Muistiinpanot Uzbekistanin komennukselta

Muistiinpanot Uzbekistanin komennukselta.

Tätä aihetta minun piti hieman sulatella ennen kirjoittamista. 

Jokainen kokemus avartaa ja rikastuttaa. Tämä kokemus oli omalla tavallaan mullistavaa. Olen huomannut, että omassa elämässäni on asioita, joita olen aina pitänyt itsestäänselvyytenä, vaikka ne eivät sitä ole. Olen tehnyt oivalluksia, joiden takia toiselle puolelle maailmaa kannattikin matkustaa.

Olen oppinut toisilta ihmisiltä monia asioita. Yksi oli se, että maailmaa voi nähdä eri väreissä, mitä olen tottunut. Se oli minulle hienoinen yllätys. 

Miltä tuntuu sukeltaa arkeen toisella puolella maailmaa? Siltä kuin olisin käynyt rinnakkaisessa universumissa. 

Tässä tapauksessa kokemukseen vaikutti suuresti se, etten ollut Uzbekistanissa irrallisena, pintaliidolla olevana diginomadina, vaan olin osana työyhteisöä, jossa minun piti ottaa vastaan heidän tavat tehdä työtä, uskomukset, elämäntavat ja hyväksyä heidän uskonnon vaikutteet työympäristöön. 

En ole kokenut mitään sellaista koskaan aikaisemmin. Ei Portugalissa eikä Maltalla sellaista upotusta koskaan ole tapahtunut. Huomasin myös, ettei muissakaan maissa diginomadit sulaudu paikalliseen yhteisöön ja yhteiskuntaan kovin perusteellisesti. Heidän ystäväpiiri, menot ja arki pysyy aika tavalla expatien yhteisön sisällä. Sivustakatsojana, jolla on myös hyvin erilainen tulotaso, on vaikea samaistua kaikkeen, mikä koskee paikallista väestöä.

Portugali, Malta, Viro, Suomi tai vaikkapa Ukraina eivät erotu toisistaan aivan niin valtavasti. Huomasin sen itsekin, kun Uzbekistanissa ihmiset puhuvat meistä Eurooppana. Asuu Euroopassa, haluaa muuttaa Eurooppaan… Me olemme sieltä katsottuna todellakin kuin yksi kansa, vaikka kaikki tietävät, että Eiffel-torni sijaitsee Pariisissa ja Coliseum Roomassa. 

Toinen asia mikä edesauttoi tätä ilmiötä on se, että siellä ihmiset ottavat vieraan vastaan kuin perheenjäsenen. Hetken päästä oletkin perheenjäsenenä kaikkien erivapauksien ja velvollisuuksien kanssa. Harva muisti puolen vuoden päästä, että olen eri kulttuurista, eri uskontoa enkä osaa edes paikallista kieltä. 

Jotkut olivat myös sitä mieltä, että olin ollut sopeutunut paikkaan jo tosi hyvin. Itse olen eri mieltä. Osaan kyllä olla pitämättä meteliä itsestäni ja yleensä sopeudun hyvin olosuhteisiin, mutta on asioita, joista en luovu. Olen kuitenkin vapaamielisen Euroopan tekele, enkä suostu tuosta vain luopumaan omista periaatteistani vain sen takia, että jossakin päin maailmaa asiat tehdään eri tavalla. 

Kyseenalaistaminen

Oman maailmankatsomuksen kyseenalaistaminen on aina vaikeaa. 

Tässä maailmankuvani on ollut koetuksella aika monta kertaa. Aika tavalla toleranssia ja ymmärtämistä on vaatinut kyky olla väläyttämättä jotain sopimatonta, jos joku vielä erehtyi kysymään mielipidettäni. Toisaalta, moni oma periaate on minulle silti niin tärkeä, etten suostu luopumaan siitä, vaikka minua odottaisi rovio. Rajansa kaikella. 

Arvot

Omat arvot olivat välillä koetuksella ja on ollut tosi kivuliasta. 

Silloin kun toisten maailma käy eri polttoaineella kuin oma, ymmärtäminen vaatii ponnistelua. 

Otetaan vaikka perhearvot. Kieltämättä meillä arvostetaan perhettä. Sitä arvostetaan enemmän tukena omalle egolle, suojasatamana, jonne voi palata, jos elämä ei kantanutkaan. Uzbekeilla perhe on pyhä asia, jonka eteen tehdään mitä ihmeellisempiä uhrauksia. Siis meidän näkökulmasta. Heille oman egon ylitse käveleminen on normia. Kumpi on oikea tapa elää, saatte päättää itse. 

Tuloksena on se, että meidän yhteiskunta on yksilöiden eli egojen summa. Heidän yhteiskunta elää yhteisen hyvän tiiviinä massana. Siitä johtuvat erot laissa, tavoissa ja käytännöissä. 

Toinen asia, joka ihmetytti suuresti on Uzbekistanin yhteiskunnan heterogeenisuus. Siellä jo kaupunkien välillä on suuria eroja, jotka hyppivät silmiin tällaisellekin ummikolle kuin minä. Suomi, Ruotsi, Viro, Malta, Portugali eli kaikki maat, joissa olen asunut tai vieraillut pidempään, ovat hyvin homogeenisia siihen verrattuna. Ukraina oli ainoa poikkeus: siinä näkyi selvästi historialliset jaot kielestä alkaen. Ehkä kaikissa isommissa maissa on olemassa näin paljon alueellisia eroja.  

Suhteellisuus

Kaikki on suhteellista. 

Omat unelmat, päämäärät ja pyrkimykset ovat jotain tähtitiedettä Uzbekistanissa. Myös heidän unelmat kuulostivat minulle välillä oudoilta. 

Ihmisillä on erilaiset lähtökohdat ja päämäärät. Silti huomasin, että monesti ainoa este, mikä rajoittaa meitä saavuttamasta unelmiamme, on vain meidän oman päämme sisällä. Sielläkin naisia vaivaa kiltin tytön syndrooma, paniikinomainen pelko pettää toisten odotuksia ja suuri huoli siitä, mitä muut ajattelevat. Miehiä vaanii riittämättömyyden pelko ja tarve todistaa oma miehisyytensä (enimmäkseen itselleen). 

Avusta

Suurin oivallus oli kuitenkin se, ettei kukaan vingu siellä tyhjänpäiväisestä. Jos ihminen valittaa jostain, pyytää apua tai neuvoa, hän todellakin tarvitsee niitä. Kiitollisena hän ottaa vastaan sitä apua, mitä sinulla on tarjolla, ja auttaa vastavuoroisesti silloin, kun itse apua tarvitset. Uzbekit yhtä luonnollisesti pyytävät ja tarjoavat apua, apuun  myös riennetään siltä istumalta. 

Suomalaisena sitä on vaikea käsittää. Mehän pyydämme apua vain oman kuolleen ruumiimme yli. 

Työstä ja päivästä

Työ, työpäivä ja työaika on suhteellinen käsite. Missä loppuu työ ja alkaa harrastus? Työpäivä venyy ja hämärtyy, eikä kukaan lähde kotiin. Missä on koti? Siellä, missä nukut, vai siellä, missä vietät suurimman osan päivästä?

Itselläkin rajaa työn, harrastusten, vapaan, työ- ja kotipaikan välillä väljähtyi merkittävästi. Se on sekä hyvä että huono asia. Minulle tällainen järjestely ei sovi, koska minullakin on jokin synnynnäinen tarve vetää itsensä piippuun ja tehdä kaikki, mikä työmapissa on ja vieläpä ajoissa. Joten rajojen vetämisen oppimista on puolin ja toisin.

Suurimpia kulttuurieroja

Tai niitä voisi sanoa myös tapa-eroiksi.

Vuorovaikutus ja verkostointi

Vaikka Uzbekistan ei ole kaikista tiheimmin asuttuja maita, ihmiset ovat tottuneet olemaan vuorovaikutuksessa 24/7. Joten meikäläisen pakottavaa tarvetta linnoittautua huoneeseen tai lähteä lenkille yksin (aina välillä) ei oikein ymmärretty. Eikös mulla ole tylsää yksin? No ei itse asiassa, mutta kukaan ei uskonut ja moni luuli, että murjotan jostain.

Työnteko

Uzbekit eivät ole perfektionisteja. Työ tehdään niin kuin parhaiten osataan eikä vähän sinne päin tuloksesta välitä kukaan. Kukaan ei ota paineita, jos tiedot ja taidot valittuun hommaan ei ihan riitä. Yritetään parasta ja tyydytään siihen tulokseen, mikä on saatu aikaiseksi.

Omaa tarvetta tehdä työtä moitteettomasti siellä ei osattu arvostaa, koska heidän mielestään kaikki oli jo loistavasti jossain puolivälissä matkalla siihen tulokseen, mitä itse tavoittelin. Ensin olin äimän käkenä, että kuinka kukaan ei huomaa, että tämä tarvitsee hiomista? Sitten tuli oivallus: ei kukaan huomaakaan. Kukaan muu itseni lisäksi ei huomaa sitä. Perfektionismin torakat juoksevat vain omassa päässäni eikä kukaan muu välitä niistä puolen millin säädöistä, mitä teen presentatioon. Eikä kukaan arvosta kykyäni halkaista hiusta tasan tarkkaan halkaisijaa pitkin.

Aikataulutus

Se koskee myös aikatauluja. Yritetään ehtiä ajoissa. Jos ei ehditä, ei se maailmaa kaada.

Omaa pyrkimystä olla ajoissa ei ymmärretty kuin Tashkentissa joskus. Puolentoista tunnin viive lähdöissä oli normaalia. Onneksi oppituntien aikataulu on pitänyt paikkansa vaikka opiskelijat olivat välillä pahasti myöhässä. Vaatimus olla Suomessa tunneilla ennen määrättyä kellonaikaa kauhistutti tulevia vaihto-opiskelijoita. Kai he ovat tottuneet ja tulevat tottumaan siihen siellä Joensuussa. 

Moni opiskelija ja kollega avoimesti tunnusti, että ajan hallinta on heille vaikeaa. Heillä ei ole käsitystä, mistä päästä ongelmaan pitää tarttua eikä oikeita työkaluja siihen.

Oppeja ja oivalluksia

Suurimpia oivalluksia, mitä sain, on se, ettei perfektionismi kannata. Hyvin, mutta ei täydellisesti, on parempi kuin olla tekemättä kokonaan. Tekemällä oppii parhaiten.

Silloin, kun työ menee järjen ja terveyden edellä, siitä voi luopua. Kaikkea rahaa maailmassa ei pääse ansaitsemaan ja itseään pitää kuunnella tarkemmin. Jos oma mieli ja terveys eivät ole kunnossa, ei pysty huolehtimaan kenestäkään muusta.

Aikatauluista on hyvä pitää kiinni, mutta tietynlainen spontaanisuus on myös hyväksi. (Onko VR sittenkin oikeassa ja aikatauluista voi tehdä joustavia? 🤔). Elämästä pitää saada kaikki ilo irti. Elämähän on ihmisen parasta aikaa 🌞.

Aurinkoisia terveisiä kollegoiltani Uzbekistanista, jotka eivät suostu unohtamaan minua ja kyselevät harva se päivä, miten perheeni voi ja mitä teen juuri nyt. 

🌞🌞🌞

Muistiinpanot Uzbekistanin komennukselta.

Referenssit:

• Kauneus on katsojan silmissä – Eli oppeja minimalismista itämaisen basaarin keskeltä
• Back to the Future – Paluu Uzbekistanista 
• Uzbekistanin ensimmäinen yllätys
• Kokand – tuulahdus historiaa – Uzbekistan
• Mystinen Uzbekistan
• Uzbekistan: Arkea ja juhlaa vauvasta vaariin
• National Uzbekistan Tourist Information Center 
• 13.8 Väestöntiheys eri maissa

Muistiinpanot Uzbekistanin komennukselta.