Viikko 45 – Hyvää Isänpäivää!

Hyvää Isänpäivää 2022!

Viikko 45 - Isänpäivää 2022

Viikko 45 – Isänpäivää 2022.

Tänään on Suomessa (ja monessa muussakin maassa) Isänpäivä, vaikka ei Maltalla. Kuitenkin haluaisin toivottaa teille Suomeen Hyvää Isänpäivää. 

Kun meidän perheenisä on nyt työmatkalla, niin mekin vietämme isänpäivää omaan tahtiimme. Ehkäpä ensi viikolla. Tärkeintähän on yhdessäolo eikä tietty päivämäärä 😀.

Viikko 45

Isänpäivää 2022
Kahvit terassilla ja toispuolisesti kuivahtanut kukkanen

Viikko on ollut omalla tavallaan hauskaa. Mitään erityistä ei oikein ole tapahtunut, muuta kuin yritän sisäistää maltalaisen arjen saloja.

Kävin ensimmäistä kertaa kaupungissa. Ei, ei Vallettassa, joka on Maltan saaren vanhin ja turistikohteista tunnetuin osa, mutta Sliemassa, Gzirassa ja St. Juliansissa. Se on Maltan modernein osa. Sellaista Maltaa harva turisti näkee, ellei hotelli sijaitse sillä alueella. Tyylikästä, värikästä ja kallista siellä on.

Isänpäivää 2022 - H Hotel & SPA, Bay Street Shopping ja Holiday Inn Express, St. Julian's, Malta
H Hotel & SPA, Bay Street Shopping ja Holiday Inn Express, St. Julian’s, Malta

Alue on kyllä sellainen, ettei voi uskoa olevansa Maltalla. Tai siis, maa mielletään jostain syystä vain suureksi museoksi. Se ei tietysti ole sellainen. 

Minulla oli aikomus katsoa, millaisia ostosmahdollisuuksia siellä on. No, ei juuri mitään. Toki voi sitä jotain ostaa, jos on pakko. Mutta mitään kovin erityistä ei ole tarjolla. Kalliimpia ja halvempia ketjuja vaan.

Kaupungissa autot pysähtyivät suojatien eteen, toisin kuin täällä maalla. Vai olinko minä vain niin tyhmän näköinen blondi, että oli pakko pysähtyä ja katsoa, mitä seuraavaksi? 

Loppujen lopuksi olen ostanut kaikki, mitä mun piti ostaa, omista nurkista. Yllättävän paljon tarjontaa on tälläkin puolella saarta. Myös jonkin verran edullisempaa.

Myyjät näissä kyläkaupoissa ovat hauskoja. “Älä osta tätä, se on aika hintavaa. Minulla on edullisempi vaihtoehto tarjolla”. Jään yleensä haavi auki tällaista kuullessani. Niin, ja nuo myyjät ovat samalla kauppojen omistajia. 

Ruoka on Maltalla aika kallista, mutta muu roina on suhteellisen edullista. Vaikka valtaosa myytävästä tavarasta on peräisin Kiinasta, laatu ei ole siitä heikoimmasta päästä. Voisi Suomen halpisketjujen ostajat käydä ottamassa oppia.

Harry Potter

Viikko 45 - Isänpäivää 2022
Ukkosta ja kaatosadetta tulossa

Luin Harry Potterin tarinan loppuun. Kirjassa oli 763 sivua, mutta tapahtumat alkoivat vasta sivulla 593. 

Harry Potter -tarina oli outo. Ainakin se, mitä luin äsken (Harry Potter and Half-Blood Prince). Raivokas, verinen kilpailu aikuisten yllyttämien lasten välillä (tässä osassa päähenkilöt olivat 16) – koulukiusaamista, tappeluita ja ruumiita. Vähän kuin huono dekkari: kasa ruumiita jo ennen ensimmäistä sivua ja tekijä heti tiedossa. Aika sairas mielikuvitus kyllä. 

16-vuotias Harry Potter oli epäkypsä, lapsellisesti käyttäytyvä hahmo, jolta puuttui arviointikyky kokonaan. 

Ei ole ihme, ettei kukaan niitä kirjoja halunnut julkaista pitkään aikaan. Leffoista on tehty huomattavasti kesympi versio. Ja nopeatempoisempi.

J.K. Rowlingin kielenkäyttö on kyllä taidokasta. Henkilöhahmot ovat hyvin monimutkaisia, mutta olisi kivempi, jos niiden käytös olisi tavallaan johdonmukaisempaa. Jopa Dumbledore, joka kuolee kyseisessä osassa tai pikemminkin tekee itsemurhaa toisen käden kautta, omasta käskystään kuitenkin.  

Minä en ylipäänsä tykkää fantasioista kovin paljoa yhdestä ainoasta syystä: minä en ymmärrä, miten taika voi toimia. Siis, periaatteessa, se kaikki on mahdollista, eli yhdestä esineestä voi tehdä toisen. Siihen vain pitää repiä jostain valtavasti energiaa, että esineen atomirakenteen saa muuttumaan. Siitä myös vapautuisi hyvin paljon säteilyä, joka sekin lienee ongelmajätettä. Ellei sitä käyttäisi uudestaan. Laite, jolla se kaikki saadaan aikaiseksi, on taikasauva. Tuota niin…

Viikko 45 - Isänpäivää 2022 - Kahvit terassilla ja toispuolisesti kuivahtanut kukkanen

Viikko 45 – Isänpäivää 2022.

Referenssit:

10 vastausta artikkeliin “Viikko 45 – Hyvää Isänpäivää!

  1. Onpas siellä rehellisiä myyjiä! 😀
    Mä katsoin tänä syksynä Harry Potter -elokuvat ekaa kertaa (kirjojakaan en ole lukenut) ja oli ne tarinat vähän erilaisia kuin olin kuvitellut. Stranger Things -sarja tuli useasti mieleen. Toiset elokuvista olivat ihan hyviä, mutta toiset mun mielestä tosi pitkäveteisiä. Ei tuo genre ole ihan munkaan juttu yleensä, mutta ihan yleissivistyksenkin kannalta päätin katsoa 🙂

    1. Ehkä sitä onkin. Pienessä paikkakunnassa kilpailu on kova ja kaikki mokat ovat heti koko asukaskannan tiedossa.

  2. Oijoi! Malta kuulostaa kivalta. Olen aina haaveillut matkustavani Maltalle, toistaiseksi en vielä ole tätä retkeä tehnyt.

  3. Tunnustaudun Potter-faniksi. Kaikki kirjat ja elokuvat ovat moneen kertaan luetut ja katsotut 🙂 On tullut tehtyä muutama maastoseikkailukin aiheesta.
    Tunnen myös monta joille Potterit eivät ole avautuneet erityisemmin. Lastenkirjojahan noista ei oikeastaan ole kuin pari-kolme alusta. Tarina synkkenee ja raaistuu kun mennään syvemmälle. Ehkä Harry Potter on eräänlainen kristushahmo oman tehtävänsä kanssa ja taistelee pahuutta vastaan oman henkensä uhalla.

    1. Ehkä tuo kuudes kirja olikin vääränlainen osa aloittaa Harry Potteriin tutustumisen. Se kävi minullakin mielessä. Kieltämättä hahmot ovat hyvin eläväisiä, mutta tarina oli niin synkkä, ettei oikein napannut. Ehkä pitäisi aloittaa uusiksi kirjasta yksi.
      Se on muuten yleistä, että ensimmäiset osat ovat huomattavasti mielenkiintoisimpia, kun lukuisat jatko-osat.

      Itse olen Star Wars -fani, josta tiedän, että monia se naurattaakin 😁.

  4. Ei kai sillä isän- tai äidinpäivän päivämäärällä tosiaan olekaan väliä. Jokainen viettää tavallaan. Meillä se ainakin on usein kovin tavallinen päivä, lapset antavat itse tehdyt lahjat, itse en enää osta mitään, ja sitten puuhaillaan jotain yhdessä. Kuten monena sunnuntaina. Meillä lasten isä on yleensä sunnuntait paikalla, mutta yrittäjänä kovin usein muina päivinä näkyy ainoastaan varhain aamulla ja myöhään illalla. Minä taas pidän fantasiasta kirjallisuudessa, mutta kovin suositut Harry Potterit eivät oikein ole uponneet. Pitäisi ylipäänsä lukea kyllä enempi kirjoja, aina kolkuttaa omaa tuntoa kun useampi kirja makaa tuolla kaapissa odottamassa.

    1. Olen joskus ollut aikamoinen lukutoukka, mutta nykyään se vaan jäi arjen jalkoihin. Tässäkin kerran on käynyt niin, että olin missata pojan nukkumaanmenoaika kun jäin lukemaan. Ehkä se on kuitenkin tulevien eläkepäivien harrastus, silloin joskus, jos päästään eläkkeelle vielä tässä elämässä.

Vastaa