Viikko 6 – Maailma on muuttunut

Viikko 6-2024 - Maailma on muuttunut

Viikko 6-2024 – Maailma on muuttunut.

Viikko. Mikä Viikko?

Edellisviikko oli sitten sellainen, etten kerennyt viimeistellä mitään viikonkuulumisia. 

Yleisesti ottaen olen harmikseni todennut, etten pysty julkaisemaan blogissani niin tiheästi kuin olisin halunnut. Syynä on cliché – ajan puute. Koska tällä hetkellä velvollisuuksia on vuorokauden jokaiselle tunnille, joutuu nipistämään omista menoista ja harrastuksista. Sekin, että siivoan vain siellä, missä on ihan pakko, enkä muista, milloin viimeksi olen tehnyt ruokaa. Ei, emme syö ulkona koko ajan. Mieheni vastaa ruoanlaitosta kotonamme. 

Toinen syy harventuneeseen julkaisutahtiin on kuvamateriaalin puute. Kun en käy missään, ei tule kuviakaan otettua. Muutama sisäkukka, mitä minulla on, on jo kuvattu pitkin ja poikin. 

Onneksi ei tarvitse puuttua pojan koulunkäyntiin. Hän pärjää ihan mainiosti itsekseen. 

Täällä Kaunasissa talvi näyttää olevan lopullisesti ohi. Vaikka pikkupakkasta ja räntää on vielä luvassa, lämpötilat pysyvät enimmäkseen plussan puolella eikä lumesta ole enää jälkeäkään.

Maailma on muuttunut

Tällä viikolla olen miettinyt sitä, miten maailma on muuttunut. Yhden ihmisen elämän aikana ehtii näkemään aika paljon muutoksia ympärillään. Eivätkä ne ole edes pientä hienosäätöä, vaan sellaisia globaaleja, koko maailmanmenon suuntaa muuttavia asioita. 

Onkohan muutos ainoa pysyvä asia tässä maailmassa. Toisaalta välillä tuntuu, että pinnan alla muutoksen virta voi mennä ihan eri suuntaan, mitä valtavirrasta voi päätellä.

Valtatrendi on se, että maailma muuttuu aina vain yhtenäisemmäksi. Muodin trendit, innovatiivinen teknologia ja arkea helpottavat vempaimet leviävät maailmanlaajuisesti silmänräpäyksessä. Suuren massa-ilmiön sisällä pyörivät pienemmät virrat, joista erottuvat selvästi ainakin yksilöllisyys, ihmisläheisyys ja tasapainottaminen.    

On hyvin näkyvää muutosta, jota päivitellään mediassa ja kahvihuoneissa. Sellainen on esimerkiksi tälläkin hetkellä tapahtuva muutos työelämässä, sen järjestelyissä ja lainsäädännössä. 

On sellaista muutosta, joka ei enää jaksa kiinnostaa ketään. Uutta tekniikka turpoaa markkinoille, mutta sitä on jatkunut jo niin kauan, että siihen tuskin kiinnitetään huomiota.

Paljon on tapahtunut kestävyyden ja ekologisuuden edistämisessä. Arjessamme on edelleen paljon säätövaraa sillä saralla, mutta ekoajattelu näyttää olevan jo valtavirran puolella.

Digitalisaatio ja AI ovat pari valtatrendiä, jotka eivät jaksa enää puhuttaa, paitsi alan ammattilaisia.

Sitten on sellaista muutosta, mitä on vaikeampaa huomata. 

Koulu

Koulu maailmalla

Esimerkiksi koulutuksessa maailmanlaajuisesti leviää yhtenäistämisen trendi, jonka sisällä kehittyvät opiskelijalähtöisyys ja inklusiivisuus. Suomennettuna se tarkoittaa sitä, että koulun standardivaatimukset alkavat olla samoja suurimmalla osalla maailmaa, siellä missä koulutuksen täsmällisyys ja opiskelijalähtöisyys korostuu entisestään. Eli jokaiselle oppilaalle pitää tarjota mahdollisuus kasvaa paremmaksi versioksi itsestään  ja opiskella juuri niitä aineita, joista on kiinnostunut eniten, vaikka raja-arvot ovatkin standardisoituja. 

Esimerkkeinä tällaisista systeemeistä ovat IGCSE (International General Certificate of Secondary Education) ja IB (International Baccalaureate). Tämä järjestelmä antaa lapselle mahdollisuuden olla sekä maailmankansalainen että opiskella samalla kielellä ja samalla opetussuunnitelmalla koko koulu-uransa lähes kaikkialla maailmassa. 

Matkailu

matkailu

Olen paljon kirjoittanut matkailussa tapahtuvasta muutoksesta. Matkailun muutos on kuitenkin enemmän seurausta eikä alkuperäinen syy. Matkailualaa toki yritetään muokata myös ammattilaisten markkinointitiimien toimesta, mutta orgaanisin muutos tapahtuu muuttuneen kysynnän kautta. Matkailu mukailee uusia trendejä maailmalla, hyvässä ja pahassa.

Työ

työ

Työ ja sen ympäristö on ollut jatkuvassa muutoksessa jo vuosisadan verran, mutta nyt tapahtuva suunnanmuutos on yksi merkittävimmistä. Osittain se on subjektiivista, koska etätöiden yleistyminen tapahtui jo paljon ennen koronaa, mutta prosessi oli hidasta, kuten työelämässä yleisesti. 

Tämän hetken ongelma on siinä, että vaikka teknologia ja puitteet etätyöhön on olemassa, lainsäädäntö ei tue tätä työskentelyn muotoa tarpeeksi. 

Esimerkiksi Suomessa on olemassa lainsäädäntö, joka velvoittaa työnantajia ryhmävakuuttamaan työntekijöitä tapaturman varalta. Se edellyttää sen, että työntekijä on tietyllä hetkellä tietyssä paikassa, joka on työnantajan tiedossa. Kotikeittiö ei kuulu sallittujen paikkojen listaan.  

Toinen, suurempi ongelma on se, ettei työtä periaatteessa saa tehdä missä sattuu (esimerkiksi toisen valtion mailla), ettei ole komennuksella, josta on oltava kirjallinen todistus. Verotusasioita.

Miksi työntekijät eivät halua toimistoihin? Ei se ole aina vain laiskuutta, kuten monella johtajalla on edelleen tapana ajatella. Työmatkoista säästyneen ajan lisäksi moni on huomannut, että kotona (tai missä lie) he ovat tehokkaampia työnteossa, kuin toimistossa. Yksi kollegani kertoi, että kun hän kerran joutui (pääsi itse asiassa) viettämään etäpäivää kotona sairastuneen lapsen takia ja sai viimeistellä töitään rauhassa, hän sai päätökseen 70% rästiin jääneitä tehtäviä koko kuukaudelta. 

Itsekin olen huomannut saman. Syy on sama, mitä kollegallani: en pysty keskittymään töihin tarpeeksi porukassa, kun ympärillä on aina jotain vilskettä. Tästä ei voi päätellä muuta kuin sen, että vaikka työyhteisö on tärkeä, sitä pitää saada pienillä annoksilla. 8h päivässä on ilmiselvä ylensyönti, josta ei tule kuin ähky.

Olen äskettäin kuunnellut erityisen hyvän esityksen työympäristön järjestämisestä ja työyhteisön muodostamisesta brittiläisessä AbBaltis-yhtiössä. Etätyöntekijöitä maailman ympäri, joustavia työtunteja ja henkilökohtaista kehitystä tukevia työsuhde-etuja – tämä taisi olla tulevaisuuden työnantajan onnistumisen resepti. 

Teknologian kehitys ja innovatiivisuus

Teknologian kehitys ja innovatiivisuus

Uuden kosmetiikkamerkin luomiseen ei enää tarvita liutaa huippuosaajia vaan hyvä tietokoneohjelma. Ainesosat ovat kaikki samoja. Ei tarvitse kuin kysyä tekoälyltä, miten hyvä naamavoide sekoitetaan. 

Taloja ja kouluja 3D-printataan uusien asukkaiden iloksi. 

Teknologian kehityksessä tapahtuu kuitenkin muutos, jota moni ei osaisi odottaa. Vaikka uutta innovaatiota syötetään markkinoille ennätysvauhtia, sitä ei tuoteta enää vain rahayksiköiden kuvat silmissä. Teknologian kehityksen päämääristä tärkeimpiä on ihmisen hyvinvoinnin parantaminen ja kestävän kehityksen tukeminen.

Vaikkapa tietokonepelit. Jotain sellaista, mitä pidetään edelleen nörttien ja nuorten harrastuksena. Onko se sittenkään näin?

Puhelin kädessä syntyneet millenniaalit eivät suinkaan ole ensimmäisiä tietokonepelien kuluttajia. On tietysti näin, että Super Mario tai Heroes of Might and Magic, joiden grafiikka naurattaisi nykynuorisolla pissat housuun, olivat alkukantaisia tekeleitä. Mutta niitä oli. Ja niitä pelasi nyt ikääntyvään väestöön kuuluva Generation X

Me, xenniaalit, pieni osa X sukupolvea, joiden lapsuus kuului analogiseen eraan ja nuoruus – digitaaliseen, opimme IT taitoja jo kouluissa vaikka alkeellista sekin oli. Mutta 2000-luku opetti meille, että paluuta ei ole. 

Generation X ei suinkaan luopunut tietokonepeleistä. He myös pelaavat paljon puhelimilla, vaikka se oudoksuttaa monia nuoremmissa sukupolvissa. Pelit ovat tosin usein aika erilaisia, mitä nuoremmat tykkäävät.

Pelien kehittäjätkin ovat tämän ilmiön huomanneet. Nyt appsina ja pöytäkone-versioina on tarjolla sudokuja, värityskirjoja, solitaria, palapelejä, erilaisia haasteita ja muistipelejä  – mitä vaan oikeasti, eri kulttuureista tulleille ja eri ikäisille. Mainontakin on suunnattu demografisen tiedon perusteella. Itse olen ilmeisesti menettämässä muistini ja kärsimässä verenpaineongelmista, koska minulle mainostetaan paljon juuri näitä pelejä ja appseja.

Ehkä tämä trendi on myös syynä siihen, että moni peli on tätä nykyään suunniteltu rentoutumiseen Ne etenevät hitaammin ja niistä usein puuttuu kilpailumomentti. Itsekin tykkään pelata sellaisia peliä, joissa tehdään yhteistyötä eikä kilpailla.

Sekin on uutta, että monia pelejä mainostetaan hyväntekeväisyyden ja ekologisuuden kautta. Esimerkiksi tämä Happy Color värityskirja on viime vuosina tehnyt monia yhteistöitä erilaisten sosiaalisten yritysten, hyväntekeväisyyden ja nyt ekologisuuden parissa. Yksi sen hyväntekeväisyyskohteista oli Meals on Wheels. Nyt sitten istutetaan puita värittämällä.

Puita pääsee istuttamaan myös MS Edgen E-Tree-appsissa. 

Viikko 6-2024 – Maailma on muuttunut.

Viikko 6-2024 - Maailma on muuttunut

Referenssit:

11 vastausta artikkeliin “Viikko 6 – Maailma on muuttunut

  1. Ollaan vielä aika kaukana sellaisesta seesteisestä yhteisestä maailmasta. Tällä hetkellä on käynnissä 22 sotaa ja konfliktia ympäri maailman. Vain kaksi on niistä esillä. Iso osa ihmisistä ei edes tiedä, että maailma on tulessa. Olen toivonut, että ihminen olisi viisastunut sen verran, että löytäisi keinon olla sotimatta. Mutta toivetta se vain on. Aina löytyy ne, jotka haluaa olla hautausmaan diktaattoreita.

    1. 22 on jo aika pieni numero, onneksi, jos vertaisi vaikkapa sadan vuoden takaiseen tilanteeseen. Eli toivoa meillä on, että jonakin päivänä ollaan kokonaan sotimatta. Nyt on niitä 22 liikaa.
      Kaksi sotilaallista konfliktia on esillä meidän paikallisessa mediassa. Se riippuu perspektiivistä, mikä näyttää tärkeämmältä ja mikä ei. Esin. Sudanin konfliktia ei meidän valtamediassa paljoa puida, mutta Afrikan lähteissä se on hyvin paljon esillä. 
      Minä en usko, että oman elämäni aikana sota lajissaan häviää maailmalta, mutta toivon, että lapsemme tulevat näkemään sellaista päivää.

  2. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä lyhyemmäksi aika muuttuu. Keskimääräisen eliniän aikana on ehtinyt maailma muuttumaan täydellisesti. Tekniikassa sen huomaa hyvin. Sitä mitä minä olen lukenut vaikka Jetsoneista tai katsonut Myrskylinnuista (muistaako kukaan :D) on tänä päivänä ihan tavallista.
    Maailmantilanteet ja maailmanrauha on sitten toinen juttu, jossa ei ainakaan ole mitään opittu menneiden aikojen perusteella.

    1. Ei kukaan nuorimmista taida muistaa enää, että elämää oli myös ennen vuotta 2000 🤣 . Siitä tuntee itsensä tosi ikivanhaksi joskus. 

  3. Jälleen hyvä ja kattava koonti aiheesta, kiitos. Teknologian kehittyminen kaikkinensa tulee olemaan (ja on) iso muutos, joka vaikuttaa aivan kaikkeen tekemiseen ja olemiseen. Tieto lisääntyy, ihmisyyden näkyminen monessa vähenee. Itse olen miettinyt, syrjäyttääkö uusi tieto ja teknologia myös ajattelun – tekoäly hoitaa eikä ihmisen juurikaan enää arvitse miettiä tai vaivautua pohtimaan ratkaisuja.

    1. Minä taas en usko, että tekoäly oikeasti vie ihmisiltä leivät ja ajatukset. Samalla tavalla tulee käymään kuin muiden teknologioiden kanssa. Vaikka jokin työ saattaa hävitä, tilalle ilmestyy uusi, ennennäkemätön työnimike. 
      Tällä hetkellä tekoäly ei silti pärjää ihmiselle ajattelemisessa. Se jälki on vielä helposti tunnistettavissa. Pelottavinta on se, että ihmiset osaavat väärinkäyttää uutta teknologia tehokkaasti.

  4. Mitä enemmän ajattelee, niin sen enemmän hirvittää. Jostain syystä, vaikka muutos kuuluu elämään. Enkä edes ole mikään muutosvastarintaan kuuluva. Ehkä eniten tekoäly mietityttää, vaikka onkin tuonut paljon hyvää ja helppoutta nykyihmisen elämään. Joku robottihan se varmaan minunkin vaipat 50 vuoden päästä vaihtaa…

    1. Tuskin tekoäly on sellaisenaan pelottava, mutta ihmiset sen takana voivat käyttää sitä hyväkseen ihan miten lystää. Se vasta pelottavaa onkin.
      Voi hyvin olla, että robotit siirtyvät vielä meidän elämän aikana vaippojen tekemisestä vaihtoon. Ken tietää 😆

  5. Mä olen myös miettinyt lähiaikoina maailman muuttumista. Tuntuu ihan uskomattomalta miten paljon on tapahtunut muutaman vuosikymmenen aikana. Muutoksessa on huonot puolensa, mutta se ainakin on mahtavaa, että kaikki tieto on niin helposti saatavilla👍🏻

    1. Tiedon valtavassa määrässä on omat haasteensa, mutta totta se on, on paljon helpompaa, kun pääsy tietoon on vapaa.
      Muutos liene väistämätöntä ja se vain kiihtyy ajan kanssa.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.