
Hyvää isänpäivää 2022!
Tänään on Suomessa (ja monessa muussakin maassa) Isänpäivä, vaikka ei Maltalla. Kuitenkin haluaisin toivottaa teille Suomeen Hyvää Isänpäivää.
Kun meidän perheenisä on nyt työmatkalla, niin mekin vietämme isänpäivää omaan tahtiimme. Ehkäpä ensi viikolla. Tärkeintähän on yhdessäolo eikä tietty päivämäärä 😀.
Viikko on ollut omalla tavallaan hauskaa. Mitään erityistä ei oikein ole tapahtunut, muuta kuin yritän sisäistää maltalaisen arjen saloja.
Kävin ensimmäistä kertaa kaupungissa. Ei, ei Vallettassa, joka on Maltan saaren vanhin ja turistikohteista tunnetuin osa, mutta Sliemassa, Gzirassa ja St. Juliansissa. Se on Maltan modernein osa. Sellaista Maltaa harva turisti näkee, ellei hotelli sijaitse sillä alueella. Tyylikästä, värikästä ja kallista siellä on.
Alue on kyllä sellainen, ettei voi uskoa olevansa Maltalla. Tai siis, maa mielletään jostain syystä vain suureksi museoksi. Se ei tietysti ole sellainen.
Minulla oli aikomus katsoa, millaisia ostosmahdollisuuksia siellä on. No, ei juuri mitään. Toki voi sitä jotain ostaa, jos on pakko. Mutta mitään kovin erityistä ei ole tarjolla. Kalliimpia ja halvempia ketjuja vaan.
Kaupungissa autot pysähtyivät suojatien eteen, toisin kuin täällä maalla. Vai olinko minä vain niin tyhmän näköinen blondi, että oli pakko pysähtyä ja katsoa, mitä seuraavaksi?
Loppujen lopuksi olen ostanut kaikki, mitä mun piti ostaa, omista nurkista. Yllättävän paljon tarjontaa on tälläkin puolella saarta. Myös jonkin verran edullisempaa.
Myyjät näissä kyläkaupoissa ovat hauskoja. “Älä osta tätä, se on aika hintavaa. Minulla on edullisempi vaihtoehto tarjolla”. Jään yleensä haavi auki tällaista kuullessani. Niin, ja nuo myyjät ovat samalla kauppojen omistajia.
Ruoka on Maltalla aika kallista, mutta muu roina on suhteellisen edullista. Vaikka valtaosa myytävästä tavarasta on peräisin Kiinasta, laatu ei ole siitä heikoimmasta päästä. Voisi Suomen halpisketjujen ostajat käydä ottamassa oppia.
Luin Harry Potterin tarinan loppuun. Kirjassa oli 763 sivua, mutta tapahtumat alkoivat vasta sivulla 593.
Harry Potter -tarina oli outo. Ainakin se, mitä luin äsken. Raivokas, verinen kilpailu aikuisten yllyttämien lasten välillä (tässä osassa päähenkilöt olivat 16) – koulukiusaamista, tappeluita ja ruumiita. Vähän kuin huono dekkari: kasa ruumiita jo ennen ensimmäistä sivua ja tekijä heti tiedossa. Aika sairas mielikuvitus kyllä.
16-vuotias Harry Potter oli epäkypsä, lapsellisesti käyttäytyvä hahmo, jolta puuttui arviointikyky kokonaan.
Ei ole ihme, ettei kukaan niitä kirjoja halunnut julkaista pitkään aikaan. Leffoista on tehty huomattavasti kesympi versio. Ja nopeatempoisempi.
J.K. Rowlingin kielenkäyttö on kyllä taidokasta. Henkilöhahmot ovat hyvin monimutkaisia, mutta olisi kivempi, jos niiden käytös olisi tavallaan johdonmukaisempaa. Jopa Dumbledore, joka kuolee kyseisessä osassa tai pikemminkin tekee itsemurhaa toisen käden kautta, omasta käskystään kuitenkin.
Minä en ylipäänsä tykkää fantasioista kovin paljoa yhdestä ainoasta syystä: minä en ymmärrä, miten taika voi toimia. Siis, periaatteessa, se kaikki on mahdollista, eli yhdestä esineestä voi tehdä toisen. Siihen vain pitää repiä jostain valtavasti energiaa, että esineen atomirakenteen saa muuttumaan. Siitä myös vapautuisi hyvin paljon säteilyä, joka sekin lienee ongelmajätettä. Ellei sitä käyttäisi uudestaan. Laite, jolla se kaikki saadaan aikaiseksi, on taikasauva. Tuota niin…
Hyvää isänpäivää 2022!
Referenssit:
- Isänpäivä 2023
- Isänpäivän kunniaksi: Miehet äänessä
- Isänpäivä 2025: Isyyden käyttöohje
- Äidille ruusuja, isälle ruuvimeisseli – Isänpäivä 2026
- Komea poutasää ilahduttaa isänpäivän ulkoilijoita – ensi viikolla hyytävä täyskäännös
Discover more from Via Per Aspera Ad Astra
Subscribe to get the latest posts sent to your email.