Raskausajan möröt

Raskausajan möröt.

Ennen h-hetkeä

Ainakaan kehittyneissä maissa, sellaisissa kuin Suomikin, raskautta ei enää pidetä naisen luonnollisena tilana. Se on suuri elämäntapahtuma, jonka nainen kokee keskimäärin 1.8 kertaa elämässään (Perheet 2019). Raskautta suunnitellaan, sitä ihastellaan ja siitä onnitellaan. Raskauden ympärille kirjoitetaan kirjoja ja blogeja, kuvataan leffoja ja pidetään verkkokursseja. Monilla ensikertalaisilla ei kuitenkaan ole hajuakaan mitä odottaa.

Raskaaksi tullessani olin yli kolmekymppinen, ja sitä pidettiin korkeana ikänä ensikertalaiseksi. Monia asioita ajattelee ihan eri tavalla, kun on viisastunut iän myötä. Neuvola pelotteli lapsen Down-syndroomalla, raskausajan diabeteksella ja korkealla verenpaineella. En ole kovin ulkonäkökeskeinen, mutta vähän pelotti, miten kroppa kestää raskauden ja itse synnytyksen (hyvin, huonosti, hyvin huonosti). Miten kestän fyysisesti työssä? Miten pystyn suhtautumaan muuttuvaan ulkonäkööni?

Raskausaikana ei minulle mitään suurempia vaivoja tullut, joten pääsin keskittymään turhamaisuuksiin ihan rauhassa: raskausajan ihonhoitotuotteisiin, tukivöihin, raskausajan vaatteisiin. Kymmenen vuotta takaperin raskausvaatteita, tukivöitä eikä raskausajan ihonhoitotuotteita Suomessa ei ollut järin paljon tarjolla. Eli lähdin maailmalle.

Helsingissä löysin yhden kaupan, jonka järjettömän kalliit raskausajan vaatteet eivät houkutelleet ostoksille. Kävin Gdanskissa hakemassa koko raskausajan garderoobin (tuhlasin 400 euroa siihen), mutta Helsingin putiikista olisin saanut samalla hinnalla yhden housupuvun. Sain muuten suurimman osan vaatteista myydyksi Huutonetissä, kun en tarvinnut niitä enää.

Nainen ja auto

Hankin myös matalat kengät, jotka annoin omalle äidille miltei käyttämättöminä. En osaa olla ilman korkoa lainkaan. En muuten tykkää ajaa autoakaan ilman korkoa, epämukavan jalan asennon vuoksi.

Varustauduin raskausajan kosmetiikalla (päätin erottaa omaksi postauksekseen kuitenkin: Raskausajan ihonhoito. Minulle ei muuten tullutkaan raskausarpia. Lienee tökötit auttaneet. Niin kauan kuin jaksoin leikkiä, hieroin voiteet ihooni aamuin illoin.

Voin toki sanoa, että sekin on kompensointi-ilmiö. Mahdolliset muutokset kropassani, elämäntilanteessa ja itsemääräämisessä pelottivat, joten yritin korvata päässäni liikkuvia epäsuotuisia ajatukset muilla. Jollain tutulla ja turvallisella, sellaisia asioilla, joita pystyn helposti ymmärtämään ja joihin minulla on vaikutusvaltaa.

Autokaupat

Kuten autokaupat. Kävimme ostamassa uuden auton, koska vanhassa lapsella ei olisi turvallista olla. Vaunujen ja rattaiden valintaan meni varmaan pari kuukautta ja kävimme Gdanskissa asti tilaamassa sen unelmakombon. Yritin olla niin pollea ja urhea kuin minua ei pelottaisi lainkaan. Minulle jäi edelleen täydeksi kysymysmerkiksi kummastuttavat katseet, kun olin käynyt uimassa Hiekkahelmessä tai kuntosalilla. Kertokaa, oliko kuntosalilla käynti joskus kiellettyä, kun minua katsottiin näin vinoon? Jos raskauden aikana työssäkäynti on sallittua, miksi uiminen sitten ei olisi?

Tuska iski loppuvaiheessa. Mahani oli valtava, kurkusta polviin. Viimeisenä kuukautena ei pystynyt syömään, laittamaan kenkiä kiinni, leikkaamaan varpaankynsiä. En nähnyt eteeni, joten rappusten alas meneminen hirvitti ja kaaduinkin kerran kotona rappusista alas kävellessäni. Enkä edes päässyt viikolle 40, synnytys käynnistettiin viikolla 38.

Olin kateellinen kaverilleni, joka suurin piirtein pyöräili synnytykseen.

Iän suhteellisuusteoria

Jostain käsittämättömästä syystä itse raskautta maalattiin hyvin tummiin sävyihin selkäkipuineen, diabetekseneen, verenpaineineen, pahoinvointineen, väsymyksineen… Mitä listasta puuttuu? En edes muista enää, mitä kaikkea siinä oli. Seuranta oli tiukkaa ja tiheää.

Näin suuri elämänmuutos pelotti silti, vaikka luulisin, että minun piti olla jo, noh, aikuinen. Kaikista pahinta oli se, että viimeinen vauva, jota olin pitänyt käsissäni, oli serkkuni lapsi 24 vuoden takaa. Minua pelotti oma osaamattomuus ja alituinen pelko siitä, etten pärjää. En ainakaan täydellä kympillä.

H-hetken jälkeen

Synnytyksen jälkeen lapsi jäi ja äiti lähti. Äitiä ei ollut enää olemassakaan, oli vain vauvan hyvää. Siltä se vähän tuntui. Nevermind. Netti on olemassa.

Ensimmäiset pari kuukautta meni univelkahuurussa, niin kuin kaikilla muillakin varmaan. Minulla ei ollut voimia miettiä itseäni, kun oli lapsi ja työ hoidettavana. Kolmen kuukauden päästä, silloin kun olisin halunnut jo pikkuisen ulos ja ihmisten ilmoille, peilistä katsoi vieras ihminen. Muistaakseni paino palautui minulla aika nopeasti entiselleen, olisiko puolessa vuodessa. Muuten näytin hirviöltä, ainakin luulen niin.

Äitiys: Vauvavuoden tabuja

Oli kauheaa katsoa, miten hiukseni valuivat viemäriin tuppoina. Ihoni oli harmaa ja tulehtunut. Olin pitänyt tiukkaa dieettiä, koska vauvalla oli allerginen ihottuma, joten minun piti karsia ruokavaliosta miltei kaikki.

Täysimetyksestä ei tullut mitään, eikä kaupan korvikemaito sopinut, joten päätimme aloittaa kiinteät ruoat vähän etuajassa. Ihme oli tapahtunut. Poikamme muuttui mahavaivoja kipuilevasta itkupillihirviöstä hyväntuuliseksi pikkuprinssiksi.

Nyt oli äidillä mahdollisuus muuttua sammakosta prinsessaksi. Oli aika vaikeaa kerätä itseäni rikkalapioon ja yrittää muotoilla niistä pirstaleista uutta minääni. Ottaen huomioon, että en päässyt vielä juuri mihinkään. Kaupankäynti oli voimieni huippu, sen jälkeen jalat pettivät alta.

Minua auttoivat silloin turhamaisuudet. Tiedättehän, kun esim. syöpäsairas laittautuu, lakkaa kynnet, laittaa korot ja lähtee baariin (saako sitä edes juoda kemoterapian aikana?), vaikka voimia tuskin riittää taksista tiskille kävelemiseen. Se panostus tarkoittaa hänelle, että toivoa on ja elämä jatkuu. Se auttaa unohtamaan sen hetkiset tuskat, pahan olon ja pelot.

Samasta asiasta oli kyse minulla. Olin tilannut netistä meikkejä ja vaatteita, joita en päässyt käyttämään. Korkokenkiä, jotka jäivät kaappiin. Laukkuja, joita en pystynyt nostamaan. Eihän minulla ollut silloin käsitystä siitä, tulenko ikinä terveeksi enää.

Olin keskittynyt siihen, että saisin edes hiuksia takaisin päähäni. Netin tutkiminen unettomina öinä oli jokin hullu pakoreitti siihen todellisuuteen, jossa muita ongelmia kuin ulkonäkö, ei ollut.

Juuri silloin löysin itse asiassa jotkut tuotteet, joita olen käyttänyt tähän asti aina, kun haluan tuntea itseni vähän eheämpänä. Edes ulkoisesti 🙂