiteesta, ja olen itsekin kuvannut sen.

Kaunokirjoitusta Kaunas ei siis meille antanut. Mutta pienen palan suomalaisen kirjallisuuden historiaa se sentään sai.