Missä iässä lapsen on hyvä aloittaa koulu?

Maailmassa on vallalla pari toisistaan radikaalisti poikkeavaa opetussuunnitelmaa. Mielipiteitä esitetään puolin ja toisin, koska lasten kasvatus on tärkeä ja herkkä aihe suunnilleen joka toiselle aikuiselle.

Pähkinänkuoressa nämä kaksi suuntausta ovat tässä:

Lapsen pitää antaa olla lapsi niin kauan kuin suinkin on mahdollista ja akateeminen valmentaminen aloitetaan mahdollisimman myöhään. Vallassa Suomen lisäksi Viron julkisella sektorilla sekä Ukrainassa ja Venäjällä (muista tämän metodin paikoista minulla ei ole tietoa).
Lapselle pitää tarjota akateemista opetusta niin varhain, kun hän pystyy sen vastaanottamaan. Tätä sanotaan usein Britti-systeemiksi, vaikka se on käytössä valtaosassa Euroopan maissa ja Eurooppa-kouluissa sekä ainakin Lähi-Idässä ja Kiinassa.

Minä toisaalta ymmärrän “lapsen pitää saada olla lapsi”- pointin, mutta en kuulu siihen leiriin. Tässä syyt.

Vähän historiaa

Vielä 100 vuotta takaperin välttämättömäksi oppimääräksi riitti 3-4 luokkaa peruskoulua vastaavaa koulutusta. Esimerkiksi v. 1917 syntynyt isoäitini oli lukutaidoton. Hänen v. 1925 syntynyt pikkusiskonsa sekä tämän v. 1918 syntynyt mies olivat molemmat opiskelleet pakolliset 4 vuotta ja lähtivät sitten oppimaan ammattiin. Isotädistäni tuli sairaanhoitaja ja hänen miehestään (yli)sairaanhoitaja ja (ala)upseeri. Eli silloin 4 luokkaa koulua riitti pääsyyn keskitason opintoihin ja oppivelvollisuus loppui 12 vuotiaana.

Äitini (s. 1937) oli joutunut opiskelemaan jo 7 vuotta peruskoulussa päästäkseen kiinni lastentarha- ja alakouluopettajan opintoihin. Hän oli opistoon lähtiessään 14- vuotias. Ammattiopinnot kestivät 4 vuotta. Hän on sen jälkeen suorittanut korkeakoulututkinnon ja kandiopintojen minimin. Oppivelvollisuus loppui 14 vuotiaana.

Itse opiskelin jo 10 vuotta: 8 v peruskoulua ja 2 v lukiota. Silloin, kun olin lopettamassa koulua, tuli jo 11 vuotinen opetussuunnitelma. Eli lapsuuteni aikana oppivelvollisuus venyi jo 16 vuotiaaksi asti.

Lapseni tulee viihtymään perusopetuksessa jo täydet 13 vuotta. Hän aloitti 4.5 vuotiaana (me venytimme aloitusta vuodella, hänellä olisi ollut mahdollisuus aloittaa jo 3.5 vuotiaana).

Teknologian kehityksen vaikutuksia ja haasteita

Syynä oppivelvollisuuden pidentämiseksi sekä oppituntien määrän suurentamiseksi on se, että tiedon määrä, jota lapsen kuuluu omaksua oppivelvollisuuden aikana on kasvanut räjähdysmäisesti. Suurimmasta osasta matematiikan opinnoista, kuten integraalit tai differentiaalit, äitini ei edes koskaan kuullut. Vieraita kieliä, fysiikkaa, astronomiaa, kemiaa tai ohjelmointia ei luonnollisesti kuulunut hänen perusopintoihin. Ammattiopinnot ovat eri asia, ja siellä panostettiin pedagogiikkaan, ei integraaleihin.

Tämän hetken oppivelvollinen joutuu entistä mittavampien haasteiden eteen. Poikamme koulu käsittelee normiaineiden (äidinkieli, matikka, vieras kieli, maantiede, käsityö, musiikki, liikunta) lisäksi uudenlaisia aineita, kuten ICT (IT), historia, Science (tiede, eli kemian, fysiikan ja biologian alkeita). Ensi vuonna lisätään vielä toinen vieras kieli. Kyse on tässä alakoulusta vielä, enkä minä enää ole pystynyt auttamaan kuin paikoitellen.

Sen takia opetussuunnitelman on nipistettävä lapsuutta molemmista päistä, että tehtävä tulisi suoritetuksi. Lapsen on opittava lukemaan ja laskemaan hyvin varhaisessa vaiheessa, että hän pääsee etenemään opinnoissaan. Ottaen huomioon, että elämän kaikilla osa-alueilla uuden tiedon määrä suurenee, myös ammattiopinnot pitenevät jatkuvasti. Eli ihminen aloittaa työuransa entistä myöhemmässä iässä. Yhteiskunnan näkökulmasta se ei ole lainkaan suotuisa kehitys. Se on suurin syy siihen, että koulua yritetään aikaistaa varhaislapsuuden kustannuksella.

Pullonkauloja

Aikainen koulun aloitus voi olla sekä suotuisa että epäsuotuisa asia. Oikein toteutettuna se edistää lapsen kehitystä, koska varhaislapsuudessa aivot ovat huomattavasti vastaanottavaisempia uudelle tiedolle. Pieni lapsi oppii nopeasti hyvin vaikeitakin asioita, kuten vieraita kieliä, kehittää lukutaidon sekä ymmärtää algebran ja geometrian alkeita.

Aivan poikkeuksetta tämä ei kuitenkaan toteudu. Ihmiset ovat hyvin erilaisia omissa oppimistavoissa ja kaikki menetelmät eivät sovi kaikille lapsille. Sitä asiaa nykykouluissa otetaan huomioon varsin puutteellisesti. Periaatteessa varhaiskasvatuksen aikana mitään läksyjä ei pitäisi olla. Eli menetelmän pitää tepsiä lapseen paikan päällä koulussa.

Jos pikkulapsi tuo kotiin läksyjä, se tarkoittaa sitä, ettei opettaja pystynyt saamaan kyseistä tietoa tämän päähän. Vastuu sysätään vanhemmille ja lapsi herkästi leimataan hitaaksi tai tyhmäksi. Monissa tapauksessa se ei ole näin, mutta syystä tai toisesta opettajalla ei ole keinoja toimia toisin. Syy voi olla puutteellisessa metodologiassa tai ammattitaidossa. Toisin sanoin, joko opettaja ei osaa tai ei saa käyttää rinnakkaisia metodeja opetuksessaan tai hän ei osaa havaita oppimisvaikeuksia silloin, kun niitä oikeasti on.

Periaatteessa, jokaiseen lapseen ja ihmiseen pitää suhtautua yksilönä. Se ei ole aina mahdollista. Luokkien koot sotivat tätä periaatetta vastaan. Siitä seuraa ongelma, että osa lapsista pärjää hyvin, toinen ei lainkaan ja kolmas tylsistyy, koska hänelle opetus on aivan liian nössöä.

Tässä törmätään vaikeaan eettiseen dilemmaan: saako lapsia jakaa fiksuihin, keskinkertaisiin ja ö-mappilaisiin. Oppimistehokkuuden nimissä pitäisi, mutta miten sellainen jako menisi ihmisarvon kanssa yhteen?

Hintalappu opetukselle

Monessa maassa tämä ongelma on ratkaistu vaisusti niin, että tarjolla on julkinen ja yksityinen opetus, jossa pätevät eri säännöt. Yksityisellä puolella vaatimukset oppilaille, opettajille ja vanhemmille voi asettaa mihin tahansa tasoon. Yleislääkkeenä tätäkään menetelmää ei voi pitää, koska se automaattisesti sulkee pois osan lapsia, joiden vanhemmilla puuttuu mahdollisuus maksaa opetuksesta.

Suomessa yksityistä opetusta ei tarjota, mutta se ei poista koulujen eritasoisuutta. Paremmilla asuinalueilla ja suurimmissa kaupungeissa opetuksen taso on usein korkeammalla kuin maaseudulla ja köyhillä lähiöillä. Opettajapula vaikuttaa ratkaisevasti siihen, minkä tasoista opetusta missäkin päin maata pystyy tarjoamaan.

Ongelmat eivät lopu tähän. Hitaammin opiskelevat ja tukiopetusta tarvitsevat lapset pärjäävät koulussa keskivertoa huonommin. Oppimismäärä ja materiaalin vaikeuden taso nykykoulussa on välillä turhan suuri. Käsi ylös, kuka vielä muistaa mitä niille differentiaaleille tehdään? Matematiikan professoreita pyydän olla osallistumatta tähän äänestykseen 🙂

Koulun läpi kahlaaminen on monille lapsille turhaa tuskaa, senkin lisäksi, että valtaosa tiedosta menee hukkaan. Aniharva tarvitsee sen kaiken koulusta saadun tiedon edes omissa ammatillisissa opinnoissa.

Ihanteellisinta olisi suunnata jo 13-14 vuotiaita sen perusteella, mihin polkuihin he ajattelevat lähteä elämässään ja mihin heillä on edellytyksiä. Yleensä jo silloin sekä lapsi itse tietää, mihin suuntaan haluaa lähteä, että opinto-ohjaaja jo näkee, mihin kannattaa panostaa.

Siellä, missä oppimisvaikeuksien kanssa kamppaileva lapsi tuskastuu koulun turhan nopeasta tahdista, keskivertoa nopeammat oppimaan turhautuvat siitä, että prosessi ei etene. He joutuvat tuhlaamaan omia resursseja turhiin toistoihin, joita heidän aivot eivät tarvitse oppiakseen. Yhteiskunnan kilpailukyvyn ylläpitämiseksi näitäkin lapsia pitää seuloa pois tavallisista kouluista ja järjestää heille erillistä opetusta. Eettisesti sekin on ongelmallista. Pienimuotoisesti sellainen seulonta kuitenkin toteutuu: erilaiset kilpailut, kykyjen näytöt ja yms., kuten monissa maissa tehdään.

Miten varhainen koulun aloitus vaikuttaa lapseen?

Peruslapseen se ei vaikuta mitenkään erikoisesti. Tässä tietysti on vastuu vanhemmilla seurata, pärjääkö lapsi kyseisessä koulutuksessa vai ei. Jos itsellä ei riitä tietoa ja taitoa siihen, jokaisessa koulussa on koulupsykologi, jolta voi pyytää neuvoa. Se on erittäin yksilöllistä, onko lapsi henkisesti valmis koulutielle vai ei.

Omasta kokemuksestamme usean eri maan koulumaailmasta voin sanoa, että se on monen muuttujan summa. Poikamme aloitti koulu-uransa Virossa, jossa on kaksi rinnakkaista systeemiä: julkinen ja yksityinen. Ne ovat kuin yö ja päivä.

Julkinen systeemi koostuu päivähoidosta aina 7-vuotiaaksi asti. Silloin kun lapsi on täyttänyt 7, hän siirtyy kouluun ja aloittaa aakkosista.

Yksityinen puoli on kirjavampaa. Se noudattaa virolaista, venäläistä, suomalaista ja eurooppalaista systeemiä riippuen siitä, mihin koulu haluaa erikoistua.

Markus vs Isi&Äiti

Markus aloitti 3.5-vuotiaana englanninkielisessä lastentarhassa, joka oli suoraan valmentava tie Eurooppa-kouluun ja toimi samassa rakennuksessakin. Periaatteessa hän olisi voinut mennä suoraan kouluun, mutta me päätimme siirtää aloitusta vuodella, ehkä juuri oman suomalaisuutemme takia. Kalli-Kalli:n opetusmenetelmä oli hänelle varsin sopiva. Poika oppi vuoden aikana kommunikoimaan englanniksi, osasi aakkoset ja laskutehtävät 1-10. Mitään läksyjä hän ei kotiin tuonut silloin eikä Eurooppa-koulun Nursery I:llä. Nursery II:sen aikana, eli eskarissa, hän toi kotiin kirjat luettavaksi. Eli 6-vuotiaana hän osasi lukea jo englanniksi ja suomeksi jokseenkin hyvin, laski 100 ja teki perus laskutehtäviä, kirjoitti yksinkertaisia sanoja ja lauseita.

Tässä ei ollut mitään erikoista, koska itsekin olen käynyt koulua, johon on voinut päästä vain kokeiden kautta. Se edellytti, että lapsi osasi lukea ja laskea sekä muutaman sanan englantia. Oppimispisteiden määrä on aika rankkaa. Tavallisen koulun lisäksi englantia oli 12 tuntia viikossa, 5x venäjä, 2x ukrainaa, 1x ranskaa, 1x espanjaa. Eli 7-8 ainetta päivässä. Tämän lisäksi olen suoriutunut musiikkikoulusta (8h/vko), mikä oli varsin ylimääräinen rasite, parturi-kampaajan koulutuksesta, joka oli kiva sekä valokuvauskerhosta, joka oli tosi kiva. Olisin mielelläni harrastanut tennistä, mutta meidän mutsi ei ollut samaa mieltä. Se harmittaa vieläkin. Olen tosin edelleen elossa tämänkaltaisen koulu-uran jälkeen 🙂

Harrastukset

Omalle pojallemme tarjosimme mahdollisuuden harrastaa kaikkea, mitä hän on ikinä halunnut harrastaa. Koulun jälkeen oli tarjolla judo, animaatiokerho, tennis, nykytanssi, futsal, uinti, robotiikka, bootcamp… Suunnilleen joka päivä oli jokin kerho. Joko koulussa tai muualla ja välillä molemmissa. Kyllä sitä on tullut ajettua ympäri Tallinnaa.

Mitään harrastusta ei tuputettu väkisin. Jos poika ei jostain syystä halunnut jatkaa jossain kerhossa, lopetettiin saman tien. Minulla on tarpeeksi omakohtaisia kokemuksia kiduttavista harrastuksista (vaikka tuo viulun soitto), että en missään tapauksessa viitsi pakottaa omaa lastani mihinkään.

Koulut

Markus on käynyt EU:n, Suomen, Viron ja Portugalin yksityisiä kouluja seitsemän lukuvuoden aikana.

EU-, Suomi- ja Viron koulujen välillä oli joitakin eroja. EU-koulu ja Viron yksityinen koulu Tallinnassa sekä Vilamouran koulu noudattivat samanlaista Britti / EU systeemiä ja opetussuunnitelma pohjautui Cambridgeen.

Tallinnan Eurooppa-koulu (TES)

Pitkä päivä 8.15-14.30. Ei varsinaisia kotitehtäviä alakoulussa. Läksyjä tuli kotiin vain silloin, kun piti harjoitella jotain uudestaan, koulussa jäi jotain tekemättä yms. Markuksen tapauksessa ei juuri koskaan. Koulusta jouduttiin lähtemään kouluhäirikköperheen takia. Koulun johto oli täysin kädetön niissä asioissa. Koko taistelu oli ajanhukkaa.

Tallinnan Suomi-koulu (TASK)

Suomi-koulussa päivät olivat lyhyitä: 9-12(13), mutta kotitehtäviä oli 2-3 tuntia päivässä. Ottaen huomioon, että poika oli silloin 7-vuotias, minulla meni koko ilta siihen, että tehtiin läksyjä. Markus oli siellä 3 kk, josta 2 kk sairaslomalla erilaisten allergiaoireiden takia. Oli taas lähdettävä etsimään uutta koulua. Sen jälkeen siirryttiin takaisin Cambridgen pariin (IST avasi ovet juuri sopivasti).

Tallinnan Kansainvälinen koulu (IST)

Päivä 9-14.05. Luokka oli pieni ja epätasainen, joten Markus oli luokan paras. Tämä ei ollut kovin hyvä asia, koska se tarkoitti sitä, ettei hänellä ollut siellä mitään kilpailua eikä haastetta. Ei tullut ensimmäistäkään läksyä kotiin asti. Opetus oli varsin tasokasta verrattuna Tallinnan muihin yksityisiin kouluihin.

Vilamouran koulu (CIV)

Pitkiä päiviä 9-16, mutta ei läksyjä, jos koulussa pärjäsi hyvin ja sai kaikki tehtävät valmiiksi. Se oli hyvä asia, koska pojalle jäi aikaa harrastaa koulun jälkeen. Koulun taso oli varsin korkea. Alakoululaiset tekivät paljon projekteja ja ryhmätöitä. Kieliä opiskeltiin jo kolmea siinä vaiheessa. Siihen kouluun jonotettiin melkein vuosi. Vaikka asiasta ei puhuta ääneen, tämä oppilaitos ei ota vastaan mitään erikoistapauksia, kuten käyttäytymisongelmaisia, oppimisvaikeuksissa olevia tai erityisiä lapsia. Rankkaa seulontaa ja pakollinen haastattelu kouluun pääsyä varten.

Qalan alakoulu (Qala Primary)

Päivä 8.15 -14.15. Löysää opiskelua siihen verrattuna, mihin me olimme tottuneet Portugalissa. Tällä hetkellä ainoa, mistä kiikastaa, on ne puuduttavat 3-5 sivua yksitoikkoisia laskutehtäviä, joita annetaan välillä läksyiksi. Tässä koulussa minua ihmetyttää, että niitä ei saa tehdä koulussa, vaikka pojalla riittäisi aikaa siihen mainiosti.

Missä iässä lapsen on hyvä aloittaa koulu?

Minä henkilökohtaisesti puolustan rankanpuoleista koulunkäyntiä, joka aloitetaan aika varhain, ehkä sen takia, että minulla on omakohtaisia kokemuksia asiasta. Oppiminen oli minulle jotenkin tosi helppoa. Tuntuu siltä, että Markukselle se on vielä kevyempää puuhaa. Hän on jopa hypännyt 3. luokan yli, kun Vilamourassa ei ollut paikkoja kuin 4. luokkaan.

Yhteenveto

Puolustan varhaiskasvatuksen akateemisuutta näistä syitä:

Mitä nuorempi lapsi, sitä vastaanottavaisempi hän on uudelle tiedolle.
Oppimismäärä on nykyään niin suuri, että lapselle pitää antaa mahdollisuus prosessoida se rauhassa. Koska aikuisikään päin venyttäminen ei helposti onnistu, pitää aloittaa varhain.
Lapsen kilpailukyky paranee sen mukaan, mitä enemmän tietoa hän pystyy omaksumaan ja käyttämään oppimisprosessissaan etenemisessä.

Puolustuksessani en joudu olemaan yksin, suunnitelma on käytössä ympäri maapalloa, joten se on hyväksi havaittu ainoana tällä hetkellä käytössä olevana ratkaisuna.

Missä iässä lapsen on hyvä aloittaa koulu?

Eroava mielipide Jennan blogissa:

Latinaa ja suhteellisuusteoriaa 4- vuotiaalle – I don´t speak Polish

PS Suosittelen tätä blogia muutenkin lämpimästi. Vaikka Jenna kirjoittaa ikään kuin tavallisesta perheen arjesta, teksti on mukaansatempaava ja terveellä huumorilla höystettyä. Bonuksena Espanjan rannikko.