Kansainvälinen opettajien päivä 2025. Opettajuus on matka. Ei vain oppikirjojen, luokkatilojen tai koepapereiden halki, vaan ennen kaikkea ihmiseen. Jokainen oppilas tuo mukanaan oman reittinsä, karttansa ja matkatavaransa, ja opettajan tehtävä on kulkea mukana, joskus tien näyttäjänä, joskus rinnalla kulkijana, ja joskus perässä ihmettelemässä, minne tie vie. Matkaillessa minua kiehtoo se, ettei mikään polku ole täysin … Jatka artikkeliin Opettajuus on matka
Avainsana: koulu
Ei toista Viertolan koulua, kiitos!
Viertolan kouluampuminen. Miltähän tuntuisi viedä lapsi aamulla kouluun, jossa oli äskettäin ammuttu? Oltaisiin varmaan tunnettu myös uhreja ja heidän perheitään. Keskustelu valta- ja sosiaalisessa mediassa eskaloituu yhä. Paljon on tutkimuspohjaista tietoa ja paljon spekulaatioita. Näin kasvattajana ja äitinä itsekin, en voi sanoa muuta, kuin se, että meidän aikuisten pitää katsoa peiliin useammin. 12-vuotiaan tapauksessa vastuu … Jatka artikkeliin Ei toista Viertolan koulua, kiitos!
Koulu maailmankansalaisille
Koulu maailmankansalaisille IB ja IGCSE. Muutos kohti kansainvälistymistä alkoi koulumaailmassa jo vuosikymmeniä sitten, mutta sen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti vasta viimeisinä vuosina seuraten työ- ja yritysmaailmassa tapahtunutta mullistusta. Kysyntä yhtenäiselle opetussuunnitelmalle kasvaa sen mukaan, miten globalisaatio ja etätyömahdollisuudet kehittyvät. Koulumaailman yhtenäistämisen trendi tuo mukanaan standardisoitua opetussuunnitelmaa, mutta koska kysyntää on myös yksilökohtaiselle kasvamiselle, niin alatrendinä … Jatka artikkeliin Koulu maailmankansalaisille
Koulu maailmalla: Malta
Koulu Maltalla. Koulusysteemi Maltalla Koko EU:n alueella koulusysteemi yritetään yhtälaistaa niin, että minkä tahansa maan kansalainen pääsisi mihin vain jäsenmaan korkeakouluun opiskelemaan. Prosessi on edennyt aika pitkälle, joten suuria eroja eri maiden kouluilla ei enää ole. Suuria linjoja on yhtenäistetty ja oppiaineet ovat pääasiallisesti samoja kaikkialla. Myös teknisesti koulut ovat hyvin varustettuja, joko EU:n rahastoista … Jatka artikkeliin Koulu maailmalla: Malta
Suomen koulu: Huipulla tuulee
Koulu maailmalla: Suomi Tuskin moneltakaan on jäänyt huomaamatta viimeaikainen Suomen koulujärjestelmän uudistamisen ympärillä käytävä polemiikki. Uusia mielipidekirjoituksia ilmestyy joka päivä, mitä on sinänsä ymmärrettävää: koulu on yli miljoonan suomalaisen arkipäivää. Ollaan joko koulutusalan ammattilaisia tai koululaisia tai koululaisten vanhempia. Koulu kuumentaa tunteita ja jakaa mielipiteitä. Koulu koskee kaikkia elämän jossakin vaiheessa. Se on yksi yhteiskunnan … Jatka artikkeliin Suomen koulu: Huipulla tuulee
Historian syövereihin – Koulumaailma Neuvostoliitossa
Koulumaailma Neuvostoliitossa Koulumaailma Neuvostoliitossa: Totta ja Tarua Tänä vuonna tulee täyteen tasan 30 vuotta Neuvostoliiton hajoamisesta. Tai sen virallistamisesta. Mätänemisprosessi alkoi paljon aikaisemmin, varmaan jo 70-luvulla oli ilmassa ensimmäisiä merkkejä. 1985-86 Perestroikan aikana elämä näytti jo ihan erilaiselta. Neuvostoliiton mainos, joka lähetettiin eetteriin, muuttui radikaalisti juuri silloin. Mainostoimisto vaihtui 😏 En lähde avaamaan poliittisia puitteita … Jatka artikkeliin Historian syövereihin – Koulumaailma Neuvostoliitossa
Koulu maailmalla
Koulu maailmalla Pojan koulu-uran aikana meille vanhemmillekin on kertynyt kokemusta erilaisista koulujärjestelmistä eri maissa. Vaikka Eurooppa on suhteellisen yhtenäinen monessa asiassa, suurin kulttuurishokki tuli koulumaailmassa. Ainakin meille. En sano, että jokin asia olisi ollut ylitsepääsemätön, mutta sopeutumista oli silti. Tallinna, Viro 1. Tallinn European School (TES) Poikamme aloitti kansainvälisessä lastentarhassa Kalli-Kallissa englanninkielisessä ryhmässä, joka valmensi … Jatka artikkeliin Koulu maailmalla
Missä iässä lapsen kuuluu puolustaa väitöskirjaansa?
Missä iässä lapsen on hyvä aloittaa koulu? Maailmassa on vallalla pari toisistaan radikaalisti poikkeavaa opetussuunnitelmaa. Mielipiteitä esitetään puolin ja toisin, koska lasten kasvatus on tärkeä ja herkkä aihe suunnilleen joka toiselle aikuiselle. Pähkinänkuoressa nämä kaksi suuntausta ovat tässä: Lapsen pitää antaa olla lapsi niin kauan kuin suinkin on mahdollista ja akateeminen valmentaminen aloitetaan mahdollisimman myöhään. … Jatka artikkeliin Missä iässä lapsen kuuluu puolustaa väitöskirjaansa?
Tulevaisuuden koulu
Vieraskynäpostaus by Aviokoulu.com - Tulevaisuuden koulu. Tulevaisuuden koulu. Lähtökohdat Diginomadi-perheelle koulunkäynti on perustavaa laatua oleva kysymys. Kouluikäisille lapsille on tarjottava oppivelvollisuuden mukainen koulunkäyntimahdollisuus. Tässä on lähitulevaisuuden suurimpia haasteita. Se olisi ratkaistavissa rajattomalla koulunkäynti-mallilla. Siihen tarvitaan niin paljon uutta asennetta ja myös välineitä, että valmista ei voi tulla vuodessa tai parissa. Pandemia osoitti kuitenkin sen, että … Jatka artikkeliin Tulevaisuuden koulu
Koulu Gozolla
Koulu Gozolla Koulu ei ollutkaan se, mitä luulimme. Ala-asteelle meiltä on 5-6 minuutin kävelymatka, eikä puoli tuntia, niin kuin luulimme alussa. Poikamme pääsi aloittamaan koulun, vaikka meidän paperit eivät ole vielä valmiit. Tällä kerralla päätimme järjestää pojan valtion kouluun, koska Gozolla yksityiskouluja ei juuri ole. Ainoaan kirkonkouluun on kilometrin jono. Silloin, kun tutkimme koulutarjontaa, suurin … Jatka artikkeliin Koulu Gozolla