Mitä haluan oppia minimalisteilta.
Muutamia vuosia takaperin olen lähtenyt innokkaana minimalismin opintielle. Siitä lähtien olen oivaltanut muutaman asian, joista pari yllätti minutkin täysin. Näitä työstän juuri nyt.
1. Tervetuloa kotiin!
Omassa tapauksessani huomasin yhtäkkiä, etten olekaan menossa mihinkään, vaan olen paluumatkalla.
Jos ihminen yhtäkkiä tuntee tarvetta siivota omasta elämästä ylimääräisiä tavaroita, se on sisäistä muutoksen tarvetta. Minimalistiksi ei voi kääntyä, sen tarve pitää tulla sisältäpäin.
Tai sitten pitää syntyä minimalistiksi. Suurin osa käyttäytymismalleista on opittuja. Joskus käy niinkin, että muotti, jonne ihmistä on pakotettu, on hänelle täysin vieras. Silloin syntyy ristiriita ulkoisen ja sisäisen kanssa.
Itselleni kävi näin, että kuilu oman ja äitini sukupolven välillä oli aivan liian suuri. Meillä on ikäeroa liki 40 vuotta. Hän on sotalapsi, joka yritti opettaa minulle omia arvoja, joihin kuului säästeliäisyys, arvostus tavaroita kohtaan ja alitajuinen pelko siitä, että tavara loppuu maailmasta.
Minä en osannut arvostaa käyttötavaroita. Kengät ja vaatteet oli mielestäni tehty käytettäväksi. En ollut yhtään innostunut jokavuotisesta juhla-astiaston puunaustuokiosta enkä matosta seinällä. Sain loppujen lopuksi puhuttua äitini ympäri ja matto siirtyi lattialle, jonne se mielestäni kuuluikin.
En ole omistanut ikinä mitään sisustusesinettä. Ihailin pelkistettyä sisustustyyliä, joka oli äitini mielestä aivan tylsää.
Kaikki vaatteeni mahtuivat kahdelle hyllylle: toinen kesä- ja toinen talvivaatteille. Mustia, valkoisia ja harmaita.
Kenkiä oli kolme mustaa paria (kesä, talvi ja välikeli) arkeen ja yhdet valkoiset juhlaan. Myöhemmin ostin vielä yhdet mustat juhlakorkkarit. Piste. Kaikki juhlat olen käynyt samassa mustassa mekossa.
Äitini mielestä nainen ei saisi elää näin. Aika monen riidan jälkeen aloin pikkuhiljaa uskomaan siihen.
Nyt haluan löytää tieni takaisin, ei siihen mustanpuhuvaan pukeutumiseen, vaan siihen olotilaan, jossa olen täysin välinpitämätön siitä, mitä muut ajattelevat asioistani, pukeutumisestani ja elämäntavoistani. Haluan myös päästä eroon niistä kiertovahinkojen kerrostumista, joiden alle on niin helppo hautautua. Koska ainahan on eletty näin. Arvostan omaa historiaa ja perinnöksi saatua tietoa, mutta en halua kantaa mukanani sen materiaalista taakkaa.
2. Yin ja yang
Huomasin, että minimalismilla ei ole mitään tekemistä tavaramäärän kanssa. Se on harhaa, joka syntyi siitä, ettei minimalisti näe tarvetta ihannoida vallassa olevaa tapaa järjestää elämäänsä.
Näin minimalismi ei ole hamstraamisen vastakohta. Voisi ilmaista asiaa näin, että on minimalisteja ja maksimalisteja. Ero on suhtautumisessa elämän haasteisiin. Siellä, missä minimalisti etsii ratkaisua sisältään, maksimalisti suuntaa ulos. Meidän realiteeteissa se on kauppa, jossakin se on metsä.
Minä haluan oppia taidon etsiä ratkaisuja ensin sisältä päin, joko omasta päästäni tai kaapeistani, ja vasta sen jälkeen harkita, tarvitseeko mennä kauppaan.
Kumpikaan tapa ei ole parempi tai huonompi. Ne ovat vain erilaisia. Siellä missä maksimalisti innostuu uusista asioista nopeasti ja on valmis lähtemään barrikaideille aatteensa takia, minimalisti on huomattavasti epäilevämpi, kyseenalaistaa ensin kaikkea ja harkitsee pitkään.
Eikä ne voi olla olemassa ilman toisiaan. Kuin yin ja yang.
3. Maailma on epätäydellinen
Maailma on epätäydellinen ja hyvä näin. Minä haluan oppia sietämään tätä epätäydellisyyttä ärsyyntymättä.
Eikä perfektionismi mitään minimalismia ole.
Tiedostan hyvin, että minut on opetettu perfektionistiksi ja minua ärsyttää se suunnattomasti. En ollut sellainen alunperin. Tätäkin kirjoitusta olen kirjoittanut alusta asti kolmeen otteeseen. Eihän siinä ole mitään järkeä.
Haluan oppia, ettei kaikkea voi saada eikä kaikesta koskaan tule täydellistä. Muistan hyvin niitä aikoja, jolloin minun ei tarvinnut olla aina vain parempi, menestyneempi, oppineempi… Minulle riitti se, mitä olen ollut sinä hetkenä.
Silloin en osannut tuntea kateellisuutta. En ärtynyt mistään. Koska en tuntenut tarvetta vertailla itseäni kehenkään muuhun.
Tarvitsen sen takaisin. Haluaisin myös oppia muuttamaan negatiiviset tunteet positiiviseksi voimavaraksi. Tästä oli muuten hyvä kirjoitus aiheesta: Kateus kaunistaa – Kurssikeskus Kinanen.
Minimalistin sanotaan tyytyvän vähään. Sekään ei ole absoluuttisesti totta. Minimalisti pystyy sietämään helposti sen, että jokin asia on puutteellinen, mutta elämän suurimmat asiat ovat yleensä balanssissa.
Uskon, että tämä tasapaino on juuri se suurin asia, mitä minimalisteilta halutaan oppia. Näin yleisesti.
Elämässä kaikkea, tavaroitakin, pitää olla juuri sopivasti, ei niin paljon, että se ärsyttää koko ajan, eikä niin vähän, että se hankaloittaa arkea.
Tämän tasapainon löytäminen onkin aitoa minimalismia.
Mitä haluan oppia minimalisteilta.
Referenssit:
Mielenkiintoinen postaus! Itse haluaisin olla jotain siltä väliltä. Läheisissäni on eräs, joka pyrkii minimalismiin ja ihailen häntä ja hänen päämääriään 🙂
Tää sukupolvien jälki on kyllä niin jännä! Mäkin huomaan olevani usein sitä mieltä, ettei mitään saa heittää pois, koska sitä voi vielä tarvita, mutta ihan turhaan se jää kotiin pyörimään. Meilläkin on vielä liikaa tavaraa, mutta suunta on onneksi jo oikea! 🙂
Nykyään ei ole mitään järkeä varastoida tavaraa ihan vaan “siltä varalta” 😁. Ainoa pula, mikä meitä uhkaa, on runsauden pula. Kaikkea saa tarvittaessa. Tätä voi vielä joskus tarvita – ajatus on peräisin meidän vanhemmilta ja isovanhemmilta, jotka muistavat säännöstelyt ja sodan.
Minulle ei minimalismi sovi. Siksi olenkin sopinut itseni kanssa, että olen maksimalisti niin pitkään kuin se tuntuu hyvälle.
Minulle minimalismi on aika tuntunut omalta. Se on juuri näin, että kumpaakin lähestymistapaa tarvitaan.
Hyvää pohdintaa jälleen. Tuo itsetutkiskelu on hyvä oivallus, samoin kuin se, ettei kyse lopulta ole tavarasta. Minimalismi on ennemminkin elämäntyyli, johon kuuluu henkisemmät arvot materiakeskeisyyden sijaan.
Tuo kuulostaa vähän surulliselta, että äidilläsi on ollut uskomuksia siitä miten naisen pitää elää tai mitä naisen pitää omistaa. Onneksi omat vanhempani ovat hyvin ymmärtäväisiä, äitini on jopa ottanut mallia minulta ja jopa lukee minimalismiblogiani.
Meidän äiti on kyllä jääräpäisiä ihmisiä. Itse olen tosin sitäkin jääräpäisempi – hyvin lannoitettuun kasvualustaan tämä omena on pudonnut. Häntä tosin voi ymmärtääkin. Hän oli nuori silloin, kun nuo uskomukset olivat vielä arkipäivää monessa maailmankolkassa. Jos olisin syntynyt 50-luvulla, jolloin hänen kanssasisaretkin saivat lapsia, ei näin syvää kuilua olisi muodostunut meidän maailmankatsomusten väliin.
Tässä oli monia hyviä pointteja – kiitos! Olen hyvä karsija, mutta laiskuus ja mukavuudenhaluisuus estävät minua toimimasta. Kun vain saisi aloitettua tavaran karsimisen, lopputulos olisi varmaan erinomainen. “Uskallan” laittaa kierrätykseen tai (rikkinäiset) roskiin ilman sen suurempia pohtimisia ja huonoa omatuntoa.
Kiitoksia!
Minua harmittaa, että aikaisemmin olen ollut tosi rento tavaroiden suhteen. Jaoin eteenpäin, heitin pois surutta. Nyt olen tosi epäileväinen kaikessa. Varmaan jotain tunnelukkoja, joita pitää työstää, niin olen taas vanha kiva itseni 😁.
Olen myös tavannut hilaajittain paria erittäin inspiroivaa minimalistia. Joten nyt prosessi lähti liikkeelle.
Se olisi hyvä tilanne, että olisi kaikkea sopivasti. En ole hamstraaja, mutta jotain ylimääräistä nurkista kyllä löytyy. Tavaran karsiminen, myyminen tai lahjoittaminen ei ole ongelma. Enempi se työ mitä ennen sitä joutuu tekemään, läpikäyminen. Hyvin tiivistit tuohon loppuun sen mistä olen todellakin samaa mieltä. Minimalisteilta voi oppia tasapainoa ja tiettyä elämän hallintaa.
Tunnen muutaman pitkäaikaisen minimalistin, ja heiltä tosiaan voi oppia paljon. Asketikkoja he eivät kuitenkaan ole. He osaavat kyllä nauttia elämää juuri sellaisenaan, mitä itse ovat rakentaneet. Tämän ainakin haluaisin osata.
Kiitos linkin jakamisesta 🙂
Hyvää pohdintaa sinulla. Itse koitan kovasti rajata ja karsia ihan tavarana sitä mitä en käytä. Osittain onnistuu hyvin, ainakin omieni osalta. Taidan kuitenkin jakaa elämäni hamsterin kanssa, joten haastetta riittää.
Toinen kiinnostava havainto on itselläni se, että kun ikää on karttunut niin vähemmän jaksaa kiinnittää huomiota siihen mitä toiset ajattelevat tai miltä joku asia näyttää. Omalta osaltaan myös vapauttavaa.
Mukavaa kevättä sinulle.
Kiitos!
Minä olen joskus ollut täysin välinpitämätön siitä, mitä muut minusta ja tekemisistäni ajattelevat. Sitten olen oppinut murehtimaan sitä turhankin paljon. Se ei ole hyvä asia lainakaan. Siitä on pakko oppia pois pikimmiten, ennen kuin pääni hajoaa 😅.
Mukavaa kevättä sinullekin!