rosolli herkälle vatsalle
Rosollin Ainesosat:
- keitettyä porkkanaa
- keitettyä perunaa (mielellään eilistä tai hyvin jäähtynyttä)
- keitettyä punajuurta
- suolakurkkua (minä suosin sellaista, jossa on hieman sokeria ja mausteita joukossa, esim. Xtra 1600/880g voileipäkurkku mausteliemessä)
Rosolli
Kaikkia ainesosia laitan suunnilleen saman määrän, silloin mausta tulee tasapainoinen. 3-4 hengen perheelle sopii 1kg + 1kg +1 kg juureksia raakoina + 1 purkki (0.88 kg kuivaa tavaraa) kurkkua.
Keitän juurekset kuorineen, etteivät ne menetä väriään ja muotoaan. Kuorin ja kuutioin vasta, kun ne ovat jäähtyneet. Olen lukenut, että näin niiden vitamiinit säilyvät paremmin.
Omenaa tai sipulia omaan rosolliin en laita. Niitäkin voi lisätä maun mukaan (varo, jos perheessä on IBS tai muita suolistovaivoja).
Muu porukka syö salaattia ilman kastiketta (oman valinnan mukaan), minä laitan auringonkukan- tai oliiviöljyä (kastikkeen resepti alla varmuuden vuoksi).
Nykyään kaikki ainesosat ovat tarjolla myös suoraan kaupan hyllystä purkeissa. Se on kätevää ja nopeaa, eikä annostelusta tarvitse stressata. Minä tosin keitan jääräpäisesti omat perunat-porkkanat-punajuuret itse.
Tämä sovellettu resepti sopii hyvin herkälle vatsalle (myös IBS). Jos salaatista halua väkevämmän, voi käyttää keitetyn punajuuren sijan etikkapunajuurta.
Kastike
Kastikkeen voi tehdä myös näin:
- 3 dl kuohukermaa (laktoositonta, tai soijavalmistetta – silloin kastikkeesta tulee vegaaneille sopiva)
- 2 rkl valkoviinietikkaa tai 3 rkl etikkapunajuurilientä
- 2 rkl sokeria
- ripaus suolaa
Sekoita tai vatkaa kuohkeaksi. Valmista!
7 vastausta artikkeliin “Rosolli herkälle vatsalle”