Paluu Uzbekistanista.
Otsikosta voi jo päätellä, että paluu Uzbekistanista Eurooppaan tuntui siltä kuin olisin matkustanut ajassa taaksepäin ja sitten takaisin tulevaisuuteen. Se on kuitenkin harhaa. Hieman tahallista.
Uzbekistan, jopa sen syrjäisimmissä maakunnissa, ei lainkaan ole ajassa jälkeen jäänyt maa. Kyse on niistä oivalluksista, joita sain kävellessäni eräänä iltana pitkin Jõhvin ulkoilupolkua.
Millainen tulevaisuus meitä oikeasti odottaa? Tai siis millaiseksi me sen haluamme rakentaa?
Vaihtoehtoja on kaksi.
Sellainen tulevaisuus, jossa junat lentävät ja robotit palvelevat ravintoloissa. Viimeisimpien teknisten keksintöjen ympäröimät pilvenpiirtäjät, nenät kiinni älypuhelimissa määrätietoisesti siirtyvä ihmismassa, työnteon ja vapaa-ajan raja hämärtyy kilpaa pimenevän illan kanssa.
Tämän tulevaisuuden voi käydä kokeilemassa vaikkapa Hongkongissa. Junat ovat lentäneet Kiinassa jo vuonna 2008, vaikka robotteja en nähnyt ravintoloissa vielä 2016. Muuten melkein kaikki oli automatisoitua. Byrokratia kuitenkin säilyy sitkeästi, mikä oli minulle mysteeri. Siinä tulevaisuudessa rynnätään aamuisin tupaten täydessä metrossa töihin, että päästään istumaan kylki kyljessä toisen botin kanssa tekemässä rutiininomaista toimistotyötä.
Toinen tulevaisuus on sellainen, millaisen itsekin haluaisin rakentaa.
Vihreää, väljää, hiljaista. Tulevaisuus, jossa ihmisillä on aikaa ulkoilla, olla yhdessä, viettää vapaata, matkustaa minne haluaa, hengittää puhdasta ilmaa.
Se ei ole mahdotonta. Tässäkin kuvassa esiintyvä polku on itse asiassa maassa, jossa kaikki toimii digitaalisesti kuin Sveitsin (vai pitäisikö sanoa virolainen) kello, netin nopeus on huippuluokkaa ja trafiikki rajoittamaton. Työtä pääsee tekemään vaikka sieltä polulta käsin. Jos haluaa. Tai on oikeasti pakko.
Jõhvi, yksi Viron pikkukaupunkeja, on mielestäni juuri sellainen mielikuvani tulevaisuus, jossa itsekin haluaisin olla. Eurooppa on täynnä tällaisia idyllisiä pikkukaupunkeja.
Miksi moni maailman maa katsookin Eurooppaa mallina omalle kehitykselle? Mikä vanhassa maailmassa kiehtoo?
Mistä tulevaisuus oikeasti koostuu ja mikä on todella tärkeää?
Turvallisuus
Se, ettei minun tarvitse pelätä kävellessäni tätä polkua. Ettei minun tarvitse pelätä, että huolimaton autoilija ajaa lapseni päälle.
Muuten, täällä Virossa, jolla on hullun autokulttuurin maine, autoilijat pysähtyvät suojatien eteen ennen kuin jalankulkija edes lähestyy sitä puhumattakaan, että hän astuu siihen. Maltaan verrattuna virolaiset ovat huippuluokan kuljettajia, kaikin tavoin.
Turvallisuus on yhteisen panoksen tulos. Kaikenpuolinen kunnioittaminen. Lait ovat ihmisten tekemiä ja niiden noudattaminen ei ole vapauksiamme rajoittaminen vaan yhteisen hyvän edistäminen.
Toleranssi
Se, että jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin hän itse haluaa. Ettei kenelläkään olisi tarvetta hävetä, teeskennellä, valehdella itsestään. Kaikki hyväksytään juuri sellaisina kuin he ovat.
Kaikki uskonnot, uskomukset ja maailmankatsomukset ovat yhtä lailla hyväksyttäviä. Vastavuoroisesti kenelläkään ei ole oikeutta tuomita tai paheksua toisten vakaumusta.
Yleinen välittäminen
Yksilö on aina osaa yhteiskuntaa, joten pitää elää niin, että kaikilla on mukava olla. Ei se nyt niin vaikeaa ole. Puhdasta ei ole siellä, missä siivotaan, vaan siellä, missä ei sotketa. Se pätee myös yleiseen ilmapiiriin ja luontoon.
Me kaikki olemme osa isompaa kokonaisuutta ja sillä ajatuksella pitää elääkin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Suhtaudutaan muihin ihmisiin niin kuin haluamme muiden suhtautuvan meihin. Näin yksinkertaista se onkin.
“Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Mattias 22:37–39.)
Pari huomiota ulkomaailmasta
Uzbekistan on nyt valitsemassa omaa polkuaan: lähdetään itään tai länteen. Takaiskujakin riittää. Kasvukipuja.
Moni asia täällä Euroopassa valkeni minulle vasta silloin, kun otin etäisyyttä niihin.
Mitä maahanmuuttajat hakevat tältä puolelta maailmaa? Ihmiset tulevat tänne ei niinkään korkean elintason takia (Eurooppa ei muuten olekaan nyt niin yhtenäisen rikas alue), vaan turvallisuuden tunteen takia.
Moni asia, kuten sananvapaus, toleranssi, vapaamielisyys ja turvallisuus, ei olekaan niin itsestään selvää maailmassa. Minä en nyt tarkoita mitään tiettyä maata, mutta näin yleistäen, vanhassa Euroopassa on huomattavasti helpompaa hengittää, kuin monessa muussa maailmankolkassa. Helpompaa unelmoida.
Paluu Uzbekistanista.
Referenssit:
Tulevaisuutta olen viime aikoina paljon pohtinut… syksy näyttää kuinka tulee käymään…
Ajatuksia herättävä postaus
Moni asia on tosiaan hyvin. Itseäni kuitenkin surettaa Puolan aborttitilanne valtavasti, tämä on asia joka on estänyt minua matkustamasta nyt rakkaaseen Kaziemierziin.
Tuosta liikennekulttuurista – maailmaa jonkin verran kiertäneenä väittäisin sen jos minkä olevan mittari maan kulttuurin ja sivistyneisyyden tasosta. Monessa Afrikan maassa jalankulkijalla ei tosiaan ole mitään arvoa, kun taas vaikka Sveitsissä autoilija pysähtyvät jo ennakoivasti jos pystyvät edes kuvittelemaan, että tuo jalankulkija tuosta voisi haluta ylittää kadun.
Tässä olen aivan samaa mieltä.
Oikein hyviä pointteja. Tuntuu, että monilta eurooppalaisiltakin välillä unohtuu, että ihmiset arvostavat Eurooppaa juuri noiden syiden takia. Sitä pidetään edelläkävijänä ja tiennäyttäjänä, esikuvana. Ja nimenomaan nykyistä Eurooppaa, ei sitä ylimielistä kolonialistista valloittajaa, jollainen se aikoinaan oli.
Täällä Serbiassa on ollut ilo huomata, että esim. ympäristötietoisuus on ihan viime vuosina noussut aivan uudelle tasolle. Antaa uskoa tulevaan.
Euroopassa on moni asia varsin hyvin, vaikka me usein pidetään se itsestäänselvyytenä.