Kokand – tuulahdus historiaa

Kokandin keskuspuisto
Kokandin keskuspuisto

Vaikka nykyään Kokand on kuin mikä tahansa keskikokoinen uzbekistanilainen kaupunki, sen historia on ollut rikas ja myrskyinen.

Kokandin perustamisvuosi ei ole tiedossa, mutta ensimmäiset kirjalliset maininnat kaupungin olemassaolosta ovat 1000-luvulta. Uskotaan, että paikka oli asuttu jo useita vuosisatoja ennen sitä. 

Kokand oli yksi Silkkitien merkittävimpiä kaupunkeja. Se on rakennettu ja tuhottu useita kertoja historiansa aikana. Mutta aina se nousi raunioista.

Vuonna 1740 kaupungista tuli Kokandin Kaanikunnan pääkaupunki ja sen valtakunta kukoisti aina vuoteen 1883, jolloin siitä tuli osa Venäjän Imperiumia.

Кун, Александр Людвигович, 1840—1888 гг. - Unknown source, Public Soldiers of the Kokand Khan's Army Standing in the Interior Courtyard of the Palace
Palatsi kuvattuna 1880-luvulla (A. Kun, Link)

Kun tulin Kokandiin marraskuussa, oli vaikea uskoa, että yhtenä kauniina päivänä se yhtäkkiä puhkeaa kukkaan. 

Kuvankauniin kevätkauden jälkeen tulee kesäisen unelias lomahetki, jolloin kaupunki ikään kuin viettää siestaa. Sen jälkeen on aika valmistautua Kansainväliseen Käsityöläisten Festivaaliin. 

Missä Kokandissa kannattaa käydä?

Khudáyár Khán:in palatsi

Khudáyár Khán:in palatsi on Kokandin sydämessä sijaitseva historiallinen nähtävyys, sen ajan arkkitehtoninen mestariteos kerkesi olemaan kaanin residenssinä varsin lyhyen ajan: 1871-1883. Itämainen rakennuskulttuurin kauneus ilmenee yksityiskohdissa, joten palatsi oli koristeltu sisältä ja ulkoa hienon hienoilla mosaiikeilla ja tekstiileillä. Huoneita palatsissa oli kaikkiaan 119 ja pihoja oli 7. 

Vallan siirtyessä Venäjälle palatsi tyhjentyi vuosiksi, joten tähän päivään asti säilyi 19 huonetta ja 2 pihaa. Nykyään siinä toimii museo, joka kertoo Kokandin rikkaasta historiasta. 

Pääsyliput ovat hinnaltaan 0.50-3€. 

Hamza Hakimzoda Niyoziy:n kotimuseo

Hamza Hakimzoda Niyoziy:n (1889-1929) kotimuseo on kunnianosoitus Kokandin ja Uzbekistanin lähihistorialle. Runoilija ja skenaristi Niyoziy:n kohtalo oli traaginen. Hän kuoli fanaatikon käden kautta omien uskonnon vastaisten mielipiteiden takia. 

Rahaa sisäänpääsystä kukaan ei kysynyt.

Kokandin Lesopark huvipuisto

Itse huvipuisto on aika vaatimaton, mutta siellä olevat eläinpatsaat ovat hauskoja. Lapsiperheiden suosiossa.

Kokandin Lesopark

Missä syödä ja juoda?

Kokandissa yöelämä loppuu klo 22. Suurin osa ravintoloissa menee kiinni silloin, joten ennen tätä h-hetkeä kannattaa käydä syömässä ja juomassa itsensä kylläiseksi.

Toki, ruokaa kaupungista löytyy myöhemminkin, mutta se ei ollut mieleeni. Ainoat paikat, joissa suostun syömään keskellä yötä on yliopiston vieressä olevat Mazza Food ja uusi KFC. Kummastakin pääsee tilaamaan ruokaan kotiin, jota me harrastetaan ahkerasti. Toimituslisää on 0.30-0.50€ per tilaus. 

Tietysti näitä myöhään yöhön asti avoimia olevia pikaruokaloita on satoja, mutta minulla ei ole ollut syytä kokeilla niitä kaikkia. 

Nyt päästään syömään! Uzbekistanin perinneruokia.
Astioiden kuviokin on perinteinen puuvillankukka-kuosi. Kuvassa Karvon Choixona

Myös 24/7 auki olevia ruokakauppoja on olemassa (paikallisten mielestä järkyttävän kallis Euro-market).

Kokandin ravintoloissa ei yleisesti tarjota alkoholia, joten kaljaa joutuu nauttimaan kotioloissa. 

Restaurant Kokand

Eurooppalainen sekä uzbekistanilainen menu ja tasokas palvelu, vaikka hinnat ovat uzbekistanilaisia. Se on kaupungin miltei kallein ravintola. Illallinen maksaa noin 10€ per henkilö. Keskeinen sijainti, maukas ruoka, hauskaa ohjelmaa juhlapäivinä – ravintola on yksi Kokandin suosikkimme. 

Paikka on myös suuressa naisten suosiossa, missä choixonat ovat enemmän miesten juttuja. Sen takia ruokalista on suunniteltu niin, että leidit saavat rahoilleen vastinetta. Listassa on monia erilaisia ruokalajeja eri puolilta Uzbekistania ja maailmaa. 

Ainoa ruokapaikka Kokandissa, jossa veitsi kuuluu ateriaimistoon.

Oma suosikkini on teriakkikana perunamuusilla tai ranskalaisilla. 

Kokand Restaurant 

Reastaurant Kokand
Kokand Restaurant

Kokand Karvon Choyxona

Karvon on perinteisempi paikka, mutta sen etninen twisti tekee siitä mielenkiintoisen. Ruoka on edullista ja erinomaista. Tämä on paikallisten suosima lounaspaikka, joten suurin osa ihmisistä tulee yhdentoista jälkeen aamupäivästä syömään Karvonin kuuluisaa plovia. 

Oma maineensa on Karvonin saslikilla. 

Tässä olin kuvannut postaukseen uzbekkilaisesta ruokakulttuurista

Kokand Karvon Choyxona

Uzbekistanin perinneruokia - Karvon
Karvon

Caramel Cafe & Bakery 

Makeanhimon iskiessä lähdemme Carameliin. Me kutsumme sitä lempinimellä Karamel’ka. Erinomaisten leivonnaisten lisäksi kahvila tarjoaa suolaista naposteltavaa ja salaatteja. Tilauksesta heillä saa syödä koko pöytään katettuja herkkuja. 

Tämä on myös ainoa kahvila kaupungissa, jossa saa gluteiinittomia leivonnaisia. 

Caramel Cafe & Bakery   

Missä majoittua?

Oma suosikkini on Silk Road Kokand, koska se on moderni, siisti ja suhteellisen pelkistetysti sisustettu. Puutarharavintola on suuri plussa.

Olen kuullut kehuja myös Asmald Palacesta. En voi sanoa mitään, koska en ole ollut sisällä hotellissa.

Toinen paikka, jossa olen käynyt sisällä on Ahmadkhon Hotel. Se on vasta palatsi. Minulla ei ole mitään tietoa siitä, mitä huoneet siellä maksavat, miten ne saa varattua tai muuta. Se on enemmän guesthouse, joka on stailattu kuninkaan huoneeksi. Paljasta lattiapintaa hotellissa ei ole: kaikki on katettu matoilla. En päässyt kurkkimaan huoneisiin, mutta ruokasali oli erittäin palatsimainen. 

Itse ruoka oli tavallista. Olin siellä kutsuvieraana, joten en viitsinyt kysellä hinnoista mitään. Sen tiedän, että talossa on sauna ja uima-allas. Spa-osasto ei ole kummoinen, mutta olemassa kuitenkin.

PS Tällä hetkellä Kokand kestittää kansainvälistä konferenssia, jossa puidaan Kokandin kaaninkunnan merkitystä Keski-Aasian historiassa.

Referenssit:



8 vastausta artikkeliin “Kokand – tuulahdus historiaa

    1. On kyllä, täällä rakastetaan kirkkaan sinisiä ja vihreitä kuvioita. Ja aina ripaus kultaa tietenkin.

  1. On siellä vaan niin ihanan värikästä ja jäljellä vielä sitä eksotiikkaakin! Mä tietysti edelleen haaveilen eniten siitä, että pääsisin syömään sinne!

  2. Ei hassumpaa asustaa vanhassa Silkkitie-kaupungissa! Harmi, että kaanin palatsi on pahoin tuhoutunut, mutta hyvä ettei kokonaan sentään. Kotimuseokin näyttää hienolta, ne voivat olla hyvin kiinnostavia.

    1. Ferganan laakso vasta aloittaa turistikohteena, joten uskon että museotoiminta kehittyy täällä entisestä. Potentiaalia ja vanhoja rakennuksia löytyy alueelta runsaasti.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.