Minimalismin jatkokurssi – menneitä ja tulevia
Alku oli helppoa. Jopa minimalismi-haaste oli helppo verrattuna siihen, mitä tuli vastaan nyt.
Parin vuoden sisällä elämä on muuttunut niin oudoksi, etten enää tiedä mikä on todellisuus ja mikä on paha unta. Koko maailman järjestys muuttui. Kaikki, mihin olen tottunut, on poissa. Minua tietysti häiritsee se, ettei se ollut kaikki ihan omasta tahdostani. En ole vielä tarpeeksi viisas hyväksyäkseni sen, mihin en voi vaikuttaa millään tavalla. Se on minulla vielä edessä.
Maailman uusi järjestys vaatii uusia tietoja ja taitoja, jotka minulta puuttuvat tällä hetkellä.
Olen jälleen kerran Tallinnassa lajittelemassa koronan jalkoihin jääneitä tavaroitani. Meillä oli tarkoitus, että silloin Portugaliin perässämme lähtee muuttokuorma, joka olisi sisältänyt kaikki loput tarvittavat ja turhat tavarat. Osaa niistä minä todellakin kaipasin sinne, osa olisi jäänyt käyttämättömänä.
Vieras ympäristö ja kieli, korona-aikaiset rajoitteet sekä kivijalka- että nettikaupoissa plus Brexit, niin uusien tavaroiden hankinta on jäänyt minulla tekemättä. Tai oli parempaakin tekemistä.
Senkin lisäksi tiesin itsekin, että minulla on yllin kyllin kaikkea tarvittavaa.
Kaksi vuotta vierähti ennen kuin pääsin purkamaan sen tavarakasan. Ennen Portugaliin lähtöä olen lajittelut ja merkinnyt kaikki tavarat ja pakannut ne lähtövalmiiksi. Kahdessa vuodessa tilanne muuttui monesti, myös tavaroiden säilytyspaikka. Muutto oli tehty videopuhelun välityksellä ja varsin hätäisesti, niin sekasotku on aikamoinen.
Niinpä lajitteluprosessi on edelleen käynnissä.
Kaikkein eniten olisin kaivannut sinne Portugaliin lämpimiä vaatteita ja kenkiäni sekä ihon- ja hiustenhoitotuotteita.
Pullonkauloja
Kaikkein ongelmallisin kohta on tunnelatauksella olevat tavarat: vanhat valokuvat, 45 vuotta vanhat lelut ja koriste-esineet. En pystynyt vielä heittämään pois. Jätän toistaiseksi äitini luokse, mutta muutamassa vuodessa kasa tulee vastaan uudestaan. Tiedostan sen hyvin. Toivottavasti silloin minulla on enemmän rohkeutta päästä eroon omasta historiasta.
Minulla on myös esineitä, joilla on suuri tunnearvo minulle, mutta ne myös voivat olla arvokkaita rahallisesti tai historiallisesti. Ne pitää yrittää tarjota johonkin museoon. En usko, että jälkipolvi jaksaa raahata niitä mukanaan loppuelämänsä niin kuin minä teen.
Minimalismin tiellä minulle valkeni muutama asia. Yksi suurimpia yllätyksiä on se, että minimalistiksi pitää opetella eikä se nyt käy käden käänteessä. Minulla puuttuu tietoa ja taitoa, mutta myös visioita. Kyky nähdä maailma eri tavalla. Senkin olen oivaltanut Tanjan Minimaattori-blogista.
On vaikea sanoa, onko se synnynnäinen kyky tai opittu käytös. Syy siihen, etten osa erottaa todellista ja näennäistä tarvetta toisistaan voi olla sekä ulkoisessa että sisäisissä seikoissa.
Meidän sukupolvi on sota-aikana syntyneiden ihmisten lapset ja lapsenlapset. Säännöstely oli yksi syy, miksi mitään ei voinut koskaan heittää pois. Toinen, syvempi syy on tarve pitää kiinni siitä pienestä, mikä on ikiomaa ja kotoisin sieltä sodan raatelemasta kodista. Jos koti ylipäänsä oli tallessa. Heitä ei auttanut runsauden ja ylenpalttisuuden kausikaan aina 80- ja 90-luvulla asti.
Oman käytösmallini olen ottanut tietysti äidiltäni ja papaltani. Pappani oli sotaveteraani, äitini on sodan lapsi. Heiltä olen toki oppinut tuunausta ja kierrätystä.
90-luku oli omalla kotiseudullani poliittisesti myrskyisää aikaa, joten kaikki on nähty: sodan uhka, nälänhätä ja säännöstely. Se varmaankin vahvisti omaa pelkoani jäädä jostain paitsi.
Yksi usein viitattu ulkoinen syy on mainosten olemassaolo. On toki niin, että mainos on voimakas ase sekä tarpeen luomisessa että sen tyydyttämisessä. Hyvin luotu mainos synnyttää voimakasta mielikuvaa siitä, että juuri sen tavaran tai palvelun saaminen tekee meistä onnellisia. Miksi emme ole onnellisia, on eri asia. Mutta useimmiten emme.
Mainoksia luovat ammattilaiset, joten se jalo (ja hyvin maksettu) taito on lahjakkuuden ja ammattitaidon summa. On olemassa paljon tutkimustietoa mainosten vaikuttamisessa ihmisiin. Niinpä se tieto kehittyy nopeammin kuin avaruustekniikka.
Kaikkein tehokkain tapa vähentää jonkin tavaran kulutusta on kieltää sen mainostaminen. Esim. tupakan mainoskielto on näkynyt kulutuksessa jo vuosia.
Kriittisen mainossilmän kehittäminen ei ole järin helppoa. Meillä puuttuu siihen tieto, taito ja käyttäytymismalli. Mainosten lakkaamaton ja ympärivuorokautinen läsnäolo on suhteellisen uusi ilmiö. Niistä ei pääse pakoon missään.
Toimivin tapa välttää mainosten vaikutusta on sulkea itsensä pois niiden vaikuttamisalueelta. Helpommin sanottu kuin tehty. Ottaen huomioon, että mainoksia on kaikkialla, pitää heittää pois telkkari ja selata nettiä vain adblock-tilassa.
Mitä minun pitää vielä oppia
En kannata mainostamisen kieltämistä kansan mielenterveyteen vedoten. Uskon, että jokainen voi oppia erottamaan todellinen tarve ja harhaluulo ostoksen tuomasta onnesta. Se ei ole nyt niin yksinkertaista, mutta mahdollista. Toiset meistä osaavat jo, toiset eivät.
Minä tässä opettelen tulla toimeen niinä hetkinä, jolloin minulla ei riitä aikaa eikä halua paneutua omiin tavaratarpeisiin, on parempaakin tekemistä.
Osan pulmista olen ratkaissut, osan en.
Yksi hauska koronan aikainen selviytymiskikka oli oliiviöljy, jota olen hieronut hiuksiin, jalkoihin ja naamaan paistamisen ja salaatin teon lomassa. Karanteenissa se on mahdollista, töihin tuossa kunnossa en kyllä lähtisi 🙂
Jos ollaan vitsailematta, minulta edelleen vaatii aivotyötä jalostaa omia ajatuksia siihen malliin, etten reagoi millään tavalla itselleni turhiin ärsykkeisiin. Seuraavaksi minun pitää löytää itselleni toimiva systeemi asioiden järjestelyssä, ettei minulla menisi sormi suuhun joka kerta, kun homma ei sujukaan ihan samalla tavalla, mihin olen tottunut. Korona-aika oli siihen kind of shokkiterapiaa 🙂
Minimalismin jatkokurssi
Referenssit:
- Minimalismihaasteen alku
- Minimalismihaaste
- Etelän vaatetuksen yllätyspiirteet
- Hyvää (hius)päivää!
- Kuvankaunis – Oma suosikkilistani
- Onko minimalismi yhtä kuin värittömyys ja muodottomuus?
- Minimalistin unelmamaat
Hyvää pohdintaa ja hei olipa kiva huomata, että olit tägännyt blogini, kiitos! ❤️
Mun mielestä on myös tärkeää armahtaa itseään. Älä piiskaa itseäsi liikaa, olet jo nyt pitkällä sillä polullasi kohti vähempää materiaa.
Onhan meilläkin Suomessa varastoituna tavaraa, jota emme ole päässeet käyttämään tosi pitkään aikaan.
Ne vaivaavat usein ja haluaisin päästä raivaamaan ne pois tai vastaavasti ottamaan ne aktiiviseen käyttöön.
Tärkeämpää on kuitenkin lopulta se, ettei uutta tule ostettua turhaan.
Olet ihan oikeassa, että markkinointikoneisto luo niitä turhia tarpeita. Itsekin olen opiskellut markkinointia suht paljonkin, paljolti ”tunne vihollisesi” -ajatuksella.
Osaisin siis myydä paljonkin turhaa, mutta hyödynnän ennemminkin taitojani siihen, että osaan opastaa muita ostamaan harkitummin.
Tasapainoilu kulutusyhteiskunnassa ei ole aina helppoa, mutta jo se on hyvä, että tiedostaa tuon kulttuurin ongelmat.
Se olisi huippua, jos markkinointikoneisto myisi meille vain tarpeellista ja kestävää, mutta se on kai utopiaa. Pakko tulla toimeen sen kanssa. Ja kiitos tsempeistä! 💕