My Happy Place – Paikkamme maailmassa

Ai Petri, Crimea - My Happy Place - Paikkamme maailmassa
Ai Petri

My Happy Place – Paikkamme maailmassa.

Termi My Happy Place on suora lainaus Jennan postauksesta. Teema on raapaissut sen verran, että päätin kirjoittaa kokonaisen postauksen. 

Ajatus lähti liikkeelle. Mikä paikka voisi olla sellainen happy place juuri minulle? Ajatukseni seilasivat tajuntani pimeimmistä nurkista valoisimpiin, etsien vastausta.

Ihmismieli on outo ilmestys. Välillä sen oikkuja on vaikea ymmärtää. Joskus pitkäaikainen haave ei toteudukaan ja hetken päästä on taas sellainen tunne, että jotain puuttuu ja pitää alkaa haaveilemaan jostain muusta. Uusi arki muuttuu hetken päästä rutiiniksi ja taas on päästävä seuraavaan paikkaan. Onko syy menneisyydessä (eikö kaikki syyt nivoudu menneisyyteen)? Vai olisiko se sittenkin tarve nähdä edessä siintävä ja saavutettavissa oleva päämäärä, jotta elämällä olisi merkitystä. 

1. Menneisyys

Miksi katseeni ylipäänsä kääntyi menneisyyteen? Me kaikki olemme kotoisin lapsuudestamme. Olemme silloin olleet kaikkein onnellisimpia. Ainakin näin sen pitäisi olla. Mietiskelin itsekseni, miltä tuntuisi olla nyt takaisin siellä, mistä olen kotoisin. 

Tällaisena sen muistan ja tällainen se paikka on nyt.

Kehitys on toki väistämätöntä, mutta en tilannut aivan tuollaista, kiitos. Paikka on toki edelleen olemassa, mutta se on nyt eri maassa kuin minun aikanani. Enkä minä nyt ole ihan varma, että haluaisin olla siellä. Kävin paikan päällä viime kerran vuonna 2003 ja minulle jäi siitä traumoja. Kyläkaupungistani oli kuoriutunut muodikas turistirysä.

Puola on maa, joka tulee mieleeni seuraavaksi ja on hyvin lähellä sydäntäni. Minä olisin varmaan viihtynyt siellä mainiosti. Olisin mielelläni asettunut joko Gdanskiin tai Krakovan lähelle, Tatran vuoriston kupeeseen. Kieli on helppoa. Ihmiset ovat mukavia ja sydämellisiä. Ruoka on aivan mainiota, erikoisesti ne kakut. Olisin siellä varmaan kohta satakiloinen. Mutta se byrokratia… Puola ei ole kovin helppo maa siinä mielessä. 

Sitten jo kerran hylätyt vaihtoehdot. 

Tuttu ja turvallinen Tallinna, jossa ajaminen sujui jo silmät kiinni. Tylsä ja kylmä puolen vuoden pituinen talvi. Sekä puolen vuoden välisesonki. Silloin kun kesä pääsi vierailemaan siellä, Tallinnasta tuli kertaheitolla tosi hieno. Harvoin se tosin tapahtui.

Koto-Suomi. Ylihinnoiteltu ja autio. Paimion luontopolkuihin tallattu ura, omien renkaiden jäljet kauppatiellä. Hampaiden narskuttelu jokaisella Turun käynnillä, kun parkista piti pulittaa parikymppiä mukavan shoppailupäivän päätteeksi, jonka ainoana tuloksena oli paikallisessa kahvilassa juotu kahvi. Jokainen lattialaatta oli tuttu paikallisissa ostareissa. Kerran vuodessa piti käväistä kaupungissa (HKI). Se ainainen ja alituinen tarve päästä jonnekin lomalle, aurinkoon, lämpimään.  Kauas, jonne pääsi vain lentämällä.

2. Tämä kaunis hetki

Täällä Gozolla (1) korkein “vuori” on huikeat 140 m. Ei mikään Tatran vuoristo. Se on kai ainoa miinus tällä hetkellä. Merimaisemat ovat henkeäsalpaavia. Saaren pienuudessa on sekä oma haasteensa että ihanuteensa. Kun aikaa on kulunut vasta niin vähän, paikka tuntuu uudelta ja viehättävältä.

Tosin ottaen huomioon saamamme Diginomadius-kärpäsen pureman, tuskin tämä olisi meidän final destination. Epäilen, että meillä on vielä aika pitkä tie edessä, ennen kuin olemme valmiita asettumaan paikoillemme. Jos ikinä. Tulevaisuus näyttää. 

3. Tulevaisuus

Tulevaisuus on tällä hetkellä aika epäselvä. Sellaisessa globaalissa mittakaavassa.

Itse olisin mielelläni käynyt kääntymässä Kreikassa, Italiassa, Itävallassa ainakin muutamaksi kuukaudeksi kerrallaan. Myös eksoottisemmat paikat, kuten Barbados tai jokin muu trooppinen saari, olisi kiva kokeilla asuinpaikaksi. 

Barbados on minulle yksi merkityksellisempiä paikkoja maailmassa lapsuuden maisemien lisäksi. Lomaileminen siellä oli aina aivan huippua. Miten olisi asuminen? Minulla ei ole mitään käsitystä, olisinko paratiisisaarella onnellinen. En yhtään tiedä, miten asiat toimivat siellä. Miten arki sujuisi siellä? Kuinka pitkäksi aikaa paratiisifiilistä olisi riittänyt?  Varmaan pitäisi joskus kokeilla 😁

Barbadoksella asuessa työtä joutuisi tekemään öisin: Suomen toimistoaikana 8-16 siellä olisi klo 02-10. Ottaen huomioon, että siellä aurinko laskee klo 18.15, niin yöunille jäisi aikaa kuudesta yhteen 😂 Aika erikoinen järjestely. 

Arvokkaat eksoottiset saaret ovat myös vaikeita teknisten järjestelyjen takia: viisumimaksut, datayhteys ja puhelinlasku voi olla esteenä paratiisihaaveiden toteuttamiselle. Thaimaa ja Indonesia ovat asia erikseen, mutta jostain kummasta syystä juuri sinne meillä ei ole hinkua. 

Eli ilmeisesti pystytään vielä hetki Euroopassa. Onhan täällä vielä niin paljon katsottavaa, että riittää useaksi vuodeksi. Sillä välin voi tapahtua jotain niin mullistavaa globalisaation kehityksessä, että Kuuhunkin pääsee diginomadiksi. 

Lisää Gozosta: 

My Happy Place – Paikkamme maailmassa

Referenssit:

My Happy Place – Paikkamme maailmassa

2 vastausta artikkeliin “My Happy Place – Paikkamme maailmassa

    1. Mielestäni Puola vieläkin mielletään itäblokin maaksi, vaikka se on jo kasvanut siitä pakkopaidasta yli. Meillä oli Gdanskissa yrityskin päälle 5 vuotta 🙂

Vastaa