Sukupuolittuneisuus kasvatuksessa – oletko kasvattamassa poikaa, tyttöä vai lasta?

Sukupuolittuneisuus kasvatuksessa.

Pojat ovat poikia ja tytöt tyttöjä. Näinhän sitä ennen sanottiin, ja samalla perusteltiin kaikenlaista. Pojat saivat riehua, koska pojat nyt vain ovat sellaisia. Tytöiltä odotettiin kiltteyttä ja siisteyttä, koska niin tyttöjen kuuluu käyttäytyä.

Onneksi näistä käsityksistä on alettu päästä eroon. Lapsen sukupuolen ei pitäisi määrätä, millaisilla leluilla hän leikkii, mitä hän harrastaa tai millaisen ammatin hän aikanaan valitsee.

Mutta samalla olen alkanut ihmetellä toista asiaa. Miksi lapsen sukupuolesta pitää ylipäänsä tehdä näin suuri numero?

Jos poika haluaa pukeutua prinsessaksi, miksi sitä pitäisi ihailla? Ja jos tyttö leikkii autoilla, miksi siitä pitäisi tehdä erityinen tasa-arvon voitto?

Entä jos lapsi vain haluaa leikkiä?

Lapset kokeilevat kaikenlaista. Tänään halutaan olla palomies, huomenna prinsessa ja ylihuomenna lohikäärme. Eikä siitä tarvitse vetää sen kummempia johtopäätöksiä.

Aikuisilla sen sijaan tuntuu olevan loputon tarve tulkita lasten tekemisiä. Ennen pojan nukkeleikki saatettiin nähdä sopimattomana. Nyt joku saattaa pitää sitä erityisen merkityksellisenä sukupuoliroolien rikkomisena. Molemmissa tapauksissa lapsen tavallinen leikki muuttuu aikuisten ideologiseksi kysymykseksi.

Vapautta vai uudenlaista ohjailua?

Sukupuolisensitiivisen kasvatuksen perusajatus on hyvä: lapselle pitää antaa mahdollisuus olla oma itsensä ilman sukupuoleen perustuvia rajoituksia.

Tästä olen täysin samaa mieltä.

Mutta missä vaiheessa sukupuoliroolien purkamisesta tulee jälleen yksi aikuisten projekti, jossa lapsi jää sivuosaan?

Jos tyttö rakastaa vaaleanpunaista ja prinsessamekkoja, hänen pitää saada rakastaa niitä. Jos poika viihtyy jalkapallokentällä ja leikkiautojen parissa, hänen ei tarvitse todistella ennakkoluulottomuuttaan leikkimällä nukeilla.

Vapaus valita tarkoittaa myös vapautta valita perinteisesti.

Lapset alkavat hahmottaa sukupuolta jo varhain, mutta kaikki eivät pohdi omaa sukupuoli-identiteettiään yhtä paljon tai samalla tavalla. Joillekin asia on tärkeä lapsuudesta lähtien, toisille se ei juuri herätä kysymyksiä. Murrosikä tuo aikanaan monelle uusia pohdintoja.

Miksi siis kiirehtiä lapsen puolesta?

Jos lapsella on kysyttävää, hänelle pitää vastata. Jos hän haluaa kertoa, häntä pitää kuunnella. Mutta jos hän ei ole kiinnostunut koko asiasta, miksi hänen pitäisi olla?

Kenen ennakkoluuloista tässä on kysymys?

Kasvatuksessa puhutaan paljon lasten ennakkoluulojen vähentämisestä. Mutta ehkäpä meidän aikuisten pitäisi aloittaa omistamme.

Ennen lapselle kerrottiin, millainen hänen pitää olla, koska hän on poika tai tyttö. Nyt pitää varoa, ettei hänelle ryhdytä kertomaan, millainen hänen pitäisi olla osoittaakseen olevansa riittävän ennakkoluuloton.

Kummassakin tapauksessa aikuisilla on kovasti sanottavaa lapsen identiteetistä.

Minusta tasa-arvo ei tarkoita sitä, että tyttöjen ja poikien pitäisi olla samanlaisia. Se tarkoittaa sitä, ettei heidän erilaisuuttaan tai samanlaisuuttaan tarvitse määrätä etukäteen.

Lapsen ei tarvitse toteuttaa vanhempiensa käsitystä oikeanlaisesta pojasta tai tytöstä. Eikä hänen tehtävänsä ole myöskään todistaa vanhempiensa edistyksellisyyttä.

Antakaa lasten olla lapsia. Siinä heillä on jo aivan riittävästi tekemistä.

Sukupuolittuneisuus kasvatuksessa.

Referenssit:

• Isänpäivän kunniaksi: Miehet äänessä
• Äitiyden rooli muuttuvassa maailmassa
• Gender Identity Development in Children
• Muodin väliinputoajat – sukupuolittuneisuus pukeutumisessa
• Äitienpäivä special – lahjat pojaltani